Millasta porukkaa kys. lukiossa on? Ja onko ilmapiiri millainen ja pääseekö joukkoon mukaan jos tulee vaikka kesken vuoden vai onko ns. kuppikuntia? Entä miten on opetuksen laita? Ottavatko muuten ylipäätään ketään esim. toiselle vuodelle?
Kajaanin lukio - hyvä vai huono?
29
2491
Vastaukset
- muysnaumt
Kajaanin lukion oppimistulokset ovat olleet vuodesta toiseen kovin kehnoja. Esimerkiksi Kuopiosta ja Oulusta löytyy aivan toisen tason opinahjoja.
Henkilökunnan mielestä syy on tietenkin opiskelijoiden vähä-älyisyydessä, mutta liekö sekään koko totuus...- qw
opiskelijan tehtävä on tietysti opiskella ja opettajan tehtävä innostaa ja valmentaa häntä siihen. Jos jompi kumpi laiminlyö tehtävänsä niin tulos on heikko.
- Roosuli12345
Lähinnä sitä haluaisin tietää onko ilmapiiri millainen ja ettäö otetaanko sinne oppilaita kesken vuoden ja millä perusteella?
- höhö
Eikö tullut muuta tahoa mieleen kuin tämä keskustelupalsta, josta kysellä näitä asioita?
- Roosuli12345
No mistäpä muualtakaan kun en ketään kajaanin lukiossa opiskelevia tunne?
- iskä...
Kumpikin lapsistani opiskeli Kajaanin lukiossa ja sai lakin. Kiva koulu, pätevää henkilökuntaa, oppilaat ihan tavallisia nuoria. Itsestään paljon riippuu, millaiseen porukkaan hakeutuu. Onnea matkaan ja paljon opiskeluiloa!
P.S. Kouluvertailuista sen verran, että jos jonkin koulun uusien oppilaiden keskiarvo pitää olla vaikka 9.0, kaipa sieltä sitten kirjoitetaankin huipputuloksin, vai mitä?
- Roosuli12345
No onkos kellään sitten tietoa että pääseekö sinne kesken kaiken ja jos pääsee ni mill perusteella ne sinne ottaa jos kesken tulijoita on paljon?
- asjae
Kannattaa varmaan kysyä suoraan Kajaanin lukiosta.
Kyllä sinne opiskelijoita tarvitaan. Keskiarvorajaa ei juuri ole, kun on pulaa opiskelijoista. Fiksut nuoret suuntaavat usein kasvukeskusten maineikkaisiin lukioihin, eikä toisin päin ole liikettä nimeksikään. Niinpä tulokset pysyvät varmasti vastaisuudessakin huonoina.- höhö
Enpä usko, että on pulaa opiskelijoista ja ettei keskiarvorajaa ole.
- dnkbrys
höhö kirjoitti:
Enpä usko, että on pulaa opiskelijoista ja ettei keskiarvorajaa ole.
Mikähän sitten selittäisi sen, etteivät Kajaanin lukion oppilaat ylioppilaskirjoituksissa osaa?
- rfgertger
dnkbrys kirjoitti:
Mikähän sitten selittäisi sen, etteivät Kajaanin lukion oppilaat ylioppilaskirjoituksissa osaa?
Osaahan ne sen verran kuin on tarvis. mitä vitun merkitystä on jollain 6:lla Laudaturilla kun helpommallakin pääsee... Eli vaikkapa jos opiskelun sen verran tosisssaa ottaa että saa keskiarvoksi vaikkapa jotain Magna Cumin ja muutoin päästötodistuksessa hyvähköt arvosanat 8-10, muutama seiska ei haittaa mitään, ja oppi jää päähän niin että pärjää pääsykokeissa niin sillähän se on selvä.
Ammattikorkeisiin pääsee ihan paskoilla papereilla...joihin yliopistoihin/tiedekuntiin myös. Toisiin taas on sitten kovemmmat vaatimukset.
Mutta vittuako stressata itteään älyttömyyksiin kun vähemmälläkin pääsee. Jotkut muuten tienaa peruskoulu pohjalta esim. 70te/vuoteen.... - näin on..
rfgertger kirjoitti:
Osaahan ne sen verran kuin on tarvis. mitä vitun merkitystä on jollain 6:lla Laudaturilla kun helpommallakin pääsee... Eli vaikkapa jos opiskelun sen verran tosisssaa ottaa että saa keskiarvoksi vaikkapa jotain Magna Cumin ja muutoin päästötodistuksessa hyvähköt arvosanat 8-10, muutama seiska ei haittaa mitään, ja oppi jää päähän niin että pärjää pääsykokeissa niin sillähän se on selvä.
Ammattikorkeisiin pääsee ihan paskoilla papereilla...joihin yliopistoihin/tiedekuntiin myös. Toisiin taas on sitten kovemmmat vaatimukset.
Mutta vittuako stressata itteään älyttömyyksiin kun vähemmälläkin pääsee. Jotkut muuten tienaa peruskoulu pohjalta esim. 70te/vuoteen....Serkkupoika veti lukion nippanappa läpi etelä-suomessa, tokkarissa useampia a-arvosanoja, pääsi ekonomiksi pänttäämällä hurjasti pääsykokeisiin ja on nyt hyvin tienaava markkinointipäällikkö. Itsellä hyvä lukion todistus muualta suomesta ja koulutustasoa alemmass pätkätyössä ollaan, mutta onnellinen siitä että on edes jotain työtä. On täällä Kajaanissa ja muuallakin päättjätasolla tietääkseni porukkaa, joka ei ole käynyt lukiota ollenkaan. Anteeksi virheet, näppiksestä loppuu paristot kohta.
- yrnzhjbm
näin on.. kirjoitti:
Serkkupoika veti lukion nippanappa läpi etelä-suomessa, tokkarissa useampia a-arvosanoja, pääsi ekonomiksi pänttäämällä hurjasti pääsykokeisiin ja on nyt hyvin tienaava markkinointipäällikkö. Itsellä hyvä lukion todistus muualta suomesta ja koulutustasoa alemmass pätkätyössä ollaan, mutta onnellinen siitä että on edes jotain työtä. On täällä Kajaanissa ja muuallakin päättjätasolla tietääkseni porukkaa, joka ei ole käynyt lukiota ollenkaan. Anteeksi virheet, näppiksestä loppuu paristot kohta.
Jos siis lukiossa ei ole tarkoituskaan oppia mitään, Kajaanin lukio on oikein hyvä paikka.
- abi_7x
näin on.. kirjoitti:
Serkkupoika veti lukion nippanappa läpi etelä-suomessa, tokkarissa useampia a-arvosanoja, pääsi ekonomiksi pänttäämällä hurjasti pääsykokeisiin ja on nyt hyvin tienaava markkinointipäällikkö. Itsellä hyvä lukion todistus muualta suomesta ja koulutustasoa alemmass pätkätyössä ollaan, mutta onnellinen siitä että on edes jotain työtä. On täällä Kajaanissa ja muuallakin päättjätasolla tietääkseni porukkaa, joka ei ole käynyt lukiota ollenkaan. Anteeksi virheet, näppiksestä loppuu paristot kohta.
Kainuulaiseen lukioon pääsin aikoinaan keskikoulun keskiarvolla 6,5. Kirjoitin ihan hyvät pahvit, ja etenin dirikaksi asti. 75 000e näyttää tuossa vierssä veropäätös tuloja olleen viimme vuonna joten terviisiä Kainuuseen ja kiitos hyvästä opetuksesta suomussalmelle!
- Eletään sovussa!
Ei menestyminen koulusta kiinni ole, vaan oppilasta itsestään! Heikommassa sakissa on helpompi loistaa keskinkertaisenakin.
Koulun ja työpaikan ilmapiiri on puolestaan suoraan verrannollinen johtamiseen, ts. mitä paskempi johtaminen sitä surkeampi työskentelyilmapiiri.
Kajaani on helppo kaupunki asua ja elää - kaikki on kävelymatkan päässä keskustassa. - Justin Case
Kutakuinkin 35 rosenttia peruskoulun päättävistä hakee lukioon Kajaanista tänä vuonna! Vielä 90-luvulla rosentti oli yli 70. Tähän malliin on Kajaanin nuorison älyllinen rappio edennyt.
Pyrkivät rasvanahka-aloille nuoret ja surkeintahan siinä on, että osa ei jaksa edes ammattikoulua käydä vaan lässähtävät kotisohville istumaan ja sätkäkonetta pyörittämään. Ruuankin yh- äitiparka tarjoaa valmiiksi annosteltuna kammarin oven raosta, ettei innoissan nussittu, mutta pilalle hemmoteltu Jaana-Petteri saisi äkkinäistä raivokohtausta.
Ja ammattikoulusta valmistuvatlkin ovat osin toistaitoisia, jotka eivät osaa akkuporaa istukkaan terää tällä, mutta ovat vailla pulskan parinkympin tuntipalkkaa siitä, että miettivät pistäisikö vasaran rotvallin reunalle vaiko nakkaisi sen suoraan kaivoon ja lähtisi lompsimaan koko työmaalta ja jättäisi virolaisille koko paskan.
Kaikki rapsehtimaan saamiaan tukia vastaan!- "pittää miettiä"
Se on sillä tavalla, että Kainuuseen on vaikea saada syntymään oikeaa kannattavaa pienyritystoimintaa. Sosiaalietuudet ja niiden käytön hyväksyvä yleinen ilmapiiri on johtanut siihen, että Kainuussa on paljon porukkaa jotka eivät kykene ylläpitämään täällä oikeastaan minkäänlaisia yksityisektorin palveluja.
Perustapa vaikka joku myyntialan pienyritys ja katso mitä tapahtuu. Liikevaihtoa syntyy kuin heinää tammikuussa. Asiakas asuu uteliaana sisään ja aikansa pällisteltyään antaa vakiovastauksen: "No en nyt tiiä, pittää miettiä vielä", ja poistuu paikalta hitaasti laahustaen. Koeta siinä sitten työllistää itsesi.
- ahkerat,
lukijossa tapahtuu taikatemppu ,kun heikolla keskiarvolla pääsee sisään.
vaan tullatupsahtaa lakkipäässä ulos. - Herra IsoHerra
Ei se mitään. Itsekin pääsin aikanaan 70-luvulla lukioon 6,5 keskiarvolla ja samalla pois, valkolakki päässä. Nyt olen puolentuhannen ihmisen esimies ja kymmenien miljoonien eurojen talousarvion toteuttaja. Terveisiä vaan Tuuran Matillea,
Että rohkeutta vaan nuoret. Kyllä sitä pärjää, vaikkei koulussa aina pärjäisikään. - Ari Cor Honen
Joommää arwaan kuka sää oot! Sotkamon Cunnanjohtaja!
- Kun Han Johtaja Si
Määkiin saan arwata! Sää oot Mätlocci, maailmankuulu adwokaatti sotCamosta
- Varma tieto
Kajaanin lukiot ovat aivan samanlaista sontaa kuin valtaosa niiden opiskelijoistakin. Ei asia siitä millään kummene.
- Plausienrksl
On ainä meillä varsinainen asiantuntija! Kajaanissa ei ole kuin yksi lukio. Taitaapa sinulla olla pierua päässä aika paljon.
- Repee
Pieru haisee kuin Sotkamon valtuustossa.
- se kukukyyy
Kyllä se paska haisee Hauholasta ......
- dvvsv
aivan yksi vitun hailee millä arvosanoilla pääset tukiosta, lopussa riippuu vain arvosanat sen jälkeisistä kouluista.
ei kannata mennä tukioon. jos menet niin mene edes samalla ammattitukioon. saat edes ammatin.
t. inssi, ei koskaan työtön, m paperit - N.P.Sano
Tienaan 6500e pär kuukausi kunnan hommissa ja panen säästöön 2000 euroa. Veronmaksajiin maksamia palkkoja. Voe widulla piähän!
- meisselimies.
Vejä se wittu päähäs vaan.
- N.P.Sano
Ei sovi, ottaa korvista kii!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3093055Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 691270
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781243