Mika Pohjonen

Mitä mieltä olette Mika Pohjosesta ?
Mika on vuoden 1992 tangokuningas, mutta nyttemmin hän on esiintyy Suomen kansallisoopperan ykköstenorina.

Mika on n.30-vuotias, mutta näyttää mielestäni HUOMATTAVASTI vanhemmalta. Hän on kaljuuntunut ja lihonut kovasti.
Tämän lisäksi hän vaikuttaa hieman sovinistilta.

Jossain haastattelussahan Mika Pohjonen kertoi, että heillä on kotona sellainen harja, jolla vaimon pitää joka ilta harjata matonhapsut suoraan. Muuten hän suuttuu ja punaiseksi muuttuu.

Muijan pitää myös tehdä täsmälleen samanmakuisia lihapullia mitä hänen äitinsäkin tekee ja varsinkin silloin kun hän teki tanssilava keikkoja ja tuli myöhään yöllä kotiin, kertoi Mika soittavansa muijalleen ja herättävänsä tämän valmistamaan hänelle murkinaa mm.lämmittämään maitoa ja lihapiirakkaa, sekä hieromaan herran varpaita.
51341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yks suomen yököttävimpiä tyyppejä..
jotenkin sairas?

Äänestä

Oopperalaulajat ovat keskimääräistä itsekeskeisempiä ihmisiä. Monet heistä kuvittelevat omistavansa Euroopan ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Mika Pohjosta pahempi egoisti on Jyrki Niskanen, joka kuvittelee olevansa maanosamme kuningas.

Äänestä
  • Joo, mäkin oon lukenu niitä Mikan haastatteluja joissa se kertoo miten sen muijan, Heidin, on sitä passattava. Minkähän takia se Heidi ylipäätään on ton näkösen läskin kans, saati sit vielä palvelee sitä, se itsehän on ihan kivan näköinen mimmi. Rahastakohan?

    Äänestä

  • Diana kirjoitti:

    Joo, mäkin oon lukenu niitä Mikan haastatteluja joissa se kertoo miten sen muijan, Heidin, on sitä passattava. Minkähän takia se Heidi ylipäätään on ton näkösen läskin kans, saati sit vielä palvelee sitä, se itsehän on ihan kivan näköinen mimmi. Rahastakohan?

    Juu, rahastahan ne naiset ovat iät ja ajat läskejä palvelleet. Minulla olisi tälle naistyypille yksi h:lla alkava nimityskin mutta jätetään tällä kertaa sanomatta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yäks! kirjoitti:

Mitä mieltä olette Mika Pohjosesta ?
Mika on vuoden 1992 tangokuningas, mutta nyttemmin hän on esiintyy Suomen kansallisoopperan ykköstenorina.

Mika on n.30-vuotias, mutta näyttää mielestäni HUOMATTAVASTI vanhemmalta. Hän on kaljuuntunut ja lihonut kovasti.
Tämän lisäksi hän vaikuttaa hieman sovinistilta.

Jossain haastattelussahan Mika Pohjonen kertoi, että heillä on kotona sellainen harja, jolla vaimon pitää joka ilta harjata matonhapsut suoraan. Muuten hän suuttuu ja punaiseksi muuttuu.

Muijan pitää myös tehdä täsmälleen samanmakuisia lihapullia mitä hänen äitinsäkin tekee ja varsinkin silloin kun hän teki tanssilava keikkoja ja tuli myöhään yöllä kotiin, kertoi Mika soittavansa muijalleen ja herättävänsä tämän valmistamaan hänelle murkinaa mm.lämmittämään maitoa ja lihapiirakkaa, sekä hieromaan herran varpaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu