Pelle mikä pelle

Ex.kävijä

Tapani Kansan kiertue keskeytettiin yleisöpalautteen perusteella

18.12.2008 8:44
A A

Helsingin Sanomat
Heli Saarela

Tapani Kansa esiintyi joulukonserteissa Helsingissä, Mikkelissä ja Turussa.

Tapani Kansa esiintyi joulukonserteissa Helsingissä, Mikkelissä ja Turussa.

Tapani Kansan kuuden joulukonsertin kiertue on keskeytetty yleisöpalautteen perusteella, kertoo Ilta-Sanomat.

Vakuutusyhtiö Pohjola oli sopinut Kansan kanssa kuuden konsertin kiertueesta, mutta kolmen ensimmäisen illan jälkeen Kansa on päätettiin vaihtaa Eino Gröniin ja Laura Pyrröön.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan kirkoissa laulanut Kansa esiintyi enemmän puhumalla kuin laulamalla, eikä yhteistyö orkesterin kanssa pelannut. Kansa antoi yleisön edessä palautetta soittajille – ja jopa kuulijoille.

"Saamamme palautteen perusteella ymmärsimme, etteivät konsertit olleet sellaisia, joita olimme tilanneet joulukonserteiksi asiakkaillemme. Annoimme palautetta taiteilija Kansalle, mutta ongelmat eivät korjaantuneet", kertoo Pohjolan johtaja Olli Latola Ilta-Sanomiss

10

1131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Justiin AX

      Oli taas syönyt liikaa femisoijaa ja käytös muuttunut vaihdevuosimaiseksi sekä ääni semisopraanoksi.

      • Gilla*

        Typerää tuollainen ilkkuminen . Kai teillä on sitten varaa ilkeillä, kun itsellänne menee kaikki aina joka kerta ihan putkeen.


      • Tapsa on miehekäs niin ääneltään, kuin olemukseltaankin ,eikä mitään Femisoijaa syö.


    • Musica.

      Kyllä kai sitä tulee sössittyä asioita itse kunkin sillointällöin.Tapani on hoitanut ja hoitaa työnsä kyllä pääsääntöisesti hyvinkin mallikkaasti. Lahjakas ja ja ammattitaitoinen kaveri hän lauluhommissa on. Ylikierroksilla käyvän käytöksensä takia ajautuu välillä ongelmiin ja epämieluisiin tilanteisiin.

    • Joo joo. Toi nyt on ollutta ja mennyttä. Viime vuoden joulukonserttikiertueella oli ihan eri meininki. Olin parissakin eri kirkossa Tapsan laulamia joululauluja kuuntelemassa ja ne oli mahtavia konsertteja molemmat. Yleisö oli haltioissaan ja syystä.

      • AA auttaa aina

        Pistäpäs se Kossupullon korkki jo kiinni Justiinax niin näet asiat niinkuin ne ovat. Ja nosta se pyllysi siitä tietsikkatuolin päältä je mene ulos hengittämään raikasta ilmaa niin raikastuu viinanhuuruiset ajatuksetkin.
        Olen rakas Justiinax oikeastaan aikas huolestunut sinusta: jo kello 06:26 oli perjantaipullo näemmä korkattu!?!? Tässä vaiheessa iltaa lienetkin jo lattialla jalat ketarallaan...


      • AA auttaa aina kirjoitti:

        Pistäpäs se Kossupullon korkki jo kiinni Justiinax niin näet asiat niinkuin ne ovat. Ja nosta se pyllysi siitä tietsikkatuolin päältä je mene ulos hengittämään raikasta ilmaa niin raikastuu viinanhuuruiset ajatuksetkin.
        Olen rakas Justiinax oikeastaan aikas huolestunut sinusta: jo kello 06:26 oli perjantaipullo näemmä korkattu!?!? Tässä vaiheessa iltaa lienetkin jo lattialla jalat ketarallaan...

        Joopa joo.....Ei mulla kylläkään ole mitään alkoholiongelmaa ettäs tiedät !
        Ja tohon juttuun vielä palatakseni Tapsa ei tuolloin 2008 joulukonserttikiertueella ollut oma ittensä. Siinä oli syksynmittaan kaikenlaista kohua ja yksityiselämän mullistusta sattunut ( parisuhdeongelmia), joten ne haittas Tapsan keskittymistä ja valmistautumista noihin konsertteihinkin, mutta siitä on nyt selvitty ja se on ollutta ja mennyttä eikä noita tarttis tänne aina kaivaa esiin vanhoja juttuja.


    • Joku vaan

      Joku Kirjoitti tuosta 2008 vuoden mikaelin kirkon joulukonsertista näin :

      " Tapani Kansa ei Mikaelinkirkossa käyttänyt mikrofonia. Siellä ei saanut puheesta selvää edes etuosassa. Itse istuin sivupenkissä aivan edessä. Hän kysyi kesken konsertin, että kuuluuko sinne taakse. Ensin kukaan ei vastannut, koska ei vissiin kuullut. Sitten joku husi, että ei kuulu. Tapani Kansa siihen, että ottakaa tulpat pois korvista tai laittakaa kuulolaite päälle. Hänestä se oli hauska lausahdus. Minusta se oli yleisön aliarviointia. Mikrofoni oli, mutta hän ilmoitti heti aluksi, ettei hän tuollaista käytä. "

      • lunkkali

        ei ole alko-ongelmaa, niin miksi käyttäydyt noin?


    • niin niinpä

      Niinpä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe