Miestä ammuttiin jalkaan Hämeenlinnassa

Kieltolaki vammauttaa maassamme ihmisiä. Tämäkin heppu on mitä ilmeisemmin saanut luodin jalkaansa huumevelkojen vuoksi. Tämäkin heppu jää yhteiskuntamme harteille. Suuri mahdollisuus, että hän ei tule ikinä vammastaan toipumaan terveeksi. Yksi nilkuttava sairaseläkeläinen lisää.

Jos ei olisi kieltolakia, ei huumeita voisi myydä velaksi jättivoitolla. Aineet olisi narkkien saatavilla tai ainakin pienen rahajärjestelyn takana. Pimeät markkinat myyvät satoja kertoja kalliimmalla kaman huumeriippuvaisille ja ne maksavat tämän rahan yhteiskunnan rahankierrosta. Näin kieltolaki takaa verottomat voitot yhteiskuntamme varoista koville rikollisille. Jutussa olevat Forssalaiset ovat samalla tavalla velkaantuneita riippuvaisia, jotka hiukan isompi susi on laittanut aseen kanssa kylään. Se iso paha susi piereskelee poreammeessa, tykittää poretta ja naureskelee, eipä varmaan edes osaa olla kiitollinen yhteiskuntamme kieltolain antamista verottomista lahjoista.

Ei paljon päätä palele! Huumesota, miksi ei voitaisi sotia ruuastakin, ruoka vaan kieltolain alaiseksi ja nähtäisiin kuinka pimeitä hintoja ruuasta perittäisiin ja kuinka pimeillä tavoilla rikolliset sitä toimittaisivat sekä perisivät velkoja.

Tässä vielä IL:n uutinen asiasta

Poliisi on etsintäkuuluttanut useita ampumisesta epäiltynä.

Hieman alle kolmikymppistä miestä ammuttiin jalkaan käsiaseella lauantaina kolmen aikoihin iltapäivällä Hämeenlinnan Myllymäessä. Luoti lävisti miehen jalan, mutta vammat eivät olleet hengenvaarallisia.

Uudehkon, tumman henkilöauton nähtiin poistuvan paikalta ampumisen jälkeen. Auto löydettiin myöhemmin tyhjänä Forssan seudulta. Poliisin mukaan autossa oli useita henkilöitä.

Poliisi otti yhden epäillyn miehen kiinni Helsingistä. Lisäksi kolme on etsintäkuulutettu.

Ampumisen uhri on ollut vaitonainen tapahtumien kulusta ja tekijöistä.

IL
7330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jalkaanampumisen syynä voi olla myös hillitön viha niitä huumemainostajia kohtaan, jotka höukutteölevat nuoria kokeilemaan kannnabista ja muitakin huumeita.
Kun seurauksena tästä mainostamisesta on esim. perheen jäsenen joutumisesta mielisairaalaan, niin ei ole ihme, että jollakin isällä menee hermot ja ampuu mainostajia jalkoihin.

Äänestä
  • Kyllä se muksu varmaan joutuu mielisairaalaan jo pelkästään siitä syystä, että vanhemmat ovat väkivaltaisia ammuskelijoita, jotka usein suojelevat lapsiaan huumeilta ostamalla näille viinaa.

    Äänestä

  • heillu aseen kanssa ja ampuu summassa lapsen kavereita.

    Ei hei mikään ihme, että lapses on saanut elinikäset traumat sun kännäilystä.
    Kivoja syitä sulla. "Mainostamisesta" ase käteen ja ampumaan :) JES!
    Tosi holistinen selittely, että huumeongelmaiset olisivat "mainostuksen" (?) uhreja ja siksi vaan ovat sortuneet vetämään :)) Saattaa olla hieman monisyisemmät jäljet päihdeongelmalla.

    Taidat olla hieman lommolla, ajattelet, että aseilla ratkaistaan nää ongelmat. Et todella saa vihalla ketään tahtosi alle. Sulla on jatkuvasti tuo sokea tapa lähestyä kaikkea problematiikkaa. Kun uhkaat jotain aseella, saat olla varma, että pian sua vastaan varustaudutaan aseella. Mut tyhjällehän tässä kirjoittelen. Sun lasikatse on jo yhden lapsen pahoinpidellyt. Et kykene vastavuoroiseen kommunikaatioon. Yllätä edes kerran.

    Äänestä

  • Pajatso palaa kirjoitti:

    heillu aseen kanssa ja ampuu summassa lapsen kavereita.

    mistä vitusta te hei veditte ton viinajutunki tähän hei haloo narkkarit! ettekö osaa lukee ees juttua kun vedätte hatusta tollasia niin innokkaita puolustelemaan kaman käyttöä ..huhhuh..mikä teitä ihmisiä vaivaa???!!ja toiseks joku niitä huumeita levittää ja ne oikeesti aiheuttaa tuhoa ja te pallopäät vaan senku puolustelette ja katselette vierestä kun kaveri toisensa jälkee lähtee hautaan tai linnaan..aseet ei oo ratkasu joo mutta veikkaan että tässäkin tapauksessa ne huumevelat on johtanu ampumiseen.kyllä se niin vaan on että huumeet sitä väkivaltaa aiheuttaa... tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • valoja päälle kirjoitti:

    Paljon enemmän kuin huumeet, niin huumeiden kieltolaki aiheuttaa väkivaltaa.

    Äänestä

  • valoja päälle kirjoitti:

    mistä vitusta te hei veditte ton viinajutunki tähän hei haloo narkkarit! ettekö osaa lukee ees juttua kun vedätte hatusta tollasia niin innokkaita puolustelemaan kaman käyttöä ..huhhuh..mikä teitä ihmisiä vaivaa???!!ja toiseks joku niitä huumeita levittää ja ne oikeesti aiheuttaa tuhoa ja te pallopäät vaan senku puolustelette ja katselette vierestä kun kaveri toisensa jälkee lähtee hautaan tai linnaan..aseet ei oo ratkasu joo mutta veikkaan että tässäkin tapauksessa ne huumevelat on johtanu ampumiseen.kyllä se niin vaan on että huumeet sitä väkivaltaa aiheuttaa... tavalla tai toisella.

    Otahan rauhassa. Ei se ole mitään huumeiden puolustelua, jos toteaa, että kieltolaki ja pimeät markkinat aiheuttavat paljon vahinkoa. Paljon enemmän kuin huumeiden käyttö. Viinasta ei mielestäni ihan kauheesti olla puhuttu. Toisaalta viina on ihan hyvä esimerkki, sen haitat yhteiskunnalle olivat paljon pahemmat kieltolain aikaan ja alkoholihan on huume, siinä misää gamma ja lakkakin. Yritä pysyä asiassa, kuuntele kun luet tekstiä. Sinähän voit ensin lukea ääneen ja tallentaa äänen tikulle tai nauhurille ja sitten kuunnella sieltä, jos se on helpompi tapa ymmärtää ja omaksua merkityksiä.

    Topissa oli kyse siitä, että tämä on järjetön koneisto. Vankilat ovat oikein rikollisuuden solmukohtia ja korkeakouluja, sinne joutuvat pikkurikolliset ja näin se ei vaikuta huumeiden saantiin. Kieltolaki nostaa huumeiden hinnat pilviin ja porukka velkaantuu helposti, kun aineita kuitenkin käytetään. Huumeiden kanssa tulee helposti riippuvaiseksi, ihan samalla tavalla kuin alkoholinkin kohdalla. Huumeiden kate voi olla helposti 1000 %!!! Kaikki rahoitetaan yhteiskunnan verovaroilla, eikä tuloksia saavuteta.

    Pähkinänkuoressa: kieltolaista enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä se ei pysty tekemään tehtäväänsä. Se vahingoittaa yhteiskunnan rakenteita ja yksilöitä. Siksi huumeet tulee asettaa säädeltyyn jakeluun.
    Eli topissa ei perusteltu asiaa, että huumeet tulee laillistaa, sillä ne ovat niin hyviä. On melko mustavalkoista ajattelua, että asioista ei saa puhua tai jos puhut, niin puolustelet huumeita.

    Ajattelinkin, että tähänkään asiaan ei pysty tämä Saatanan narkit kannabis kaveri vittu perkele, ottamaan mitään "älyllistä" kantaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pajatso palaa kirjoitti:

Kieltolaki vammauttaa maassamme ihmisiä. Tämäkin heppu on mitä ilmeisemmin saanut luodin jalkaansa huumevelkojen vuoksi. Tämäkin heppu jää yhteiskuntamme harteille. Suuri mahdollisuus, että hän ei tule ikinä vammastaan toipumaan terveeksi. Yksi nilkuttava sairaseläkeläinen lisää.

Jos ei olisi kieltolakia, ei huumeita voisi myydä velaksi jättivoitolla. Aineet olisi narkkien saatavilla tai ainakin pienen rahajärjestelyn takana. Pimeät markkinat myyvät satoja kertoja kalliimmalla kaman huumeriippuvaisille ja ne maksavat tämän rahan yhteiskunnan rahankierrosta. Näin kieltolaki takaa verottomat voitot yhteiskuntamme varoista koville rikollisille. Jutussa olevat Forssalaiset ovat samalla tavalla velkaantuneita riippuvaisia, jotka hiukan isompi susi on laittanut aseen kanssa kylään. Se iso paha susi piereskelee poreammeessa, tykittää poretta ja naureskelee, eipä varmaan edes osaa olla kiitollinen yhteiskuntamme kieltolain antamista verottomista lahjoista.

Ei paljon päätä palele! Huumesota, miksi ei voitaisi sotia ruuastakin, ruoka vaan kieltolain alaiseksi ja nähtäisiin kuinka pimeitä hintoja ruuasta perittäisiin ja kuinka pimeillä tavoilla rikolliset sitä toimittaisivat sekä perisivät velkoja.

Tässä vielä IL:n uutinen asiasta

Poliisi on etsintäkuuluttanut useita ampumisesta epäiltynä.

Hieman alle kolmikymppistä miestä ammuttiin jalkaan käsiaseella lauantaina kolmen aikoihin iltapäivällä Hämeenlinnan Myllymäessä. Luoti lävisti miehen jalan, mutta vammat eivät olleet hengenvaarallisia.

Uudehkon, tumman henkilöauton nähtiin poistuvan paikalta ampumisen jälkeen. Auto löydettiin myöhemmin tyhjänä Forssan seudulta. Poliisin mukaan autossa oli useita henkilöitä.

Poliisi otti yhden epäillyn miehen kiinni Helsingistä. Lisäksi kolme on etsintäkuulutettu.

Ampumisen uhri on ollut vaitonainen tapahtumien kulusta ja tekijöistä.

IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu