Anteeksi että kirjoitan nyt tänne. Helpointa olisi varmaan käydä ostamassa raskaustesti, mutta tuntuu, että on tarvetta myös avautua ja kuulla muiden mietteitä asiasta.
Eli lyhyesti: voisinkohan olla raskaana? Olen käyttänyt e-pillereitä 3 vuotta. Nyt elokuussa siirsin kuukautisiani viikolla ja kuukautiset tulivatkin sen jälkeen ihan normisti. Menin vain pillereiden kanssa hieman sekaisin, joten yksi pilleri jäi kuukautisten jälkeen kokonaan ottamatta. Tässä viimeisen kuukauden aikana on ilmennyt seuraavia oireita: aamuista oksettavaa oloa (muttei koskaan ole tullut ylös asti), kovia alavatsakipuja silloin tällöin, arat rinnat, mielialojen vaihtelut, sain elämäni ensimmäisen migreenikohtauksen, hillitsemättömät mieliteot ("joe en nyt saa suklaata se on maailmanloppu!"), viimeaikoina on ollut väsymystä yms. Viimeiset kuukautiset olivat viime viikolla ja alkoivat päivän tai kaksi myöhässä, mutta kestivät normaalin ajan. Sitä edeltävänä viikkona minulla oli noin kolmena peräkkäisenä päivänä haaleasti veristä vuotoa ilman syytä (en ole saanut sinne haavaa tmv.). Viimeinen yhdyntä oli elokuussa juuri ennen kuukautisia.
Ainakin osa oireista voisi viitata raskauteen ja kun ennen kuukautisia tuli tuota veristä vuotoa mietin keskenmenoa. En ole tehnyt raskaustestiä, sillä kuukautiset ovat kuitenkin tulleet. Nyt olen alkanut miettimään, entä jos sittenkin? Olen kuullut tarinoita siitä, että on tullut raskaaksi vaikka on syönyt pillereitä ja kuukautisetkin ovat saattaneet tulla jopa pidemmänkin aikaa. Onko täällä odottavien joukossa sellaisia kokemuksia? Olen myös kuullut sellaista, että tuollaisessa tilanteessa raskaustesti on tehty, mutta se on näyttänyt negatiivista. Vasta raskauden loppupuolella on näyttänyt plussaa.
Kyllä minä sen tikun jossain vaiheessa käyn hakemassa. Välillä ajattelen, että "ei se ole mitään: olet vain vainoharhainen" ja välillä taasen "entä jos sittenkin..?". Parempihan se olisi asia selvittää, mutta jos tuo pitää paikkansa että raskauden alkuvaiheessa voi vielä näyttää negaa niin.. o_0
Kiitoksia kaikille vastanneille!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä se testi näyttää yli 99% varmuudella jos hedelmöittymisestä on yli 2 viikkoa. Itse olen plussannut 3 krt 10 vuorokauden kuluttua ovulaatiosta. Nykyiset testit ovat todella herkkiä. Olisi ihme jos virtsaan ei erittyisi raskaushormoonia ja testi näyttäisi plussaa mikäli on raskaana. Ja todennäköisyys raskautumisellesi on muutenkin melko pieni.
Tee se testi.
"Eli lyhyesti: voisinkohan olla raskaana?"
Lyhyesti: Jos olet harrastanut seksiä, voit olla raskaana. Tee testi.
löytyy tuolta toisaalta...Ehkäisypalstakin löytyy
Et ole raskaana.. Hormonit heittelee kun muutit pillereiden syönti tapaa.. Ja siitä taas seuraa oireita jotka vaikuttavat raskausoireilta.. Ja kun sitä kuvittelee olevansa raskaana nii keho kehittää oireita vielä lisää.. Mutta tee testi jos vaivaa..