Useammassa viestiketjussa kerrotaan ihanasta vapaudesta Jumalan lasten kesken. Jumalan lapislla tarkoitetaan tieitenkin vahoillislestadiolaisen uskonnollisuuden piirissä olevia ihmisiä.
Jossain alempana olevassa keskustelussa kerrottiin taas tästä vapauden suurenmoisuudesta: "Oman ja perheeni kokemuksen kautta väitän, ettei lestadiolaisuus suinkaan ole mikään ahdashenkinen usko, vaan Jumalan lasten vapaan ja rakkaudentäyteisen ilmapiirin olotila".
Miten se on. En ole enää vl mutta tavallaan toinen jalka jäi kiinni henkisesti kun olen saarnoja ensihenkäyksestä kuunnellut. Ja sukulaisetkin rakastaa aivan erilailla kun lupaa ja lupaa tula seuroihin.
Miten se on. Omat muistoni ovat melko ahdistavia vaikka sidonnaisuus on totta. Muistan miten ahdisti esimerkiksi se että joka kerta piti käydä synnistä tekemään parannusta kun tuli nuorena "lakana märäksi". Ja sama oli nöyrän paikka kun jalka alkoi keikkumaan musiikin tahtiin. Ja ei minun vanha luontoni olisi halunnut sitäkään pyytää anteeksi kun menin seuraamaan potkupalloa hvän ystäväni erityisen syyn vuoski.
Miten on. Onko vielä ahdistusta. Vai onko vika minussa yksinomaan. Voinko olla vapaa vaikka seminaarimatkalla istuisin ystäevieni kanssa (itse en käytä juuri alkoholia joten sen takia en jää joukkoon).
Onko ahdistuksen aika ohi? Ja onko vapauden aika tullut?
Jossain alempana olevassa keskustelussa kerrottiin taas tästä vapauden suurenmoisuudesta: "Oman ja perheeni kokemuksen kautta väitän, ettei lestadiolaisuus suinkaan ole mikään ahdashenkinen usko, vaan Jumalan lasten vapaan ja rakkaudentäyteisen ilmapiirin olotila".
Miten se on. En ole enää vl mutta tavallaan toinen jalka jäi kiinni henkisesti kun olen saarnoja ensihenkäyksestä kuunnellut. Ja sukulaisetkin rakastaa aivan erilailla kun lupaa ja lupaa tula seuroihin.
Miten se on. Omat muistoni ovat melko ahdistavia vaikka sidonnaisuus on totta. Muistan miten ahdisti esimerkiksi se että joka kerta piti käydä synnistä tekemään parannusta kun tuli nuorena "lakana märäksi". Ja sama oli nöyrän paikka kun jalka alkoi keikkumaan musiikin tahtiin. Ja ei minun vanha luontoni olisi halunnut sitäkään pyytää anteeksi kun menin seuraamaan potkupalloa hvän ystäväni erityisen syyn vuoski.
Miten on. Onko vielä ahdistusta. Vai onko vika minussa yksinomaan. Voinko olla vapaa vaikka seminaarimatkalla istuisin ystäevieni kanssa (itse en käytä juuri alkoholia joten sen takia en jää joukkoon).
Onko ahdistuksen aika ohi? Ja onko vapauden aika tullut?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.