Nightwish -foorumit

Edellinen keskustelu miljoonine viesteineen meni jo kohtalaisen sekavaksi. Keskusteluaiheessa "Kopsataanpa" nimimerkki "Ohan tuo aika" ihmetteli tällaista:

=====================
Mitä vilkaisin bändin omaa foorumia niin vähänpä sielä näkyy oleva rekisteröityneitä käyttäjia.
Suomi puolella ei edes viittäsataa ja englanti osastolla vajaa parituhatta, aika vähän.
Eräs syy taitaa olla edellämainitut kirjoitukset, eikai tuolla kunnon ihmiset viihdy.
=====================

Elokuun 29. päivä 2009 teimme Nightwish -foorumilla suuren muutoksen josta tiedote alla:

------------
Pääasiallisin syy muutokseen on se että meillä ei ole enää tarvittavaa "miesvoimaa" näin suuren foorumin säännölliseen ja riittävän huolelliseen ylläpitoon.

Keskustelimme ja kävimme läpi eri vaihtoehtoja ja huomasimme että monet artistit hyväksyvät virallisen keskustelupalstansa jäseniksi vain maksavat Fan-Club -jäsenensä ja ovat antaneet palstan hoidon erilliselle yhtiöille. Vaikka tuo vaihtoehto kuulostaakin selkeältä ja helpolta ratkaisulta, meidän kaikkien mielestä keskustelupalstan täytyy säilyä käyttäjälle ilmaisena. Tulimme siihen tulokseen että keskustelupalsta on parhaissa käsissä jos sitä hoitavat Nightwish -fanclubit eri puolilla maailmaa.
------------

Nyt ns. "Official Forum" -statuksen saaneita foorumeita on kuusi kappaletta, kuudella eri kielellä (Suomi, Englanti, Saksa, Ranska, Italia, Hollanti). Foorumien osoitteet ja ylläpitäjät löytyvät täältä: http://www.nightwish.com/fi/community/forum

Yhteensä rekisteröityneitä käyttäjiä näyttää olevan 13 247 kpl.

Suomi 476
Englanti 1972
Saksa 435
Ranska 7408
Italia 2716
Hollanti 240
471065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Hoohoo kukas on visiitillä "tekstari" jarmohan se :)
Fanit vaan vähenee mutta paskaakos tuolla nehän on muutenkin pelkkiä turhia valittajia:D
Kuinkas on päivä mennyt. Onko ahkerana selattu tuubia ja etsitty
tapauksia joissa tuo ex-diiva yrittää jatkuvasti TAHALLAAN matkia Nightwishiä:P
Se nyt vielä menisi mutta kun yrittää matkia vielä ihku- aaihanaa anitaa ... öö eiku anettu tai joku semmonen no olkoon. Sieltä ruotsista kuitennii sähän tiiät. Niin se se vasta VITUTTAA!
Mulla nousi raivo kun näin kerran kun anita oli värjänny tukkasa mustaksi niin mitä helv..
Tarjallaki oli musta tukka. Siis kyllä osaa olla pirullinen nainen kun tiesi varmasti (diivallahan on vakoilijoita kaikkialla bändin lähimaastossa ja erityisen paljon tuopin mökin ympärillä) että bändin uudella
metallikuningattarella on musta kuontalo, niin eipä vaivautunut diiva vaihtamaan hiustensa väriä *murr*
Et jarmo usko miten otti päähän.
Et ole tainnut tänään sitten erityisen paljon negatiivista löytää kun oot noin hiljaa. Ja mistään positiivisestahan ei kannata puhua. Siinä mielessä me ollaan hieman samanlaisia. Minäkin suosin enemmän noita negatiivisia kommentteja:D

Mutta nyt tutimaan, öitä.

Ps. Muistahan se joulutekstari Tarjalle :)

Äänestä
  • SINÄ olet mielestäsi meitä muita fiksumpi, voit haukkua ja vittuilla meille muille puskista, ilman kirjautumatta. Kaikkihan SINUT tuntee, eihän SINUN tarvitse kirjautua ja esiintyä tunnistettavana persoonana. Esität raskasta kritiikkiä itse bändille, faneille ja muille, olet vain häirikkö häiriköitten joukossa, tuskin kenenkään kannattaa noita juttujasi noteerata.

    Äänestä

  • YrjöJurri kirjoitti:

    SINÄ olet mielestäsi meitä muita fiksumpi, voit haukkua ja vittuilla meille muille puskista, ilman kirjautumatta. Kaikkihan SINUT tuntee, eihän SINUN tarvitse kirjautua ja esiintyä tunnistettavana persoonana. Esität raskasta kritiikkiä itse bändille, faneille ja muille, olet vain häirikkö häiriköitten joukossa, tuskin kenenkään kannattaa noita juttujasi noteerata.

    arvaa ygä kuka? :)

    "SINÄ olet mielestäsi meitä muita fiksumpi"

    Sherlock Holmes totesi jotenkin tähän tapaan "Minä nyt vain olen terävämpi kuin muut, miksi kieltäisin tämän tosiasian" :P

    "voit haukkua ja vittuilla meille muille puskista, ilman kirjautumatta. Kaikkihan SINUT tuntee
    eihän SINUN tarvitse kirjautua ja esiintyä tunnistettavana persoonana."

    Tuota tuota, jos kerran KAIKKI minut tuntee, niin silloinhan minulla ei ole mitään syytä kirjautua:D
    Olen kyllä yrittänyt käyttää tunnistettavaa nimimerkkiä huhuuuhu :)
    Lisäksi suomi24 persoonasta on käytetty nimitystä "alter-ego" , muistatko ygä kuka? :P
    Vai lohduttaisiko sinua ygä jos tekisin oman alter-egon ja esiintyisin sitten vaikka 187 vuotiaana humanoidina nimeltä "YrjöHURRI" :P

    "Esität raskasta kritiikkiä itse bändille, faneille ja muille"

    En kai, minähän vain yritin rauhassa tiedustella kuinka "YRITÄN olla kaikille ystävällinen (huolimatta kestovitutuksesta :))" webmestarin päivä oli sujunut ja muistuttaa samalla tulevasta joulusta, ettei hän vaan unohda mitään, kun näkyy tuo muisti hänellä välillä pätkivän :)

    "olet vain häirikkö häiriköitten joukossa"
    Ja sitten lauletaan "häiriköitä äidin oomme kaikki oomme kaikki.." :)

    "tuskin kenenkään kannattaa noita juttujasi noteerata."

    EI tietenkään ei tietenkään sitähän se neiti SilverGreek on yrittänyt toitottaa, ei tämä ole niin vakavaa ja varsinkaan tämän bändin tapauksessa, jossa hupia on riittänyt jo vuosia ja näyttää riittävän edelleen:)
    Mukavaa silti että sinä ygä noteerasit mun juttuni:)

    Äänestä

  • Huhuuuhuuh kirjoitti:

    Eihän Nightwish mikään elämän ja kuoleman kysymys, sehän on vain bändi....näin totesi muuan Mr. T.Holopainen kirjekohunjälkeen.
    Provosoi tule provosoiduksi, sehän tämän nettikirjoittelun suola, jos kaikki hymisevät samaa mantraa eihän siinä ole mitään mielenkiintoa.

    Musiikki ja siitä pitäminen on hyvin henkilökohtaista, toinen pitää toinen ei. En minä kauppaa omaa mielipidettäni musiikista ainoana totuutena. Muutamista ulkomusikaalisista asioista voin olla eri mieltä, koska perustan ne omaan kokemukseeni yrittäjänä ja musiikki-businesta läheltä seuranneena. Toki näissäkin asioissa jokaisella on oma mielipide ymmärtää sitten itse aiheesta jotain tai sitten ei.

    Palaisin muutamalla rivillä poikajoukon kemiaan. Nightwishin ydinjoukko on henkisesti "homogeeninen" ts. jätkillä on sama huumorintaju ja harrasteet. Varsinkin kun ryhmä on savo-karjalaisia sitä ryhmää ei kaikki ulkopuoliset ymmärrä - varsinkaan naiset. Vietin itse vuosia samantyylisessä bändiyhteisössä, se oli ihan oma maailma, hulluine huumoreineen ja ryyppäjäisineen. Toki siihen kuului myös tyttöystävät ja/tai vain vierailevat bile-hileet, mutta ydinjoukko oli bändin puitteissa pyörivät sällit.

    Nytpä Yrjö puhut asiaa, "poikajoukon kemiasta" meinaan ;) Sama voitaisiin yleistää ei vain bänditouhuun, vaan muihinkin pieniin, tiiviisiin ja miesvaltaisiin yhteisöihin -- siellä voi olla sillä ainoalla naisella kestämistä, ainakin jos on kovin hienostelevaa ja nirppanokkaista hentoinen-pikku-ansarinkukka-prinsessa-tyyppiä :p Vaan jos tykkää ronskista äijähuumorista eikä muutenkaan pienistä nillitä, niin silloin sellainen työ-, harrastus- tms porukka on aivan unelma! :D

    Vaan edelleenkin ihmettelen, miksi esim NW:n Suomi-foorumin touhu on niin kovin hiljaiseksi mennyt. Onko kyse vaan tästä pitkästä tauosta bändin aktiivisuudessa vai onko tosiaan niin, että bändi ei tosiaan enää kiinnosta ketään täällä kotimaassa? Nuo ranskalaiset ovat ilmeisesti vasta "heränneet" ja tajunneet, kuinka hienosta bändistä on kyse kun niin kovasti aktiivisia ovat -- eikös sitä NW:n enkkufoorumiakin ylläpidä joku nimenomaan ranskalainen faniklubi?

    Äänestä

  • Huhuuuhuuh kirjoitti:

    arvaa ygä kuka? :)

    "SINÄ olet mielestäsi meitä muita fiksumpi"

    Sherlock Holmes totesi jotenkin tähän tapaan "Minä nyt vain olen terävämpi kuin muut, miksi kieltäisin tämän tosiasian" :P

    "voit haukkua ja vittuilla meille muille puskista, ilman kirjautumatta. Kaikkihan SINUT tuntee
    eihän SINUN tarvitse kirjautua ja esiintyä tunnistettavana persoonana."

    Tuota tuota, jos kerran KAIKKI minut tuntee, niin silloinhan minulla ei ole mitään syytä kirjautua:D
    Olen kyllä yrittänyt käyttää tunnistettavaa nimimerkkiä huhuuuhu :)
    Lisäksi suomi24 persoonasta on käytetty nimitystä "alter-ego" , muistatko ygä kuka? :P
    Vai lohduttaisiko sinua ygä jos tekisin oman alter-egon ja esiintyisin sitten vaikka 187 vuotiaana humanoidina nimeltä "YrjöHURRI" :P

    "Esität raskasta kritiikkiä itse bändille, faneille ja muille"

    En kai, minähän vain yritin rauhassa tiedustella kuinka "YRITÄN olla kaikille ystävällinen (huolimatta kestovitutuksesta :))" webmestarin päivä oli sujunut ja muistuttaa samalla tulevasta joulusta, ettei hän vaan unohda mitään, kun näkyy tuo muisti hänellä välillä pätkivän :)

    "olet vain häirikkö häiriköitten joukossa"
    Ja sitten lauletaan "häiriköitä äidin oomme kaikki oomme kaikki.." :)

    "tuskin kenenkään kannattaa noita juttujasi noteerata."

    EI tietenkään ei tietenkään sitähän se neiti SilverGreek on yrittänyt toitottaa, ei tämä ole niin vakavaa ja varsinkaan tämän bändin tapauksessa, jossa hupia on riittänyt jo vuosia ja näyttää riittävän edelleen:)
    Mukavaa silti että sinä ygä noteerasit mun juttuni:)

    Jos sinun on välttämättä mainittava minut viesteissäsi, niin olisi suotavaa, että kirjoittaisit edes nimimerkini oikein. Kreikka on kaunis maa ja sikäläinen ruoka erinomaista, mutta en koe että minun pitäisi fanitukseni mainita nimimerkissäni. ;)

    Äänestä

Todellinen syy foorumien säälittävään tilaan on se, että me aktiivit aikoinamme kaikki vähä vähältä poistuimme paikalta. Yökalan status on aivan naurettava siihen verrattuna, mitä se silloin parina suuruuden vuotena akoinaan oli Suomessa.

Saa olla Holopainen tarkkana, kohta ei saa enää pömpöösistä edes omia takaisin levymyynnillä...

Mutta hyvää jatkoa vaan - jos ei oma riitä.

Äänestä
  • kaunis Tarjamme laulellee Tuomaksen biisejä keikoilllaan"ruusuja lurjukselle" ;((

    Äänestä

  • niiskutas kirjoitti:

    kaunis Tarjamme laulellee Tuomaksen biisejä keikoilllaan"ruusuja lurjukselle" ;((

    Ja Tuomas kerää rahat "kauniista" esityksistä. Jotain hyvää niistäkin lurituksista. :DD

    Ah kyllä vain, minä en pidä Tarja Turusen laulutyylistä. Ihmisenä kyllä, mutta äänensä saa aikaan järkyttävän jomotuksen päähän. Ja tapa lausua englantia, vertaa White Night Fantasyn alkuvokaalit, joita en valitettavasti kykene ottamaan vakavasti. :/

    Äänestä

  • Tuossa on jotain pointtia -- vaan mistä johtuu tämä statuksen lasku juurikin Suomessa? Onko niin, että bändiin on vaan "kyllästytty", onko se ollut liikaa mediassa ja ihmisille tullut "ähky" koko asiaan -- samaa olen ihmetellyt mm HIMin tapauksessa, eihän sekään Suomessa enää ketään kiinnosta, vaikka ulkomailla, varsinkin Jenkeissä, on hyvinkin iso juttu.

    Heh, saas nähdä heittääkö NW enää yhtään Suomen keikkaa ensi rundilla -- mitäpä tänne junttisuomalaille keikkoja myymään kun "yleinen mielipide" ainakin näiden moderoimattomien foorumeiden perusteella on se että bändi on nykyisin pelkkää sontaa... :p

    Äänestä

  • 34567890 kirjoitti:

    Tuossa on jotain pointtia -- vaan mistä johtuu tämä statuksen lasku juurikin Suomessa? Onko niin, että bändiin on vaan "kyllästytty", onko se ollut liikaa mediassa ja ihmisille tullut "ähky" koko asiaan -- samaa olen ihmetellyt mm HIMin tapauksessa, eihän sekään Suomessa enää ketään kiinnosta, vaikka ulkomailla, varsinkin Jenkeissä, on hyvinkin iso juttu.

    Heh, saas nähdä heittääkö NW enää yhtään Suomen keikkaa ensi rundilla -- mitäpä tänne junttisuomalaille keikkoja myymään kun "yleinen mielipide" ainakin näiden moderoimattomien foorumeiden perusteella on se että bändi on nykyisin pelkkää sontaa... :p

    Koska Suomi24 sivulla sitä haukkuu KAIKKI

    Äänestä

  • 010100011 kirjoitti:

    Minä en hauku Nightwishia. Päinvastoin, kehun.

    Äänestä

  • 010100011 kirjoitti:

    Koska Suomi24 sivulla sitä haukkuu KAIKKI

    Minäkään en hauku Nightwishia. Odotan uutta levyä innoissani. Anette rocks.

    Äänestä

  • En minäkään kirjoitti:

    Minäkään en hauku Nightwishia. Odotan uutta levyä innoissani. Anette rocks.

    turha ostos kun parempiakin bändejä on jo olemassa. Jää multa väliin jos laulaja ei vaihdu paremmaksi.

    Äänestä

  • Taitaa olla kirjoitti:

    No jäät sitten tuota tulevaa herkkua paitsi. Laulaja ei näet ole uhkailustasi huolimatta vaihtumassa.

    Arvaan että tosiasiassa tulet levyä kuuntelemaan YouTubesta ja muista maksuttomista lähteistä. Ja vaikka pidät kuulemastasi niin silti tulet tänne närkästyneenä haukkumaan solistia. Tuollaisia ihmisä maailmassa on paljon. Luuelvat että ovat jotenkin fiksumpia kun haukkuvat Anettea ja kehuvat Tarjaa, joka laulaa oikein klassisella tyylillä. Sääliksi käy.

    Äänestä

  • NW:n kehuja kirjoitti:

    Voi tuota itkemistä kun joku ei tykkääkään nykyisestä bändistä ja uudesta solistista. Heti ollaan itku kurkussa. Totuus vain on se että bändi on nykyisellään huono. Ei siinä itkut auta.

    Äänestä

  • NW kriitikko kirjoitti:

    että yrität muuttaa tosiasiaksi oman mielipiteesi.

    Äänestä

  • Totuuden Torvi kirjoitti:

    että yrität muuttaa tosiasiaksi oman mielipiteesi.

    se totuuden trolli tuleekin. Ihmekös tuo.

    Äänestä

  • Taitaa olla kirjoitti:

    turha ostos kun parempiakin bändejä on jo olemassa. Jää multa väliin jos laulaja ei vaihdu paremmaksi.

    Ihmeessä vingut täällä, etkä ole nuoleksimassa siellä parempien palstoilla???

    Äänestä

  • NW kriitikko kirjoitti:

    Voi tuota itkemistä kun joku ei tykkääkään nykyisestä bändistä ja uudesta solistista. Heti ollaan itku kurkussa. Totuus vain on se että bändi on nykyisellään huono. Ei siinä itkut auta.

    Mutta ei niin huono, ettei sinua kiinnostaisi.

    Äänestä

  • Ahaa täältähän kirjoitti:

    se totuuden trolli tuleekin. Ihmekös tuo.

    Tulitko taas Tarjan palstalta tännr itkemään ja trollaamaan ja trollaamaan ja itkemään?

    Äänestä

  • 29 kirjoitti:

    Ja Tuomas kerää rahat "kauniista" esityksistä. Jotain hyvää niistäkin lurituksista. :DD

    Ah kyllä vain, minä en pidä Tarja Turusen laulutyylistä. Ihmisenä kyllä, mutta äänensä saa aikaan järkyttävän jomotuksen päähän. Ja tapa lausua englantia, vertaa White Night Fantasyn alkuvokaalit, joita en valitettavasti kykene ottamaan vakavasti. :/

    Aika turhaa taas osoitella Tarja Turusta.

    Varsinkin kun Tarja Turunen lauloi White Night... kappaleen NIMENOMAAN SITEN KUN EREHTYMÄTÖN, MESTAREIDEN MESTARI, TUOMAS HOLOPAINEN HALUSI. Koko lapsenomainen fraseeraus oli Holopaisen idea.

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    Aika turhaa taas osoitella Tarja Turusta.

    Varsinkin kun Tarja Turunen lauloi White Night... kappaleen NIMENOMAAN SITEN KUN EREHTYMÄTÖN, MESTAREIDEN MESTARI, TUOMAS HOLOPAINEN HALUSI. Koko lapsenomainen fraseeraus oli Holopaisen idea.

    Tämä oli ainakin minulle uutta. Missä asia tuli esille?

    Äänestä

Muistelen että joskus Nightwish foorumilla oli jotain 30 000 rekisteröitynyttä käyttäjää.
Nyt on siis enää 13 247 mihin loput ovat hävinneet ja miksi noita Ranskalaisia on noin paljon verrattuna muihin ?

Äänestä

  • Aloittaja

    Vanhoja arkistojako kirjoitti:

    piti tueksi kaivaa.

    Facebook on mitä ilmeisimmin vienyt aika suuren osan foorumien käyttäjistä. Nightwish-Facebook -sivustolla näyttää olevan tällä hetkellä 336 349 aktiivista käyttäjää ja lähes miljoona "tykkääjää".

    Äänestä

  • UPDATE_8562832 kirjoitti:

    Tuo vastaa varmaan aika tyhjentävästi Kalöevin ihmettelyyn siitä minne NW:foorumin rekisteröitynyt väki on mennyt.

    Minusta oli kyllä tyhmä liike vaatia tuota uudelleenrekisteröitymistä foorumin "ulkoistamisen" yhteydessä. Nyt juuri muistin etten ole itsekään uudelleenrekisteröitynyt.

    Enkä ole rekisteröitynyt muuten Nightwish Facebook sivustollekaan. Tarttis varmaan tehrä asialle jotain.

    Äänestä

  • Aloittaja

    YxRekisteröimätön kirjoitti:

    En itsekään hurraata huutanut kun foorumit päätettiin "ulkoistaa". Suomenkielisen halusin kuitenkin jättää siihen missä se oli aina ollut ja jatkaa itse moderaattorina. Suurin syy ulkoistamiseen oli päivittäisten viestien suuressa määrässä. Resurssit eivät riittäneet valvomaan palstaa päivittäin riittävän huolellisesti.

    Äänestä

  • UPDATE_8562832 kirjoitti:

    Facebook on mitä ilmeisimmin vienyt aika suuren osan foorumien käyttäjistä. Nightwish-Facebook -sivustolla näyttää olevan tällä hetkellä 336 349 aktiivista käyttäjää ja lähes miljoona "tykkääjää".

    voi jarmontieto parkaa kun fanit ovat karanneet ja sitten selitellään:)

    entä s tämä:
    http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/10/facebook-mielenosoitus_latistui_-_osallistujia_vain_kourallinen_2062910.html

    niin siinä käy kun luottaa facebokkkiin

    "Tässä nähdään Facebookin ja sosiaalisten yhteisöjen helppous; siellä on erittäin helppo klikata jotakin tykkäämislinkkiä, mutta tosiasialliset teot jäväät vähemmälle, tuskailee perussuomalaisia kannattava espoolainen Jarno Eerola"

    Sama pätee NIghtwishiin:p

    Ei jarmo eiköhän se oo parempi että alat miettimään jotain muuta selitystä Tuomakselle kuin sen että Fanit ovat siirtyneet facebookkin ellet halua potkuja jollain avoimilla kirjeillä. Sähän tiedät kuinka Tuomas poju saattaa kohdella noita "hyviä kavereitaan" : p

    Äänestä

  • Hahahhaaa kirjoitti:

    Näinhan se on. Ei Facebook-pintajulkisuutta, feimiä - niinkuin teinit sanovat, voi verrata aktiiviseen ja intohimoiseen fanijoukkoon keskittyneenä tiettyyn paikkaan.

    Ne vuodet 2001-2005 olivat poikkeuksellista aikaa suomalaisessa musiikissa ja populaarikulttuurissa. Eritoten juuri raskaamman musiikin valtavan nousun myötä. Keväällä ja kesällä 2004 koko Suomi seisoi yhden, suuren yleisön mielestä ehkä vähän kummallisenkin, yhtyeen takana. Kummallisen, mutta silti sympaattisen. Yhtyeen josta tuntui ettei se voi tehdä mitään väärin. Kaikki siitä olivat kuulleet ja kaikilla siitä ole mielipide. Mikä hämmentävintä, niin kovin usein se oli positiivinen.

    Se aika ei todennäköisesti valitettavasti koskaan palaa.

    http://www.google.com/trends?q=nightwish

    Äänestä

  • VanhaFani kirjoitti:

    Ihmeessä pitäisikään palata, eihän silloin tulisi mitään uutta. Sitä vaan heräis samaaan aamuun, saattais käydä turhan tutuksi tää ihmisen lyhyt elämä. Minusta on positiivista, että on aina uutta tarjolla ja kuitenkin voi kuunnella/muistella vanhaa, eikä jäädä yhden päivän vankilaan.

    Äänestä

  • VanhaFani kirjoitti:

    Näinhan se on. Ei Facebook-pintajulkisuutta, feimiä - niinkuin teinit sanovat, voi verrata aktiiviseen ja intohimoiseen fanijoukkoon keskittyneenä tiettyyn paikkaan.

    Ne vuodet 2001-2005 olivat poikkeuksellista aikaa suomalaisessa musiikissa ja populaarikulttuurissa. Eritoten juuri raskaamman musiikin valtavan nousun myötä. Keväällä ja kesällä 2004 koko Suomi seisoi yhden, suuren yleisön mielestä ehkä vähän kummallisenkin, yhtyeen takana. Kummallisen, mutta silti sympaattisen. Yhtyeen josta tuntui ettei se voi tehdä mitään väärin. Kaikki siitä olivat kuulleet ja kaikilla siitä ole mielipide. Mikä hämmentävintä, niin kovin usein se oli positiivinen.

    Se aika ei todennäköisesti valitettavasti koskaan palaa.

    http://www.google.com/trends?q=nightwish

    http://www.google.com/trends?q=nightwish, tarja turunen, apocalyptica, the rasmus, in flames&ctab=0&geo=all&date=all&sort=0
    Kun katselee tuota google trends käyrää, niin käy selväksi, että Nightwish on yhä suhteellisen suosittu bändi maailmalla laulajavaihdosta ja tauosta huolimatta. Suomessa tosiaan yleinen mielipide näyttää kääntyneen Nightwish-vastaiseksi, mutta katsellaan uudestaan parin vuoden päästä, kun ihmiset hiljalleen pääsevät yli laulajanvaihdosta.

    Äänestä

  • fani 2002-2010 kirjoitti:

    Jos nyt tuota käyrää tulkitsee , niin huippuvuodet näkyvät olleen 2004 - 2005 jonka jälkeen on aika iso piikki, ilmeisesti jotain tapahtui bändille tuolloin :)
    2007 vuoden kohdalla pieni nousupiikki , kun tuli levy ulos uuden laulajan kanssa ja ihmiset olivat uteliaita miten hän Tarjan saappaissa pärjää. Siitä eteenpäin onkin sitten hiipuvaa laskua kun alkuinnostus uutta laulajaa kohtaan on mennyt ohi, niin ollaankin jo pohjalukemissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Hahahhaaa kirjoitti:

    voi jarmontieto parkaa kun fanit ovat karanneet ja sitten selitellään:)

    entä s tämä:
    http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/10/facebook-mielenosoitus_latistui_-_osallistujia_vain_kourallinen_2062910.html

    niin siinä käy kun luottaa facebokkkiin

    "Tässä nähdään Facebookin ja sosiaalisten yhteisöjen helppous; siellä on erittäin helppo klikata jotakin tykkäämislinkkiä, mutta tosiasialliset teot jäväät vähemmälle, tuskailee perussuomalaisia kannattava espoolainen Jarno Eerola"

    Sama pätee NIghtwishiin:p

    Ei jarmo eiköhän se oo parempi että alat miettimään jotain muuta selitystä Tuomakselle kuin sen että Fanit ovat siirtyneet facebookkin ellet halua potkuja jollain avoimilla kirjeillä. Sähän tiedät kuinka Tuomas poju saattaa kohdella noita "hyviä kavereitaan" : p

    Nimimerkki "Hahahhaa" (lienee sama henkilö joka vertasi aikaisemmassa keskustelussa webmasteria pääministeriin, kun nyt veti Facebook -mielenosoituskutsun esimerkkinä mukaan) kirjoitti näin:

    ==================

    Miksi miun pitäisi miettiä mitään selitystä kenellekään? Selitystä mistä?? Alun perin aloitin tämän keskustelun kommentoimalla "Ohan tuo aika" -nimimerkin kirjoitusta. Tämä palstahan on toisaalta tunnettu siitä että asiallisia vastauksia tänne on turha kirjoittaa. Facebook-sivusto jolla on yli 300.000 AKTIIVISTA käyttäjää on ehkä hieman eri asia kuin sivusto jonka "tykkäämisnappia" on painettu :).

    Nightwish-Facebook -sivun "tykkääjistä" suuri osa on yllättäen USA:sta, yli 100.000 kpl. Suomi on sijalla seitsemän reilulla 30.000 kappaleella. Oli miten oli, miljoonan tykkääjän raja ylitetään tuolla sivustolla hyvinkin pian, tarkoitti se sitten mitä tahansa :).

    Ei sinua kukaan ole pääministeriin verrannut vaan kysehän oli ammatin vaikutuksesta jääviyteen. Miten h*!vetissä voit kuvitella että pääministeriin verrattaisiin?? Ei ihme jos suosio laskee kun webmestari on täysi palikka. Ai niin, en ole "Hahahhaa" tai "..". Mutta jatka sinä vain kiukuttelua ja pikkumaista riitelyä - varmaan yhtyeen suosio nousee huimasti.

    Äänestä

  • UPDATE_8562832 kirjoitti:

    Nimimerkki "Hahahhaa" (lienee sama henkilö joka vertasi aikaisemmassa keskustelussa webmasteria pääministeriin, kun nyt veti Facebook -mielenosoituskutsun esimerkkinä mukaan) kirjoitti näin:

    ==================
    Ei jarmo eiköhän se oo parempi että alat miettimään jotain muuta selitystä Tuomakselle kuin sen että Fanit ovat siirtyneet facebookkin ellet halua potkuja jollain avoimilla kirjeillä. Sähän tiedät kuinka Tuomas poju saattaa kohdella noita "hyviä kavereitaan" : p
    ==================

    Miksi miun pitäisi miettiä mitään selitystä kenellekään? Selitystä mistä?? Alun perin aloitin tämän keskustelun kommentoimalla "Ohan tuo aika" -nimimerkin kirjoitusta. Tämä palstahan on toisaalta tunnettu siitä että asiallisia vastauksia tänne on turha kirjoittaa. Facebook-sivusto jolla on yli 300.000 AKTIIVISTA käyttäjää on ehkä hieman eri asia kuin sivusto jonka "tykkäämisnappia" on painettu :).

    Nightwish-Facebook -sivun "tykkääjistä" suuri osa on yllättäen USA:sta, yli 100.000 kpl. Suomi on sijalla seitsemän reilulla 30.000 kappaleella. Oli miten oli, miljoonan tykkääjän raja ylitetään tuolla sivustolla hyvinkin pian, tarkoitti se sitten mitä tahansa :).

    "Tämä palstahan on toisaalta tunnettu siitä että asiallisia vastauksia tänne on turha kirjoittaa."

    Niinpä. Minusta tuntuu, että kirjoitit sinä Jarmo tänne mitä tahansa, niin paskaa saat niskaasi ihan siitä syystä että satut edustamaan ns "virallista" NW-tahoa, ja NW:n haukkuminenhan näyttää olevan suorastaan muotia -- vähän niinkuin vastaavanlainen länkytys alkaa aina kun esim Lauri Tähkän, Johanna Tukiaisen tai Martina Aitolehden viimeisimmät tempaukset jossain mediassa välähtävät ;) Itse olen alkanut ihmetellä, mitä virkaa tällaisilla moderoimattomilla foorumeilla oikeastaan on -- asiallinen informaatio ja keskustelu on täällä harvassa kuin kanan hampaat ja välillä läppä menee jo niin lähelle suoranaista kunnianloukkausta, että ihmettelen suuresti kirjoittajien pokkaa -- ei ehkä kannattaisi luottaa siihen, etteivät asianomaiset kuitenkaan näitä foorumeita lue eivätkä niillä kirjoitetuista juoruista, paskapuheista ja solvauksista välittäisi... Bändi ei näitä lue, siitä olen saletti, mutta onhan sitä bändin lähipiiriin kuuluvaa porukkaa, ystäviä, sukulaisia, vaimoja, tyttöystäviä jne jne...

    Noh, onhan kääntöpuolena toisaalta se, että pysyy nimi ihmisten mielissä.... "ei väliä mitä kirjoitetaan kunhan kirjoitetaan".... :p

    Äänestä

  • *********** kirjoitti:

    Ei kai kukaan pakota sua eikä ketään muitakaan kirjoittamaan tänne mitään. Näitä foorumeita ei oo pakko lukee eikä näille oo pakko myöskään kirjoittaa. Ihme ruikutusta.

    Äänestä

  • ???????????????????? kirjoitti:

    "Tämä palstahan on toisaalta tunnettu siitä että asiallisia vastauksia tänne on turha kirjoittaa."

    Ei kai kukaan pakota sua eikä ketään muitakaan kirjoittamaan tänne mitään. Näitä foorumeita ei oo pakko lukee eikä näille oo pakko myöskään kirjoittaa. Ihme ruikutusta.

    Hehehe, et nyt ymmärtänyt pointtia -- tuossa ei "ruikutettu" pätkääkään, vaan se asia, mitä ihmeteltiin oli se, MITÄ KIKSEJÄ joku saa siitä, että käy heittämässä tänne läppää tyyliin "Tuomas on ruma kajaalihomo ja se uus laulaja läski ruåttalaishuora". Ja seuraava jatkaa samantasoista länkytystä ja kohta on 35 viestin ketju, jonka sisältö ei tuosta juurikaan parane. No, huvinsa kullakin. Äläkä pelkää, ei täällä mitenkään häiritsevän usein tulekaan vierailtua eikä varsinkaan tänne kirjoiteltua... :D :D

    Äänestä

  • xoxoxoxo kirjoitti:

    siitä samoja kiksejä kun joku joka kirjoittaa tänne " Tarja on ahne diiva ja hänen miehensä vielä ahneempi mafioso".

    Äänestä

  • Jospa joku saa kirjoitti:

    siitä samoja kiksejä kun joku joka kirjoittaa tänne " Tarja on ahne diiva ja hänen miehensä vielä ahneempi mafioso".

    Tuohan on faktaa.

    Äänestä

  • Lähetä ---> kirjoitti:

    Tuohan on faktaa.

    ruikuttaa, on syytäkin bändi on nykyisellään sen verran paska.

    Äänestä

  • *********** kirjoitti:

    "Tämä palstahan on toisaalta tunnettu siitä että asiallisia vastauksia tänne on turha kirjoittaa."

    Niinpä. Minusta tuntuu, että kirjoitit sinä Jarmo tänne mitä tahansa, niin paskaa saat niskaasi ihan siitä syystä että satut edustamaan ns "virallista" NW-tahoa, ja NW:n haukkuminenhan näyttää olevan suorastaan muotia -- vähän niinkuin vastaavanlainen länkytys alkaa aina kun esim Lauri Tähkän, Johanna Tukiaisen tai Martina Aitolehden viimeisimmät tempaukset jossain mediassa välähtävät ;) Itse olen alkanut ihmetellä, mitä virkaa tällaisilla moderoimattomilla foorumeilla oikeastaan on -- asiallinen informaatio ja keskustelu on täällä harvassa kuin kanan hampaat ja välillä läppä menee jo niin lähelle suoranaista kunnianloukkausta, että ihmettelen suuresti kirjoittajien pokkaa -- ei ehkä kannattaisi luottaa siihen, etteivät asianomaiset kuitenkaan näitä foorumeita lue eivätkä niillä kirjoitetuista juoruista, paskapuheista ja solvauksista välittäisi... Bändi ei näitä lue, siitä olen saletti, mutta onhan sitä bändin lähipiiriin kuuluvaa porukkaa, ystäviä, sukulaisia, vaimoja, tyttöystäviä jne jne...

    Noh, onhan kääntöpuolena toisaalta se, että pysyy nimi ihmisten mielissä.... "ei väliä mitä kirjoitetaan kunhan kirjoitetaan".... :p

    Suomi24 on muutenkin sellainen sivusto, jonne kuka vain voi kirjoittaa anonyymina. Kun ei ole rekisteröitymispakkoa, niin on hyvin helppoa kirjoittaa mitä mieleen pälkähtää ja esittää, että usea ihminen on sitä tai tätä mieltä. Tai vaikka jutella itsensä kanssa. Harvassa ovat ne ihmiset, joilla on sen verran itsetuntoa, että uskaltaa ottaa ns. "krediitit" niin hyvistä kuin huonoistakin viesteistä.

    Hupailu on ihan hyvä asia, mutta hyvän maun raja on monelle ihmiselle valitettavan epäselvä.

    Äänestä

  • old_profile_35784 kirjoitti:

    No eipä se nimimerkin takaa kirjoittelu sen enemmän "rohkeaa" ole kuin anonyyminäkään -- "anonyymihän" se nimimerkkikin on, ellei nyt ihan omaa nimeä ja osoitetta ja syntymäaikaa siihen laita ;-) Ja voihan niitä nimimerkkejäkin luoda vaikka kymmenen ja esittää että siellä muka on useampi ihminen takana ;-)

    Äänestä

  • UPDATE_8562832 kirjoitti:

    Nimimerkki "Hahahhaa" (lienee sama henkilö joka vertasi aikaisemmassa keskustelussa webmasteria pääministeriin, kun nyt veti Facebook -mielenosoituskutsun esimerkkinä mukaan) kirjoitti näin:

    ==================
    Ei jarmo eiköhän se oo parempi että alat miettimään jotain muuta selitystä Tuomakselle kuin sen että Fanit ovat siirtyneet facebookkin ellet halua potkuja jollain avoimilla kirjeillä. Sähän tiedät kuinka Tuomas poju saattaa kohdella noita "hyviä kavereitaan" : p
    ==================

    Miksi miun pitäisi miettiä mitään selitystä kenellekään? Selitystä mistä?? Alun perin aloitin tämän keskustelun kommentoimalla "Ohan tuo aika" -nimimerkin kirjoitusta. Tämä palstahan on toisaalta tunnettu siitä että asiallisia vastauksia tänne on turha kirjoittaa. Facebook-sivusto jolla on yli 300.000 AKTIIVISTA käyttäjää on ehkä hieman eri asia kuin sivusto jonka "tykkäämisnappia" on painettu :).

    Nightwish-Facebook -sivun "tykkääjistä" suuri osa on yllättäen USA:sta, yli 100.000 kpl. Suomi on sijalla seitsemän reilulla 30.000 kappaleella. Oli miten oli, miljoonan tykkääjän raja ylitetään tuolla sivustolla hyvinkin pian, tarkoitti se sitten mitä tahansa :).

    Mistä näkee aktiiviset käyttäjät? :)

    Tykkääminen on helppoa. Itse tykkään kaikkien niiden bändien sivusto, joiden musiikista pidän vaikken erikoisemmin fanittaisikaan tai edes ostaisi levyjä tai kävisi keikoilla. Eli tuo kertonee, että Nightwishin musiikista pidetään kansainvälislelä tasolla aika paljon, mutta ei välttämättä meinaa sitä, että seuraava levy pamauttaa miljoonan myydyn rajan rikki sekunneissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ihmi kirjoitti:

    Aktiiviset käyttäjät näkyvät sivun ylläpitäjille. Miljoonan tykkääjän raja ylitettiin äskettäin Nightwishin Facebook -sivustolla :)

    Äänestä

  • fani 2002-2010 kirjoitti:

    http://www.google.com/trends?q=nightwish, tarja turunen, apocalyptica, the rasmus, in flames&ctab=0&geo=all&date=all&sort=0
    Kun katselee tuota google trends käyrää, niin käy selväksi, että Nightwish on yhä suhteellisen suosittu bändi maailmalla laulajavaihdosta ja tauosta huolimatta. Suomessa tosiaan yleinen mielipide näyttää kääntyneen Nightwish-vastaiseksi, mutta katsellaan uudestaan parin vuoden päästä, kun ihmiset hiljalleen pääsevät yli laulajanvaihdosta.

    Sikäli kun ei edes ollut msitään yli päästävää.

    Se ei kuitenkaan tarkoita että tilalle pitäisi ottaa joku poplaulaja, joka ei sovi pändin tyyliin ollenkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8562832 kirjoitti:

Edellinen keskustelu miljoonine viesteineen meni jo kohtalaisen sekavaksi. Keskusteluaiheessa "Kopsataanpa" nimimerkki "Ohan tuo aika" ihmetteli tällaista:

=====================
Mitä vilkaisin bändin omaa foorumia niin vähänpä sielä näkyy oleva rekisteröityneitä käyttäjia.
Suomi puolella ei edes viittäsataa ja englanti osastolla vajaa parituhatta, aika vähän.
Eräs syy taitaa olla edellämainitut kirjoitukset, eikai tuolla kunnon ihmiset viihdy.
=====================

Elokuun 29. päivä 2009 teimme Nightwish -foorumilla suuren muutoksen josta tiedote alla:

------------
Pääasiallisin syy muutokseen on se että meillä ei ole enää tarvittavaa "miesvoimaa" näin suuren foorumin säännölliseen ja riittävän huolelliseen ylläpitoon.

Keskustelimme ja kävimme läpi eri vaihtoehtoja ja huomasimme että monet artistit hyväksyvät virallisen keskustelupalstansa jäseniksi vain maksavat Fan-Club -jäsenensä ja ovat antaneet palstan hoidon erilliselle yhtiöille. Vaikka tuo vaihtoehto kuulostaakin selkeältä ja helpolta ratkaisulta, meidän kaikkien mielestä keskustelupalstan täytyy säilyä käyttäjälle ilmaisena. Tulimme siihen tulokseen että keskustelupalsta on parhaissa käsissä jos sitä hoitavat Nightwish -fanclubit eri puolilla maailmaa.
------------

Nyt ns. "Official Forum" -statuksen saaneita foorumeita on kuusi kappaletta, kuudella eri kielellä (Suomi, Englanti, Saksa, Ranska, Italia, Hollanti). Foorumien osoitteet ja ylläpitäjät löytyvät täältä: http://www.nightwish.com/fi/community/forum

Yhteensä rekisteröityneitä käyttäjiä näyttää olevan 13 247 kpl.

Suomi 476
Englanti 1972
Saksa 435
Ranska 7408
Italia 2716
Hollanti 240

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu