Henkinen väkivalta

Otin eron heti

Onko laki Suomessa tosiaan niin, että parisuhteessa naisella on täydet oikeudet henkiseen väkivaltaan?

Saako nainen vetää miehensä hermot niin tiukalle, että lopulta palaa päreet ja mies onkin se kaiken aiheuttaja?

2

495

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Otin eron heti

      mutta kukaan ei ole siihen vastannut, joten liene syytä tarkentaa asiaa.

      Vaimostani tuli alkoholisti, kun jäi eläkkeelle. Tein itse 10-tuntista työpäivää ja kun tulin kotiin, siellä odotti sama työrupeama.
      Vaimo istui keittiön pöydän ääressä umpikännissä yöpaita päällä eikä luvatusta ateriasta ollut tietoakaan. Sitä ei oltu tehty tai jos oli, löysin liedeltä kivihiiltä eli pohjaanpalanutta mössöä. Jouduin ulkoruokintaan eli menemään paikalliseen pubiin aterialle.
      Eikä tässä suinkaan kaikki. Jouduin siivoamaan vaimoni ulosteita parkettilattioilta, niin nestemäiset kuin ne ruskeatkin. Palavia tupakannatsoja oli tiputeltu lattialle ja aito parketti siten pilalla. Otti kaaliin, koska olin sen aidon parkettilattian itse omilla rahoillani laitattanut. Ja sitten ne "aromit" kotona, ei niitä voinut hyviksi kehua.

      Kaikki huipentui hetkellä, kun saavuin yövuorosta kotiin ja löysin vaimoni keittiön lattialta taju kankaalla. Oli kännissä kaatunut, kolhinut itseään ja lyönyt päänsä lämpöpatteriin sillä tuloksella, että verta oli lattialla. Tilasin ambulanssin ja onnistuin ennen sen saapumista herättämään vaimoni. Hän puhalsi mittariin ruhtinaalliset lukemat ja vietiin sairaalaan tikattavaksi. Selvittyään tästä vaimo oli kotiin päästyään soittanut poliisit paikalle ja väittänyt minun pahoinpidelleen häntä. Asia eteni käräjille, missä NAISPUOLINEN tuomari viisveisasi puolustuksestani, vaikka siitä oli riittävästi näyttöä. MINULLE LÄTKÄISTIIN SAKOT tapahtuneesta, jolloin olin n 20km päässä kodistani.
      Tein johtajan ratkaisun, hain avioeron ja lätkäisin sen paperin puolestani vaimon eteen pöydälle.

      Peräisin nyt vastausta pariin kysymykseen. Voinko vielä nostaa syytteen ex vaimoa kohtaan henkisestä väkivallasta ja valehtelusta viranomaisille?
      Voinko tehdä tutkintapyynnön silloisesta naistuomarista, joka ei ottanut mitään kantaa puolustukseeni huolimatta vahvasta näytöstä? Tästä tapauksesta on kulunut vasta pari vuotta ja kaikki asiakirjat vielä hallussani. Myös sairaalasta löytyy dokumentit ex vaimon humalatilasta ym.

      Eikö miehellä ole mitään oikeutta tässä tasavallassa?

      • hmhmm

        Et sitten tehnyt valitusta hoviin? Miksi et? Oliko näyttö sun puolelta heikkoa? Ts et pystynyt todistamaan mitään itsesi puolustukseksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1290
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      642
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe