En ole raskaana eikä suunnitelmissa ole raskautua vielä muutamaan vuoteen.
Tuli mieleeni neuvolantäti, ehkäisyneuvolan puolella. Kävin tarkistuksessa, kun kierukan laitosta oli kulunut pari kuukautta.
Minulle ei oltu sanottu eikä mihinkään kirjoitettu, että paljonko niitä lankoja jätettiin. Sinä päivänä, kun kävin tuolla tarkistuksessa, niin niitä lankoja oli tämän tädin mukaan todella paljon. Varattiin aika ultraukseen.
Sitten kun pääsin kotiin, tuo neuvolantäti soitti parikin kertaa tuosta ultrasta. Sitten sanoi kymmeniä kertoja "käytä sitten kondomia ettet tule raskaaksi". Ok.
"Muista sitten että mieluusti pidättäytyä yhdynnästä siksi aikaa kunnes asia saadaan tarkistettua". =o ??
"Älä nyt luota siihen kierukkaan, ennenkuin sen sijainti saadaan tarkistettua".
Huokaus. Olen kohta 30v. Sanoin monesti että raskaus ei olisi mikään kolmannen maailmansodan kaltainen katastrofi, vaikkei se vielä toivottu olisikaan. Lisäksi sanoin ja vakuutin ymmärtäväni tilanteen ja että käytämme kondomia ultraukseen asti.
Voi kiesus. Neuvolantäti soitti vielä seuraavanakin päivänä!!! Oikeasti!!!
Lisäksi hänellä on kielteinen kanta kuukupin käyttöön kaikissa tilanteissa.
Jos joskus raskaudun, ja sille naiselle joudun menemään tarkistukseen, niin varmaan haukkuu raskauteni pystyyn...

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei sitten käynyt mielessä että raskautuminen ilman kierukkaa saattaisi olla hieman terveellisempää. Ei todella oo mikään paras tilanne raskautua kierukan kanssa JOS voi raskautua ilmankin. Ihan asiasta varoitteli. Tuskin siinä mitään henkilökohtaista oli
Älä vain toivo kierukkaraskautta. Niissä on iso keskenmenoriski ja eivät ole niitä helpoimpia. Siskoltani päätettiin poistaa se kierukka kun tuli raskaaksi sen kanssa ja kohta seurasi raju keskenmeno.
Monille joutuu rautalangasta vääntämään että ehkäisy ei ole nyt 100% varma ja tuo täti otti asian niin, että hänen vikansa jos raskautuu... älä välitä! Sellaisia ne on. Ja mulle täti soittelee monesti mitä asiaa milloinkin (olenkin kyllä raskaana) ja se on asiakaspalvelua.
Jos kerran sanoit ettei raskaus ole katastrofi, sai täti sen käsityksen, että et aio käyttää lisäehkäisyä! Ja asia olisi sitten hänen kontollaan jos raskaus alkaisi. Sinullako on se käsitys, että raskaus kierukan kanssa on ihan ok ja sama asia kuin ilman?? Varmaan on keskustellut lääkärin kanssa tuossa välissä ja lääkäri pyytänyt soittaa uusiksi ja varmistaa että tajuat tilanteen. Ilmeisesti et tajua...
Olipa ammattiaitoinen neuvolan hoitsu, kun varoitti kierukkaraskaudesta! Jos kierukan kanssa tulet raskaaksi, on keskenmenon riski aika suuri.
Otata kierukka pois, jos raskaus ei olisi katastrofi, niin voit sitten ainakin välttyä keskenmenolta. Sillä välin voi käyttää muita ehkäiskeinoja.
touhua toisaan. Eiköhän normaalijärjellä varustettu ihminen tiedä mitä tekee jne. Nuo muumiot tuolla nauvoloissa vois välillä lähtee työnkiertoon tai vaikka lukea joskus uusinta tietoa ja valitettavasti nuoripolvi on kehittymässä lujaa vauhtia samaan suuntaan. Jos ja kun itse raskaudun niin en todellakaan tiedä jaksanko mummojen höpinöitä neuvolaan lähteä kuuntelemaan.
sitten yksityisen neuvolan palveluja käyttämään, voit sitten ihan itse valitan sen "neuvolatädin".
En ymmärrä tuota termiä neuvolantäti/tätsykkä jne., itse toimin terveydenhoitajana äityisneuvolassa, ikää tasan 29 v ja kenenkään täti en ole;))
no tuota täti nimikettä nyt käytetään ihan yleisesti.. minua kutsuttiin kioskintädiksi kun työskentelin nuorempana r-kioskilla.. Ikää oli tuolloin 20v. :-)
Kieltämättä siinä tunsi itsensä välillä aika vanhaksi...