Perusteluja löytyy ja paljon! Mistä muualta löytyy niin hienoja luontonähtävyyksiä kuin Uutelan luonnonsuojelualue ja arvokkaat harjumaisemat Ramsinniemessä, Mustavuoren ulkoilualue, Eu:n palkitsema näköalatasanne. Monta hienoa uimarantaa. Ainutlaatuinen Suomessa Aurinkolahden rantabulevardi venesatamineen. Golf-alue.
Monipuoliset palvelut itse Vuosaaressa ja muutaman minuutin matkan päässä Itäkeskus, Pohjoismaiden ssurin kauppakeskus. Parhaat julkiset liikenneyhteydet pääkaupunkiseudulla, yhteydet Porvooseen, Vantaalle ja Espooseen metron ja monipuolisen bussiliikenteen ansiosta. Myös omalla autolla liikenne sujuu minne vain Itäväylää ja Kehäteitä myöten. Myös lentoasemalle on hyvät bussi-ja liikenneyhteydet Itä-Helsingistä ja myös Vuosaaresta.
Itä-Helsingissä itsessään on paljon työpaikkoja. Késkustaan ei tarvitse mennä. Työpaikkoja kantakaupungissa on enää hyvin vähän. Ainoastaan perinteiset vanhat työpaikat ja osa oppilaitoksista on jäänyt sinne.
Joka puhuu lähiöistä ja neukkuläävistä, omaa vanhuuttaan homehtuneen ajatusmaailman. Hän asuu ja elää hyvin pienessä elämänpiirissä. Vieroksuu kaikkea uutta. Ei hyväksy sitä, että maailma muuttuu. Muuttumisen mukana on tullut hyvääkin. TASOKKAAT JA NYKYAIKAISET ASUNNOT, EIVÄT NE OLE MITÄÄN NEUKKULÄÄVIÄ. LAADUKKAAT JA MONIPUOLISET PALVELUT. VIIHTYISÄ ASUINYMPÄRISTÖ. NE KAIKKI LÖYTYVÄT VUOSAARESTA!
Vuosaari=Helsingin paras asuinalue!
23
1421
Vastaukset
- ajiam
Minä tykkään Vuokista juuri sen meren- ja maanläheisyyden takia. Vuosaaressa on kaikki, paitsi kunnon yökerho ;) Itse en keskustassa käy muuta kuin baarissa, kahvillla ja leffassa.
Itä-Helsinki on turhaan parjattu paikka. Täällä on kaikki palvelut, joita ihminen tarvitsee. Kontulan ostari on elävä paikka, Columbuksessa on loistavat palvelut. Ainoa ikävä lähiö idässä on Mellari, ja sekin vain sen vuoksi, ettei siellä ole kunnollisia palveluita. Vuosaari on 1. ja Kontula 2, koska Kontula ei ole meren rannassa. Asun itse Kontulassa ja viihdyn erinomaisesti, oman asunnon ostan varmaan Vuokista tai Puotilasta.
Idän parjaajat, käykää Kannelmäessä, Vantaan Myyrmäessä tai Espoon keskuksen liepeillä, siellä näette todellisia kauhulähiöitä. - naurunaamari
Voi jeesus. Ihanko tosissasi listaat Vuosaaren hyviksi puoliksi yhteydet Espooseen?????! Joo, länsimetro tulee parin vuoden päästä mutta ei sillä silloinkaan pääse kuin Matinkylään ja matka radan päästä päähän kestää lähemmäs tunnin? En menisi tällä kehumaan. Kyllä Vuosaari on kulkuyhteyksiensä ja sijaintinsa vuoksi huonoimpia asuinpaikkoja pk-seudulla enemmistön mielestä, toki sieltäkin pois pääsee, mutta niin pääsee muualtakin ja huomattavasti nopeammin ja helpommin. Jos päivittäinen työ- tai koulumatkan määränpää ei ole metroradan varrella tai Sipoo, Porvoo ja Itä-Vantaa, niin ei ole Vuokissa mielekästä asua. Vaikka toisaalta eipä sieltä työssäkäyviä juuri taidakaan löytyä. Kun tähän syrjäiseen sijaintiin lisätään vielä runsaat sosiaaliset ongelmat, rähinälähiön maine, väestön alhainen sosioekonominen status ja suuri maahanmuuttajaosuus, paljon vuokrataloja ja arkkitehtuuri lähinnä ränsistyneitä neukkukuutiota, niin kyllähän se tekee alueesta erityisen epähaluttavan, mikä näkyy suoraan asuntojen hinnassa. Myös siellä Aurinkolahdessa.
- Ei vanhaan taloon!
kirjoituksesta huokuu tyhmyys, pahansuopaisuus ja tietämättömyys. Huomioi, että Espooseenkin pääsee Itäkeskuksesta suoralla jokerilinjalla 5min. välein, mikä linja vetää varmasti paremmin kuin keskustan bussilinja Mannerheimintietä Espooseen. Vuosaaresta pääsee minne vain kulkemaan julkisilla. Metro on Helsingin seudulla tietenkin kulkuvälineenä ykkössijalla.
Kuinkahan moni kalliolainen käy työssä, kun suurin osa sen asukkaista on opiskelijoita, juoppoja, narkkareita, taiteilijoita, syrjäytyneitä nuoria eläkeläisiä ja oikeasti eläkeläisiä, jotka eivät jaksa tai osaa enää muuttaa muualle? Vuosaari edustaa tulevaisutta ja nykyaikaa, Kallio näivettynyttä vanhaa aikaa.
Kyllä Vuosaaresta työssä käydään. Suurin osa asunnoista täällä on omistusasuntoja, myös omakotitaloja ja rivitaloja. Ei näitä asuntoja työttömyyskorvauksilla osteta. Toisin kuin Kalliossa, jossa suurin osa asunnoista on vuokra-asuntoja. Sitäpaitsi Vuosaaren uusimpiin vuokrataloihinkin hyväksytään vain työssäkäyviä asukkaita ja asuntojen vuokrat ovat niin korkeita, ettei niiden vuokria pienillä eläkkeillä makseta. Toisin kuin Kalliossa, jossa minikokoisten asuntojen vuokrat ovat pääkaupunkiseudun edullisimpia.
Olen asunut keskustassa vuokralla ja omassa asunnossa ja useammalla alueella. Tiedän mistä kirjoitan.
Hyvin harvoin tuli lähdettyä siellä esim. lenkkeilemään ja kesällä uimarannoille, kun lenkkimaastot ja rannat olivat niin kaukana. Mihinkään kantakaupungin asuntoon en kotiutunut. Ne olivat vain asuntoja eivät koteja. Tyytyi vain siihen, että katto on pään päällä. Mieli ei tehnyt käydä ulkona syömässä, kun ruokapaikat olivat niin sottaisia. Pöly ja meteli joka puolella. Puodit olivat niin pieniä, ettei niissä tehnyt mieli shoppailla. Ahdisti, kun kaikki oli niin ahdasta ja liki. Purkit ja tavarat tippuivat hyllyiltä, kun vähän kättänsä liikautti.
Taitaa naurunaamarilla olla nenäkin homeen peitossa ja homekorvatkin, niin kalkkeutunut kirjoituksesi on. Älä kylvä vanhoja fraaseja neukkukuutioista. Vanhat talot näyttävät ränsistyneiltä ja sitä ne myös ovat, vaativat jatkuvia remontteja sekä ulkona että sisällä.
Homehdu sinä vain siellä ilmanvaihtoa vailla olevassa museoläävässäsi. Oletko muuten nuuskaissut vaatteitasi. Ne tuoksuvat vanhan talon tunnelmalta eikä tuoksu ole hyvä! - naurunaamat vedetty
Ei vanhaan taloon! kirjoitti:
kirjoituksesta huokuu tyhmyys, pahansuopaisuus ja tietämättömyys. Huomioi, että Espooseenkin pääsee Itäkeskuksesta suoralla jokerilinjalla 5min. välein, mikä linja vetää varmasti paremmin kuin keskustan bussilinja Mannerheimintietä Espooseen. Vuosaaresta pääsee minne vain kulkemaan julkisilla. Metro on Helsingin seudulla tietenkin kulkuvälineenä ykkössijalla.
Kuinkahan moni kalliolainen käy työssä, kun suurin osa sen asukkaista on opiskelijoita, juoppoja, narkkareita, taiteilijoita, syrjäytyneitä nuoria eläkeläisiä ja oikeasti eläkeläisiä, jotka eivät jaksa tai osaa enää muuttaa muualle? Vuosaari edustaa tulevaisutta ja nykyaikaa, Kallio näivettynyttä vanhaa aikaa.
Kyllä Vuosaaresta työssä käydään. Suurin osa asunnoista täällä on omistusasuntoja, myös omakotitaloja ja rivitaloja. Ei näitä asuntoja työttömyyskorvauksilla osteta. Toisin kuin Kalliossa, jossa suurin osa asunnoista on vuokra-asuntoja. Sitäpaitsi Vuosaaren uusimpiin vuokrataloihinkin hyväksytään vain työssäkäyviä asukkaita ja asuntojen vuokrat ovat niin korkeita, ettei niiden vuokria pienillä eläkkeillä makseta. Toisin kuin Kalliossa, jossa minikokoisten asuntojen vuokrat ovat pääkaupunkiseudun edullisimpia.
Olen asunut keskustassa vuokralla ja omassa asunnossa ja useammalla alueella. Tiedän mistä kirjoitan.
Hyvin harvoin tuli lähdettyä siellä esim. lenkkeilemään ja kesällä uimarannoille, kun lenkkimaastot ja rannat olivat niin kaukana. Mihinkään kantakaupungin asuntoon en kotiutunut. Ne olivat vain asuntoja eivät koteja. Tyytyi vain siihen, että katto on pään päällä. Mieli ei tehnyt käydä ulkona syömässä, kun ruokapaikat olivat niin sottaisia. Pöly ja meteli joka puolella. Puodit olivat niin pieniä, ettei niissä tehnyt mieli shoppailla. Ahdisti, kun kaikki oli niin ahdasta ja liki. Purkit ja tavarat tippuivat hyllyiltä, kun vähän kättänsä liikautti.
Taitaa naurunaamarilla olla nenäkin homeen peitossa ja homekorvatkin, niin kalkkeutunut kirjoituksesi on. Älä kylvä vanhoja fraaseja neukkukuutioista. Vanhat talot näyttävät ränsistyneiltä ja sitä ne myös ovat, vaativat jatkuvia remontteja sekä ulkona että sisällä.
Homehdu sinä vain siellä ilmanvaihtoa vailla olevassa museoläävässäsi. Oletko muuten nuuskaissut vaatteitasi. Ne tuoksuvat vanhan talon tunnelmalta eikä tuoksu ole hyvä!Siinä meillä on varsinainen älyn riemuvoitto, eli tyypillinen vuosaarelainen penaalin terävin kynä kirjoittamassa! Ilmeisesti taustalla on idiotismin lisäksi kateus elämässään paremmin menestyneitä kohtaan - tai ylipäätään kaikkia niitä, joiden ei tarvitse asua sosiaalitapauksien kansoittamassa itä-Helsingin syrjäisimmässä neukkurähinälähiössä, sossun maksamassa läävässä. Kiva hei kuitenkin, että siellä ulkona on pari puuta ja suo! Vieläkö kaupunki muuten ylläpitää sitä spurgujen metsäbaaria siinä vieressä? :)
Piti se Kallio sitten vetää mukaan tähänkin Vuosaari-hehkutukseen. Että juoppoja ja työttömiä on muuallakin kuin Vuosaaressa? Ja tietty muistit mainita, että vaihtoehdot asumiseen on tasan vanha hometalo ja Vuosaari. No, sinun tuloillasi voi näin ollakin. Jos vertailla aletaan, niin eroa näiden alueiden välillä on mm. siinä, että Kalliossa on kaikki lähellä ja oikeasti toimivat liikenneyhteydet joka suuntaan. Vuokrataloja ei alueella ole kuin pari kappaletta, toisin kuin Vuosaaressa. Se, että omistusasunto on vuokrattu sijoituksena eteenpäin ei tee talosta yhtiön tai kaupungin hallinnoimaa vuokrataloa. Ja yksityinen ihminen harjoittaa asuntoaan vuokratessaan hieman erilaista karsintaa kun kaupunki vuokrataloja sosiaalisin perustein täyttäessään, mikä luonnollisesti vaikuttaa asukaspohjaan. Kalliossa ei ole samanlaista pakolaisten keskittymää. Ja Kalliohan ei ole neliövuokriltaan tai -hinnoiltaan mikään halpa alue tätä nykyä, selviää vaikka Oikotietä selaamalla. Asukaspohja on siistiytynyt ja uutta Punavuorta povataan.
Huvittavaa, että väität Vuosaarta kalliiksi alueeksi. Mokkadishu-Rastilasta on kaupungin tai jopa koko pk-seudun halvimmat neliöhinnat niin vuokrissa kuin asuntokaupassa eikä vanha puoli paljon parempi ole. Syykin on ilmeinen. Joo, on siellä pientalojakin kuten missä tahansa lähiössä, mutta edelleen ne ovat halvempia kuin vastaavat muualla. Vuosaari ei todellakaan ole mikään idän hyvätuloisten hienostoalue kuten Marjaniemi, Jollas, Tammisalo tai Kulosaari, ei edes Herttoniemen tai Laajasalon tasolla. Taitaa siellä olla myös koko pk-seudun halvimmat "merenranta"asunnot, vaikka ovat lähes uutta rakennuskantaa. Kyse siis Aurinkolahdesta. Miksi ihmeessä, jos kerran kyseessä niin arvostettu alue? Ja kämppiä koko ajan myynnissä, vaan meneekö kaupaksi? :) Ei ihmekään, taitaa olla aika rauhatonta aluetta se Aurinkolahtikin. HS:n jutussa 24/7 Siwan yöaukiolon lopettamisesta (syy: yöaukiolon aiheuttamat häiriöt) mainittiin myös, kuinka alueen asukkaita häiritsee öisin rannalla meuhkaavat juopporemmit.
Ja MIKSI IHMEESSÄ jankkaat noista Espoon liikenneyhteyksistä, kun ne aivan kiistatta ovat jo maantieteellisin perustein Vuosaaresta hitaat ja surkeat? Toistan edellisen viestin lauseeni:
!!!!!Vuosaari on kulkuyhteyksiensä ja sijaintinsa vuoksi huonoimpia asuinpaikkoja pk-seudulla enemmistön mielestä, toki sieltäkin pois pääsee, mutta niin pääsee muualtakin ja huomattavasti nopeammin ja helpommin!!!!!!!
Aloitusviestissa ylistettiin Vuosaaren kulkuyhteyksiä pk-seudun parhaiksi, ja se on naurettava väite.
Tiedoksesi Espoo on paljon muutakin kuin jokerin varsi tai Tapiola-Matinkylä -väli, jotka nekään eivät ole Vuosaarta lähellä saati sieltä nopeasti saavutettavissa. Ja suurin osa Espoon seutulinjoista ajaa muuten länäriä eikä Manskua pitkin, toisin kuin viestistäsi sai kuvan. Tämä toissijaista, yhtä kaikki matkustaakseen Espooseen bussilla on mentävä ensin keskustaan, jonne matka Vuosaaresta vie 30-45min (kokonaismatka-aikaan lasketaan myös matka kotoa asemalle ja mahdollinen odotus - jos asut Aurinkolahdessa et ole silloin metroaseman yläkerrassa). Sieltä sitten bussilla eteenpäin määränpäästä riippuen 15-150 min. Nopeaa ja sujuvaa? Ei minusta.
Olet kuitenkin aika hauska tapaus. Tuosta, että kantakaupungin kaupat ovat sinulle liian ahtaita tuli mieleen se kuuluisa sanonta "norsu posliinikaupassa". Ehkä sä vaan oot liian läski :) - Hyvä Vuosaari!
naurunaamat vedetty kirjoitti:
Siinä meillä on varsinainen älyn riemuvoitto, eli tyypillinen vuosaarelainen penaalin terävin kynä kirjoittamassa! Ilmeisesti taustalla on idiotismin lisäksi kateus elämässään paremmin menestyneitä kohtaan - tai ylipäätään kaikkia niitä, joiden ei tarvitse asua sosiaalitapauksien kansoittamassa itä-Helsingin syrjäisimmässä neukkurähinälähiössä, sossun maksamassa läävässä. Kiva hei kuitenkin, että siellä ulkona on pari puuta ja suo! Vieläkö kaupunki muuten ylläpitää sitä spurgujen metsäbaaria siinä vieressä? :)

Olet kuitenkin aika hauska tapaus. Tuosta, että kantakaupungin kaupat ovat sinulle liian ahtaita tuli mieleen se kuuluisa sanonta "norsu posliinikaupassa". Ehkä sä vaan oot liian läski :)ajattelutavan köyhyyttä, tyhmyyttä ja ennen kaikkea tietämättömyyttä! Kalliossa on ensinnäkin syrjäytyneiden asuntoloita, sellaisia ei ole esim. Vuosaaressa. Kaupunki on ostanut ison määrän asuntoja taloista Kalliossa. Niihin se sijoittaa rikollisia, mielenterveyspotilaita, alkoholisteja ym. sosiaalisia tapauksia. Ja kaupungin omistamia asuntoja on Kalliossa todella paljon. Opiskelijat eivät ole isotuloisia, heitä asuu suuri määrä sijoittajien omistamissa asunnoissa. Harva jää heistä valmistumisen jälkeen asumaan Kallioon. Elämä on lyhyt Kalliossa, useimmiten pieni välivaihe asumisurankin aikana.
Kuka kestäisi asumista Kalliossa? Vain sinun kaltaisesi, joka näköjään yöt valvoo kirjoituksesi vrk-ajan kohdasta päätellen. Eivätkö naapurit antaneet nukkua, onhan äänieristys Kallion vanhoissa taloissa surkeaakin surkeampi. Vai tulitko yöjuoksuiltasi kotiin ja kännipäissä kirjoitit koneellasi täyttä soopaa, Vuosaaren parjausta. Kukahan nytkin aloitti toisen alueen parjaamisen, se en ollut minä, vaan sinä. En voi sietää, että hyvää asuinaluetta morkataan pelkän pahansuopeuden ja tietämättömyyden takia. Tunnen todella hyvin myös Kallion, siis tiedän mistä kirjoitan toisin kuin Vuosaaren parjaaja, joka ei tiedä Vuosaaresta kirjoituksista päätellen yhtään mitään.
Vuosaari on iso alue, Meri-Rastila on vain pieni osa siitä. Sekin alue on muuttunut parempaan suuntaan, sieltä on esim. maahanmuuttajia muuttanut ajan kuluessa muualle myös Kallioon. Kaupungin vuokrataloja on eniten Meri-Rastilassa, mutta Meri-Rastilassa on myös osakehuoneistoja ja myös iso määrä asumisoikeusasuntoja, jonka saadakseen täytyy maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Ihan pers´aukiset eivät niihinkään siis pääse. Vuosaaressa on Eläkesäätiöiden rakentamia vuokra-asuntoja ja niihin on tarkat hakukriteerit.
Kallion on köyhälistön asuinalue. Siellä on Hurstin ja Pelastusarmeijan leipäjonot ja syrjäytyneiden asuntoloita pilvin pimein. Maahanmuuttajien vastaanottokeskus. Narkkarien neulanvaihtopaikat. Romanien auttamiskokouksia ym. Kallioon nuo paikat ovat syntyneet, koska niitä siellä tarvitaan. Aurinkolahdessa Siwa lopetti yöaukiolon, koska siellä ollaan herkempiä häiriöille ja rakastetaan yörauhaa toisin kuin Kalliossa, jossa suvaitaan kaikenmoista häiriökäyttäytymistä yöllä ja päivällä.
Tiedoksi sinulle tyhmälle. Jokerilinja 550 Itäkeskuksesta Leppävaaraan ei mene todellakaan keskustan kautta. Kirjoitan edelleen VUOSAARESTA ON LOISTAVAT LIIKENNEYHTEYDET KAIKKIALLE JOKO JULKISILLA TAI OMALLA AUTOLLA KÖRÖTELLEN. Keskustasta on hidasta päästä minnekkään ruuhkateillä.
Ainoastaan junalla pääsee paremmin ja rata menee mistä menee. Joka paikkaan junalla ei pääse lähelle, vaan on vaihdettava kulkuvälinettä.
Normaalikokoisenakin tuntee olevansa liian iso liikkuessaan Kallion minipuodeissa, ei siihen jättikokoa tarvita. Itse taidat olla minikokoinen töppöjalkoinesi, asut miniasunnossa ja minituloilla. Minimaalista on myös ajatuksesi ja tietämyksesi taso. - Miten se meni
Hyvä Vuosaari! kirjoitti:
ajattelutavan köyhyyttä, tyhmyyttä ja ennen kaikkea tietämättömyyttä! Kalliossa on ensinnäkin syrjäytyneiden asuntoloita, sellaisia ei ole esim. Vuosaaressa. Kaupunki on ostanut ison määrän asuntoja taloista Kalliossa. Niihin se sijoittaa rikollisia, mielenterveyspotilaita, alkoholisteja ym. sosiaalisia tapauksia. Ja kaupungin omistamia asuntoja on Kalliossa todella paljon. Opiskelijat eivät ole isotuloisia, heitä asuu suuri määrä sijoittajien omistamissa asunnoissa. Harva jää heistä valmistumisen jälkeen asumaan Kallioon. Elämä on lyhyt Kalliossa, useimmiten pieni välivaihe asumisurankin aikana.
Kuka kestäisi asumista Kalliossa? Vain sinun kaltaisesi, joka näköjään yöt valvoo kirjoituksesi vrk-ajan kohdasta päätellen. Eivätkö naapurit antaneet nukkua, onhan äänieristys Kallion vanhoissa taloissa surkeaakin surkeampi. Vai tulitko yöjuoksuiltasi kotiin ja kännipäissä kirjoitit koneellasi täyttä soopaa, Vuosaaren parjausta. Kukahan nytkin aloitti toisen alueen parjaamisen, se en ollut minä, vaan sinä. En voi sietää, että hyvää asuinaluetta morkataan pelkän pahansuopeuden ja tietämättömyyden takia. Tunnen todella hyvin myös Kallion, siis tiedän mistä kirjoitan toisin kuin Vuosaaren parjaaja, joka ei tiedä Vuosaaresta kirjoituksista päätellen yhtään mitään.
Vuosaari on iso alue, Meri-Rastila on vain pieni osa siitä. Sekin alue on muuttunut parempaan suuntaan, sieltä on esim. maahanmuuttajia muuttanut ajan kuluessa muualle myös Kallioon. Kaupungin vuokrataloja on eniten Meri-Rastilassa, mutta Meri-Rastilassa on myös osakehuoneistoja ja myös iso määrä asumisoikeusasuntoja, jonka saadakseen täytyy maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Ihan pers´aukiset eivät niihinkään siis pääse. Vuosaaressa on Eläkesäätiöiden rakentamia vuokra-asuntoja ja niihin on tarkat hakukriteerit.
Kallion on köyhälistön asuinalue. Siellä on Hurstin ja Pelastusarmeijan leipäjonot ja syrjäytyneiden asuntoloita pilvin pimein. Maahanmuuttajien vastaanottokeskus. Narkkarien neulanvaihtopaikat. Romanien auttamiskokouksia ym. Kallioon nuo paikat ovat syntyneet, koska niitä siellä tarvitaan. Aurinkolahdessa Siwa lopetti yöaukiolon, koska siellä ollaan herkempiä häiriöille ja rakastetaan yörauhaa toisin kuin Kalliossa, jossa suvaitaan kaikenmoista häiriökäyttäytymistä yöllä ja päivällä.
Tiedoksi sinulle tyhmälle. Jokerilinja 550 Itäkeskuksesta Leppävaaraan ei mene todellakaan keskustan kautta. Kirjoitan edelleen VUOSAARESTA ON LOISTAVAT LIIKENNEYHTEYDET KAIKKIALLE JOKO JULKISILLA TAI OMALLA AUTOLLA KÖRÖTELLEN. Keskustasta on hidasta päästä minnekkään ruuhkateillä.
Ainoastaan junalla pääsee paremmin ja rata menee mistä menee. Joka paikkaan junalla ei pääse lähelle, vaan on vaihdettava kulkuvälinettä.
Normaalikokoisenakin tuntee olevansa liian iso liikkuessaan Kallion minipuodeissa, ei siihen jättikokoa tarvita. Itse taidat olla minikokoinen töppöjalkoinesi, asut miniasunnossa ja minituloilla. Minimaalista on myös ajatuksesi ja tietämyksesi taso.Millä alueella ovat sällituvat, asuntolat, sällipesulat? Kalliossa tietysti.
Kalliossa asuin ja pois pakenin, siellä oli tavallisiin kerrostaloihinkin laitettu näitä tukiasuntoloita, rappukäytävissä sai väistellä huumeruiskuja ja ihmispaskaa.
Hesarin ja Vaasiksen kulmilla , ihan kauheen näköistä porukkaa, jos joku kutsuu aluetta arvokkaaksi, niin kyseessä on harha, tai sitten on pirun kateellinen uusissa asunnoissa asuvia kohtaan. Esimerksiksi Vuosaaren aurinkolahdessa asutaan hienoissa uusissa omitusasunnoissa aivan meren äärellä, tietenkin ne asunnot maksavat ja yhtä pieniä asuntokoppeja kuten kalliossa, niitä ei uusissa ole, joten rahaakin joutuu laittamaan asumisen laatuun. - Rastilan asukas
naurunaamat vedetty kirjoitti:
Siinä meillä on varsinainen älyn riemuvoitto, eli tyypillinen vuosaarelainen penaalin terävin kynä kirjoittamassa! Ilmeisesti taustalla on idiotismin lisäksi kateus elämässään paremmin menestyneitä kohtaan - tai ylipäätään kaikkia niitä, joiden ei tarvitse asua sosiaalitapauksien kansoittamassa itä-Helsingin syrjäisimmässä neukkurähinälähiössä, sossun maksamassa läävässä. Kiva hei kuitenkin, että siellä ulkona on pari puuta ja suo! Vieläkö kaupunki muuten ylläpitää sitä spurgujen metsäbaaria siinä vieressä? :)
Piti se Kallio sitten vetää mukaan tähänkin Vuosaari-hehkutukseen. Että juoppoja ja työttömiä on muuallakin kuin Vuosaaressa? Ja tietty muistit mainita, että vaihtoehdot asumiseen on tasan vanha hometalo ja Vuosaari. No, sinun tuloillasi voi näin ollakin. Jos vertailla aletaan, niin eroa näiden alueiden välillä on mm. siinä, että Kalliossa on kaikki lähellä ja oikeasti toimivat liikenneyhteydet joka suuntaan. Vuokrataloja ei alueella ole kuin pari kappaletta, toisin kuin Vuosaaressa. Se, että omistusasunto on vuokrattu sijoituksena eteenpäin ei tee talosta yhtiön tai kaupungin hallinnoimaa vuokrataloa. Ja yksityinen ihminen harjoittaa asuntoaan vuokratessaan hieman erilaista karsintaa kun kaupunki vuokrataloja sosiaalisin perustein täyttäessään, mikä luonnollisesti vaikuttaa asukaspohjaan. Kalliossa ei ole samanlaista pakolaisten keskittymää. Ja Kalliohan ei ole neliövuokriltaan tai -hinnoiltaan mikään halpa alue tätä nykyä, selviää vaikka Oikotietä selaamalla. Asukaspohja on siistiytynyt ja uutta Punavuorta povataan.
Huvittavaa, että väität Vuosaarta kalliiksi alueeksi. Mokkadishu-Rastilasta on kaupungin tai jopa koko pk-seudun halvimmat neliöhinnat niin vuokrissa kuin asuntokaupassa eikä vanha puoli paljon parempi ole. Syykin on ilmeinen. Joo, on siellä pientalojakin kuten missä tahansa lähiössä, mutta edelleen ne ovat halvempia kuin vastaavat muualla. Vuosaari ei todellakaan ole mikään idän hyvätuloisten hienostoalue kuten Marjaniemi, Jollas, Tammisalo tai Kulosaari, ei edes Herttoniemen tai Laajasalon tasolla. Taitaa siellä olla myös koko pk-seudun halvimmat "merenranta"asunnot, vaikka ovat lähes uutta rakennuskantaa. Kyse siis Aurinkolahdesta. Miksi ihmeessä, jos kerran kyseessä niin arvostettu alue? Ja kämppiä koko ajan myynnissä, vaan meneekö kaupaksi? :) Ei ihmekään, taitaa olla aika rauhatonta aluetta se Aurinkolahtikin. HS:n jutussa 24/7 Siwan yöaukiolon lopettamisesta (syy: yöaukiolon aiheuttamat häiriöt) mainittiin myös, kuinka alueen asukkaita häiritsee öisin rannalla meuhkaavat juopporemmit.
Ja MIKSI IHMEESSÄ jankkaat noista Espoon liikenneyhteyksistä, kun ne aivan kiistatta ovat jo maantieteellisin perustein Vuosaaresta hitaat ja surkeat? Toistan edellisen viestin lauseeni:
!!!!!Vuosaari on kulkuyhteyksiensä ja sijaintinsa vuoksi huonoimpia asuinpaikkoja pk-seudulla enemmistön mielestä, toki sieltäkin pois pääsee, mutta niin pääsee muualtakin ja huomattavasti nopeammin ja helpommin!!!!!!!
Aloitusviestissa ylistettiin Vuosaaren kulkuyhteyksiä pk-seudun parhaiksi, ja se on naurettava väite.
Tiedoksesi Espoo on paljon muutakin kuin jokerin varsi tai Tapiola-Matinkylä -väli, jotka nekään eivät ole Vuosaarta lähellä saati sieltä nopeasti saavutettavissa. Ja suurin osa Espoon seutulinjoista ajaa muuten länäriä eikä Manskua pitkin, toisin kuin viestistäsi sai kuvan. Tämä toissijaista, yhtä kaikki matkustaakseen Espooseen bussilla on mentävä ensin keskustaan, jonne matka Vuosaaresta vie 30-45min (kokonaismatka-aikaan lasketaan myös matka kotoa asemalle ja mahdollinen odotus - jos asut Aurinkolahdessa et ole silloin metroaseman yläkerrassa). Sieltä sitten bussilla eteenpäin määränpäästä riippuen 15-150 min. Nopeaa ja sujuvaa? Ei minusta.
Olet kuitenkin aika hauska tapaus. Tuosta, että kantakaupungin kaupat ovat sinulle liian ahtaita tuli mieleen se kuuluisa sanonta "norsu posliinikaupassa". Ehkä sä vaan oot liian läski :)On tainnut menna Rastilat ja Meri-Rastilat sekaisin, ne kun on kaksi eri aluetta.
- naurunaama
Hyvä Vuosaari! kirjoitti:
ajattelutavan köyhyyttä, tyhmyyttä ja ennen kaikkea tietämättömyyttä! Kalliossa on ensinnäkin syrjäytyneiden asuntoloita, sellaisia ei ole esim. Vuosaaressa. Kaupunki on ostanut ison määrän asuntoja taloista Kalliossa. Niihin se sijoittaa rikollisia, mielenterveyspotilaita, alkoholisteja ym. sosiaalisia tapauksia. Ja kaupungin omistamia asuntoja on Kalliossa todella paljon. Opiskelijat eivät ole isotuloisia, heitä asuu suuri määrä sijoittajien omistamissa asunnoissa. Harva jää heistä valmistumisen jälkeen asumaan Kallioon. Elämä on lyhyt Kalliossa, useimmiten pieni välivaihe asumisurankin aikana.
Kuka kestäisi asumista Kalliossa? Vain sinun kaltaisesi, joka näköjään yöt valvoo kirjoituksesi vrk-ajan kohdasta päätellen. Eivätkö naapurit antaneet nukkua, onhan äänieristys Kallion vanhoissa taloissa surkeaakin surkeampi. Vai tulitko yöjuoksuiltasi kotiin ja kännipäissä kirjoitit koneellasi täyttä soopaa, Vuosaaren parjausta. Kukahan nytkin aloitti toisen alueen parjaamisen, se en ollut minä, vaan sinä. En voi sietää, että hyvää asuinaluetta morkataan pelkän pahansuopeuden ja tietämättömyyden takia. Tunnen todella hyvin myös Kallion, siis tiedän mistä kirjoitan toisin kuin Vuosaaren parjaaja, joka ei tiedä Vuosaaresta kirjoituksista päätellen yhtään mitään.
Vuosaari on iso alue, Meri-Rastila on vain pieni osa siitä. Sekin alue on muuttunut parempaan suuntaan, sieltä on esim. maahanmuuttajia muuttanut ajan kuluessa muualle myös Kallioon. Kaupungin vuokrataloja on eniten Meri-Rastilassa, mutta Meri-Rastilassa on myös osakehuoneistoja ja myös iso määrä asumisoikeusasuntoja, jonka saadakseen täytyy maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Ihan pers´aukiset eivät niihinkään siis pääse. Vuosaaressa on Eläkesäätiöiden rakentamia vuokra-asuntoja ja niihin on tarkat hakukriteerit.
Kallion on köyhälistön asuinalue. Siellä on Hurstin ja Pelastusarmeijan leipäjonot ja syrjäytyneiden asuntoloita pilvin pimein. Maahanmuuttajien vastaanottokeskus. Narkkarien neulanvaihtopaikat. Romanien auttamiskokouksia ym. Kallioon nuo paikat ovat syntyneet, koska niitä siellä tarvitaan. Aurinkolahdessa Siwa lopetti yöaukiolon, koska siellä ollaan herkempiä häiriöille ja rakastetaan yörauhaa toisin kuin Kalliossa, jossa suvaitaan kaikenmoista häiriökäyttäytymistä yöllä ja päivällä.
Tiedoksi sinulle tyhmälle. Jokerilinja 550 Itäkeskuksesta Leppävaaraan ei mene todellakaan keskustan kautta. Kirjoitan edelleen VUOSAARESTA ON LOISTAVAT LIIKENNEYHTEYDET KAIKKIALLE JOKO JULKISILLA TAI OMALLA AUTOLLA KÖRÖTELLEN. Keskustasta on hidasta päästä minnekkään ruuhkateillä.
Ainoastaan junalla pääsee paremmin ja rata menee mistä menee. Joka paikkaan junalla ei pääse lähelle, vaan on vaihdettava kulkuvälinettä.
Normaalikokoisenakin tuntee olevansa liian iso liikkuessaan Kallion minipuodeissa, ei siihen jättikokoa tarvita. Itse taidat olla minikokoinen töppöjalkoinesi, asut miniasunnossa ja minituloilla. Minimaalista on myös ajatuksesi ja tietämyksesi taso.Olet loistavaa anti-mainosta Vuosaarelle, tuolle idän halvimmalleja syrjäisimmälle persaukisten keskittymälle.
Ilmeisesti sinulla on lukutaidossa ja luetun ymmärtämisessä vakavia puutteita, kun näköjään et edes omaa kirjallista ulostustasi ymmärrä. Sen verran sekavaa tekstiä suollat, että on siinä tosin muillakin vaikeuksia. Kanssasi väitteleminen on yhtä mielekästä kuin psykoosiharhoissa sekoilevan skitsofreniapotilaan vakuuttaminen siitä, ettei hänen aivoissaan ole hallituksen asentamaa sirua. Kirjoitustyylistä ja tekstiasusta päätellen, sisällöstä puhumattakaan, olet se sama hullu joka spämmää noita loputtomia Hilda/Rane -juttuja tänne päivittäin vuodesta toiseen. Sitkeä sissi olet kyllä, ja samalla säälittävä esimerkkitapaus Vuosaaren mt-hoidon ja sivistyksen tasosta.
Minua ei kiinnosta jankata kanssasi Kalliosta, joka ei millään tavalla liity alkuperäiseen aiheeseen eli Vuosaareen. Ja kyllä, itse otit sen esille!!!!!???
Enkä missään kohdassa väittänyt, että jokeri ajaisi keskustasta. Tiedän varsin hyvin, että se lähtee Itiksestä, joka sekin on jopa 20min matkan päässä Vuokista. Pointti oli, että Espoo on paljon muutakin kuin jokerin tai tulevan metroradan varsi, jonne tullee olemaan suora yhteys Vuosaaresta. Ja pitkä matka. Tämä oli vastine sille kun sinä tai ap, mikäli ei sama henkilö, ylistit kulkuyhteyksiä "Espooseen". Suurin osa Espooseen ajavista seutulinjoista, kuten myös tietenkin juna, kun lähtee keskustasta, jolloin kokonaismatka Vuosaaresta määränpäähän on niin ajallisesti kuin kilometreissä mitattuna HELVETIN PITKÄ.
Ei mulla muuta. Kiitos ja hyvästi. - naurunaama
Rastilan asukas kirjoitti:
On tainnut menna Rastilat ja Meri-Rastilat sekaisin, ne kun on kaksi eri aluetta.
Meinaatko että Mokkadishu-Rastila ei kyllin selkeästi vihjaa Meri-Rastilaan?
- Hilda=mies mekossa
naurunaama kirjoitti:
Meinaatko että Mokkadishu-Rastila ei kyllin selkeästi vihjaa Meri-Rastilaan?
Taas Kallion pervon, Hilda-Ranen avaama keskustelu. Tyyppi paskoo rappukläytäviin, kulkee mekossa ja kusee kukkaistutukset kuoliaaksi...
- Tosiasiaa!!
naurunaama kirjoitti:
Olet loistavaa anti-mainosta Vuosaarelle, tuolle idän halvimmalleja syrjäisimmälle persaukisten keskittymälle.
Ilmeisesti sinulla on lukutaidossa ja luetun ymmärtämisessä vakavia puutteita, kun näköjään et edes omaa kirjallista ulostustasi ymmärrä. Sen verran sekavaa tekstiä suollat, että on siinä tosin muillakin vaikeuksia. Kanssasi väitteleminen on yhtä mielekästä kuin psykoosiharhoissa sekoilevan skitsofreniapotilaan vakuuttaminen siitä, ettei hänen aivoissaan ole hallituksen asentamaa sirua. Kirjoitustyylistä ja tekstiasusta päätellen, sisällöstä puhumattakaan, olet se sama hullu joka spämmää noita loputtomia Hilda/Rane -juttuja tänne päivittäin vuodesta toiseen. Sitkeä sissi olet kyllä, ja samalla säälittävä esimerkkitapaus Vuosaaren mt-hoidon ja sivistyksen tasosta.
Minua ei kiinnosta jankata kanssasi Kalliosta, joka ei millään tavalla liity alkuperäiseen aiheeseen eli Vuosaareen. Ja kyllä, itse otit sen esille!!!!!???
Enkä missään kohdassa väittänyt, että jokeri ajaisi keskustasta. Tiedän varsin hyvin, että se lähtee Itiksestä, joka sekin on jopa 20min matkan päässä Vuokista. Pointti oli, että Espoo on paljon muutakin kuin jokerin tai tulevan metroradan varsi, jonne tullee olemaan suora yhteys Vuosaaresta. Ja pitkä matka. Tämä oli vastine sille kun sinä tai ap, mikäli ei sama henkilö, ylistit kulkuyhteyksiä "Espooseen". Suurin osa Espooseen ajavista seutulinjoista, kuten myös tietenkin juna, kun lähtee keskustasta, jolloin kokonaismatka Vuosaaresta määränpäähän on niin ajallisesti kuin kilometreissä mitattuna HELVETIN PITKÄ.
Ei mulla muuta. Kiitos ja hyvästi.Jossakin muussa aloituksessa sinä tai joku muu törkyturpa morkkaa Vuosaarta. Et ymmärrä näköjään yhtään mitään. Etkä tiedä, että Vuosaaresta pääsee muutamassa minuutissa Itäkeskukseen. Voi, voi noita tyhjiä rivejä, joita suollat tyhjästä päästäsi.
Sinulle ja muille tietämättömille vielä kerran. VUOSAARESTA PÄÄSEE MINNE VAIN HYVIN MATKUSTAMAAN. Keskustasta pääsee vain ulos ruuhkateitä ja ne matkat kestävät todella kauan!
Luulinkin, että sinulla naurunaamari olisi edes himpun verran järkeä lopettaa kirjoituksesi, kun et tiedä asioista yhtään mitään. - Ent. kalliolainen
Hilda=mies mekossa kirjoitti:
Taas Kallion pervon, Hilda-Ranen avaama keskustelu. Tyyppi paskoo rappukläytäviin, kulkee mekossa ja kusee kukkaistutukset kuoliaaksi...
Tällä Hilda-Rane tyypillä kalliosta on kova kateus, uusissa asunnoissa asuvia kohtaan ja vuosaarta/aurinkolahtea kohtaan, kun soittaa samaa levyä vuodesta toiseen!
Kalliossa on pieniä minikokokoisia yksiöitä paljon, siksi sijoittajat ostavat niitä ja vuokraavat opiskelijoille ja kaupunki ostaa sosiaalitapauksille. Kallio sopiii Ranen kaltaisille ihmisille, jotka eivät vaadi asumiseltaan nykyajan mukavuuksia ja tyytyvät tai nauttivat huonosta äänieristyksestä. - J. Kovanen
Tosiasiaa!! kirjoitti:
Jossakin muussa aloituksessa sinä tai joku muu törkyturpa morkkaa Vuosaarta. Et ymmärrä näköjään yhtään mitään. Etkä tiedä, että Vuosaaresta pääsee muutamassa minuutissa Itäkeskukseen. Voi, voi noita tyhjiä rivejä, joita suollat tyhjästä päästäsi.
Sinulle ja muille tietämättömille vielä kerran. VUOSAARESTA PÄÄSEE MINNE VAIN HYVIN MATKUSTAMAAN. Keskustasta pääsee vain ulos ruuhkateitä ja ne matkat kestävät todella kauan!
Luulinkin, että sinulla naurunaamari olisi edes himpun verran järkeä lopettaa kirjoituksesi, kun et tiedä asioista yhtään mitään.Vuosaaresta itäkeskukseen. Ghetosta vielä karmeampaan paikkaan. Keskustasta ajaa mukavasti omalla autolla vaikka minne vain.
- Hoh hoijaa....
J. Kovanen kirjoitti:
Vuosaaresta itäkeskukseen. Ghetosta vielä karmeampaan paikkaan. Keskustasta ajaa mukavasti omalla autolla vaikka minne vain.
matka omalla autolla kestää ruuhkassa keskustasta madellen TODELLA KAUAN!!
- H. Simpson
Hoh hoijaa.... kirjoitti:
matka omalla autolla kestää ruuhkassa keskustasta madellen TODELLA KAUAN!!
Hyvässä autossa istuu mielellään ja pieni ruuhkakin tuntuu suorastaan rentouttavalta.
pikemminkin puosaari. puo tarkoittaa etelä-pohjanmaan murteessa persettä.
- loistavaa!
Minäkin puhun Vuosaaresta nimenomaan Puosaarena. Ja Myllypuro on mun suussani Pyllymuro.
- Minzal
VUOSAARENKIINTEISTÖN HOMETALOT
Ajattelinkin kysäistä kuinka moni on törmännyt tähän ongelmaan..?
Liian nopeast rakennettu asuin alue, halpaa työvoimaa ja ja firmat vetäneet ittensä konkkaan ettei ole vastuuta paskasta duunin laadusta.. niin kiinteistöhän ei mitään myönnä sillä ei ole varaa korjauttaa taloja.
SUOSITTELEN TODELLA MIETTIMÄÄN MIKSI FLUNSSAT JA SAIRASTAMINEN VAAN JATKUU JA JATKUU! - B-A-C
Puhut siis kaupungin vuokra-asunnoista, eipä noissa mitään homeongelmia ole ollut, joissain on muovimattoja vaihdettu kun liimassa myrkkyä, mutta omistusasunnoissa , joissa parketti ei moista ongelmaa ole.
- 12+17
Jouduin kerran asioimaan Vuosaaressa ja en nähnyt ainuttakaan valkoihoista. Toki ymmärrän että heitä siellä on, olivat varmaan töissä siihen aikaan. Pelkkiä lastenvaunuja työnteleviä somaleita tuli vastaan ja toimettomina notkuvia mustia miehiä. Tuli tunne, että on ulkomailla.
- Yhtiön oma juoppo
Kyllä paikalliset juoppopersutkin sohlaavat. Seuraamme huvittuneina as. oy. Säästöniemen pihapoliisin puuhasteluja. Mahtaneeko yöllä käydä taas rikkomassa ei-mieleistensä asukkaiden omaisuutta.
- delhinaattori
Ei taida kestää enää kauaa kun meri-rastilassa järjestyksenpidon hoitaa hilux -avolavoilla liikkuvat huivipäiset nuorukaiset.
- Ahmed Mohamed
Technical, let's get technical.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain647556Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242979- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1211501Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1711451- 1321182
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774