Olen jonkin aikaa seurannut erilaisten omakustannekirjailijoiden touhuamista. Ja mietiskellyt kun kirjailijoilla on tietynlaisia elämänkaaria urassaan, että onko omakustantajan ja kaupallisella kustantajalla julkaisevan kirjailijan työkaarissa eroa? En tarkoita julkisuuspelejä, apuraharuliansseja, messuja ja esiintymisiä, vaan lähinnä motivaatiota. Miten paljon ne eroavat?
Kirjoittamisen motiivit varmasti vaihtelevat elämänkaaren aikana erilaisilla kirjoittajilla, mutta mietin, että hiipuuko kirjoittamisen into omakustantajalla helpommin kuin kaupallisen kustantamon kirjailijalla?
Kirjoittamisen motiivit varmasti vaihtelevat elämänkaaren aikana erilaisilla kirjoittajilla, mutta mietin, että hiipuuko kirjoittamisen into omakustantajalla helpommin kuin kaupallisen kustantamon kirjailijalla?
Vastaukset 13
Vanhimmat
On selvä et jos omakustantajakirjailija ei saa palautetta työstään kuin lähipiiriltään, myynti on hyvin vaatimatonta ja henkistä tukea ei tipu - alkaa luovuus varmaan olla kovilla, motivaatio myös. Ei tule mieleen omakustantajaa nyky-Suomessa, joka olisi tehnyt monenkymmenen vuoden tasaisen työuran, toisin kuin osa kaupallisen kustantajan kirjailijoista.
Itse olen osallistunut muutamaan omakustannematineaan ja pannut merkille, että aihealueet ovat yleensä hyvinkin omakohtaisia: muistojen kokoamista, henkilökohtaisten kriisien käsittelyä, paikkakunnan historiaa ja pienimuotoisia runoteoksia. Jo alun alkujaan näiden kohderyhmäksi on ajateltu lähipiiri, sukulaiset ja vaikka kyläyhteisö. Jos esimerkiksi vaikeasta mielisairaudesta kärsivä ihminen kirjaa kokemuksiaan kymmenen vuotta ja saa ne lopulta kansiin, on teko kunnioitettava.
Luulen että heistä monella kirjoittaminen lähtee kertomisen tarpeesta. Kun kaikki arvokas on saatu kirjatuksi, ei teos kaipaa sankaria, trilogiaa, eikä edes keinotekoisesti kyhättyä jatko-osaa. Jokainen heistä varmasti jatkaa kirjoittamista harrastuksena, vaikka vain eritelläkseen ajatuksia.
Se on vähän kuin marjojen poimimista: jotkut kuskaa sankonsa tukkuun ja jotkut hillottaa marjansa itse ja nautiskelee perheen kanssa pitkinä talvi-iltoina.
omakustantajasta, joka on kirjoittanut jo yli kymmenen teosta ja jatkaa urallaan. Uskon, että menestystäkin on ollut.
Omakustanteiden tekijältä puuttuu yritteliäisyyttä ja kunnianhimoa: halutaan vain oma nimi "kirjan" kanteen yrittämättä tehdä laatua.
Tosin sama on varmasti useilla, jotka lähettävät kustantamoihin puoliraakoja tekeleitä.
en ole ikinä kuullutkaan.
tavaraa tarkoistukella saada apujoukkoja kehittelyyn, ammattilaisia. No, en saanut. Joka ovelta heitettiin takaisin. Ei siinä mitään, pulinat pois. Ystäväpiiristä löytyi osaavia ihmisiä ja rahalla sai kustannustoimittajan viimeistelyyn.
Mutta minulla on muu pointti kuin tässä edellä manitut, olen aikalailla englanti-suomi kaksikielinen ja katson Suomea kotina ja englanninkielistä maailmaa torina jossa kauppa tapahtuu. Näin latu on siis se että käännös lähetetään USAn agenteille ja homma etenee siitä. Kirjani, Amiraali, trilleri vuoden 2008 tapahtumista rahoituskriiseineen, ei missään tapauksessa ole tyypillinen kotimainen kirja ja on luonnollista että varovainen kustannusmaailma ei siitä ollut kiinnostunut. Se oli heiltä fiksua.
Mutta minä otan riskiin ja yritän. Ehkä tulee turpaan, ehkä onnistun. Who knows? Mutta näin minä toimin.
elokuvan ja telkkarin tavan työstää tuotannossa käsikirjoituksia? Kustannusmaailmassa kyse on yleensä pitkälle loppuun asti viedyn taideteoksen (= kielellinen taito, sisällöllinen ote ovat pitkällä) hiomisesta, ei tuotekehittelystä. En usko, että aiheessasi sinällään on vikaa, mutta kuten sanoit, puoliraaka ei herätä yleensä suurta uteliaisuutta.
USA:n agenttien herättäminen onkin taito, varsinkin jos ei ole aiempaa julkaistua teosta, teoksia ja myyntidataa, mutta aina voi yrittää. Onhan Elina Hirvonen ja Johanna Sinisalo menestyneet viimeksi jenkkien markkinoilla, mutta tosin taidesektorilla.
Onnea matkaan.
Jos kirjoittaja on lahjakas, sen näkee puoliraa´astakin. Ja sen näkee myös, kannattaako uhrata aikaa ja vaivaa. Jos panos-tuotos-suhde on negatiivinen: Seuraava!
"puoliraa´asta" käsikirjoituksesta mitään, ainakaan lahjakkuutta.
Jos julkaistuja kirjoja verrataan elintarvikkeisiin, niin suuri osa on syötäväksi kelpaamatonta.
....... kun minulla ei näistä omakustantajien elämänkaarista oikein ole mitään tietoa, niin laitanpa tähän vain, että
Parnasson keskustelupalstalla on tällä hetkellä mielenkiintoinen ketju
kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta ja kaikenlaista hauskaa !
HAH !
Minä olen julkaissut lukemattomia artikkeleita Sanomiin, Yhtyneisiin, A-lehtiin, toimittanut muitten juttuja, perustanut kokonaisen lehdenkin A-lehtiin jne eli olen täysammattilainen kirjoittaja sinänsä. Mutta kustantajan näkisin tuottajana. Talossa pitää olla osaamista ja silmää moneen suuntaan. Ei valmiin kirjan julkaisuun enää tarvita kustantajaa. Jos he tulevat mukaan hikoilemaan ja ottamaan riskiä tuotannon kanssa, sitten he ansaitsevat olla kustantaja.
Herkkä sanataide on taas oma lukunsa kokonaan. Siitä en tiedä mitään. Minä kerron tarinan. Siinä on lukuisia näyttämöitä, henkilöitä, paljon faktaa maailmantaloudesta. Paljon varmistettavaa ja tutkittavaa. Paljon sotilasteknologiaa ja strategiaa. Ilman muuta laajan avustajakunnan paikka.
Pitää olla nöyryyttä tarvita muita ja uskoa heihin. Ei meistä kukaan yksin pitkälle pötki.
niin kyllähän kirjat keskimäärin (meillä ja muualla) ovat aika rajattuja ja vähästä sanovia. Kun on lukenut ja matkustellut ja tavannut ihmisä laidastaan bisneksissä, neuvotteluissa, politiikassa, oikeussaleissa, messuilla jne jne. Kirjat ovat helposti sitä että Brisbanen uimahallin vahtimestari muistelee suvea 72. Tai Tikkurilan uimahallin. Ei Suomi eroa mitenkään.
Kun sanot että todellinen kustantaja tulee mukaan projektiin, tekemään työtä ja likaamaan kädet.