Askola suuressa viisaudessa heittää ilmaan, kaipaan erimielisyyden etiikkaa. Mitä se oikein sisältää en oikein jalksa sisäistää nopeasti koko juttua, onko se vain kaksi sanaa uutuutena yhdistetty.
Hän määrittelee monikulttuurinen yhteiskunta tarvitsee erimielisyyden etiikkaa, parikseen se tarvitsee sydämellisen uteliaisuuden, hämmennyksen ja luottamuksen, rakkauden, näillä kriteerioilla tulee kuulema tilaa vuoropuhelulle.
Tähän saakka kirkko ja uskovaiset ovat julistaneet, kaikki on hyvin ja asiat selitetään aina parhain päin. Piispa on ilmeisen huolestunut pienryhmiin kohdistuvasta arvostelusta. Minusta jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä sellaisena kun asian mieltää, oli kysymys sitten monikultuurisesta tai jo olemassa olevasta kulttuurista.
On meillä piispa
12
316
Vastaukset
Piispa Askola on miljoona kertaa edistyksellisempi kuin emerituspiispa Olavi Rimpiläinen Oulusta päin. Hän kieltäytyi "ryhdikkäästi" alttaripalveluksesta naispapin kaa vedoten omantuntonsa 'ääneen'.
Tuhdilla piispan eläke-eduilla sama herra suositteli eräässä päivälehdessä: "Raamattu se on paras tiedonlähde, edelleenkin". Niinpä.
Jos ihmiset olisivat kauttaaikojen ajatelleet ja toimineet noin - viestisimme 'wanhojen hyvien aikojen tapaan - savumerkeillä, kukkulalta kukkulalle tyyliin, sano.
Enkä nyt puhu keskiajan henkilöistä, tai tiedä häntä; samana vuonna 1938 olemme silti molemmat syntyneet.- suljettu soittorasia
´hiljaisena tietona´taitaa olla edellenkin se, ettei kaikkia asioita saa ääneen sanoa, eikä tarvitse sanoa. Toisin on nuoremmilla.
Kansa on osattu pitää hiljaisena ja nöyränä herran palvelijana. Konstit on ollut monet. Kyllä kansa tietää.
Napinaa suitsitaan tehokkaasti tänäkin päivänä.
Pitänee opetella hennosti ja kainosti kuiskaamaan asiansa. Konnat hyötyvät siitä parhaiten. Mitäs siitä.
No toivotaan että onnellisia tilanteita mahtuisi muistoissa wanhaan hyvään aikaan kuin nykyhetkeenkin niin vanhuksille kuin varsinkin nuoremmillekin, joiden mielestä elämässä lienee muitakin arvoja kuin henkinen kärsimys ja marttyyrin kruunun tavoittelu.
Piispa Irja Askolalle ja kaikille maamme naispapeille toivotan siunausta ja voimia tehtävissään tässä myrskyjen maailmassa ja ajassa. - avattu soittorasia
suljettu soittorasia kirjoitti:
´hiljaisena tietona´taitaa olla edellenkin se, ettei kaikkia asioita saa ääneen sanoa, eikä tarvitse sanoa. Toisin on nuoremmilla.
Kansa on osattu pitää hiljaisena ja nöyränä herran palvelijana. Konstit on ollut monet. Kyllä kansa tietää.
Napinaa suitsitaan tehokkaasti tänäkin päivänä.
Pitänee opetella hennosti ja kainosti kuiskaamaan asiansa. Konnat hyötyvät siitä parhaiten. Mitäs siitä.
No toivotaan että onnellisia tilanteita mahtuisi muistoissa wanhaan hyvään aikaan kuin nykyhetkeenkin niin vanhuksille kuin varsinkin nuoremmillekin, joiden mielestä elämässä lienee muitakin arvoja kuin henkinen kärsimys ja marttyyrin kruunun tavoittelu.
Piispa Irja Askolalle ja kaikille maamme naispapeille toivotan siunausta ja voimia tehtävissään tässä myrskyjen maailmassa ja ajassa.Erimielisyyden etiikka, sen lietosminen perimmäisiä kysymyksiä horjuttamaan, ei liene pitkässä juoksussa kovin hedelmällistä. Jos joku miespappi ei halua periaatteellisista syistä toimia naispapin kanssa, onko pakottaminen tai pakote oikea tie toimia. Tasa-arvosta ei tällöin voida puhua. Naispappi tekee kantelun mutta jos miespappi tekee ilmoituksen en halua toimia naispapin kanssa, silloin miespapilla on hyvin nopea käsky "vihreän veran" ääreen, hänen tunteita ei oteta huomioon. Onko tämä oikeaa johtajuutta?
Naipappeuden tullessa mahdolliseksi, he myös ottivat itselleen vallan, voiman, keinoja kaihtamatta, esim, vähemmistöryhmien vaateiden hyväksytyksi tuleminen, sen viestin he ovat saaneet miltei jokaisen teologin omaksumaan. Kovin on vallanhimoista toimintaa. Näinollen voi todeta kirkko on vähemmistöryhmien vaateiden toteuttaja, varsinaiset jäsenet verojen maksajat ovat kantona kaskessa varsinkin eläkeläiset. Kirkkohan suuntaa toimintansa lapsiperheisiiin ja nuoriin, muilla ei sitten väliä olekaan. Seurauksena runsaat kirkosta eroamisluvut. Jos srk jäsen on työelämässä esim 30v, maksaa vuosittain veroa noin 350 € on se 30 v x 350 € = 10.500 €, ja se on paljon se.
Ortodokseilla ja katolisilla on selvät säännöt ja toimivat sen mukaan. Edellinen kirjoittaja toivoi jaksamista vain naispapeille, näetkö todella noin sammakkoperspektiivistä kirkon suunnan?
Eivätkö miespapit sitten ole oikeutettuja siunaukseen ja voimien saamiseen myrskyjen riepottelemassa seurakunnassa. Missä on tasa-arvo?
Kyllä me eläkeläiset olemme täydessä trimmissä seuraamaan yhteiskunnan kehitystä ja näkemään ajan mihin olet menossa seurakunta? - Makriina ek
avattu soittorasia kirjoitti:
Erimielisyyden etiikka, sen lietosminen perimmäisiä kysymyksiä horjuttamaan, ei liene pitkässä juoksussa kovin hedelmällistä. Jos joku miespappi ei halua periaatteellisista syistä toimia naispapin kanssa, onko pakottaminen tai pakote oikea tie toimia. Tasa-arvosta ei tällöin voida puhua. Naispappi tekee kantelun mutta jos miespappi tekee ilmoituksen en halua toimia naispapin kanssa, silloin miespapilla on hyvin nopea käsky "vihreän veran" ääreen, hänen tunteita ei oteta huomioon. Onko tämä oikeaa johtajuutta?
Naipappeuden tullessa mahdolliseksi, he myös ottivat itselleen vallan, voiman, keinoja kaihtamatta, esim, vähemmistöryhmien vaateiden hyväksytyksi tuleminen, sen viestin he ovat saaneet miltei jokaisen teologin omaksumaan. Kovin on vallanhimoista toimintaa. Näinollen voi todeta kirkko on vähemmistöryhmien vaateiden toteuttaja, varsinaiset jäsenet verojen maksajat ovat kantona kaskessa varsinkin eläkeläiset. Kirkkohan suuntaa toimintansa lapsiperheisiiin ja nuoriin, muilla ei sitten väliä olekaan. Seurauksena runsaat kirkosta eroamisluvut. Jos srk jäsen on työelämässä esim 30v, maksaa vuosittain veroa noin 350 € on se 30 v x 350 € = 10.500 €, ja se on paljon se.
Ortodokseilla ja katolisilla on selvät säännöt ja toimivat sen mukaan. Edellinen kirjoittaja toivoi jaksamista vain naispapeille, näetkö todella noin sammakkoperspektiivistä kirkon suunnan?
Eivätkö miespapit sitten ole oikeutettuja siunaukseen ja voimien saamiseen myrskyjen riepottelemassa seurakunnassa. Missä on tasa-arvo?
Kyllä me eläkeläiset olemme täydessä trimmissä seuraamaan yhteiskunnan kehitystä ja näkemään ajan mihin olet menossa seurakunta?Miksi kuulutat asa-arvoa, kun vaadit, että miespapeilla on oikeus kieltäytyä naispapin kanssa alttarilla olemisesta?
Mikä siinä on tasa-arvoa?
Naispapit eivät kieltäydy miespappien työtoveruudesta.
"Vallanhimoista toimintaa", tosiaan. Kirjoittajan mielestä pienryhmiä tulee syrjiä. Miten siinä tasa-arvo toteutuu?
Luther-säätiö ottaa vastaaan jäseniä ilomielin. - avattu soittorasia
Makriina ek kirjoitti:
Miksi kuulutat asa-arvoa, kun vaadit, että miespapeilla on oikeus kieltäytyä naispapin kanssa alttarilla olemisesta?
Mikä siinä on tasa-arvoa?
Naispapit eivät kieltäydy miespappien työtoveruudesta.
"Vallanhimoista toimintaa", tosiaan. Kirjoittajan mielestä pienryhmiä tulee syrjiä. Miten siinä tasa-arvo toteutuu?
Luther-säätiö ottaa vastaaan jäseniä ilomielin.Ota huomioon, on niitä naispappejakin jotka eivät halua toimia miespapin kanssa, ilmoituksia on.
Toivottavasti kukaan ei ajattele masinoijien aivojen kautta vaan ajattelee omilla aivoillaan. avattu soittorasia kirjoitti:
Ota huomioon, on niitä naispappejakin jotka eivät halua toimia miespapin kanssa, ilmoituksia on.
Toivottavasti kukaan ei ajattele masinoijien aivojen kautta vaan ajattelee omilla aivoillaan.Enpä ole kuullut, että joku naispappi olisi kieltäytynyt toimimasta miespapin työtoverina!
Päinvastaisia tapauksia kyllä on.
Seurasin erästä televisio-ohjelmaa ja sain piispa Askolasta sellaisen käsityksen, että hän on arkisen tervejärkinen ihminen, joka näkee yhteiskunnan ja ihmisten todellisuuden nimenomaan ihmisten tasolta.
Se ei millään tavalla tee hänestä hänestä huonoa pappia eikä horjuta hänen uskonnollisuuttaan.
Päinvastoin! Niinhän Jeesuskin vaikutti tavallisen kansan parissa.
Toivotan koko sydämestäni onnea ja menestystä hänen uranuurtajan työssään.- Makriina ek
Venlastiina kirjoitti:
Enpä ole kuullut, että joku naispappi olisi kieltäytynyt toimimasta miespapin työtoverina!
Päinvastaisia tapauksia kyllä on.
Seurasin erästä televisio-ohjelmaa ja sain piispa Askolasta sellaisen käsityksen, että hän on arkisen tervejärkinen ihminen, joka näkee yhteiskunnan ja ihmisten todellisuuden nimenomaan ihmisten tasolta.
Se ei millään tavalla tee hänestä hänestä huonoa pappia eikä horjuta hänen uskonnollisuuttaan.
Päinvastoin! Niinhän Jeesuskin vaikutti tavallisen kansan parissa.
Toivotan koko sydämestäni onnea ja menestystä hänen uranuurtajan työssään.Ajattelen, että naispapit ovat saaneet niin kovan taistelun jälkeen asemansa, että eivät sitä vaaranna työstä kieltäytymisellä.
Jos on joku siihen syyllistynyt, osoittaa todella pikkusieluisuutta. Hänet jo kannattaakin siirtää toisiin tehtäviin. - avattu soittorasia
Venlastiina kirjoitti:
Enpä ole kuullut, että joku naispappi olisi kieltäytynyt toimimasta miespapin työtoverina!
Päinvastaisia tapauksia kyllä on.
Seurasin erästä televisio-ohjelmaa ja sain piispa Askolasta sellaisen käsityksen, että hän on arkisen tervejärkinen ihminen, joka näkee yhteiskunnan ja ihmisten todellisuuden nimenomaan ihmisten tasolta.
Se ei millään tavalla tee hänestä hänestä huonoa pappia eikä horjuta hänen uskonnollisuuttaan.
Päinvastoin! Niinhän Jeesuskin vaikutti tavallisen kansan parissa.
Toivotan koko sydämestäni onnea ja menestystä hänen uranuurtajan työssään.Inhimillinen tekijä ohjelmassa joku viikko sitten piispa vastaili jopa hieman lapsenomaisesti aiheeseen. mm käytti alle arvostelun niin arkista vertausta omasta perheestä, meidän lapset ja muiden kakarat, tulipa ajattelemattoman arkisesti sanottu. Aika opettaa käytännön kautta, eivät unelmat unelmina toteudu.
Kyllä selvät selviytymisen päämäärät olivat Reetta Meriläisellä ja Carina Räihällä molemmat olleet tilanteissa jotka vaativat laajaa tietämystä lujaa omaa tahtoa miten toimia eri tilanteissa. Näiden kahden kommenteista oli opiksi otettavaa elämässä selviytymiseen.
Sanonta; älä menen sukupuolten väliseen sotaan, ole ihmisen puolella, on hyvä ohje meille jokaiselle. - nikki unohtui 2
Venlastiina kirjoitti:
Enpä ole kuullut, että joku naispappi olisi kieltäytynyt toimimasta miespapin työtoverina!
Päinvastaisia tapauksia kyllä on.
Seurasin erästä televisio-ohjelmaa ja sain piispa Askolasta sellaisen käsityksen, että hän on arkisen tervejärkinen ihminen, joka näkee yhteiskunnan ja ihmisten todellisuuden nimenomaan ihmisten tasolta.
Se ei millään tavalla tee hänestä hänestä huonoa pappia eikä horjuta hänen uskonnollisuuttaan.
Päinvastoin! Niinhän Jeesuskin vaikutti tavallisen kansan parissa.
Toivotan koko sydämestäni onnea ja menestystä hänen uranuurtajan työssään.johtajuus, siinäpä temmellyskenttä monien muiden sarkojen ohessa. Jumala varmasti tuntee luomansa ihmiset ja siunaa miespappeja siinä missä naispappejakin. Anteeksipyyntö, kirjoitukseni ja esitykseni keskustelun alkajaisiksi oli todella vajavainen johtuen puutteellisista kyvyistäni selkeään ilmaisuun.
Tarkoitin sanoa että tämä aika on nostanut paljon aiemmin tabuina pidettyjä asioita esiin.
Usko ei ole sama asia kuin tunteet.
Terveys on ihmisen kalleinta pääomaa. Se on myös ihmisen rajallisuuden kunnioitusta, oikeus terveeseen itsekkyyteen. Myös silloin kun terveys on menetetty. Tai korkea ikä tms.
Elämä tässä ja nyt, kaiken maailman pelkoon ja ahdistukseen ajettuna vai avoimin silmin lapsen lailla luottaen uuden päivän nousuun uusine haasteineen.
Aikuisena kuitenkin.
- kristinuskon tuho
on tuo pappien muslimimyönteisyys, piispoja myöten. Sydämmellistä uteliaisuutta, ennen sitä sanottiin, että pistää nokkansa toisten asioihin. Hieno nimi nyt riitelyllä , erimielisyyden etiikka.
- syvät haavat isketty
monikulttuuria on myös tuo seurakunnissa harjoitettava poliittinen vääntö ihan suomalaisin voimin. Tästä esimerkkinä vuosi sitten äitini hautajaistilaisuuteen keskenkaiken tunkeutunut porukka, joka keskeytti adressien ja muistopuheitten luvun ja äänekkäästi rupesi vaatimaan perunkirjojen ja Amerikanperintöjen jakamisen selvittelyä. Jopa tilaisuuden ruokatarjoiluun puututtiin. Avoimesti halveksittiin tarjottavia, kysyttiin että syötiinkö mummin lihat tarjotussa lihakeitossa yms.
Porukka poistui vasta kun joku keksi ilmoittaa että poliisi on tulossa.
Häpäistiin äitini, omaiset, ei kunnioitettu vainajan muistoa eikä surevien tunteita.
Olemme vaatimattomista oloista lähtöisin ja todella mitään Amerikanperintöjä ei ollut jaossa meille kenellekään eikä myös tälle juoppo-narkkiporukalle, joka törkeästi häiritsi vanhaa sairasta äitiäni jo hänen eläessään aiheuttaen syvää henkistä ja fyysistä kärsimystä ja vahinkoa `uskon`nimissä.
Niin että haloo yhteiskunnan päättäjät! - Makriina ek
syvät haavat isketty kirjoitti:

Niin että haloo yhteiskunnan päättäjät!Tarkoitatko, että tunkeutujaporukka oli jotain seurakuntanuoria?
Hämmästyttävä tilanne. Oliko tilaisuus seurakunnan tiloissa?
Luulisi, että heidät olisi onnistuttu karkoittamaan jo henkilökunnan ja parin riuskan sukulaismiehen toimesta.
Olisi pitänyt todella kutsua poliisi ja syyttää porukkaa kotirauhan rikkomisesta. Heille olisi kuulunut antaa tuntuvat sakot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2115980- 1691681
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661507- 691048
- 101967
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6897Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124857Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy195828- 100780
En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66779