Tampereen hiippakunnan Piispa on tuominnut lestaadiolaissaarnaajan upotettavaksi merten syvyyksiin, eli Suomen lahteen, myllynkivi kaulassaan.
Nyt olisi ruvettava keräilemään näitä arvokkaita myllynkiviä varastoitavaksi lestaadiolaisten rukoushuoneiden seinustoille. Tuomioita voi tulla lisää.
Täällä Savossa olen ryhtynyt jo tiedustellemaan näitä keräyskohteita. Sekä hyvää ja syvää paikkaa Kallaveteen.
Nyt olisi ruvettava keräilemään näitä arvokkaita myllynkiviä varastoitavaksi lestaadiolaisten rukoushuoneiden seinustoille. Tuomioita voi tulla lisää.
Täällä Savossa olen ryhtynyt jo tiedustellemaan näitä keräyskohteita. Sekä hyvää ja syvää paikkaa Kallaveteen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ymmärrät , Tämän asian mutta se on ollut tähän asti kysymys Hengellisestä myllynkivestä.
Kyllä Jeesuksen aikana oli myllyn kiviä ja luultavasti tällaisia painoja käytettiin rikollisten rankaisuksi. Ei kai Jeesuskaan aivan höpöjään jutellut. Se oli vaan pelottava keino saada rosvot kuriin.
Empä itkisi perään jos nykyisille lapsen hyväksikäyttäjälle todella laitettaiin painot, sitten järveen, on se niin törkeä teko itseään uskossa pitävältä saarnaajalta.
Minusta tuntuu, tämä hengellinen myllynkivi on sellainen, että joku maalikkopastori taputtaa roistoa olalle ja sanoo, Poikaseni älä tee tuota toiste...ainakaan,että se tulee julki...Jeesus on sinut pelastanut. Näin.
Ei korppi korpin silmää noki.
Osittain noin , Raamattu ei tunne yhtään tosi tapausta siitä Kyllähän minäkin ihmisenä sen
haluaisein toteutuvan , vieläpä se toisi suurta mielihyvää , että rikollinen saisi rangaistuksen
mutta siinä on ainakin yksi tärkeä juttu , se on se Jeesus sanoi älkää tuomitko ettei teitä tuomitä
Siis miten se tulee , niinkuin sanot joku maallikko pastori sanoo älä enää tee tälläista .
Se on niin kun syntinsätuntevainen tulee rippiisänsä luo ja katuen ketoo tarinansa , anoo anteeksi
on asia rippisalaisuuden suojassa , sitä ei voi viedä eteenpäin , koska silloin synti tulee rippiisän
synniksi , tätä tarkoittaa rippi salaisuus /luotto. Että Synti on hukutettu armon mereen ikuisiksi ajoiksi
ja siihen paikkaan ei saa kalstuslupia , niitä ei pääse ronkkimaan kukaan. uskotko, ymmärsitkö .
Ronkkimaan. Vai puolustat sitä, että kun rippi isälle on tarina kerrottu, niin se on sitten sujut. Ohoh!
Jos uhri joutuu kärsimään koko elämänsä ajan Jeesuksen välittän ronkkimisesta, ja tekijä pääsee papin päähän taputuksella, olenko väärässä kun sanon, Se ei ole oikein.
Vaikka ei sitä myllynkiveä nyt aivan ei ripusteta kaulaan, olisi kuitenkin paras rangaistus ja varotukseksi toisille, että hän saisi hävetä tekosiaan nimellisesti julkisesti. Ripustettiinhan Jeesuskin ristille syyttä, vaikka kaverit kahta puolen sen ansaitsivatkin. Niin eikö Jeesuksen tekoja ja sanoja kertoileva saarnamies jo Jeesuksen ja Jumalan pilkankin vuoksi voisi saahä Jeesuksen rangaistusta vastaavan tuomion.
Myöskin rikoksen tekijän puolustajat ovat synnnintekijöitä jos puolustavat ja väheksyvät rikosta, koska tekijä on samaa kastia. Olkoon varotuksena vaan heille, että ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää, ja hyvän ja pyhän tuntuisessa repussa voi olla mädäntyneet ja myrkyttävät eväät.
Otan toisen vaitoehdon , Fariselaiset toivat Jeesuksen eteen naisen , joka juutalisenlainmukaan oli pitänyt
kivittää ,, syy oli se ,että farisekset halusivat nähdä Jeeuslsen tuomitsevan hänet ,, Jeesus kumrtui maahan
ja kirjoitti siihen jotakin ja sanoi kuka on tästä synnistä vapaa , heittäköön ensimmäisen kiven hetken luettuaan alkoi kuulua kopsetta , ja kivet tippuivat ja kohta oli aukiolla vain Jeesus ja nainen .
nyt Jeesus kysyi naiselta tuomittiinko sinut , nainen vastesi Ei tuomittu Herra , Jeesus sanoi naiselle
en minäkään sinua tuomitse , mene mutta älä silleen synti tee.
sinä teuta ainoana rupeet ottamaan kantaa tämän saarnaaja ressukan puolesta. Mutta ei hänelle pitäisi sanoa Jeesuksen tapaan, Mene äläkä enää syntiä tee. Tämä Jeesuksen armahtava nainen ei varmaankaan tehnyt sellaista rikosta kuin tämä raiskaaja saarnaaja, jolloin uhri joutuu siitä kärsimään. Ei kai nykyäänkään enää kivitetä, mutta sen kiven sisään hänelle on tuomio. Siellä hän voi miettiä, tekeekö vielä raskasta syntiä.
Nämä lapsikasteen tuomitsijat ovat taas aivan väärillä latuloilla suksineen.
Puolustus puhetta , vaan kirjoitin tuomion helpotuksesta Jeesuksen Kristuksen Osallistuttua asiaan .
Se ei liity Toumittavaan kysyisessä tapauksessa , eikä tähän kyseiseen tapaukseen tietenkään voisitä
lainkaan soveltaa , mutta halusin tuoda kuitenkin esiin etti täällä toimiva tekisi liian raskasta tuomiota
Jeesus Kristus ei todellakaan sekaannu voi sekaantua, vai vielä pitäisi helpottaa, sellaisen tekoja, joka hänen nimissään huutaa käskyjen täyttämistä ja Jeesuksen lapsen hyvänä lapsena raiskata viattomia lapsia ja huutaa tuomioita toisille.
Muuten vain uteliaisuuteni vuosi, kysyn,missä luuraa nimimerkki Jeesuksen pelastettu. Olisi hyvä tietää hänenkin arvionsa nyt niin esillä olevaan "avokkaan saarnamiehen" toilauksiin. Yleensä hän on suuna päänä, tuomitsemassa toisia helvettiin.
Olen ihmetellyt itsekin , voisiko olla pienellä poikotilla. Eikö meidän seriffi ole varoittanut.
Että kun me (sinä ja minä ) ei nähdä tuon tuomitun sydämeen , että jos tietäisimme kuka
niistä Rippi isää käyttävästä ei todella olekaan rippiä tekemässä , vaan on teko Pyhä paska
Jos sen tietäisimme , sen voisimme tuomita myllynkiveen ... mutta ei meillä ole annettu,
sitä voimaa ja näköä , ja emme ehkä malttisi olla käyttämättä , jos se mahdollisuus meillä
olisi . .. Jyllä on kinkkinen juttu , parempi olisi olla kuin ei oltaisikaan . Ja niin kuin
Jeesus pelastaa sanoi , pitäkäämme itsetämme huoli .
Ne myllynkivet on Jeesus varannut kaikille lapsia kaltoin kohteleville rikollisille!
Lapsikaste on rikos vaikka lapsia tappanut rikollinen sen suorittaisi.
Kuinka joku voi olla sellainen mielipuoli, että pitää lapsen tuomista Jeesuksen syliin rikoksena?
Tuollaisella paskanjauhajalla kun sinä olet, on myllynkivi ensimmäisenä kaulassa.
sinä muka tiedät, tuommoisita asioista.
Ette sinä orvelo , tiedä mitään Raamatusta , Se on nyt selvä , sitä hän ei missään sano niin , vaan
Jeesus sanoi: Antakaa lasten tulla minun tyköni ja siunasi heitä.
Vaan sinulla on joku muu paska takana/mielessä, Ei sellaisia rikollsia ole muualla kuin teillä.
just lapsia raiskannut pappi kastaa lasta ja sanoo teksti nmukaan, Jeesus sanoo antakaa lasten tulla minun tyköni siunaan heitä. Irvikuva kasteesta. Mitä?
En todella ymmärrä mistä kasteesta sinä puhut, ???
Minä todella mainitsin ettei sellaisia kiviä ole koskaan minnekkään kerätty , Enkä sanononut ettei
Pedofiilille kuulu rangaistus ,, mutta teillä on lynkkaus mielessä , odottakaa kyllä hän rangastuksen saa
täälläkin Maailmassa ja vielä lisää viimeisellä tuomiolla se on varmaa kuin pässin suuret sarvet.
Että nuo rangaistuset toteutuvat , jos ei ehdi tehdä parannusta , ennen kuolemaansa sillä
Täällä ajassa on parannus tehtävä . kun kuolema tulee , sen jälkeen ei voi korjata mitään
vaan se on menoa ikuisuuteen .
Oletko siis hiippakuntapiispan työntekijä?
Piispoilla on omatkin pasmat täysin sekasin .
Ne puhuvat mitä sattuu ja minne sattuu.
Rikolliset tuomitsee maallinen oikeus.
Piispat voivat upottaa itsensä omien mokiensa takia.
Jotakin järkeäkin olisi hyvä olla ilmassa.