Ei suunnitelmaa. osa 1

TarinaHerra kirjoitti:

Tää on niitä juttuja, mistä itse tykkään kaikkein eniten. Tapaaminen missä ei ole mitään suunnitelmaa, eli paikka ja mitä tehdään on ihan avoinna.

Lähetin txt ”missä olet”, vastaus tuli ”keskustassa, Herra”, vastasin ”30min aikaa olla x asemalla ja ilmoita kun siellä”. Sain txt ”paikalla, Herra ”, laitoin vastauksen ”mene seisomaan p-paikan laidalle, katse asemaan päin”. Katsoin häntä kun tuli paikkaan, jonka olin antanut. Näytti pikkasen jännittyneeltä ja pikkasen levoton oli. Annoin pikkasen aikaa olla, ehkä muutaman minuutin. Kun olin hänen taakse tullut, seisoin hänen takana tietäen että tietää että olen siellä, näin pientä hermostumista hänessä. Laitoin sormen hellästi korvalehdelle ja hitaasti sen siitä kaulalle siirtäen.
Käännyin ja pyysin seuraamaan, kävelin jäätelökioskille päin, pyytäen jäämään pikkasen matkan päähän odottamaan. Ihaillen kuinka hyvin on joku tavat opettanut Herroittelut, niiaukset kun tulee niin luontaisesti ja ennen kaikkea se kuuliaisuus nöyryyden kanssa varustettuna on ihailtavaa katsottavaa. Otan jäätelön ja pyydän seuraamaan.
Kävelen rauhaista vauhtia lämpimästä säästä nauttien, aina välillä pysähdellen. Katson taakseni ja näen että suorilla jaloilla seisoo. Menen eteen seisomaan ja kysyen että tolalaillako sitä seistään, muistaen että tätä ei ole varmaan sille opetettu. Näen jännityksen sen kasvoilla, mutta katseen pitää maassa tiukasti. Kerron, että silloin kun minä pysähdyn, niin silloin ollaan jalat koukistuneina ja tiukasti yhdessä, kysyen että ymmärsikö. Vastaa Herroitellen että ymmärsi ja pahoitellen käytöstään, kummastelen siihen että miksi ne jalat on vielä sitten suorana jos kerta ymmärsi. Naama punasena alkoi koukistaa jalkoja, osotin sormella että pikkasen alemmas vielä. Aloin kuulustella miten on mennyt, koska ei oltu muutamaan vuoteen tavattu, jos vastaus ei miellyttänyt tai oli vain tokasu, niin lisäkysymyksen esitin. Kertoen samalla, että niin kauan ollaan paikalla, kun olen tyytyväinen, huomaten että pikkasen siirtelee painoa jaloillaan. Harvensin kysymysten väliä, nauttien itse auringosta, kertoen että jos oikein tekee pahaa niin armoa aina voi anella. Siirryin pikkasen henkilökohtaisempiin kysymyksiin, vastaukset lyheni ja lisäkysymyksiä joutu antaa melkein jokaiseen, muutamaa useammankin. Aloin huomata kanssa pientä tuskaa äänessä, puhe oli todella nopeeta ja kun joutu paremmin perustelemaan niin ei meinannut saada millään kunnon vastausta. Sitä en tiedä johtuko kysymyksistä vai tuskasta. Oli mukava huomata että ohikulkijat eivät juuri kiinnittäneet huomiota. Hyvin varovalla äänellä armoa aneli, kerroin että kaksi kysymystä joiden aikana miettii kanssa, mitä mä saan jos armoa annan. Puna senkun syveni, huomasin että tuskan ja ajatusten saaminen ei oikein meinaa toimia, joten pikkasen tiukemmin sitä vaadin. Yritti mukeltaa, että ei tiedä mitä vois antaa, samalla painoa pikkasen tiukemmin jalalta toiselle siirtäen. Kerroin että vois olla vaikka jotenkin liittyvää kuuliaisuuteen ja ahkeruuteen, se mikä mua miellyttää, punan ja pienen paniikin näin ilmestyvän kun vielä pari kertaa hoputin sitä. Kyllästyin ja kerroin että haluaako se antaa mulle sen, että on avuliainen ja lupaa katsoa miten voi mahdollisimman paljon helpottaa mun oloa. Saman tien kun olin sen sanonut, armoa uudestaan aneli ja antaa mulle lupauksen mitä olin vailla. Annoin nousta pikkasen ylemmäs ja luvan juoda, kysyen että kehtaako sen viedä syömään. Erittäin mallikkaasti sen väisti, kertoen että se on täysin minun harkinnassa. Pyysin seuraamaan.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä