matkoilla ollessa, tai Suomessakin, kuka vielä osaa taidon ;))
Miten koette tinkimisen ulkomailla, onko se kamala kiusa ja vihoviimeinen riesa?
En avaa juttua tän enempää, sillä haluan esiin sen miten jokainen kokee homman...omakohtaisesti.
Miten koette tinkimisen ulkomailla, onko se kamala kiusa ja vihoviimeinen riesa?
En avaa juttua tän enempää, sillä haluan esiin sen miten jokainen kokee homman...omakohtaisesti.
Vastaukset 81
Vanhimmat
Onneksi monet ovat siirtynet apteekkihintohin
En tingi, isoissa ostoksissa kysyn tarjoukset, pienemmissä yritän katsoa hintoja.
Omalla kohdalla voin sanoa, kun takavuosina sahasin vapaa-aikana lautaa myyntiin, minä sain kammon eläkeläismiehistä ja niiden loputtomasta tinkimisestä. Siinä mennyt kun aikaa.
No sitten lopetin sen sahauksen.
on tapa seurustella.
Tapa asettaa pyyntihinta linjaa sen kanssa, mitä on valmis maksamaan ;)))
Osalle ihmisistä tavara on kallista, vaikka sais sen ilmaiseksi, ja kotiinkuljetuksen kaupan päälle.
Ei ole kovin kaksiset ystävyyssuhteet sellaisella, jonka pitää hakea seusustelua loputtomalla tinkimisellä.
Sellainen kauppias, joka panee tinkimisenvaraa, voi minun kohdalla jäädä ilman kauppoja.
Tiedän monta yrittäjää, jotka on kokolailla kyrpiintyneet turhanpäiväiseen tinkimiseen.
Minä koin aiemmassa elämässäni tinkimisen sellaisena, että tinkivä asiakas ei halua maksaa minulle työstä palkkaa eikä siten arvosta työtäni. Kun pääsin siihen vaiheeseen että sain itse valikoida asiakkaani, niin yhtään tinkaajaa ei jäänyt. Tinkaajat yleensä vaativat myös muita parempaa laatua, mutta eivät olleet valmiit maksamaan siitä.
Niin, ja sitten ärsytti, kun nämä tinkaajat tuli sanomaan, että sieltä ja sieltä saa halvemmalla. Jollekkin sanoin, että mene hakemaan sitten sieltä. Ei se lähtenyt, ei varmaan ollut sitä paikkaa.
Siinä oli iso ero. Kun työssäkäyvä mies tuli ostamaan lautaa, niin tämä saattoi sanoa, että on varsin edullista, ja otti ylimääräistä.
Naisten kunniaksi on sanottava, että monet ymmärtävät, ettei ole palvelua, jos ei siitä maksa.
Se tuntui, että noilla eläkeläismiehillä oli tarve purkaa sitä pätemisentarvetta.
Asiakaani olivat suurimmaksi osaksi naisia.
Esimerkkini eivät liene ainutlaatuisia lajissaan:
Pahimpia tinkaajia olivat ne, joilla olisi ollut varaa maksaa. Joskus kuviossa oli rikas mies, joka muuten näytti olevan valmis sponsoroimaan mitä vaan omalle kullalleen... jolle taas asiakkaana ei mikään riittänyt. Minähän tietysti käytin heidän näkökulmastaan heitä hyväkseni, kun koetin tienata toimeentuloani. Ne naiset, jotka elivät itse toimeentulon rajoilla, ymmärsivät paremmin rahan arvon ja arvostivat toistenkin työtä.
Tänä päivänä painotetaan kilpailuttamista.
No missäs tavallinen ihminen voi kilpailuttaa. Ei suuria liikkeitä voi juuri muuten kilpailuttaa, kun katsoo vaan hinnat.
Mutta kun päästtään palveluja tuottavan pienyrittäjän kimppuun, jonka pitää omasta työstään maksaa arvonlisäveroa 23%, sitä kilpailutetaan niin kauan, että kieli kuivuu.
Eikä se vielä siihen lopu. Nyt kun on tämä harmaan talouden torjunta.
samaset lähettää verotoimistoon kuitit siltä varulta, että tulot on ilmoitettu.
Ja verotoimisto lähettää selvityspyyntöjä.
Avaa siinä sitten vuoden mittaan kirjanpitoa, ja rustaa vastineita tunti tolkulla.
Lopputulos on kuitenkin plus miinus nolla.
näkökantas, pidä siitä kiinni ;)))
Juu, noin se menee. Ei ole muutenkaan tarvinnut kuin haaveilla tinkaamisesta jossain maailman basaareissa ja katsella niitä kuvista.
Olen väliin kirjoitellut omasta mielestä hauskoja tositarinoita, niin kirjoitan nytkin, tinkimisestä.
Kauppiaalla vähän huonompi päivä.
Asiakas (eläkeläismies) oli tinkinyt kodinkonetta pitkään ja hartaasti.
Kauppias siinä yrittänyt sanoa, ettei enää ole laskuvaraa.
Mies oli vaan jatkanut, paljoonko panet, jos hakee rahat.
Kauppias jo siihen vastannut otsasuonet pullistuneena, se maksaa sitten viiskymppiä enemmän(markka-aikaan).
Asiakas siihen hölmistyneenä, että voimmeko sopia, ettemme enää tarvitse toisiamme.
Kauppias siihen, edelleen hermostuneena. Ja se kyllä mulle passaa.
ulkomailla pyydettyä hintaa mistään. Tietysti ravintolassa ei sovi tinkiä, mutta ostoksilla kyllä. Esim. Kreikassa hinnat ovat niin älyttömät, että niissä on roimasti tinkimisen varaa.
se olekin, yksi keskustelun muoto?
tinkiminen kuuluu asiaan, kuten Turkissa. Ei siellä oleteta, että kukaan maksaa puolta enempää pyydetystä hinnasta.
huomannut siellä miten turhautunut on kauppias, jonka ohitat olankohautuksella.
Heillä on hiukan toisenlainen menttaliteetti kaupankäynnissä.
On epäkohteliasta kulkea ohi ja olla nyrpeä, se osoittaa ettet arvosta ihmistä.
Pitää pysähtyä tinkimään, vaikka leikilläänkin ja jat0laa sitten matkaa.
Se on siellä kanssakäymisen muoto ja turisti joka naama nyrpällä menee pois, saa peräänsä...sormituksen..
Heillä on ajatus, että kauppaa tehdään ajan kans..
basaarialueella on aika vaikea olla niin sosiaalinen, että pysähtyy jokaisen kohdalle rupattelemaan. Olen käynyt Mumbayssa basaarissa, jossa oli tuhansia myyjiä.
joissa myyjät on hyökkääviä,se ei ole ollenkaan mukavaa.
Mut se vain kertoo..epätoivosta..
Oh, voi KAUHEAA, miten oli järisyttävää mennä nuorena tyttönä mun isän kanssa kauppaan.
Olin nähnyt Sokoksessa erään aivan-aivan-Aivan ihastuttavan takin. Äitini tyrmäsi heti ja oitis, että Sellaista takkia nyt ei Missssssään nimes osteta, joka on napaan asti ja muutenkin kinniäänen.
Isäni katteli ja kuunteli, kun yritin perustella, että miksi haluan juuri sen takin.
Hän lähti kanssani sitä takkia ostamaan. Huh huh, että hävetti. Takki oli aika kallis ja isäni ilmoitti, että kuinka monta prosenttia siitä on annettava alennusta. Myyjä ilmoitti, että ei niin paljon voi antaa alennusta. Minä liukenin kaupan toiseen päähän vaatetelineitten taa, koska tiesin, mitä oli tiedossa.
Isäni tinki, tinki ja tinki. Myyjä soitti puhelun jollekin, jolta kysyi Voiko antaa niin paljon alennusta.
Lopputulos oli, että takista annettiin alennusta niin paljon, kun isäni ilmoitti.
Hän oli Kauhean kova tinkimään.
Tuon takin oston jälkeen päätin, että enää en mene hänen kanssaan kauppaan. Enkä mennyt.
Itse tingin sillee sopivasti. Jos kyseessä on isompi ostos.
Ulkomailla rasittaa hirrRRRrrrrrrveästi, kun pitäis tinkiä jostakin älyttömän pienestäkin kapistuksesta.
häpeää tinkimistä?
Kun se maailmalla on normaali seurustelun muoto.
Siellä myyjä asettaa hinnan, jota ei edes uneksi saavansa.
Tulee hassu suomalainenja maksaa mitä pyydetään.
Tai kauhistuu ja lukkiutuu tyystin.
Haluaa kaupasta vaan pois.
Mikä on taas kauppiaan näkökulmasta epäkohteliasta.
He siellä, ulkomailla, on valmiita sosiaaliseen tapahtumaan ja suomalainen lukkiutuu täysin.
Huomasin tämän kun istuin eräässä goalaisessa liikkeessä.
Näin miten tyhmältä näyttää ihminen joka kieltäytyy kaikenlaisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä...
Intiassa kaksi silkkipaitaa mittojen mukaan. Kaupantekoon olisi mennyt ehkä viisi minuuttia, mutta kun myyjän kanssa piti sovittaa hinta sopivaksi, se kestikin lähes tunnin.:-D))
heidän mielestään, jos sulla on niinkin iso kauppa kyseessä kuin paita, siihen on varaa laittaa aikaakin.
Itse olen istunut intialaisputiikeissa, nauranut ja tingannut, monesti en mitään ostanut, mut aina "mamaa" on kohdeltu kunnioituksella, koska olen heille osoittanut samaa kunnioitusta kanssakäymisestä.
Suomalaisella on väärä käsitys kaupankäynnistä ja tinkaamisesta.
Me ei olla koskaan opittu etelän tavoille ,))) Ollaan liian !tehokkaita!
mitä enemmän on maailmaa kiertänyt, sitä paremmin on selvillä siitä, mitä on eri puolilla palloa odotettavissa. Olin aika äimänä messuilla USA:ssa, kun kaikki myyjät esittelivät itsensä etunimillä, mutta ravintolassa olimme herroja. Tarjoilijat sanoivat oman etunimensä, mutta meitä herroteltiin. Messumyyjien mielestä olimme heidän vertaisiaan ja siten se meni myös sinutellessa, mutta ravintolassa homma olikin aivan toinen.
En osaa vastata, miksi suomalainen häpeäisi tinkimistä. Joku häpeää, joku ei.??
Tuosta omasta häpeämisestä sen verran, että olin silloin olisinkohan ollut 13 tai 14 vuotias ja silloin
kyllä hävetti.
Ulkomailla on vähän erilaiset systeemit kaupankäynneissä. Riippuu tietysti missä päin ostelee.
Turkki on ollut pahin paikka ostamisen kannalta katsottuna. Ostin sieltä nahkatakin ja huh huh huh huh, että oli siinä kaupantekoa kerrakseen. Minut istutettiin johonkin sohvaan, yksi myyjä riensi juoksujalkaa tuomaan teetarjottimen. Kaksi myyjä raahasi (myöskin ripein askelin) erilaisia takkeja näytille. Minun ympärilläni pyöri kolme myyjää, kuin tärpätin keittäjät. Hinnasta keskusteltiin KAUAN. Teen jälkeen tarjottiin konjakkia ja Reilulla kädellä ISOON lasiin.
Olin siellä varmaankin kaksi tuntia. Joo, ostin takin.
Suhteettomat alkuhinnat. Harmittaa se, että kun en mitenkään voi sanoa, että olen innokas kaupoissa kulkija, niin kyllä se risoo, kun kuluu turhaan aikaa tikimiseen, jos ostaa jonkun pikkuliinan tai muun mitättömän tavaran.
En häpeä tinkimistä ja tingin kyllä, vaikka monesti on ulkomailla harmittanutkin.
hinta turkkilaisesta nahkatakista. Minulla on yksi ja hyvä on ollut, vaikka on ollut käytössä kymmenkunta vuotta. Eikä ollut kallis.:-)
sehän menikin niinkuin pitikin ;)
Nahkatakki on iso ostos ja siitä kuuluukin neuvotella kauan.
Asian arvon näet just tuosta, virvokkeita ja paljon esittelyä.
Silloin tiedät, että kauppa on merkityksellinen kauppiaallekin.
Hän tulee vastaan, niin paljon kuin pystyy ja sitten se lopullinen ei...on se kipuraja..
Kannattaa muuten noissa etelän maissa, olla vrahain liikkeellä jos meinaa jotain arvokasta ostaa.
Ensimmäinen ostaja, tuo hyvää onnea, siksi tavara myydään jopa alle lähtöhinnan...
ett 1/3 osa ;)))
eri käytäntö ;))
Ekä ollenkaan haittaa olla selvillä tavoista ;)) ja heidän ajattelutavastaan ;))
En nyt enää muista, mitä siitä nahkatakista maksoin, mutta sain sen erittäin halvalla.
Se oli valkoinen nahkatakki (hyvin pehmeää nahkaa)ja oikein erikoisen mallinen. Hieno oli ja pidin sitä kauan.
Se oli juhla-juhlatakki.:)
No niin taisi mennäkin, minä sain takin ja myyjät sai myytyä:)
Aamutuimaan mua ei saa lähtemään kauppoihin eli se alle lähtöhinnan takki on mun osalta poisluettu.
Siitä on yli-pitkä aika, kun Turkissa oon ollut. Silloin nuorena ja nättinä. Päätin sen reissun jälkeen,
että en ikinä enää mene Turkkiin. Nyt tässä iässä varmasti saisin tallustella kaikessa rauhassa kaduilla, mutta silloin muinoin oli asia aivan toisin. Mutta se on eri juttu se.
viehättävä maa.
Siellä kannattais vierailla ulkopuolella turistikohteiden.
sisämaa, on aika erikoinen ja kiinnostava, jos on valmis ottamaan haasteita vastaan ;)))
Yleensä me aina vuokrasimme auton viikoksi ja kuljimme ympäri-ämpäri sielä sun täällä. Toinen viikko sitten oltiin autottomina ja keskityttiin kaupunkimaisempiin juttuihin.
Emme koskaan viihtyneet hotellien uima-altailla tai semmosissa paikoissa, joissa oli ihmisiä pilvin pimein.
Turkkiin menimme laivalla Kreikasta. Turkin länsirannalla on Efesos, joka oli antiikin ajan merkittävimpiä kaupunkeja. Valokuvia otin paljon. Yhdessä kuvassa mieheni ja lapset istuivat kivestä tehdyssä käymälässä.
Pitkä rivi "vessanpönttöjä" ja tämän vessan keskellä oli esiintymislava. Tämä oli kylpylä, jonne miehet menivät keskenään seurustelemaan. Istuivat pytyillään ja esityslavalla esiintyi kauniita naisia. Öh, kaiketi sielä sitten jotakin muutakin touhuttiin.:)
Hieno paikka kaikenkaikkiaan. Suosittelen.
juh, sitä kylpyläkulttuuria on ehkä meidän vaikea ymmärtää.
Sisämaassa on vielä muita mielenkiintoisia paikkoja joihin ajelu motskarilla on kyl palkitsevaa.
Paikalliset on niiiiiin mielissään kun saavat vieraita,kielitaidolla ei ole paljon tekoa senkans ;))
sen olisin halunnut nähdä ;))
En oikein edes tiedä tinkimistaidostani. Kotomaassa pyrin viimeiseen asti asioimaan itsepalveluliikkeissä. Ostopäätös kun on yleensä jo tehty, eikä oikein missään voi tinkiäkkään enää.
Eikä kyllä kiinnostakkaan. Syynä !asiakaspalveluhenkilöt!. Ne on pääsääntöisesti täysin tietämättömiä tuotteistaan, eivät ymmärrä mitään asiakaspalvelusta a usein käytännössä karkottavat mut toiseen kauppaa, missä saa miettiä rauhassa.
Ulkomailla mulla on silleen, mietin mitä ostain maksaisin a sanon sen summan. Jos alkaa paasaaminen jne, vaihdan kauppiasta. Tinkiminen kun käytännössä on vain teatteria. Tavaralla on hintansa, se siitä.
Onneksi ei ole kiinnostusta hevosiin. Autokaupoista saanut ihan tarpeekseen pahaa mieltä.
Mutta siis. Mun mielipide on, että mun tapauksessa myyjä useimiten tyrii kauppansa, alkamalla "myymään" mulle jotain. Se on niin pirun harvinaista, että sattuu myyjä, joka tajuaa itse tuotteestakin jotain. Tämä omn nähty niin monesti elektroniikkakaupoissa, kännykkäkaupoissa, tie missä. Ok vaihtuuhan ne mallit, mutta pitäis myyjän jotain tietääkkin tavarastr5aa. Nykyään lyödään netti auki ja katellaan sieltä valmistajien kotisivuja, siis kaupoisssa jos erehtyy jotain kysymään. Mutta siis on olemassa hyviä myyjiä. Ne on mun käsittääkseni enenpi jonkin alan innokkaita harrastajia, jotka sitten on hakeutuneet itteään kiinnostavaan kauppaan duuniin.
Se siitä.
=DW=
=DW=
jos kauppias osaa myydä ja tietää.
Silloin on kiva oppia asiasta jotain. Kuulla eri vaihtoehdot ja päättää mikä itselle sopii.
Netistä on kans helppo ostaa, jos tietää mitä haluaa ja etsii.
Ebay on ollut nettikaupoista se, josta olen eniten itselleni saanut
käsityöläisyrittäjänä itseäni rassaa suuresti asiakkaat jotka tinkivät. Ikäänkuin he eivät osaisi arvostaa tuotetta vaan koettavat saada sen puoli-ilmaiseksi. Yrittäjäkään mikään hyväntekeväisyyslaitos ole, joka tekee työtään vain työn ilosta. Pitää siitä jonkinlainen korvauskin saada että saa leipänsä hankituksi. Tinkijöille olen yleensä antanut alennuksen ehdoksi niin suuren ostoerän, että tinkimisen halu on loppunut siihen.
En tingi ostoksilla käydessäni. Ehkä saattaisin saada tinkimisestä jotain pientä taloudellista hyötyä, mutta mieluummin punnitsen itsemielessäni onko tuote hintansa arvoinen. Jos totean ettei ole, jätän ostamatta.
Tämä siis kotimaan ostoksia tehdessäni.
tuo onkin toisenlainen ongelma, ihmiset siis tinkii siellä missä ei pitäsi ;)) ja minä kun luulin, ettei suomalainen osaa tinkiä ;))
on se, että olin meidän kyläsepän myyntitykkinä parina joulunalusena Tuomaan torilla Helsingissä. Hän ajatteli kuten sinä, että käsityöstä pitää saada palkka. Olin samaa mieltä ja sitten ehdotin, että nosta vaatekoukun hintaa kaksi euroa ja kynttilänjalan hintaa viisi euroa, niin minä voin sitten antaa sen verran alennusta. Ja kauppa kävi.
joskus käynyt tinkimisvaran lisääminen hintaan, mutta toisaalta tuollainen hinnoittelu tuntuisi asiakkaan petkuttamiselta. Tinkijöitä kun on ehkä noin viisi prossaa ostajakunnasta. Liian korkea lähtöhinta ei ole hyvä sekään, koskapa suurin osa ostajista ei harrasta tinkimistä vaan tekee ostopäätöksensä pelkästään alkuperäisen(lähtöhinnan) hinnan mukaan. Jos alkuperäinen hinta on liian korkea yleisiin markkinahintoihin nähden, ostopäätös saattaa jäädä tekemättä.
joiden hinta oli yli 340 euroa ja niiden ostajat eivät edes katsoneet, että mikä on hinta, vaan sanoivat, että ostan tuon. Sen sijaan 17 euron taottu 15 cm:n vaatekoukku oli joillekin liian kallis. Yritin kaupata niitä mm. Matti Vanhaselle, mutta pöytään jäivät. Seuraavana päivänä myin niitä koukkuja tusinan, kun sanoin, että se koukku oli eilen Matti Vanhasen kädessä.:-D))))) Torikauppias luonteeltani olen ja messumyyjänäkin uraa joskus luonut.
myyjällä onkin taito, että tajuaa, milloin antaa ostajalle sen luulon, että kauppa oli edullinen.
Itse kauppaa tehdessäni pyrin jättämään hyvän mielen, lisäämällä pikkasen ekstraa tai nitkauttamalla muutamalla eurolla loppuhintaa. Sanomalla, että tiesitkö sitten muuten, että tämä on aivan erinomainen...jotain aina kaupanpäälle!
Asiakas tulee silloin takaisin, kun tuntee, että sai jotain mitä ei arvannutkaan...
että se määrätty prosentti ihmisiä tinkii joka asiassa ja loput ei missään.?
Toki suuria ostoksia tehdessä, auto- tai talokauppoja työstäessä, hinnoista kannattaa ja pitääkin neuvotella, mutta jossakin kympin parin ostoksessa tinkiminen tuntuu jo huonolta käytökseltä :))
Kaupanteon lainalaisuuksiin kuuluu, että jos molemmat ovat kaupan jälkeen tyytyväisiä, on kaikki kohdallaan. Meille painotettiin aina kaupallisen opiskelun yhteydessä, että kun kauppa syntyy, hinta on kohdallaan.
kaupanteon perusajatus.
suomalainen on vaan opetettu siihen että on noloa tinkiä, siitä tulee muka sellanen kuva. ettei ole varaa maksaa.
Mut ei se niin ole.
Kaupanteko on sitä, että toisella on halu myydä ja toisella ostaa...hinta leijuu ilmassa ja se sovitaan kummallekin hyväksi :)))
Mä istusin goalaisessa myymälässä, kun poika sovitti vaatteita, toinen myyjä palveli häntä ja toinen oli hirveen halukas juttelemaan minun kanssani.
Hän näytti kirjanpitonsa (jonka jälkeen huikkasin pojalle, ettei sit makseta kuin....niin paljo t-paidoista) ja keskusteli kanssani kielitaidosta ja kaikesta muusta, toi cocacolan.
Oli suorastaan surkea nähdä, et kun turistit tuli kauppaan ja kaveri olis mielellään palvellut, sulkeutu turistit tyystin.
Koppavasti lähtivät umpimielisinä ulos.
Silloin heräs oma havainto, että tuollaisiako me ollaan.
Eihän kukaan voi myydä sulle jotain, mitä et halua ostaa?
Siks voipi huoletta heidän kanssaan sanailla ja pelleillä...ostaminen on sitten juttu erikseen...
sä olet kuitenkin se myyjä ;)) Joka hinnoittelee?
Laita euro pari hnnan päälle, ja voit sitte tinkiä ja asiakas on tyytyväinen ;))
Pääasiahan on, että asiakas tuntee saaneensa jotain, josta jää hyvä mieli?
olen myyjäkin, ja hinnoittelija.:) Markkinahinnat kuitenkin määrittelevät hinnoitteluani aika paljon, asiakkaat ovat kovin hintatietoisia nykyään, enkä halua antaa heille mielikuvaa ylihinnoittelusta. Jos asiakas vaistoaa että tuotteeseen on lisätty tinkimisvaraa, se voi tuntua asiakkaassta hänen aliarvioimiseltaan.
Enkä mä asiakkaalle tietenkään näytä että tinkiminen rassaa. Tinkaamaan taipuvaiset ovat olleet hyvin tyytyväisiä kun olen hinnanalentamisen sijaan antanut heille jotain pientä extraa.
tilannetajua varmaankin, monestikin.
Pääasia on kuitenkin asiakkaan tyytyväisyys, vain sellanen asiakas tulee takaisin ;))
En pysty ottaan kantaa tän tarkemmin kun en tiedä millä allalla olet ;))
ottaa kantaa tän tarkemmin :)) Suomalaisessa kulttuurissa hinnanasettelukin on taitolaji, toisin kuin jossain muissa kulttuureissa joissa hinta on varmaan nostettu tappiin ja kaikki sen tietää ja hyväksyy, siellä tinkiminen lienee jopa kohteliaisuus kauppiaalle ja kaupankäynti eräänlaista maagista rituaalia :)
Itse lentokammoisena en ole ulkomailla juurikaan käynyt, joten omakohtaista kokemusta ei kaupanteosta ole, mutta telkusta joskus nähnyt ja ulkomailla käyneet tuttavat kertoneet.
hyvin, sillä olen eräässä elämäni vaiheessa elättänyt perhettäni messumyyjänä ja tehnyt sen jälkeenkin keikkoja silloin tällöin, kuten tämän sepän tuotteita myymällä tapahtumissa. Hän ei käsityöläisenä ja taiteilija ehkä ole paras mahdollinen omien kädentaitojensa markkinoija, mutta minä taas olen oivaltanut sen, mistä kaupanteossa on kysymys. Kun hän oli yksin Tuomaantorilla Helsingissä pari viikkoa, myynti tyydytti, mutta kun olin hänellä myyjänä ja hän sai keskittyä takomiseen, myynti oli yli kaksi tonnia parempi kuin edellisenä vuotena.
mies on kova tinkimään ja silloin mua nolottaa ihan jumalattomasti..ja varsinkuin,jos tuote on jo muutenkin halpa..
eihän siinä mitään häviä, ei myyjä myy alle kipurajan :)
pari viestiä olen nyt kirjoittanut ja molemmissa virheitä..:D
mut sen myyjän kiusaantunut ilme on niin kurja katottava.
Mut kaunista syksyn alkua sinulle Mia-su :D
on kyllä myyjän heikkoutta.Hän ei ole osannut hinnoitella tuotettaan, ei ole sinun murheesi ;)))
Kivaa syksyä sullekkin...Elä jää lehtikasojen alle..;)
Noin kun aattelee,niin sittenhän sitä voikin tinkiä.. ;)
mä osaan..anna ny, kerro ny.. se hinta lopullinen :)
Ulkomailla en tingi tai siis tinki ja kun en ole siellä mitään myymässäkään nykyjään, niin en koe sitä vihoissaan viimeisenä riesana :))
Omakohtaisesti !
langoilla leikki?
ja muutakin böötä !
osannee vetää tarvittavat johtopäätökset feikkauksen tarpeesta
Mielestäni tinkiminen on oleellinen osa kaupankäyntiä. Mielestäni yli 50 euron jälkeen voi jo vähän neuvotella, ja kyllä jokaisen ostajan olipa Suomessa tai missä valtiossa vain, jo velvollisuus kuluttajana on tinkiä.
viime viikolla ostin kalliin kattovalaisimen ja myyjä kysyi että laitetaanko lamppu mukaan. Sanoin joon laitetaan aan jos sen tarjoat. No perskules kun tulin kotiin ja katsoin kuittia niin eiköhän se pojan kloppi ollut hinnoitellut sen lampunkin !!
vaikeuksia näppäimien kanssa? Mulla hyppii ja pomppii mihin sattuu nämä kirjaimet . Yht'äkkiä tuo pitkä viiva kirjaimen edessä saattaa olla kolmannessa sanassa keskellä.
tinkiny joskus kun olen vaihdattanu öljyt autoon.Ei suomi oo tinkimis maa!Ulkomailla olen sen ihanuuden kokenu monesti!Viikon loma esim.egyptis niin olen saanut tarpeekseni tinkimisestä vähäks aikaa(;Mutta tykkään tinkiä jos vaan oon sillä päällä.Jos vähänkin alkaa ärsyttämään niin pysyn kyl pois sellasista paikoist.Kerran vuodessa egyptiin tai jonnekki muualle on ihan jees,,,,,,,jaksaa taas!!!!!!!!!!!
on vielä paikkoja joissa tinkiminen kuuluukuvaan; autoivaraosat, palvelut ja rautakaupat.
Kyllä itse ainakin sanon että laskes se paras hinta ja sit mulla on vielä tää kortti...
En ole oikein sisäistänyt win7.n automaatioita. Tämä elelee joskus mun mielestä vähän omaa elämäänsä. Mutta kun ei sen kummenpaa tarbetta ole, olkoon miten on. Sen olen pannut merkille, J- kirjain ei taida toimia tässä mun halpisläpykässä oikein hyvin.
Pitää nyt mainita tämänkin ostamisesta. Valitsin netistä ja hain Verkkokaupasta. Noh, utelin pojalta lisämuistia, eio kuulemma just ollut. Sitten utelin, mitä esiasennettuja ohjelmia. Ei kuulemma mitään kun on Pro-versio. Eli ei lisä muistia. Ostin sitten Officepaketin, sitä nyt tqarvii aina. Niinno, kotona hokasin, tässä koneessa oli offisen tryout- versio, joka olisi tullut halvemmaksi rekisteröidä netissä, kuin ostaa paketti erikseen.
Eli mun käsitys !asiakaspalvelijoista! ei ole mikään erityisen hyvä.
=DW=
koska kalliimmat hankinnat teen yleensä tarjoustuotteista ulkomailla en tingi koska en osta sieltä koskaan oikeestaan mitään semmoista mistä voisi tinkiä oon sitä mieltä että pitäähän kauppiaidenkin jostain saada rahaa että pystyvät pyörittämään kauppaansa nimimerkki hintatietoinen =))))
ulkom,ailla on käytäntö tinkiä.
Itseasias ;))) ne pitää sua hölmönä, jollet tingi ;)))
Kaikkein pahin riesa, on ulkomailla sakemannit ja englantilaiset, jotka maksaa hirveitä hintoja ja siten nostaa hintatason kattoon...
sieltä mitään mistä vois tinkiä en luota niitten laatuun.
joka on epäluuloinen, sulkee itseltään monia ovia ;))
mää teen mieluummin hankinnat suomesta vaikka ostaisin ulkolaistakin =)))
mä en ole mitenkään maauskollinen, ostan sieltä mistä saan parhaan hinta/laatusuhteen.
Aika paljon ostoista tulee Amerikoista tai Hongkongista ;)))
suomen kauppoja ja muitakin palveluja sen takia että säilyis ne vähätkin työpaikat joita täällä vielä on.
Mie oon kamalan huono tinkimään, miusta se on jotenki noloa, jos joskus uskallan piipittäen tinkiä, huomaa kokenut kova myyjä sen heti, eikä varmasti tipu hinta yhtään alaspäin):
pitäs tajuta, että ostaja...se on se kuningas ;)
Ilman sitä, ei myyjä elä ;))
se tietysti on, mut mie en oo oikein koskaan osannu sitä tinkimistä):
Viime keväänä kun olin siel etelässä, ni siellähä piti tinkiä, no, mie vähän koitin, kyllä se poiki pientä alennusta:))) Mut tää miun ystävättäreni kenen kanssa siel olin, sanoi, et miun pitäis tinkiä sitkeemmi, no, häähä sit muina kertoina tinki miun puolesta:)))))
on tapa seurustella, siellä ;))
Se on myyjän ja ostajan tapa ottaa mittaa toisistaan, kun hinta on oikein, kumpikin on osoittanut kunnioitusta toisilleen >;))
Myyjä taitavana myyjänä ja ostaja ei hölmönä, vaan hintatietoisena.
Se onkin hauska, miks suomalaiselle se on niin vaikea juttu ;)))
varmasti johtuu siitä, etten oo käyny ulkomaillakaa, ku tän yhen ainoan kerran, silloinki se kävi ikään kuin vahingossa:))) Tää miun ystis, on käyny monia vuosia, tinkiminen on hälle paljon tutumpaa..
Mieheni kans, ku tehdään isompia ostoksia, ni hää on sit ne alennus puheet yleensä hoitanu.
Joten, eihän se oo tietysti, ku harjotuksen puutetta:))))))
pitää oppi aasettamaan hinta mieleisekseen, ei siinä mitään pahaa ole.
Jossei käy, niin ei käy ;))
näköjään osasin perjantaina kun ostelin hiukan isomman ostoksen ,melkein tuhat rahaa.
Yht,äkkiä huomasin et kysyin myyjältä mitä tulee käteis-alennusta ja niin sain peräti 12 rahaa. :))
Olin tyyväinen.
jääkin hyvä mieli ;)))
Se on sitä, et toinen myy ja toinen ostaa ja silloin kun sellanen sopiva, vastaantulo on, jää hyvä mieli...