on tehty hallintaoikeustestamentti jossa koko omaisuuden omistusoikeus siirtyy perillisille toisen vanhemman kuoltua ja hallintaoikeus jää vanhemmille. Kummanko kuuluu maksaa yhtiövastike asunto-osakkeesta jossa leski asuisi? Entä putkiremontti?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hoitovastikkeen osalta ei epäilyä, mutta putkiremontista tulkinnat jakautuvat. Yleensä asunto-osakeyhtiössä putkiremonttiin tms. kerätään rahoitusvastiketta. Mielestäni tämäkin vastike kuuluu hallintaoikeuden haltijan maksettavaksi, mutta kuukausittaisten asumiskulujen ylärajana pidetään vastaavien asuntojen vuokratasoa.
Asian vierestä vaan se, että eiköhän perillisille aluksi siirry omistus vain kuolleen vanhemman omaisuuteen ja leski voi halutessaan pitää kaiken omistamansa ja köyhempänä voi saada tasinkoakin, ellei ole avioehtoa.
Kiinteistöliitto neuvoo, sieltä kannattaa kysyä juristilta.
Kysyin, juristin mukaan vastikkeet ja pienet vuosikorjaukset kuten tapetointi kuuluvat huoneiston haltijalle, isot remontit maksaa omistaja koska ne nostavat omaisuuden arvoa. Tosiaan tuo käypä vuokra on yläraja minkä haltija joutuu maksamaan.
Ei tuo toinen kappalekaan ihan paikkaansa pidä mutta en ala neuvomaan ihmisiä sukuriitojen tekemisessä.
Arvoisa nim. jok vaan, etkö sentään antaisi minulle parempaa tietoa keskinäisestä testamentista ja osituksesta tai mikä meni vikaan asian vierestä lausumassani.
Ositus tietenkin tehdään niin että omaisuus pannaan puoliksi ja jos leski on vähävaraisempi niin saa tasinkoa, muuten pitää omansa. Hallintaoikeustestamentti on tietysti se järkevämpi, jos omaisuus on yhteisessä asunnossa niin sitäkään ei tarvita.
Yksi tai useampi lapsista voi vaatia lakiosaansa, siis puolta siitä mitä olisivat saaneet ilman testamenttia.
Yleensä muut eivät tykkää tästä ja välit muun suvun kanssa menevät poikki.
Noihin vaatimuksiin ja muihin kuvioihin liittyy useita ylläreitä, esimerkiksi pesän varoista maksetut perintöverot katsotaankin osaksi lakiosaa ja kaikki sille vaatijalle annetut lahjat otetaan esille ja kirjataan ennakkoperinnöiksi. Pari muutakin vielä ilkeämpää temppua on, kaikki täysin laillisia.
Kaikenlaista on nähty, yleensä nämä ahneet riitelevät perintönsä puolta pienemmiksi.
Kysymyksen vierestä lausumani piti lyhykäisenä paikkansa, eikä tässä ketjussa kannattane laajentaa alkuperäisen kysymyksen ohi menevää perintökaaren selvittelyä.
Minusta tuo jälkimmäinen lausumasi oli oleellisesti väärin, koska siihen voi kuulua lakiosia ja asumisoikeutta yhteisessä asunnossa. Asia tietysti menee noin kuin sanoit mutta ainoastaan niin kauan kun kaikki ovat sovussa, mikä omasta mielestäni on lähes aina paras ratkaisu.