Taloussanomat

nimisen lehden nettiversiota silmäilin tuossa aikani kuluksi. Jotenkin tuli mieleeni että hoitikohan liikenneympyrän hommia yritykset tai yrittäjät joilla kaikki asiat on kunnossa, esimerkiksi verottajan osalta.
11363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mutta lue uudelleen tänään ja siellä tulee taas madonluku Truunolle, jonka mielestä meidän palvelut on kohdallaan...Siellä on Artikkeli parhaista kunnista ja kaupungeista, eikä Varkaus ole koko listalla.
Asuntojen halpuus ja ahtaus on yksi kriteeri ja siellä listalla kyllä ollaan :)

Äänestä
  • Salla ja Kittilä tuntuisi houkuttelevalta. Närpiö kans, mutta tuntisin itseni siellä maahanmuuttajaksi. Asiassa ei sinällänsä pahaa eikä edes uutta. En vain tykkää yksinäisyydestä. Kuopio 65 sija, ihme. Joskus tuntuu että siellä aina aurinko paistaa. Varsinkin palstakirjoittajien mukaan. Suurin hämmästys oli ettei Joroinen ja Leppävirta ole päässyt listalle. Nehän ovat joittenkin mielestä kuntia missä viinirypäleet kasvaa ja neuvokset tarjoilevat mannaa asukkaille. Itse kyllä tyydyn edelleen Varkauteen. Kristillisdemokraateista huolimatta.
    Varmaan tutkit aamulla Wl:den. Mielenkiintoinen juttu Aholta.

    Äänestä

  • Water Haloo kirjoitti:

    Salla ja Kittilä tuntuisi houkuttelevalta. Närpiö kans, mutta tuntisin itseni siellä maahanmuuttajaksi. Asiassa ei sinällänsä pahaa eikä edes uutta. En vain tykkää yksinäisyydestä. Kuopio 65 sija, ihme. Joskus tuntuu että siellä aina aurinko paistaa. Varsinkin palstakirjoittajien mukaan. Suurin hämmästys oli ettei Joroinen ja Leppävirta ole päässyt listalle. Nehän ovat joittenkin mielestä kuntia missä viinirypäleet kasvaa ja neuvokset tarjoilevat mannaa asukkaille. Itse kyllä tyydyn edelleen Varkauteen. Kristillisdemokraateista huolimatta.

    Eipäs nyt liioitella. Kyllä johtokunnissa saattaa olla pikkuisen paremmin asiat, kuin täällä.
    Mitäs tuosta Ahon tarinasta? Pikkuisen historiikkia yltiöpositiivisten lasien takaa ja kommentteja siitä, kuinka heidän porukoissaan pärjää, kun on niin lupsakka johtajakin...mikäs referenssi tuo lupsakkuus on, kun pitää tehdä päätöksiä, joissa porukkaa vielä itketetään...Naurussa suinko se kyykytys tehdään?

    Äänestä

  • Water Haloo kirjoitti:

    Salla ja Kittilä tuntuisi houkuttelevalta. Närpiö kans, mutta tuntisin itseni siellä maahanmuuttajaksi. Asiassa ei sinällänsä pahaa eikä edes uutta. En vain tykkää yksinäisyydestä. Kuopio 65 sija, ihme. Joskus tuntuu että siellä aina aurinko paistaa. Varsinkin palstakirjoittajien mukaan. Suurin hämmästys oli ettei Joroinen ja Leppävirta ole päässyt listalle. Nehän ovat joittenkin mielestä kuntia missä viinirypäleet kasvaa ja neuvokset tarjoilevat mannaa asukkaille. Itse kyllä tyydyn edelleen Varkauteen. Kristillisdemokraateista huolimatta.
    Varmaan tutkit aamulla Wl:den. Mielenkiintoinen juttu Aholta.

    oikeasti tehneet Varkuden eteen???

    Puheita pidetty ja loppuun asti kieltäydyttiin uskomasta Stora Enson lopettamiseen paikkakunnalla.

    Nyt alkoivat kulumaan 500 päivää ansiosidonnaista sen jälkeen verotulot loppuvat ja kelapalautukset kasvavat kansin jos ei kolminkertaisiksi riipuen siitä saadaanko työllistettyä 9 euron ihmisiä.

    Äänestä

  • vaalit 2011 kirjoitti:

    Stora ensoa ei ole vielä lopettanut kokonaan ja WL:ssä puhuttiin torjuntavoitosta aikoinaan ja nyt pitää tämän päivän pääkirjoituksen mukaan ilmeisesti unohtaa menneet ja keskittyä tulevaan...Itse en välttämättä usko tuohon torjuntavoittojuttuun ihan heti....

    Äänestä

  • Varkkila kirjoitti:

    Miten nämä kirjoitukset liittyy tuohon aloitukseen? Mielestäni ei millähän muotoa.

    Äänestä

  • AD/HD kirjoitti:

    Miten nämä kirjoitukset liittyy tuohon aloitukseen? Mielestäni ei millähän muotoa.

    Ei mitään.

    Äänestä

  • vaalit 2011 kirjoitti:

    oikeasti tehneet Varkuden eteen???

    Puheita pidetty ja loppuun asti kieltäydyttiin uskomasta Stora Enson lopettamiseen paikkakunnalla.

    Nyt alkoivat kulumaan 500 päivää ansiosidonnaista sen jälkeen verotulot loppuvat ja kelapalautukset kasvavat kansin jos ei kolminkertaisiksi riipuen siitä saadaanko työllistettyä 9 euron ihmisiä.

    Kansanedustajille ei taida tuo lopettaminen kuulua millään tavalla. Olen pitkälti Varkkilan kanssa samaa mieltä tämän ketjun linjauksissa. Tuo 500 päivää tuli julki myös jossain yhteydessä viitattuna Juankoskeen. 5oo on kaiketi joku perinsuomalainen luku. Olihan perinsuomalaisten kansanedustaja ottanut myös kantaa Varkauden asioihin. Tekisi mieli sanoa että kun ei puuttuisi enemmän. Mies ei tosiaan ole Midas. En ymmärrä tosiaan miten vaalit 2011 kuuluu tähän.

    Tästä kirjoitusketjusta on taas kerran havaittavissa se asia että varsinaisessa alkuperäisessä asiassa
    pysyminen on todella ylivoimainen tehtävä valtaosalle kantaaottavista kommemtoijista. Elikkä lyhyesti
    sanottuna sama asia: Asian esilletuoja puhuu esim. autosta ja viimeinen kommentoija päättää automaattiin, automarkettiin tai vaikkapa keluveneeseen. Loogista, eikö olekin?

    Äänestä

  • Yhteenvetäjä kirjoitti:

    ja sehän se tässä kirjoittelussa onkin niin hauskaa, että koskaan ei voi tietää kuka tai mitä tulee vastaan. Sinä olet tuota mieltä, joku toinen toista mieltä. Periaatteessa tiukasti ajateltuna sinunkaan viestisi ei kuulu tähän avaukseen, vaan sinun pitäisi tehdä vaikkapa oma avaus asiasta aiheella: "Pysykää aiheessa"
    Jotta sellaista tällä kertaa.

    Äänestä

  • vaalit 2011 kirjoitti:

    oikeasti tehneet Varkuden eteen???

    Puheita pidetty ja loppuun asti kieltäydyttiin uskomasta Stora Enson lopettamiseen paikkakunnalla.

    Nyt alkoivat kulumaan 500 päivää ansiosidonnaista sen jälkeen verotulot loppuvat ja kelapalautukset kasvavat kansin jos ei kolminkertaisiksi riipuen siitä saadaanko työllistettyä 9 euron ihmisiä.

    paperimiehistä muuttaa muille paikkakunnille ja se 500 päivää alkaa kulua,kun palkan maksu loppuu.Siis helmikuussa 2011.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Water Haloo kirjoitti:

nimisen lehden nettiversiota silmäilin tuossa aikani kuluksi. Jotenkin tuli mieleeni että hoitikohan liikenneympyrän hommia yritykset tai yrittäjät joilla kaikki asiat on kunnossa, esimerkiksi verottajan osalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu