Mieli maassa

Hei,
Löytyyköhän muita saman tunteen tai tunteiden kokemia odottajia, joilta saisi vertaistukea ja jakaa kokemuksia...
Itselläni mielialamuutokset alkoivat viikon 25 jälkeen ja nyt mennään viimeisen kolmanneksen puolella. Olen alkanut tuntea itseni kuin muuksi persoonaksi, ajatukset pyörivät negatiivisten ajatusten ympärillä ja tulevaisuus pelottaa ja tuntuu hämmentävältä ja joskus epätodelliseltakin. Kun ajattelen tulevaa synnytystä, mietin etten pärjää siinä missään määrin ja ajatus synnyttämisestä tuntuu aina vaan vieraammalta kun itse tapahtuma lähenee. Ystävilleni on syntynyt lähiaikoina paljon jälkikasvua ja heidän kuvia vauvoistaan katsellessa olo tulee ahdistuneeksi ja tulen surulliseksi siitä, etten tunne mitään sympatiaa ja mielenkiintoa heidän vauvojaan kohtaan. Nuo tuntemukset saavat mielen surulliseksi, sillä mietin tunnenko ehkä yhtä kylmästi kohta omaa lastani kohtaan?!
Parisuhde on kunnossa ja lapsi on enemmän kuin toivottu, siksi ihmettelenkin nyt miksi tällaiset muutokset mielessä ja tuntemukset ylipäänsä lapsen saamisesta??!
3229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pelottaa tietysti.Ehkä tollakin on tarkoitus, että hautoo ajatuksissaan ties mitä.Voi sitten synnytyksen jälkeen todeta; selvisin siitäkin.Sinusta tulee äiti; et ole enää vain sinä itse, sanna tai hanna vaan jonkun mukulan äiti ;). Vieraita lapsia tai vauvoja kohtaan ei tarvitse tuntea mitään eikä se ennusta sun tuntemuksia omaa lasta kohtaan.Alkuun pääsee sillä että hoidat vauvan perustarpeet; ruokaa,hygienian ja läheisyyden.Rakkaus tulee kyllä, jos ei heti niin kohta.En minäkään ole varma, rakastinko vauvojani heti, mutta suunnatonta suojelunhalua tunsin ainakin.Nyt tiedän että rakastan joka ikistä lastani. Ja se että lasta on toivottu ei pelasta näiltä ajatuksilta.. helpottiko? avasiko yhtään? t.3 tytön äiti

Äänestä

Mä olin niin kauan sekaisin ja en yhtää oma itseni, kun ne hormoonit jylläsi! Synnytyksen jälkeen paheni alkuun kun tulee hirveä hormoonipudotus. Kyl se siitä sitten! Jos sulla on hyvä mies, se auttaa tuossa alkuvaiheessa vauvanhoidossa ja saat toipua.

Äänestä

tärkeää, että puhuu esim. neuvolassa asiasta. Tukea on saatavilla, yksin ei saa jäädä. Niin moni on kokenut saman. Masennusta voi olla myös odotusaikana.

Äimä ry:n sivuilla tietoa.

http://www.aima.fi/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja pelottaa..... kirjoitti:

Hei,
Löytyyköhän muita saman tunteen tai tunteiden kokemia odottajia, joilta saisi vertaistukea ja jakaa kokemuksia...
Itselläni mielialamuutokset alkoivat viikon 25 jälkeen ja nyt mennään viimeisen kolmanneksen puolella. Olen alkanut tuntea itseni kuin muuksi persoonaksi, ajatukset pyörivät negatiivisten ajatusten ympärillä ja tulevaisuus pelottaa ja tuntuu hämmentävältä ja joskus epätodelliseltakin. Kun ajattelen tulevaa synnytystä, mietin etten pärjää siinä missään määrin ja ajatus synnyttämisestä tuntuu aina vaan vieraammalta kun itse tapahtuma lähenee. Ystävilleni on syntynyt lähiaikoina paljon jälkikasvua ja heidän kuvia vauvoistaan katsellessa olo tulee ahdistuneeksi ja tulen surulliseksi siitä, etten tunne mitään sympatiaa ja mielenkiintoa heidän vauvojaan kohtaan. Nuo tuntemukset saavat mielen surulliseksi, sillä mietin tunnenko ehkä yhtä kylmästi kohta omaa lastani kohtaan?!
Parisuhde on kunnossa ja lapsi on enemmän kuin toivottu, siksi ihmettelenkin nyt miksi tällaiset muutokset mielessä ja tuntemukset ylipäänsä lapsen saamisesta??!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu