Miksi psykopaattien parissa kasvaneena osaan nykyään tunnistaa narsistin jopa pelkästään kasvojen muodoista, ennenkuin olen sanaakaan vaihtanut ihmisen kanssa? Jos sellaiseen ihmiseen alan tutustua niin kaikki narsistin piirteet paljastuu parissa viikossa. En ole kertaakaan erehtynyt. Onko se niin että toiset vain ovat parempia ihmistuntijoita kuin toiset?
narsismitutka
tutkamagneetti
7260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuota noin. Tarkoitatko ihmisiä jotka käyttäytymisessä on
narsistisia piirteitä? Tarkoitatko tervettä narsismia vai
sairasta narsismia?
Kuulostaa kyllä että olet jo etukäteen päättänyt ihmisen
narsistiksi, ja sen jälkeen onkin helppoa poimia kaikki
siihen viittaavat vihjeet vaikka korvien asennosta.
Tekisi mieli sanoa että kuulostat itse narsistilta.
Enpä sitä kuitenkaan tee.
Alkaa väsyttää tämä narsismi-buumi. Ihmiset
ovat keksineet uuden sanan jolla voi määritellä
vialliseksi kaikki ne joista eivät tykkää. Ihminen,
jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö, niin
että sen voisi diagnosoida, onkin melkolailla
ikävämpi ja vakavampi tapaus.
a) Ihminen josta ei pidä syystä tai toisesta ja joka ehkä ei pidä sinusta
b) ihminen joka empatiakyvyttömästi, manipuloiden pistää toisten itsetunnon muruiksi
oman etunsa vuoksi ja todellisuutta tarpeen mukaan itselleenkin vääristellen
ja ihailua vaatien ja tarviten.
Noissa on melkoinen ero!
Minusta kärjistät tätä narsismi asiaa liikaa. Ei siitä tietääkseni ole mitenkään lyömäasetta tullut, eikä sitä siinä mielessä osata mielestäni edes käyttää. Aika harva tavallinen tallustaja edes tietää mitä sana narsisti tarkoittaa. Ainoastaan tämän asian kanssa tekemisiin joutuneet ihmiset ymmärtävät ja tietävät narsismin "perusidean" ja osaavat tarkkailla ihmisissä narsistisia piirteitä. Harmi vaan, että joillekin ihmisille saattaa tulla todella vaikea luottamuspula narsisti kokemuksestaan ja he säikkyvät joka ainota epätavallisesti käyttäytyvää ihmistä, tarkkailevat ja etsivät hänestä nph-piirteitä. Kaikkea yksilöllisyyttä aletaan harhaanjohtavasti kohta pitämään härönä.
Sanoisin siinä kuitenkin olevan perää, että niillä ihmisillä joilla on vaikuttava ja pitkäaikainen tai useampi kokemus luonne- ja persoonallisuushäiriöisistä osaavat helpommin kyllä nähdä sellaisen ihmisen läpi, jolla noita ongelmia on. Kokemus nph tai luonnehäiriöisen kanssa ei jätä ketään kylmäksi. Varmasti kokemus on opettanut yhtä jos toistakin ja helpompaa on tietää, milloin on tekemisissä "luonnehäröjen" kanssa.
Myönnän, ehkä tuli hieman kärkkäästi kirjoitettua.
Kuitenkin, nykyään niin monessa ihmisten välisissä
keskusteluissa (ei siis pelkästään täällä narsismi-palstalla)
on tuo sana tullut esiin. Ja juurikin sillä tavalla, että
tarkoitetaan narsistista persoonallisuushäiriötä, tai
ennemminkin sitä mitä kuvitellaan sanan tarkoittavan.
Ei ole vaivauduttu tutkimaan mistään diagnoosiin viittaavia
oireita. Toisin sanoen, luullaan puhuvansa samasta asiasta,
vaikka oikeasti tarkoitetaan maalaisempaa "itsekäs paska" -
diagnoosia, jollainen voi pitää paikkansa vähemmilläkin
oireilla ja perusteilla.
Ymmärrät kai, että jos joku kertoisi joutuneensa
raiskatuksi, ja kuuntelija hihkuu "joo, mä tiedän
ihan JUST miltä susta tuntuu, ku kymmenen vuotta
sit yks ukko baarissa läppäs mua ohimennen perseelle!".
Varmasti oli tuo läppäisykin kauhea kokemus, jos sen
kauheaksi tunsi ja se jäi mielenterveyttä nakertamaan.
Mutta tilanteiden ero on kuitenkin selvä?
Olet oikeassa siinä, että tokihan nph-ihmisen vuoksi
itsensä satuttaneet kärsivät luottamuspulasta uusien,
miksei vanhojenkin, tuttavuuksien kohdalla. Mutta se,
että uskoo todella kaikkien epäilyksen kohteiden
olevan varsinaisia narsisteja, ei ole järkevää.
(niin, eri häiriöiden piirteitä on meissä kaikissa,
mustan ja valkean välimaastoon mahtuu paljon
eri harmaiden sävyjä)
Samaa mieltä olen myös siitä, että kokemusten
perusteella osaa nähdä jo nopeammin varoittavia
merkkejä, ja ihmistuntemus kasvaa erilaisten
kokemusten myötä.
Aloittaja kysyikin, onko joillakin parempi ihmistuntemus
kuin muilla. Uskoisin, että on. Eri asia on sitten se, onko
tuntemus parempi niillä jotka sen osaamista toitottavat kuin
niillä jotka eivät asiasta puhu. Kyse voi olla tiedostamatto-
masta tiedosta tai taidosta, mikä vaikuttaa siihen, millä tavoin
käyttäytyy ja puhuu erilaisten ihmisten seurassa sitä sen
kummemmin ajattelematta.
Voi olla, että aloittajalla on ollut epätodennäköisen
heikko tuuri elämässä ja hänen epäilyksensä ovat osuneet
aina oikeaan niin kuin hän kuvailee. Mutta, jos hän puhuu
narsisteina, käyttäen sanaa samalla tavalla kuin narsistien uhrit,
joiden elämä todella on kärsinyt nph-ihmisten vaikutuksesta,
olisi syytä vaihtaa maisemia ja äkkiä. Siinä mielessä, mitä nph-
diagnoosi tarkoittaa, ei sellaisia ihmisiä pulpahtele vastaan
kuin sieniä sateella! Niitä itsekkäitä paskoja löytyy kyllä
toisaalta harmillisen helposti mistä vaan...
Toisin sanoen, viilaan tässä vaan pilkkua. (jos sitä nyt joku
ei tullut huomanneeksi) Mutta useimmiten tuntuu siltä, että
ihmiset sanaa käyttäessään eivät itse tiedosta tarkoittavansa
eri asiaa.
Aloitus oli on oikeassa siinä mielessä, että kokemus edesauttaa tunnistamaan helpommin häröjä, mutta se ei yksistään riitä, kyllä siinä ihmisen omat kyvyt ratkaisevat enemmän, jotkut ovat herkempiä aisitiensa kanssa tällä alueella.
Mulla sama juttu...Itse asiassa tunnistan jokaisen ihmisen, jolla "ei ole puhtaita jauhoja pussissaan".
Mitä pahempi tapaus, sen helpompi tunnistaa.
Jos sellainen tapaus tulee puhumaan, mulle menee samantien joku taistele/pakene-juttu päälle, muutun välinpitämättömäksi, syke laskee, keskityn katsomaan toista silmiin ( koska silmät ei valehtele. ) tai päinvastoin tuijotan vain eteeni, en kerro itsestäni mitään...
Ei siinä, että tuntisin tarvetta lähteä pois, monesti jään aivan mielenkiinnostakin rupattelemaan. Tuon "vaiston" ansiosta vaan tiedän olla sanomatta mitään, mistä toinen vois vetää herneen nenään. :)
Joskus riittää puolen sekunnin katsekontakti, kuten vasta tässä sain taas huomata. ( Siinä olikin jo vaaratilanne lähellä. )
Silmistä sen huomaa, vaikka ihminen kuinka yrittäisi hymyillä...
En nyt tätä ihan purematta niele. Ensinnäkin, "oudon" tyypin paljastuminen narsistiksi ei tapahdu ihan tuosta vain. En itse menisi väittämään ketään narsistisesti käyttäytyvää narsistiksi lyhyen tuttavuuden perusteella. Ainakin minun elämässäni on lopulta vähän ihmisiä jotka voin sanoa tuntevani niin hyvin että voisin sanoa mitään heidän persoonallisuudesta. Ei ketään opi tuntemaan muutamassa viikossa, ei ainakaan jos hän vetää jotakin roolia kuten narsisti vetää.
Tuttuja minulla on paljonkin ja heissä joissakin näen paljonkin narsistisia piirteitä, mutta että he olisivat narsisteja....ei nyt sentään. Narsistin tunnistamiseen tarvitaan myös mielestäni näkemys siitä miten heidän ympärillään voidaan, kuinka narsisti kohtelee läheisiään. Harvasssa ovat ne ihmiset joiden elämästä tiedämme oikeasti mitään.
Itse olen tunnistanut pari varmaa narsistia, mutta heidän elämästään tiedänkin melkoisen paljon, liian paljon. Olen myös nähnyt mitä he aihauttavat läheisilleen ja se ei ole mitään kaunista katseltavaa. Olen tuntenut heidät vuosia. He ovat elämässään systemaattisesti toimineet kuten narsisti vain voi toimia, ilman mitään poikkeusta joka pistäisi epäilemään heidän narsistisuuttaan. Mutta, alussa heidänkin seurassa oli vain epämukava olo kuten monen muunkin tuttuni seurassa.
Itse näin yhdellä vilkaisulla erään aikaisemmin tuntemattoman tyypin olevan pahemman luokan narsisti...
Vuosien kuluessa selvisikin, että tyyppi oli hyvä esimerkki psykopaatista, jolle ei ihmishenki painanut mitään, kunhan vain itse hyötyi jollain tavalla.
Päinvastoin tämä nautti siitä mitä enemmän sai muut kärsimään.
Että kyllä se on mahdollista, niin oudolta kuin voi kuulostaakin. Kun minä puhun narsisteista, puhun narsisteista, enkä mistään vittumaisista pikku kusipäistä... :)
Tämä oli vain yksi esimerkki elämästäni.