Haave elämää

Mint-neiti

Toiveenani on löytää mukava kunnollinen suunnilleen ikäiseni mies. Muuttaa jonnekin rauhalliselle seudulle jossa on vieressä metsää, järvi ja hyvät ulkoilumaastot. Ostaa tai rakentaa sinne sopivan kokoinen talo. Tehdä taloon kodinhoitohuone, jossa olisi myös tilaa koiran hoidolle. Lisäksi meillä olisi kissa ja ehkä joku muukin eläin. Hoitaisin kotia, leipoisin, siivoisin ja ehkä pitäisin jotain omaa yritystä kotona. Jos tahtoisimme voisimme hankkia muutaman lapsen, mutta se ei ole aivan välttämätöntä. Mies voisi käydä autolla töissä jossain melko lähellä olevassa paikassa. Kun hän tulisi kotiin takassa palaisi valkea ja hellan päällä olisi ruoka valmiina odottamassa. Lämpimän leivän ja pullan tuoksu leijuisi talossa.

Yhdessä söisimme maukasta ruokaa kynttilän valossa kissan kiivetessä uunin pankollle nukkumaan. Mies voisi laittaa minun kutomat lämpimät villasukat jalkaansa ja voisimme istahtaa pehmeille sohville viltin alle katsomaan telkkua ja juttelemaan kaikesta. Hieroisin hänen hartioitaan päivän jännityksistä ja tarjoaisin hänelle omista omenapuista puristettua omenamehua. Oih kun ihanaa mehua! Mies huokaisisi ja painaisi päänsä lämpimään syliini.

14

593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • punainen mökki

      Kuulostat ihanalta tytöltä... :) Minkä ikäinen oletkaan ja missäpäin asustelet? Täällä eräs hieman alta kolmekymppinen mies jolla vastaavankaltaisia haaveita... :)

      • 346346

        Luin ap:n viestin alun ja TIESIN 100% varmuudella, että täällä on heti miehiä tarjoutumassa ehdokkaiksi. Olisipa meillä miehillä yhtä helppoa kumppanin löytäminen.


      • kkjhgh
        346346 kirjoitti:

        Luin ap:n viestin alun ja TIESIN 100% varmuudella, että täällä on heti miehiä tarjoutumassa ehdokkaiksi. Olisipa meillä miehillä yhtä helppoa kumppanin löytäminen.

        No, meeppä DTMään kattomaan josko niitä miehiä sullekkin tarjoutuis kumppaniks.


      • kdkkdj
        kkjhgh kirjoitti:

        No, meeppä DTMään kattomaan josko niitä miehiä sullekkin tarjoutuis kumppaniks.

        Hahhhah... kiitos.. ihan päälikkö kommentti, ei helvetti mutta repesin..


    • kkjhgh

      Mini-possu voisi olla aika siisti joku muu eläin!!!

      Mulla vaan ei ole autoa - tai siis korttia, mutta järvi on noin kilometrin päässä duunipaikasta. Mettää täällä on, kangasta ja korpea, soita ja kallioita, ja vaikka mitä: korkea taivaskin kaiken yllä... Unelmat vain ovat täältä kuolleet...

      • Hunter R.

        "Mini-possu voisi olla aika siisti joku muu eläin!!"

        Mutta miehellähän jo on mini-possu lemmikkininä jos tuon naisen kanssa muuttaa yhteen!


    • mmmmies

      >Mies voisi käydä autolla töissä jossain melko lähellä olevassa paikassa.

      Sinäkö vain joisit omenamehua kotona sillä aikaa?

      • vanhat hyvät ajat

        Mies käy töissä, nainen kutoo sukkaa ja laittaa ruokaa ja hoitaa kodin siistiksi.


      • mmmmies
        vanhat hyvät ajat kirjoitti:

        Mies käy töissä, nainen kutoo sukkaa ja laittaa ruokaa ja hoitaa kodin siistiksi.

        Ei minulla olisi mitään tätä järjestelyä vastaan, jos olisin kansanedustaja ja tienaisin 8000 €/kk, mutten ole.


    • haave tuo sinun kerronta.
      Nyt kun laitat jonkinlaiset yhteystiedot ja kerrot jotakin itsestäsi, niin eiköhän joku sinulle vastaa.
      Raha ja työnkin saanti saattaa olla pienenä esteenä, mutta löytyy niitäkin joilla nuokin asiat ovat hallinnassa.

    • as.

      Hei, toi kuulostaa kivalta. Olen tosin mies, mutta kyllä mäkin voisin olla kotona ja vähän tuota omenamehua tehä, ja sä kävisit töissä sitten, ja maksaisit kaiken. Olisko kysyntää naisten puolelta? Olen kolmekymppinen mies, ja poimin sitten sen parhaan vastaajien joukosta.

      Rehellisesti sanottuna mulla se omaisuus on, ja vaikka ei ole ihan puolta miljoona euroa tarjottavana (no muutamia satoja tuhansia euroja on kuitenkin), naiset karttavat seuraani silti jostakin syystä.

      Tupakoimattomuus, juomattomuus: ei merkitse kuulemma mitään. Pituus, paino: olen kuulemma kukkakeppi, vaikka täysin normaali pituus, ja vähän painoa. Ennenaikaisesti kaljuuntunut: ei, en ole, mutta ei se auta mitään. Kaksi akateemista loppututkintoa: ei merkitse mitään. Ujoutta löytyy jonkin verran ja se on sitten se joka naisten mukaan kuulemma on este ihan kaikelle. Mitään muuta järkevää syytä en ole löytänyt, eikä ole kukaan muukaan. Onko se tosiaan niin että ujous voi tehdä elämän sellaiseksi, ettei kelpaa kenellekään?

    • jep...

      saahan sitä haaveilla. Aika monen on vain vaikea elättää itseään oman asuinalueensa ulkopuolella, kun sopivia omaa ammattia vastaavia töitä ei vain ole. Kyllä minäkin muuttaisin täältä ruuhkasuomesta koska vain maalle asumaan, mutta se ei käy ihan noin vaan. Suomi, vaikka onkin suhteellisen pieni maa, on kuitenkin eroavaisuuksia täynnä. Etelän ihmisen ei ole helppo sopeutua pohjoiseen, sillä ihmiset ovat erilaisia luonteeltaan. Haaveet olisi helppo toteuttaa jos olisi miljonääri, sitten voisin muuttaa vaikka vegasiin asumaan jos haluaisin.

    • tuskin jäisi...

      kovinkaan paljon sitä vapaa-aikaa. Aika naiveja haaveita, etten sanoisi.

      • datis__

        Yrittäjänä just sen verran vapaa-aikaa kun haluaa. Kaikki riippuu siitä, kuinka paljon palkkaa haluaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe