Hei!
Haluaisin kysyä joltakin, joka opiskelee yliopistossa tai on hakemassa opiskelemaan. Minulla on aina ollut haavena liikunnanopettajan ammatti, se on se salainen haave jonka sanon oikeastaan aina kun kysytään unelma ammattia, nyt olen kasvanut kypsemmäksi ja tiedän että olisin siinä hyvä ja että jaksaisin päntätä itseni opettajaksi. Ajattelin aloittaa kysymällä, että pääseekö yliopistoon edes jos ei ole käynyt lukiota? Olen kyllä ammattikoulun käynyt ja hyvillä arvosanoin. Minä en ole koskaan ollut paras koulussa, olen keskinkertainen, ja nyt osaan harmitella sitäkin etten yläasteella panostanut opsikeluun täysillä. Minun oma liikunnanopettaja yl'äasteella sanoi minulle aina, että minä olisin mahtava liikunnanopettaja. Nyt olen jo 22 vuotias ja haaveeni täysin täyttämättä. Osaako joku kertoa että onko minulla mahdollisuuksia päästä opiskelemaan opettajaksi?
Pientä apua tietämättömälle
3
593
Vastaukset
- Kasvatustieteiden op
Opiskele tarpeeksi opintoja alalta avoimessa yliopistossa tarpeeksi hyvin arvosanoin. Sitten haet yliopistoon avoimen yliopiston väylän kautta. En tiedä onko liikanmaikaksi suoraa avoimen linjaa, mutta voit päästä lukeman yleistä kasvatustiedettä ja sitten luet sivuaineena pedagogiikkaa, terveystietoa ja liikkamaikan opintoja kunnes olet pätevä.
Kannattaa soittaa tiedekunnan opintotoimistoon ja kysyä neuvoja asiasta - Opex
Yliopistoon voi nykyisin hakea samoin perustein sekä ylioppilastutkinnon että ammattitutkinnon suorittaneet, tosin ilman yo-pohjaa sisäänpääsy on useimmiten vaativampaa. Liikunnanopettajaksi vaaditaan liikuntatieteiden maisterin tutkinto, johon sisältyy aineenopettajan pedagogiset opinnot. Nämä voi suorittaa Jyväskylän yliopistossa.
- Ni
Tosiaan sama oletko lukion vai ammattikoulun käynyt. Itse opiskelen erityisopettajaksi yliopistossa, taustalla ainoastaan ammattikoulu. Olen kuitenkin tenhyt 25 op avoimessa yliopistossa, joka ei kuitenkaan vaikuta millään tavalla sisäänpääsypisteisiin, ainoastaan kertoo motivaatiosta kun siitä haastattelussa mainitsi, ja toki nyt opiskeluissa auttoi, kun sai kaiken hyväksiluetuksi. Avoimen väylää pitkin en hakenut. Siihen pitää kuitenkin olla yleensä aika paljon suoritettuja opintoja. Avoimen väylästä en liikunnalla tiedä olevan, mutta ilmeisesti jollain tavalla erilainen hakuprosessi on niillä, jotka ovat suorittaneet liikunnanOHJAAJAN tutkinnon. Liikunnalle on yleisesti ottaen hyvin vaikea päästä sisälle, peräti kolmanneksi vaikein Suomessa, mutta älä anna sen haitata!! Kun uskoo itseenä niin pystyy vaikka mihin!!! Tsemppiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390