Saanko minäkin uskoa

Saanko minäkin uskoa synnit anteeksi. Miksi sellaista pitää anella saaanaajalta. Eikö Jeesus tehnyt työnsä ristillä puolestamme. Ilman että uksomisen lupaa pitäisi toiselta kysyä. Näin minä saan uskoa.
12383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Yleiseurooppalainen trendi on, että luvanvaraisuuksista luovutaan. Vanhoillislestadiolaisuuteen kehitellään jatkuvasti uusia kieltoja ja lupia Synnin luvanvaraisuus on tässä käytännön vahva patsas ja perustus.

Äänestä
  • taivaspaikkaan on monta ehtoa jotka kaikki on täytettävä..

    Äänestä

tuhanten juonten mestarin suunnitelmissa saada sidottua Kristuksen opista erkaantuneeseen lahkoon.

Äänestä
  • Mitenkä on mielestäsi. Onko rippi käytössä ortodoksiessa ja katolisessa kirkossa. Kuuluuko luterilaisen kirkon jumalanpalvluskaavaan synnin tunnustus ja synnin päästö. Siitä tosin on jotku keskustelleet pitääkö sen olla nykyisin yleisimmin käytössä olevassa muodoss "hånen palvelijanaan julistan ..." kun aiemmin on käytössä ollut "vakuutan" muoto.

    Miksi sinä liität tämän asian vain vanhoillislestadiolaisuuteen kun se on käytössä varsin laajasti kristillisissä kirkoissa.
    Vanha kirkollinen sakramentti (katolinen kirkko esim) tai kirkon pyhä toimitus (ev. luterilainen kirkko).

    Rippi
    Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto

    Rippi on kirkon pyhä toimitus, jonka Kristus on asettanut ja jossa saadaan syntien anteeksiantamus. Ripissä ihminen tunnustaa syntinsä ja saa synninpäästön. Tämä voi tapahtua kahden kesken sielunhoitajan kanssa (yksityinen rippi, salarippi) tai yhteisessä jumalanpalveluksessa (yhteinen rippi). Messussa yhteinen rippi merkitsee myös valmistautumista syntien anteeksiantamuksen ateriaan, ehtoolliseen.

    Aikaisemmin oli käytössä julkirippi, jossa pahennusta herättänyt seurakuntalainen tunnusti koko seurakunnan edessä rikkomuksensa ja sai synninpäästön. Tämä ripin muoto lakkasi Suomen luterilaisessa kirkossa 1800-luvulla.

    Ripin ottaa vastaan pappi tai luterilaisessa kirkossa myös muu kirkon työntekijä tai maallikko. Ripin vastaanottajia sitoo rippisalaisuus, toisin sanoen ripissä ilmaistuja asioita ei saa paljastaa kenellekään. Rippisalaisuuden rikkomisesta on säädetty papeille ankarat rangaistukset. Rippisalaisuus on ripin toimittamiselle välttämätöntä.

    Jeesuksen sanat Matteuksen ja Johanneksen evankeliumeissa ilmaisevat, että kirkolle on annettu niin kutsuttu avainten valta, minkä vuoksi kirkko voi joko antaa syntejä anteeksi tai sitoa ne: ”Jeesus sanoi Pietarille: 'Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.'”(Matt. 16:19) ”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: `Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.’” (Joh. 20:22–23)

    Sitäpaitsi seuroissa yleisessä ripissä ei tarvitse pyytää mitään ääneen keneltäkään ei vittakaan vaan uskolla vastaanottaa kuulemansa. Niinhän kirkkokansa periaatteessa uskoo luterilaisessa jumalanpalvleuksessakin.

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Mitenkä on mielestäsi. Onko rippi käytössä ortodoksiessa ja katolisessa kirkossa. Kuuluuko luterilaisen kirkon jumalanpalvluskaavaan synnin tunnustus ja synnin päästö. Siitä tosin on jotku keskustelleet pitääkö sen olla nykyisin yleisimmin käytössä olevassa muodoss "hånen palvelijanaan julistan ..." kun aiemmin on käytössä ollut "vakuutan" muoto.

    >valmistautumista anteeksiantamuksen ateriaan, ehtoolliseen.>
    Vieläkö tämä asia on sinulta hukassa?

    Äänestä

  • //// kirjoitti:

    >valmistautumista anteeksiantamuksen ateriaan, ehtoolliseen.>
    Vieläkö tämä asia on sinulta hukassa?

    Minä kysiin aloittajalta tätä:
    "
    Miksi sinä liität tämän asian vain vanhoillislestadiolaisuuteen kun se on käytössä varsin laajasti kristillisissä kirkoissa. "
    Ev lut kirkon opin osalta se on lainaus ev lut kirkon omalta aamenestä öylättiin nettisivustosta
    "
    Aamenesta öylättiin on sanasto, johon on koottu perustietoa Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Sanastossa on perinteisten kirkollisten sanojen ohella viime aikoina kirkollisessa keskustelussa eniten esiintyneitä nimiä ja käsitteitä."

    Sanaston sanamuodoista vastaa siis ev lut kirkko. En siis ole siitä poistanut viitausta ehtoolliseen koska se siihen lainaukseen sisältyi.

    Sillä ei ole merkitystä tässä yhteydessä sen asian kanssa, mitä kysyt:
    ">valmistautumista anteeksiantamuksen ateriaan, ehtoolliseen.>
    Vieläkö tämä asia on sinulta hukassa? "

    pakko-rippioppia. Raamatussa ei käsketä uskomaan synteihin, eikä syntien anteeksiantamukseen vaan siellä aina korostetaan USKOA KRSITUKSEEN joka tuo pelastuksen ja syntien anteeksiantamuksen.

    Se, että monet haarat ovat korottaneet ikäänkuin ainoaksi anteeksiantamuksen tavaksi, on ihmisoppia.

    Jaakobin kirjeessä yhdessä kohdassa kehotetaan tunnustamaan syntejä toisilleen ja tästä on vedetty
    liian pitkälle lahko-opoin pohja.

    Jeesuksesta tehdään valehtelija kun Hän opettaa Isä Meidän rukouksessa pyytämään syntejä anteeksi ja uskomaan ne kun ihminen katuuen Jumalalta pyytää eikä kanna ketään vastaan kaunaa.

    Väärän opetuksen ja Hengen hedelmiä on nämä vl-pedofiiliat ja lahkossa esiintyvä näiden kauheiden syntioen salailu ja uhrien kärsimyksien vähättely.

    Ei ole Kristuksen Hnekeä vl-liikeessä (eikä monessa muussakaan lahkossa).

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Minä kysiin aloittajalta tätä:
    "
    Miksi sinä liität tämän asian vain vanhoillislestadiolaisuuteen kun se on käytössä varsin laajasti kristillisissä kirkoissa. "
    Ev lut kirkon opin osalta se on lainaus ev lut kirkon omalta aamenestä öylättiin nettisivustosta
    "
    Aamenesta öylättiin on sanasto, johon on koottu perustietoa Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Sanastossa on perinteisten kirkollisten sanojen ohella viime aikoina kirkollisessa keskustelussa eniten esiintyneitä nimiä ja käsitteitä."

    Sanaston sanamuodoista vastaa siis ev lut kirkko. En siis ole siitä poistanut viitausta ehtoolliseen koska se siihen lainaukseen sisältyi.

    Sillä ei ole merkitystä tässä yhteydessä sen asian kanssa, mitä kysyt:
    ">valmistautumista anteeksiantamuksen ateriaan, ehtoolliseen.>
    Vieläkö tämä asia on sinulta hukassa? "

    ok

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Mitenkä on mielestäsi. Onko rippi käytössä ortodoksiessa ja katolisessa kirkossa. Kuuluuko luterilaisen kirkon jumalanpalvluskaavaan synnin tunnustus ja synnin päästö. Siitä tosin on jotku keskustelleet pitääkö sen olla nykyisin yleisimmin käytössä olevassa muodoss "hånen palvelijanaan julistan ..." kun aiemmin on käytössä ollut "vakuutan" muoto.

    Miksi sinä liität tämän asian vain vanhoillislestadiolaisuuteen kun se on käytössä varsin laajasti kristillisissä kirkoissa.
    Vanha kirkollinen sakramentti (katolinen kirkko esim) tai kirkon pyhä toimitus (ev. luterilainen kirkko).

    Rippi
    Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto

    Rippi on kirkon pyhä toimitus, jonka Kristus on asettanut ja jossa saadaan syntien anteeksiantamus. Ripissä ihminen tunnustaa syntinsä ja saa synninpäästön. Tämä voi tapahtua kahden kesken sielunhoitajan kanssa (yksityinen rippi, salarippi) tai yhteisessä jumalanpalveluksessa (yhteinen rippi). Messussa yhteinen rippi merkitsee myös valmistautumista syntien anteeksiantamuksen ateriaan, ehtoolliseen.

    Aikaisemmin oli käytössä julkirippi, jossa pahennusta herättänyt seurakuntalainen tunnusti koko seurakunnan edessä rikkomuksensa ja sai synninpäästön. Tämä ripin muoto lakkasi Suomen luterilaisessa kirkossa 1800-luvulla.

    Ripin ottaa vastaan pappi tai luterilaisessa kirkossa myös muu kirkon työntekijä tai maallikko. Ripin vastaanottajia sitoo rippisalaisuus, toisin sanoen ripissä ilmaistuja asioita ei saa paljastaa kenellekään. Rippisalaisuuden rikkomisesta on säädetty papeille ankarat rangaistukset. Rippisalaisuus on ripin toimittamiselle välttämätöntä.

    Jeesuksen sanat Matteuksen ja Johanneksen evankeliumeissa ilmaisevat, että kirkolle on annettu niin kutsuttu avainten valta, minkä vuoksi kirkko voi joko antaa syntejä anteeksi tai sitoa ne: ”Jeesus sanoi Pietarille: 'Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.'”(Matt. 16:19) ”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: `Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.’” (Joh. 20:22–23)

    Sitäpaitsi seuroissa yleisessä ripissä ei tarvitse pyytää mitään ääneen keneltäkään ei vittakaan vaan uskolla vastaanottaa kuulemansa. Niinhän kirkkokansa periaatteessa uskoo luterilaisessa jumalanpalvleuksessakin.

    yllä kirjoitetun sanan? Omerkillinen oppi jota ei påerustelle Jumalan sanalla Jeesuksella Kristuksella.
    Synnit saadaan anteeksi uskomalla Jeesukseen.Jeesus on ainoa välimies yksilö ihmisen ja Jumalan välillä.

    Äänestä

jos esim käytät korvakoruja tai pidät tanssimisesta, että ole valmis näistä asioista luopumaan, et todennäköisesti saa vl-uskon mukaan syntejäsi anteeksi, koska olet kertakaikkiaan vl-uskon mukaan väärinuskova. Eikö olekin vitsikästä.

Äänestä
  • pippelillä saa työntää lapseen jos muistaa pyytää anteeks sen jälkeen. näi se taivasosuus säilyy ja saat ollaa kalliisti uskossa....

    Äänestä

Kun kaikki on teille syntiä, ette enää erota syntiä ja rikosta toisistaan. Teette kaiken aikaa syntiä ja luppoajan anelette täkin alla syntejänne anteeksi. Niinpä teidän joukkojen hyväveli järjestelmä antaa päälakea silittämällä rikoksetkin anteeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minäkin uskoa kirjoitti:

Saanko minäkin uskoa synnit anteeksi. Miksi sellaista pitää anella saaanaajalta. Eikö Jeesus tehnyt työnsä ristillä puolestamme. Ilman että uksomisen lupaa pitäisi toiselta kysyä. Näin minä saan uskoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu