Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Haluttomuus tappaa sisältä

halutonNeiti

Kirjoitan nyt tänne tästä ongelmastani, koska en oikeasti tiedä mitä mun pitäisi tehdä, eikä mulla ole ketään kenelle tästä pystyisin puhumaan… Toivon todella vain asiallisia kommentteja.

En siis pysty nauttimaan seksistä yhtään. Olen 22-vuotias nainen ja ollut kahdessa pitkässä suhteessa (joista toisessa juuri parhaillaan). En siis koskaan ole pitänyt seksin harrastamisesta, koska se ei tunnu hyvältä. Varmaankin siitä johtuu siis se ettei mulla ole halujakaan, koska miksi haluaisin jotain mikä tuntuu inhottavalta? Asia on vaan pahentunut, sillä sen harrastaminen tuntuu nykyään vaan pahemmalta ja enemmän sitä inhoan.

Lopetin e-pillerit (joita söin 3v), koska ajateltiin jos ne aiheuttaa haluttomuutta. Nyt mennyt reilu puoli vuotta eikä mitään eroa. Ollaan kokeiltu sellasta kiihottavaa öljyä, jota laitetaan klitoriksen alueelle, mutta eihän se mitään auta kun ei se tietenkään haluja pysty luomaan. En ole koskaan uskaltanut kokeilla suuseksiä (vastaanottajana siis) vaikka poikaystävä on sitä tarjonnut. Jos en ole henkisesti halukkaalla tuulella, niin eihän se tunnu missään.. Ja miten tyhmältä se tuntuisikaan siinä maata huvikseen toinen lipomassa persettä!

Nykyisin juon mielellään pienen humalan ennen seksiä, ,jotta se tuntuis hieman siedettävämmältä kun on tavallaan pikkuisen ”pihalla”. Mun tunteet on todellakin viilentynyt poikaystävääni kohtaan, joka on lähes täydellinen mies ja jonka kanssa haluaisin viettää elämäni, mutta näin se ei tule onnistumaan koska en jaksa ongelmani kanssa. Miten voisin rakastaa ihmistä, joka ”tekee mulle pahaa” ja aiheuttaa niin inhottavan olotilan…:( Raivostuttaa, miten toinen joka rakastaa mua, pystyy kuitenki nauttimaan seksistä sen kustannuksella että musta tuntuu pahalta. Mua myös raivostuttaa naiset jotka nauttii seksistä. Miten voi olla mahdollista, en usko ennen kuin koen itse… Inhottavaa olla tällanen luonnonoikku, koska olen kuitenki hoikka, nätti, tykkään pukeutua tyylikkäästi ja haluttava.

Tiedän miltä tää ulkopuolisesta kuulostaa, mutta en osaa enää ajatella järkevästi kun oon totuttanu itteni tällaseen 6-7 vuoden ajan (silloin ekan kerran seksiä harrastin).

20

2320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+11

      Täällä kans toinen haluton tyttö. Ikää 25v, takana muutamia 1-2v pituisia suhteita. Joka ainoa kerta lakkaa halut jossain vaiheessa. Nykyisessä suhteessa tuli nyt vuosi täyteen ja halut sammuivat muutamia kuukausia sitten.

      Miestä tämä tilanne todellakin häiritsee ja hän on sen antanut myös ilmi. Mitä enemmän hän syyllistää minua, sitä vähemmän itse haluan. En tiedä, mikä neuvoksi. Pillerien lopetuksella ei ollut mitään vaikutusta asiaan. Muut miehet eivät kiinnosta, enkä edes masturboi. Ei vaan nappaa.

      • ***

        Menkää luostariin. Mitä te kiusaatte miehiänne, kun kuitenkin tiedätte, että tilanne ei tule kuitenkaan muuttumaan.


      • halutonNeiti
        *** kirjoitti:

        Menkää luostariin. Mitä te kiusaatte miehiänne, kun kuitenkin tiedätte, että tilanne ei tule kuitenkaan muuttumaan.

        Mitähän tässä miehiä kiusataan?? meillä ainakin tästä on kuisaa MULLE eikä miehelle. Hän saa seksiä eikä ole valittanut.


    • mistäs sen tietää

      menisit seksuaaliterapeutille. Voi oll että olet seksuaalsen hyväksikäytön urhi jos tunnet inhoa yhdynnästä.

    • " Mua myös raivostuttaa naiset jotka nauttii seksistä. Miten voi olla mahdollista, en usko ennen kuin koen itse…"
      Eiköhän tälläisiä kuitenkin ole enemmistö? ;) Jos ajatellaan biologisesti, seksistä nauttiminen on tavallaan edellytys lisääntymiselle ja täten melko olennainen osa ihmisrodun säilymistä ajatellen..
      Tulihan joku aika sitten oikein dokkari näistä täysin haluttomista ihmisistä, joita mä taas en pysty ymmärtämään. ;) Homman inhoaminen kyllä musta kuullostaa siltä, että ammatti-ihmiselle kannattais käydä juttelemassa.

      • halutonNeiti

        Oon nyt tosissani miettiny tota seksuaaliterapiaa. Olen opiskelija, eikä siis kamalasti ole varaa niihin korkeisiin hintoihin... mutta kai se on pakko kun oma elämänhalu kyseessä. Tosin sehän vaatii usean käynnin ties kuinka kauan, eikä todellakaa ole varaa maksaa 100 euroa parin viikon välein:(
        En osaa päättää mistä sitä terapia aikaa varaisin. Kattelin että olis ainakin Mehiläisessä, Väestöliitolla ja joku yksityinen Raija Savolainen (seksuaaliterapia.net). Terveyskeskuksesta en löytäny sellasta palvelua(Hki)... Missähän se olisi ammattitaotoisinta/toimivinta ?? osaako kukaan antaa vinkkiä? :(


      • halutonNeiti kirjoitti:

        Oon nyt tosissani miettiny tota seksuaaliterapiaa. Olen opiskelija, eikä siis kamalasti ole varaa niihin korkeisiin hintoihin... mutta kai se on pakko kun oma elämänhalu kyseessä. Tosin sehän vaatii usean käynnin ties kuinka kauan, eikä todellakaa ole varaa maksaa 100 euroa parin viikon välein:(
        En osaa päättää mistä sitä terapia aikaa varaisin. Kattelin että olis ainakin Mehiläisessä, Väestöliitolla ja joku yksityinen Raija Savolainen (seksuaaliterapia.net). Terveyskeskuksesta en löytäny sellasta palvelua(Hki)... Missähän se olisi ammattitaotoisinta/toimivinta ?? osaako kukaan antaa vinkkiä? :(

        Mä ajattelisin, että ongelma ei nyt itseasiassa ole se seksin inhottavuus, vaan syy on jossain syvemmällä, jonka selvittelyn voisi aloittaa ihan vaikka perheneuvolan tai muualla terveyskeskuksen/kunnallisen puolen terapiassa. Omalääkärin kautta vois kysyä mahdollisuutta päästä juttelemaan psykiatriselle sairaanhoitajalle?


      • halutonNeiti
        Plussa-pallero kirjoitti:

        Mä ajattelisin, että ongelma ei nyt itseasiassa ole se seksin inhottavuus, vaan syy on jossain syvemmällä, jonka selvittelyn voisi aloittaa ihan vaikka perheneuvolan tai muualla terveyskeskuksen/kunnallisen puolen terapiassa. Omalääkärin kautta vois kysyä mahdollisuutta päästä juttelemaan psykiatriselle sairaanhoitajalle?

        Eli siis soittaisin terkkariin ja varaisin ajan lääkärille, millasen ajan? siis mitä sanon siinä aikaa varatessa...:/ mun tuurilla mun alueen lekuri on mies, enkä mielelläni tällasista asioista puhu miespuoliselle koska aina gyneksiki oon pyytänyt naisen, ja jos se lääkäri vaikka haluis tsekata ensin onko mulla kaikki fyysisesti tuolla kunnossa, niin en mieslääkäriä halua. :(


      • halutonNeiti kirjoitti:

        Eli siis soittaisin terkkariin ja varaisin ajan lääkärille, millasen ajan? siis mitä sanon siinä aikaa varatessa...:/ mun tuurilla mun alueen lekuri on mies, enkä mielelläni tällasista asioista puhu miespuoliselle koska aina gyneksiki oon pyytänyt naisen, ja jos se lääkäri vaikka haluis tsekata ensin onko mulla kaikki fyysisesti tuolla kunnossa, niin en mieslääkäriä halua. :(

        No jos sä oot kerran gynellä säännöllisesti käynyt, niin eiköhän se fyysinen puoli ole siellä tsekattu. Sä voit suoraan siittä ajanvarauksesta kysyä sitä jutteluaikaa jollekin ammatti-ihmiselle tai kysyä, että miten tälläset jutut siellä sun alueella hoidetaan.


      • Saana30
        Plussa-pallero kirjoitti:

        No jos sä oot kerran gynellä säännöllisesti käynyt, niin eiköhän se fyysinen puoli ole siellä tsekattu. Sä voit suoraan siittä ajanvarauksesta kysyä sitä jutteluaikaa jollekin ammatti-ihmiselle tai kysyä, että miten tälläset jutut siellä sun alueella hoidetaan.

        haluttomuuteen. Ehkä useankin naisen ongelma.


    • aadic

      Olen hiukan yli 30v mies ja en ole koskaan nauttinut seksistä missään muodossa.
      itseluottamusta ei sen takia ole juuri ollenkaan, seurusteluja en edes uskalla ajatellakkaan nykyään koska kaikki kuitenkin tyssää seksin kohdalla.

    • elämä kuljettaa

      itse olen aika paljon vanhempi kuin sinä. Siksi tuntuu oudolta että 22 v sanoo olleensa 2 pitkässä suhteessa. :) Meillä mieheni kanssa halut menee aivan eri tahtiin. Silleen, että enpä tiedä olenko oikein koskaan todella halunnut häntä. Kamalaa sanoa. Hänen mielestään olen aivan ihana. Nykyaikana tästä herää auttamatta kysymys, miksi ihmeessä ollaan sitten edes yhdessä. Kun yhdessäolon ainoaksi oikeaksi perusteeksi nähdään seksuaalinen vetovoima. mitä mieltä olette, onko se näin? Ja muulloin pitäisi erota? Entäpä jos ei sitä ole ajoissa ymmärtänyt ja on ehtinyt jo saada lapsia. Toimiiko ihminen itseään vastaan ja tavallaan kuolettaa koko ajan itseään jos pysyy tässä liitossa??? Ajattelen, että joku riippuvuus voi pitää yhdessä. Jos ei ole lapsia pitäisi olla rohjkeutta hakea sitä mitä todella haluaa ja irtautua epätyydyttävästä. Toki muulloinkin, mutta tulee enemmän rajoituksia kun ei voi enää ajatella vain omaa napaansa... Kerropa oletko (jos uskallat edes itsellesi myöntää) oletko missään vaiheessa suhteenne aikana kokenut intohimoa häneen, tai että tuossa on elämäni mies tms. Mihin hänessä ihastuit vai ihastuitko minihnkään vai vaan totuitte vaan olemaan yhdessä....

    • man-ta

      Jos et siis ikinä ole ollut itse halukas seksiin, saatat olla aseksuaali. Sille ei voi mitään, eikä pidäkään voida.
      Älä nyt herranjumala väkisin tee ittellesi inhottavia asioita pelkästään kumppanias miellyttääksesi! Tuskin sekään haluaa että sä kärsit sen lyhytkestoisen mielihyvän takia.
      Puhukaa asiat suoriksi. Jos se ei voi olla onnellinen suhteessa ilman seksiä ja sä suhteessa johon sitä sisältyy, niin teidän juttu ei yksinkertaisesti voi toimia. Karua mutta totta. Voimia sulle.

    • oma_moraali

      "Toimiiko ihminen itseään vastaan ja tavallaan kuolettaa koko ajan itseään jos pysyy tässä liitossa???"

      50 vuoden ikäisenä sen viimeistäänkin huomaa, jos on elänyt ilman seksiä, vaikka olisi sitä tarvinnut paljon paljon enemmään.

      Voi vanhana alkaa kaduttamaan aika raskaasti se , että eli elämäänsä ilman seksiä vain joidenkin moraalimittapuiden takia.

      Me olemme vain kerran nuoria ja silloin pitään naida joka pusikossa, vessassa, lentokoneessa, keittiön pöydällä, junassa, autossa, jotta vanhana vois sanoa tyytyväisenä itselleen, etteä minä elin elämääni ja olen siitä onnellinen.

      Eli yleisen moraalimittapuut kannattaa heivata roskikseen ja luoda sen sijaan oma moraali, jossa voi erota , vaikka olisi lapsiakin.
      Kaikki moraalimittapuuthan ovat vain ihmisten keksimiä, joten miksi suhtautua niihin liian vakavasti, joten jokainen keksiköön itselleen sopivan moraalin.

    • Surullinen:(

      Minulla sama juttu (ikää 24v.). Käytän e-pillereitä ja minun entinen parisuhde oli melkoisen nöyryyttävä (mies käytti minua hyväksi monta kertaa ja romutti itsetuntoni). Nyt olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa päälle 5v. ja alkuun meillä oli oikein hyvää seksiä ja USEASTI ja kokeiltiin kaikkea mahdollista ja tämä nykyinen mieheni sai minut tuntemaan itseni arvostetuksi ja unohdin entisen paskiaisen totaalisesti.

      Nykyisin ne pahat tunteet on taas tullut pintaan vähitellen. Jos en vaikka kostu tarpeeksi pelkään jostain kumman syystä että saan siitä syyt niskoilleni ja minua taas satutetaan vaikka näin ei TODELLAKAAN ole! Saan usein minun osaltani kylmän seksin jälkeen melkoisia itkukohtauksia ja minusta koko seksi tuntuu vastenmieliseltä ja nöyryyttävältä vaikka nykyinen mieheni on mitä ihanin ja hellin

    • Joopa joo...

      Joo, On Tosi Tyhmää, ettei haluttomat ja a-seksuaalit kohtaa ja päädy toistensa kanssa yhteen? Pitäisi olla omat seuranhakujutut haluttomille.

      Ja taas seksuaalisesti aktiiviset eivät päädy yhteen. Miksi?

      Itse olen nainen ja todellakin aion jättää mieheni, 2 lapseni isän, koska seksiä ei halua ja se on hyvin yksipuolista. Antaa kuitenkin kun itse teen aloitteen... Mutta syö sekin naista että itse saa joka kerta aloitetta tehdä. Mies aktiivinen seksuaalisesti itsekin, mut ei minun kanssa. Pettää ja panee ketä saa ja käyttää aikuisviihdettä ahkerasti. Meidän välisiä ongelmia ei ole halunnut eikä kyennyt selvittämään ja korjaamaan. Ei ole siitä kiinni ettenkö itse olisi yrittänyt ja ottanut asioita puheeksi ja tuonut ilmi omia odotuksiani.
      Mies on muutenkin hyvin moniongelmainen.

    • Wants to be horny

      Mä tilasin tuota Horny Goat Weediä, olen siis 27v sinkkunainen. Aikaisemmin olen ollut todella seksuaalinen. Keväällä yritin säätää muutaman tyypin kanssa, jos olisin löytänyt toimivan vakipanosuhteen, kun muutaman kuukauden kestänyt edellinen sellainen lopahti miehen henkisiin ongelmiin. Mutta kenenkään uuden ehdokkaan kanssa ei ollut aidosti kivaa ja sitten vaan iski masis ja epäkiinnostus seksiä kohtaan. Tai siis haluaisin haluta, mutta kun ei vaan yhtään paneta, ei tee mieli edes masturboida. Olo on jotenkin ihan apaattinen tämän takia ja haluttomuus on aika masentavaa. Haluaisin aktiivisen ja hyvän seksielämän (en kuitenkaan parisuhdetta), mutta etsipä siinä sitten seuraa kun ei tunne mitään halua. Joten toivon, että tuo Horny Goat Weed saisi muhun vipinää, että tuntisi taas "olevansa elossa".

    • jep33

      no itellä oon parisuhteessa ihan mukavan naisen kanssa mutta jos ajattelenkin rakastelua hän kovettuu no sit vielä on kauhean mustasukkanen viimeksi kun harrastimme niin hän nautti luulen ehkä liikaakin ja omasta mielestä tein kaikki oikein en ole mikään luolamies tyyppi vaan enämmäkin haaveilija
      ja tykkään leikitellä ajatuksilla ja unelmoida auttaa toisaalta opastaa valmentaa
      nyt itse henkisesti loppu
      näkisin jotenkin että istusitte alas ja katsoisitte silmiin pussaisitte halisitte syöttäsitte toisia ja rentoutusitte luonnon tai vesistön äärellä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2113
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1728
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1457
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1429
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      52
      1298
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      68
      1241
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe