on Helsingin Sanomien palstakirjoitus jossa ihmiset paljastavat rakkautensa kohteen.
Eilisessä lehdessä kirjoitti Pirkka-Pekka Petelius.
Otsikko oli "Se sana ei käytössä haalistu".
Hän oli sitä mieltä, että koko käsite "rakkaus" on iän myötä muuttunut, se on arkipäiväistynyt ja kynnys kutsua ihmisiä ja asioita rakkaaksi on madaltunut sitä mukaa, kun ikävuosia on karttunut.
Pirkka-Pekka rakastaa valtavan monia asioita, myös ystäviään, joille hän on sen suoraan sanonutkin.
Hän sanoi mm. näin;" En pelkää tuntea ikävää, raastavan polttavaa kaipuuta. Onhan se kai merkki välittämisestä, rakastamisesta".
Olen huomannut itse saman asian, herkemmin sanon rakastavani, mutta vain ihmisiä, esineitä ja asioita en rakasta sen enempää kuin ennenkään. Pidän kyllä hyvin monista asioista.
Entä sinä, uskallatko sanoa rakastavasi, ihmistä tai jotain muuta? Vai jääkö se liian usein sanomatta, etenkin läheisille?
Eilisessä lehdessä kirjoitti Pirkka-Pekka Petelius.
Otsikko oli "Se sana ei käytössä haalistu".
Hän oli sitä mieltä, että koko käsite "rakkaus" on iän myötä muuttunut, se on arkipäiväistynyt ja kynnys kutsua ihmisiä ja asioita rakkaaksi on madaltunut sitä mukaa, kun ikävuosia on karttunut.
Pirkka-Pekka rakastaa valtavan monia asioita, myös ystäviään, joille hän on sen suoraan sanonutkin.
Hän sanoi mm. näin;" En pelkää tuntea ikävää, raastavan polttavaa kaipuuta. Onhan se kai merkki välittämisestä, rakastamisesta".
Olen huomannut itse saman asian, herkemmin sanon rakastavani, mutta vain ihmisiä, esineitä ja asioita en rakasta sen enempää kuin ennenkään. Pidän kyllä hyvin monista asioista.
Entä sinä, uskallatko sanoa rakastavasi, ihmistä tai jotain muuta? Vai jääkö se liian usein sanomatta, etenkin läheisille?
Vastaukset 92
Vanhimmat
etten lausetta käyttäisi väärin.
Mutta vain tällä palstalla.
Tällaista kirjoitin "vaikea ihminen"- aloitukseen:
"Se vaan vaatii vähän.
Mikään itsestään selvä ei ole ihan selvää, olen paljon mietteissäni, saatan näyttää kuuntelevalta.
Saatan myös, ajatuksissani, myöntyä johonkin, jota en muista kun pitäisi.
Saatan myöskin temmata mukaan sellaiseen/jonnekin, mistä en ole muistanut kertoa.
Saatan myös mennä jonnekin muualle kuin olisi pitänyt muistaa että piti mennä sinne.
Olen myös hyvä istumaan päätteen ääressä, kauniillakin ilmalla, muutenkin olen tietokoneaddikti, Huom! en aina nettiaddikti, minun pitää aina huoltaa, säätää, päivittää, muutella tietokonettani, varsinkin silloin en keskity ympäristööni. Kalareissuilla ei aina tule kalaa, kun en muista kalastaa, saattaa tulla vain valokuvia kummallisista toukista. Kamerareissulla saatan poiketa kalakaupassa. En syö herkullisia leivonnaisia, kun harvoin, ja yleensä kun niitä ei ole, saatan mennä lähibaariin munkille.
Yksinkin...
Jos joku lähikontakti vielä syntyy, saatan kertoa lisää, mutta voi olla että jätän sen kertomatta, oikkuni pitää silloin kokea itse"
Oletan, että helpompiakin rakastettavia, ilmaantuu.
Aloitus on vaativa, pelkkä HTZA on ainoani, ei riitä tähän, noh, ehkä sasukselta.
H.
ole helppo, etkä edes ainoani.
Sinun kirjoituksestasi sain lisäpontta tähän aloitukseen, tosin mietin tätä jo eilen, kun lehdestä
jutun luin. Otin sen talteen ja luen uudestaan, muutamaan kertaan.
Oli mukavaa, että mies noinkin avoimesti kirjoitti rakkautensa kohteista. Vaikka siellä vilahteli joulu, historia, kevät ym. mutta tämä ystäviin kohdistuva rakkauden tunnustus oli mielestäni jotenkin herkistävää.
Mutta mie olenkin pehmo ja herkkis.
apua. Onneksi ei ole niin;))) Sinä olet kaikkea muuta kuin helppo. Laitat minunkin päähäni ajatukset valmiiksi miten minun täytyisi ajatella ja missä. Minähän en Kuopioon lähde. Vitsi. Joku raja. Varsova on toinen asia;))) *Siellä saatan löytääkin vastauksen....en Kuopiossa enkä missään muuallakaan Suomessa. Joten otan yhteyttä sitten kun olen kulunut 10 vuotta. Joten älä ole turhaan huolissasi.
tsau:Friidu
muuan keskustelu.
Jossa tilitin pelkojani eräälle kaverille, aikoinaan.
Johon sain aikas oraakkelivastauksen...että onko se sen arvoista koskaan ollutkaan, jollei se tee kipeää..
Eihän itseään voi loputtomiin suojata, vaan on otettava riskejä ;))
vähän kirpaista, tietää elävänsä :)
se vaan jää sanomatta.Osoitan sen kumminkin aika monella tapaa,joten kyllä kaikki varmasti tietävät minun rakastavan.. :)
Tulipa aloituksestasi mieleen se,kun äitini sanoi vähän ennen kuolemaansa,ettei ole koskaan sanonut rakastavansa meitä.Tulipa sekin siinä sitten molemmin puolin sanottua.Eipä se kuitenkaan koskaan haitannut vaikkei aiemmin sanonutkaan,sillä kyllä sen huomasi kaikista muista asioista.
minäkään koskaan vanhemmiltani kuulleeni, että he rakastaisivat. Isä oli jäyhä, sodan läpi käynyt
maalaismies eivätkä hempeät sanat kuuluneet hänen puheeseensa.
Mutta voihan rakkauden näyttää muutenkin, teoilla ja hyväksynnällä, jospa toinen siitä ymmärtää,
että rakastaa se kuitenkin, vaikka ei koskaan sanokaan. Äitini on juuri tällainen ihminen.
niin usein kuullut,kun monet sanovat myös,ettei sitä rakkauden sanaa paljon viljelty..Eikö ennen tavattu osoittaa rakkautta näkyväst, vai eikö vain ole tullut yhtään sellaista juttua sitten vastaan.
Meneeköhän tämäkin juttu sitten vähän niinku "perintönä" eteenpäin?!?
sitten kirjoita niin "syvälliseti" kuin minä kirjoitin?
H.
sitä perintöä eteenpäin vie, sillä kerron kaikille joita rakastan sen hyvinkin avoimesti, olkaa varuillanne ;))
Minusta on ihanaa, kun tytär päättää sähköpostinsa sanoihin Rakastan sinua, Rakastan teitä tai Rakkaudella, hän on ainakin oppinut viljelemään noita sanoja.
lapsuuden kotona sitä sanaa.Edes äitin ja isän kesken.
Mont vuatta olen saanu sanast nauttii,ainaski joka viikko,
en sentäs joka päivä/ilta/yö.
Mörökölli mies sanoo,lastenlapset ja tytär pari kertaa vuodes.(Onnitelles)
Just maanantain 10v pojantyttö halis ja sanoi:"Mamma,mää rakastan sua."
Sen päivän Pyhä viha leijui saman tien tuulten kuljetettavaks.
Ikinä unohda,ku pojanpoika,6v kattos killisilmilläs ja tokasi äänekkäästi:"Mamma,mää rakastan sua kuuhun asti." Hetken hiljaisuus."Pelaaks mun kans Pleikkarii?" Pst.Inhosin sihe aikaan niit piippiippiip,pippippip-pelejä.Eipä silti,mitään niist ymmärtäny,enkä osannukka.Kunhan painelin sormet puuduksis nappulia.
Pieni mies oli iloinen.
Muuten ; Rakkaus on elämän suurin rikkaus.
meidän lapsuudessa, ei rakkauden sanoja liikaa viljelty.
Ihanaa kun sinulla on nuo lapsenlapset, heiltä varmasti kuulee kauniita sanoja :)
Näiltä mörökölleiltä joutuu joskus vähän kiristämään tunnustuksia, sellaisia ne on.
Huomasitko kun me tuolla alempana viivatiina kanssa tunnustettiin rakkautemme Hänelle, me sääkin, niin hänelle tulee hyvä mieli ;)))
Nyt töihin, pyykinpesua riittää, vahinkoja sattuu harva se päivä, ei toki minulle. ;)))
Mukavaa päivää.
t. A. :))
...on vähentynyt iän myötä läheisille rakkauden sanominen...
Sitten taas kaikki kyllä tietää minun rakastavan tätä taivaansinistä omakotitaloa ja yönmustaa Mercedes-Benz merkistä henkilöautoa.
kääntynyt toisin päin kuin meillä Pirkka-Pekan kanssa.
Vaikka kuinka mietin, en keksi yhtään tavaraa jota voisin sanoa rakastavani, ehkä kuolleen
lapseni valokuva on sellainen josta en luopuisi mistään hinnasta.
Mutta onhan yönmusta Mersu kyllä aika hieno, siitä voisin minäkin pitää, en kuitenkaan rakastaa.
aloitus ei koske vanhaa, palstanlässyä, epäilen että tässä on jotain uutta.
Sellaista kevään odotusta, jolloin jäähän sulaa avanto.
H.
ennustajaa sinä esität ;))
lässytystä, vaihtaa sen fiksuun kirpeyteen.
H.
tiesin, että sinuun voi luottaa, pelastat neidon vaikkei hän olisi pulassakaan.
Nyt työt kutsuvat, nuorukainen istuu siellä missä kaikki käyvät, siinä sitä romantiikkaa tälle illalle.
meil on iha päinvastoin.
Ukko ikinä nuorena sitä noin pal hokenu :)
Paitsi alkuhuuman aikoihin.
Miehän rakastan vaikka mitä ja kaikkea.
Mutta kun pitäis ihmiselle sanoa että rakastan sinua niin se sana ei suussa soinnu.
Monesti oon miettinyt miks?
Koska kyllä sitten tykkään ja välitän ihmisistä ihan sanoissakin.
Ehkä se lähtee noista saippuasarjoista joissa I love juuta niin kauheasti hoetaan.
Ja joskus kun olen kuullut minulle väitettävän että minua rakastetaan niin se kuulosta todellislta.
Ehkä siinä on takana kaikki ne pettymykset myöskin joita mun elämääni mahtuu niin monella tasolla kun ihmissuhteita on olemassa.
Sekä kodin, "ystävien" että suhteiden suhteen.
ei ole ihan niin helppoa, olen huomannut sen. Pitkän vänkäämisen jälkeen saattaa kuulua "niin miekin", mutta aina saan itse olla ekana sanomassa.
Paras oli armaani, hyvä etten suuttunut, mie mikään Armas ole ;((
Pettymykset vievät kyllä intoa liian herkästi ilmaisemaan tunteitaan. se tekee varovaiseksi. Ajatteleeko sitä, että jos petyn kuitenkin, niin ei niin kovasti satu. Mutta jos rakastaa tai on rakastanut, sattuu se kuitenkin. Onko hyvillään etten ainkaan sille sitä sanonut.
rakkaudelle vaatii vastaamisen.
Se, oikein, vastaaminen vaatii paljon.
Vanhaa kokemusta ei aloitus kaipaa.
Oletan aloituksen koskevan jotain, minkä kevät tuo tullessaan.
Ei vanhojen muisteloita.
H.
Kai se pikemminkin tuntuu teeskentelyltä jos sanoo rakastavansa ja seuraavassa hetkessä on toisen hameissa. Ja teeskentelyä se silloin onkin.
Tai tyttökaveri joka on olevinaan niin hyvää ystävää ja sitten kun jää kiinni niin siinä selitellään sekä ystävä että tämä "oma kulta" joka nyt onkin stten jotain ihan muuta.
Kun joskus itse mietin että olenko oikeasti niin kova ihminen etten ole koskaan rakastanut oikeasti. Vaan kun nuorena pettyy niin siitä ei näköjään nouse ihan vähällä. Tai sitä oikeaa ei sitten ole todellakaan kohdalle tullut
Paitsi vanhempiani ja perhettäni (sisaren porukoita) heitä kyllä sitten rakastan, mutta sehän on jotenkin erilaista.
Sulla on ihan oikeus sun ajatuksiis ja oletuksiis.
Minä taas vastasin Ancelille niinkuin tunnen, en sinulle.
Kyl mie oon aikas paljo viljelly RAKAS sanaa, miust on kiva välillä silitell nuorimmaisen poskea ja hipasta hiuksia, sit sanon hälle, rakas pikkuinen, ja muillekki tyttärilleni sanon silloin tällöin:))))
Pienille pojanpojukoillekki aina sanon ku nähdään, et hei rakkaat, kuin myös heidän äidilleen,, oon aikas paljon viljelly omille sisarruksilleniki sitä sanaa, miulta se tulee ihan sielusta, kun siltä tuntuu, sanon sen:))))
siun kanssa vähän samanlaisia vaikkei oikeasti ollakaan. :)
Sie olet tasaisen pehmeä sade ja mie kuin myrskytuuli tai joku taifuuni.
sie sanot:)))) Mut ethän sie nyt millään lailla myrskyä edusta. Ihan tasaisen kuvan oon siusta saanu:))))
voisi kyllä olla, jotenkin, vaikeampi.
H.
siulle vain pyhäpuoleni :)
Maa järisee ja tulta syöksee, kun on sellainen hetki, toivottavasti et kohtaa minua silloin.
Kerroin jo H:lle että työt kutsuvat, palataan asiaan.
Haluat siis kinastella, nyt en ehdi, mutta kyllä me vielä kohdataan, vapise mies.
siitäs sait mitä tilasit:)))) Vapise mies!! :))))))
tunnetko tuota naikkosta.
Jos et tunne, niin älä yritä tutustua.
Sitruuna on hänen aamupalansa.
H.
:)
nyt sulta pääsi ikävä sana, tämä ei jää tähän.
Tuollaisia pikkumiehiä syön kolme aamupalalla ja kaksi menee illalla.
;)
kun uusin nettiystäväni antoi miulle vinkin lukea kirjan, johon jo kerran aiemmin törmäsin, vaan unohdin ja nyt halu uusiutui päästä sitä lukemaan. Miu haikailee enemmän sen suuntaista rakkautta ja ihmisiä - 'Anam Cara' sielun ystävä. Ehkäpä miun sieluni siemenissä on jotain kelttiöläistä ainesta :-)
Sielun ystävä, jolle ihminen voi paljastaa kaikkein yksityisimmän minänsä, sielunsa ja sydämensä.
ei öööötä
on paljon kaikenlaisia aineksia, olen huomannut, hyviä sellaisia. Kelttiläistä se voi olla. :)
Sielun ystävä on hyvä olla olemassa, itsekin olen sen huomannut, hän johon voi luottaa ja kertoa mieltään painavat asiat.
Voi olla mielenkiintoinen tuo kirja, yritän etsiä sen käsiini.
käyvi vauvallassa ja sanoin siellä et miun pittää enstilassa käyvä hakeen kirja kirjastosta ja vauvin äiteellä oli se kirja ihan itellään ja miu sai sen luettavaksi heti ja aionpa hankkia samanlaisen itsellenikin, ehkä molemmilla kielillä eli omalla äidinkielelläni ja kirjoittajan kirjoittamalla.
tähän asti olen pitänyt sinua ihan äitinä.
Miten ihmeessä olet siittänyt, lapsellesi, suloisen mytyn?
:)
H.
siulla tuli ajatushairahdus, kelaahan taaksepäin ja mieti.
on kuin tumma talvinen virta ,joku satunnainen pyörre vain ilmaisee että kyllä siellä pinnan alla kytee vahvojakin voimia.
Harvemmin tulee vaimolle sanottua mitään ns herkkää, käännyhän köllykkä on sielt parhaast päästä.
Pitkä liitto jotenkin tekee sanoista arkisia ja niitä jotenkin häpeää sanoa tutulle unikaverille,sitä vaan kuvittelee toisen tietävän muutenkin.
Likalle sanon harva se päivä mitä tunnen ,syynkin tierät.
tiadat olla samaa sarjaa mieheni kanssa, hiljaisia ja vaatimattomia, muta ah, niin ihania.
Eikös jossain vitsissä ollut näin, että mies vaimon kinutessa rakkaudentunnustuksia sanoi, että kyllä hän ilmoittaa jos siinä asiassa tapahtuu muutoksia. Mitä näitä jatkuvasti toistamaan.
Likalle sun täytyykin sanoa, niin minäkin sanon pojalle. Meidän aarteet :)
jokainen joka niin tuntee saa ottaa mun rakkauden vastaan =)))))
sä mua rakastat, eihän mua voi olla rakastamatta, vai niinkö se meni :))
Ja sama toisin päin, ota vastaan ja vie eteenpäinkin, terveisin me.
mä oon heti käsi ojossa,mulle kelpaa.
saan niin liityn jonoon, ole hyvä, kyllä mä sua rakastan :)
jolloin jokainen ystävä on tervetullut.
ja on hyvä, kun on ystäviä niitä päiviä varten, toki muulloinkin ovat mukavia. Esim. lammen rannalle
kun mennään rupattelemaan termari kainalossa :))
kaksi rohkeata jotka uskalsi otaa mun rakkauden vastaan kiitos teille rakkaat muistan tämän aina.
ottaa vastaan, mutta ehti varmaan jo mennä muihin puuhiin.
Jospa hän huomenna ilmaantuu jonon jatkoksi, odottele rauhassa.
Kiva että muistat meidät niin kauan kuin muistat eli aina.
:)
Kyllä,sanon sellaiselle jota rakastan.Käytän sanaa rakas,erittäin varovasti ja harkitusti,etten valehtelisi,tai liioittelisi.Tietysti lapsilleni sanon yhtenään,mutta erittäin harvoin kenellekkään muulle,sillä olenhan suomalainen äijä:))Pidän,tykkään,palvon,ihastun,mutta rakas sana on kovasana,sillä se on...häh,mitä se on?
Tekojen summa.
mutta onhan niitä toisenlaisiakin, olen kuullut huhuja, mutta enpä ole tavannut.
Älä turhaan pidättele, rohkeutta vaan peliin, eihän ne sanat siitä kulu. Pitäminenkin on ihan ok jos ei parempaan pysty. Tai uskalla sanoa enemmän :))
Melkoinen jermu olet, kuten useimmat miehet.
Jermu:) Juu,kai,mutta olen vain varovainen sanoistani rakkaani:)) Kyllä se on tällaiselle jörrikälle helpompaa kirjoittaa sana rakastan,kuin sanoa se ääneen.Täytyy tunnustaa että en ole aikuiselle sanonut todella pitkään aikaan noin...No niin nyt en voinut sitä edes kirjoittaa.Tällaista se on..Toisaalta maailma on kylmä,kun en myöskää ole kuullut minulle sanottavan rakastan ,pitkiin aikoihin,mutta melkein on sanottu ja onhan sekin jo jotain:)
Pitää alakaa opetella sanomaan ...rakastan,rakastan,rakastan....
elämää, ja kaikkea siihen kuuluvaa, ihan kaikkea :)
Minulla on eräitä juttuja joita en rakasta, taisin siulle yhestä tapauksesta äskettäin kertoakin ;(
Elämää pitääkin rakastaa, ei tätä muuten kestä :)
, yksityiskohtia ei kannata mainita he.., mutta näin kokonaisuutena elämä on hyvää, kaikkine paskajuttuineenkin, en tarkoita kongreettisesti sitä haisevaa :)
sovitaan ettei ihan kaikkia pikkujuttuja oteta mukaan elämän rakastamiseen :))
Kokonaisuus on tärkeintä ja elämänilo, yritetään pitää sitä yllä, kaikesta huolimatta.
olla elämänmakuista (ja hajuistakin he..), minä ainakin tykkään niin :)
Mukavaa päivää Sinulle Anceli.., joka luot mukavaa tunnelmaa täällä palstalla..
et ole hassumpi itsekään ;))
Oikein hyvää tätä päivää sinulle, pidetään lippu korkealla ja tykätään elämänmakuisista hetkistä. :)
Hupsista sentäs, kun selekäni oon kääntänyt, niin johan on pökänny pitkä ketju.
Ehkä tuo Rakkaus-aihe saa immeisten päänsisukset pyörähtelemään ja sitä kautta sormet heilumaan näppäimillä. Tottahan toki on mukavaa, jos joku/jotkut tykkää ja rakastaa.
Mun suuvärkistä putkahtelee hyvin helposti rakkaudellisia tunnustuksia ja muita tykkäämisistä puhumisia.
Jos nyt vaikka sanoisin mun ystävistä. On suorastaan Älytön tuuri, että oon saanut Maailman parhaat ystävät.
Koko maailmankaikkeuden parhaimmat. Täällä palstallakin oon joskus maininnut tästä ja tottahan toki tahdon sen myös näille ystäville sanoa. Monen monituista kertaa oon sanonut, että tykkään heistä kuin hullu joulupuurosta. Sanonut myös, että he ovat Hyvin Tärkeitä minulle.
Lapsenlapsille suorastaan vyörytän heidän päälleen säkkikaupalla erilaisia mää-tykkään-susta-tunnustuksia, eri variaateilla.
Aviomiehelleni ripottelin sekä halauksia, taputuksia, suukkoja, että sanallisia rakkaustunnustuksia.
Myös hän oli samanlainen läheisyys-tuhlaaja. Eikä se avioliittovuosien aikana yhtään vähentynyt.
Henkilökohtaisesti minulle passaa hyvin nuo rakkauslörpöttelyt. Ja hiton ihanaa on, kun myös minua hemmotellaan kaikenmaailman tykkäysjutuilla.
sinusta saanutkin, että olet tuollainen rakkauden vyöryttäjä, elämäniloinen ihminen joka
kertoo tunteistaan avoimesti heille jotka ovat tärkeitä.
Miksi pantata tunteitaan, kun voi toista ilahduttaa kertomalla, että pitää hänestä. Ainakin oletan, että siitä ilahdutaan.
Kyllä on kiva, että meillä on maailman parhaat ystävät, miten ne justiinsa meille sattuivatkin :))
... joo ja glossa. Kuten me kaikki tietysti tiedämme, että kysehän on poikkijuovaisista lihaksista muodostunut elin. Mää en tulis toimeen ilman linguatia. Sekin on tietysti tiedossa, että tää lihaklöntti on koko kehon Nopein TTTTTTahdonalainen lihasklimppi.
Kyllähän sen on tähän ikään mennessä saanut tuta, miten eritavoilla nää klöntit vaeltaa suun kattoon ja nielun takaseinämään. Vaude, miten suuria Iloja klöntti saa aikaan, jos äänteet osuvat hemmottelevasti kohdalleen. En myöskään ole välttynyt suuren suurista, suorastaan Käsittämättömistä, epämiellyttävyyksistä, joita suuvärkistä on pursunnut. Voi kauhiaa.
Kieli voi tehdä niin paljon hyvää tai niin paljon pahaa. Ja jos muistaa, että se on todellakin Tahdonalainen lihaskimppu, niin Huh huh, vähäkö mietityttää.
Me ihmiset olemme tosiaankin niin erilaisia ja ihanteellistahan on, jos molemmat puoliskot (puhun nyt rakastavaisista) ovat jokseenkin samanlaisia myös tässä "Mää-rakastan-sua"-ilmaisuilla.
Monet sanovat, että teot riittävät rakkauden osoituksiksi. Tietysti ja tottakai, mutta ENTÄS jos näitten tekojen Lisäksi kiäntelisi Linguata siihen malliin, että suuaukosta pulppuaisi Myös kauniita sanoja.
Kuka mistäkin systeemistä tykkää. Joillekin riittää se, että kerran elämässään sanoo tykkäävänsä. Se on hyvä, jos riittää. Näin meidän kesken sanottuna, niin mää tykkään, jos nainen pistetään korkialle jalustalle ja aletaan hemmotellen, suorastaan palvomaan. Suukkojen välistä pulpahtelee rakkaudellisia tunnustuksia. Hitto, että semmonen on kivaa. Ihan kikattavan kivaa. :))
Toisinpäin tietysti kans. Mistäs se olis kotoosin, jos itte vaan olis sielä jalustalla. Molemmat tälläilee toistaan jalustalle, niin kiesus ku se on mukavaa.
HURRRRRRAAAAAAAA-huuto Lingualle, heilukoot se kitalakehen ja nielun perukoille sydämen muotoisena paakkuna. :)
miten sä pystyt moiseen, syvästi ihailen taitoasi :))
Minä olen muuten ihan mahdoton höpöttäjä, mutta kun kirjoitan niin pystyn pitämään
näppini kurissa ja useimmiten lyhyesti ja ihan asiaakin tulee, älkääkä naurako. ;)
Nyt pitää lähteä ulos hommiin ja lenkille, mukavaa päivän jatkoa sinulle.
No joo :))
Taas löyty yks juttu missä ollaan melko erilaisia.
Mulla on toi korkeenpaikan kammo joten kovin kauan en siellä jalustalla kököttelis.
Kun huomaisin että se jalusta lähtee nousuun niin äkkiä kyllä pomppaisin pois sieltä enenkuin tippuisin muuten.
Ja sellainen ylenmääräinen kehuminen tois kyllä mulle mieleen mitähän toi nyt taas tahtoo, tai mitä on ollut tekemässä ja kenen kanssa.
Eli ei ne suuret sanat saa mut kun hyvin, hyvin varuilleen ja toisaalta tulee sellainen nolo olo pikemminkin ja toive että lopettais jo että pääsee jotain muuta miettimään.
Kyllä se eilloin tällöin sanottuna riittää, yhdessä olo hiljaisuudessa ja toisestaan muuten nauttien on mulle mannaa.
Mutku, mutku, mä tarkotinkin semmosta suhdetta, jossa on täydellinen luottamus toiseen ja yhteistä historiaa pitkä pötkö. Ja en minä ainaskaan kykenisi pitämään hyppysiäni toisesta erossa, jos sisuskaluissa kolajis rakkauden siemeniä niin paljon, että ne ulos änkeis käsien ja suun kautta :) Niin, että semmosta tarkotin.
Kyllä semmonen äkkiä tulis esille, jos toinen suoltais liukuhihnamaisesti rakkaudellisia sanoja ja se Aito tunne puuttuisi. Tai että jos tulisi ilmi, että toinen osapuoli sanoisi jotakin, tahtoakseen ihan jotakin muuta tai peitelläkseen jotakin. Hyi semmosta hyi hyi, ei olis kivaa.
En rohjennut edellisessä kirjotuksessani tuoda esille myös esileikki-rakkaus-flirtti-jutustelutuokiot, jotka eivät johda Siihen tilanteeseen sillä siunaamalla hetkellä, vaan kenties myöhemmin illalla. Noh, tuo tuosta, etten vallan ala kaikenmaailman juttuja jaarittelemaan.
Kaikkinainen yhdessäolo, on se sitten hiljaa olemista, tekemistä tai juttelua, on mannaa jos se tuntuu ja nimenomaan Tuntuu hyvältä.
edellisen vastaukseni otsikosta tuo n-kirjain sanan hurrrjan lopusta pois.
Piti olla vaan hurrrja, et kai sä nyt niin hurja ole tai en mä tiedä, kun en tunne. :))
Jokaisella on omat hyvän olemisen kriteerinsä, ei kaikki tykkää vieressä nyhjäämisestä vaan hurrrjista tunteista ja siitä, että ne sanotaan ääneen ja usein.
Tässä ei sitten ollut mitään henkilökohtaista eikä itseäni koskevaa. ;)
Hurrrrrjan hyvin ymmärsin sun edellisen kirjotukses, että kiitosta vaan hurrrrjasti.
Sinäpäs se ojentelit hyvin sormias, kun lauseeksi tuli, että "Jokaisella on omat hyvän olemisen kriteerinsä..."
Minä ojentelen sormiani nyt siten, että yritän saada vastaukseksi: Olen samaa mieltä.
No joh, onnistuihan se ojentelu:) Sielä ny lukoo, että oon samaa mieltä.
Siinäpä meitä ihmisiä on hemmoteltukin kauhian paljon, kun on annettu monen sorttisia luonteita.
Passaa valita sopivaa kantta ittensä päälle, tai vakkaa ittensä alle. Sopiva pala kun kolahtaa, niin riemulla ei pitäisi olla rajaa.
Oon sanonut, että oon pidättyväinen, enkä piittaa halailla vieraita ihmisiä, mutta jos kumppanista on kyse, niin sitten paras mahdollinen on Tarra-tyyppi. Nukkumaan mennessä Tarra tuo lämpöä ja läheisyyttä ja sen semmosia asioita.
hurrrrjan iloinen, kun sinä ymmärsit mitä tarkoitin ja olit vielä samaa mieltäkin.
Ihan tunsin hetken aikaa itseni fiksummaksikin (paitsi etten ensin osannut kirjoittaa fiks... sanaa oikein).
Heti kopsahdin maan pinnalle, kerennyt kunnnolla jalustalle kavuta ;(
Kyllä meillä nyt menöö hyvin, siitä ilostuneena menen kiehauttamaan kahvit.
Tarra- tyyppi ;)))
Suo minun kirjoittaa, että minäkin olen hurrrrrjan iloinen ja ilahtuneena ilahtuneesta kirjoituksestasi, jossa mainitsit olevasi myös hurrrrjan iloinen, koska sinä ymmärsit, että minä ymmärsin, mitä tarkoitit ja vieläpä olin samaa mieltä. Näin ymmärsin kirjoituksesi.
Mitä fiksuuteesi tulee, niin erittäin fiksu olet, näin on markkinat.
Mene vaan kaffetta keittämään. Minä ahdoin Linguan päälle perunasoppaa ja valutin sen sisääni ja nyt vatsani on iloinen:)
Myös minun on aika lähteä laputtamaan. Mikäs laputellessa, kun sää on mitä mainioin.
Täten toivotan hurrrrjasti mukavaa päivää.
reippaasti, mekin laputeltiin pitkähkö kävelylenkki.
Oikein mukavaa loppupäivää sinulle!
joita en turhaan lausu. Vähän kuin mummon Arabia-kupit, niitä käytetään vaan erikoistilaisuuksissa, mutta kun niitä ottaa esille, siinä on juhlaa ilmassa. Jos käyttäisin niitä päivittäin, ne kuluisi, ja niiden arvo ei olisi enää sama.
Hieno ajatus P-P.P:llä tuosta ikävästä.
näköjään ollaan, toiset kertovat helpommin, sinä vähän säästelet tärkeitä hetkiä varten.
Mutta Pirkka-Pekkakin sanoi, ettei se sana käytössä haalistu :)
Minusta koko juttu on hieno ja etenkin miehen kirjoittamana tuntuu kivalta lukea kuinka
avoimesti hän pystyy rakkaudesta kertomaan.
Laitan sulle pätkän tähän:
"Rakastan ystävissäni hauskan ennakkoluulotonta, yllättävää hulluutta, mikä kumpuaa sielunrauhasta ja mielen tasapainosta, mutta on yhtä rajaton kuin sielu ja ihmismieli.
Rakastan ohikiitäviä hetkiä, jolloin olen huomannut osaavani elää yhden päivän pituista matkaa kerrallaan."
Se nauttiminen ohikiitävästä hetkestä onkin tärkeä asia, ellei peräti elämän tarkoitus. Siitä saa tasapainoa mielenrauhaan.
Onhan se kaunista kun ihminen näyttää tunteitaan. Ja ihme ja kumma varsinkin kun mies osaa puhua niistä :)) Olemme kuitenkin kaikki eletyn elämän summa, ja olen kokenut ettei se lausuminen yksin riitä. Se rakkaus pitää näkyä teoissa myös. Enkä muuten siihen laske käynti kultasepänliikkeessä :/
http://www.youtube.com/watch?v=UrIiLvg58SY&ob=av2e
Pelkät sanat haalistuu kyllä.
tärkeimpiä, olen ollut aina sitä mieltä, ei mitään kultaa ja kimallusta, vaan vaikka
kahvin keittäminen silloin, kun toinen on väsynyt tai pieni halaus ohi kulkiessa, niistä se
arkipäivän rakkaus koostuu.
Ei suurista sanoista, etenkään jos ne ovat vain sanoja, eivät mielen pohjalta tulleita todellisia ajatuksia.
Tavan vuoksi tai jotain hyötyäkseen ei pidä sanoa rakastavansa.
Uskaltaisin kyllä, mutta se on aika vahva ja voimakas ilmaisu ja sen sanoakseen siinä pitäisi olla mukana täysillä ja vilpittömästi. Tuskin se sana tulee kulumaan käytössäni, mutta olisi se toki mukavaa vielä muutaman kerran sanoa.
Tällä hetkellä tuntuu, että en haluaisi teeskennellä kylvämällä tuota sanaa, mieluummin käyttäisin näitä kultamuru mussukoita, ne tuntuvat jotenkin luonnikkaimmalta, ei teinimäiseltä. Mutta jos rajusti rakastuisin niin varmaan sen sanoisin.
vielä, siis koko loppuelämäsi aikana, no ei niitä sitten tulisi ilmoille edes joka vuosikaan.
Onnellinen hän joka ne kuulee.
Teeskennellä ei kannata, se ei ole kivaa.
Niin, ehkä hyvässä parisuhteessa haluaisin elää niin, rakkaus vallitsisi ja täyttäisi kaiken tilan ilmapiirillään ja mahdollisesti korvaisi harvakseen lausuttuja rakkauden sanoja.
tuollaista suhdetta oikeasti olemassakaan.
Utopiaa.
Voi ollakin, mutta se luultavasti näyttää ja tuntuu enemmän toisen kunnioittamiselta ja yhteen hiileen puhaltamiselta.
suuret sanat eivät mahdu pieneen sydämeen, pienet teot niistä sillan onneen teen.
Tämän laulaa Yö-lintu ;)
Arkipäivän pieniä tekoja kaipaa ja tarvitsee enemmän kuin juhlahetkien suuria sanoja. Kun elämä
suurimmaksi osaksi on juuri sitä arkea, pyhä on vain kerran viikossa ja joulu kerran vuodessa.
No sitten tietenkin synttärit ja nimpparit, hääpäivä ja riittäähän niitä, mutta silti arkea on enemmän.
Aivan. Kuinka paljon ihmisellä pitäisi olla aikaa perehtyä oman ihmissuhteen perusteiden edellytyksien huomaamiseen tai kartoittamiseen. Nuorena olisi aikaa, mutta ei tajua eikä ymmärrystä, myöhemmin päinvastoin.
luulen, että nuorina monillakaan ei ole aikaa, kun lapset ovat pieniä, töissä pitää käydä, kotia laittaa.
Sitten kun olisi aikaa, huomataan että ollaankin melko vieraita toisilleen.
Kun lapset ovat lähteneet, jäädään kahden ja ihmetellään, että kukas tuo toinen oikein onkaan, enhän minä tunne koko ihmistä.
Silloin voi tulla eteen tilanne, että erotaan, kun ei enää löydetä yhteistä "säveltä".
Sitten siitä jostain välistä puuttuu se veneen tervaamisen vaihe. Se vaihe jossa muuten hyvinkin soutukelpoista, mutta hieman vuotavaa venettä pitäisi korjata.
Uppoohan se, ellei sille mitään tee. Lahot ruuhet toki joutaa upottaakin tai tunkea juhannuskokkoon.
yrittää korjata ja paikata, jospa siitä vielä tulisi ihan hyvä vene, loppuiän ajettava.
Mutta ellei tule, vaan aina vaan tahtoo upota uudestaan, kun eivät paikat pidä, silloin viimeiset vaihtoehdot ovat hyviä. Voi sentään tulla komeasti roihuava juhannuskokko.
En lukenut muita, mutta muutama hajanainen ajatus... kokemuksemme ovat tietysti erilaisia.
Rakkaus on tekoja, ei sanoja. Tyhjiä sanoja rakkaudesta olen kuullut elämässäni riittämiin, niitä en itse ainakaan kaipaa lisää.
Mikä se on rakkauden teko?
Mielestäni se voi olla vaikka lämpimän pullan tuoksu keittiössä lämpimien ajatusten kera tai tuulen raikkaus puhtaissa lakanoissa ja tietoisuus näiden tuoksujen tuomasta hyvästä olosta jollekulle.
Rakkaus on läsnä hetkissä, jolloin kaikki elämässä tuntuu olevan kohdallaan eikä niitä hetkiä tarvitse selittää tai täyttää tunnustuksin.
ei rakkaus ole pelkkiä sanoja ja lässytyksiä, vaan arkipäivän tekoja, pieniä hellyydenosoituksia ja yleensä toisen huomioimista. Ei tarvitse miettiä, että rakastaakohan hän, sen tuntee sisimmässään, että kyllä hän rakastaa.
Joku jakelee rakkaudentunnustuksia vain päästäkseen päämäääräänsä, mikä se sitten lieneekään.
Sen jälkeen voikin unohtaa ja alkaa etsimään uutta uhria.
En nyt kirjaudu, iltapäivällä lähden kansalaisopiston luennolle, aiheena "Jaksaminen ja voimavarojen lähteet."
Kirjoittelen sulle oliko hyvä luento.
t. ystäväsi A. :)
Rakastan tätä toista maatani yhtä paljon kuin Suomea. Ehkäpä hieman enemmänkin. Meillä on ollut antoisa matka ja suotuisat syyskelit, aurinkoa ja lämmintä. Sellaista kosteaa ilmaa meren ansiosta. Kukat kukkivat vielä ja puut ovat lehdissään. Luonnollisesti lehtiä on varissut maahan ja syksyn edistyy päivä päivältä. Tänään olin tohtorilla kun polveni alkoi oireilla. Löytyi pieni hiushalkeama johon sain lääkityksen. Ilmeisesti mökin kivipuutarhan teon seurausta viime kesältä.
Eilen seikkailimme Amsterdamissa ystäviemme kanssa; ) Olen ottanut paljon valokuvia ja laitan niitä galleriaan johka se alkaa toimimaan.
Hyvää syksyn jatkoa ja rakastakaa toisianne ; )
Hmm. Mikähän mulle olis se toinen maa. Toki ymmärrän lähtökohtamme tätä vertaillessa olevan erilaisen.
Minulla Saksa varmaan olisi, ranskakin. Hollanista tunnen vain Rotterdamin ja sen lähiympäristön hienot maatiloihin tehdyt ravintolat joihin kymmenen vuoden ajan tuli päämiehen kustantamana kerran vuodessa vierailtua. Tosin pikku pakkokin oli osallistua.
Silti Hollanti kiehtoisi matkailullisesti ja saattaa olla, että aivan lähitulevaisuudessa siellä tulee käytyä. Mikä sen tulppaanitukkukaupungin nimi nyt olikaan, joka keväisin on varsinainen turistinähtävyys.
Siellä sitä vaan matkustellaan maailmalla, me täällä syksystä nautimme.
Odotan niitä kuvia, varmasti kiinnostavia.
Hyvää matkan jatkoa, tulkaa terveinä takaisin ja kyllä me rakastetaan toisiamme, ihan varmasti :))
Terveiseni taas täältä nyt hyvin aurinkoisesta Hollannista ja tarkalleen Haarlemin kirjastosta ; ) Kaksi viikkoa takana...olemme saaneet nauttia loppusyksyn auringoista täysin rinnoin, lauantaina istuimme Zanvoordin beachilla. Olen saanut aurinkoannokseni tulevalle talvelle. En tosin kaipaa Suomeen, sillä luin juuri kuinka olette saaneet ensilumen ja räntäsateet ; ) HUIIII, kuten hollantilaiset tervehtii toisiaan ; )
Tässä linkki keukenhofin kukkapuistoon. Toinen silminkantamattomille länsirannan hiekkadyyneille Zandvoordiin
http://www.keukenhof.nl/
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Aerial_zandvoort2.jpg
Joko teillä lumi peittää omena puut ; )?
Vastasin Teemulle ja siellä on pari linkkiä, joista voi ihailla tätä kaunista maata. Muuten... olen sitä mieltä, että hollantilaiset ovat kutakuinkin euroopan komeimpia ihmisiä, pitkiä ja hyvin puettuja sekä hoitavat ulkonäköään ; ) iloisia pyöräilijöitä,,, ruttuturpia harvemmin kohtaa vai liekö niin, että niitä ei noteeraa kun ympärillä on uutta ja kiehtovaa ; )
Mamutkaan eivät ole kegässä hiertämässä koska en kiinnitä heihin huomiota tai eipä heitä juuri näillä meidän kulmilla oikein liiku, Amsterdamissa kylläkin ; ).
So, hyvää alkanutta viikkoa kaikille, olen päivettynytkin hiukka.
sopivasti osuin hollille, kun tulin kahvin keittoon.
Upea paikka tuo Keukenhofin kukkapuisto, äitini on joskus siellä käynyt.
Ja hiekkadyynit ovat myös kauniita katsella.
Täällä on ihan mukava sää, lämpöä 9 astetta ja aurinko paistaa, pohjoisempana voi olla toisin.
Kylmempää tosin on luvassa eteläänkin, jopa räntäsadetta.
Jatkukoon matkanne hyvissä merkeissä, voikaa hyvin ja nauttikaa auringosta.
jostain kohtalon oikusta vastasin sinne sun Teemunan vastaukseen, mee sinne lukemaan ;))
Linkeistä ihailin näkymiä, kiitos niistä.