Kun mies lähtee, se on vaimon vika.
Kun joku tulee väliin, se on vaimon vika.
Kun lapset vieraantuu isästä, se on vaimon vika.
Kun miehellä on ongelmia, se on vaimon vika.
Kun lapsilla on ongelmia, se on vaimon vika.
Mikähän ei olisi vaimon vika?
Onko sekin vaimon vika, kun mies on halunnut lapsia, joita ei eron jälkeen haluaisi elättää??
Naisista on tullut miehen elämän pilaajia, jota yksin saavat kaiken negatiivisen aikaan.
Naisista ei ole mihinkään, muuhun kun eron jälkeen kasvattamaan lapset johon mies ei halua osallistua, kun ei ole pakko. Ja sekin on vaimon vika kun ei osaa ja aina yksin jaksa.
Kun ei jaksa niin vaimo on juoppo ja h..a ja mielenterveysongelmainen.
Onneksi miehissä ei ole mitään vikaa.
Naisten taakka on loppumaton, silti he ovat huonoja ihmisiä.
Omituisinta on että suurin osa lapsista on juuri tämänkaltaisen naisen kasvattama.
Jos lapsi on onnistunut elämässään, on isän kaltainen ja tullut isäänsä, jos taas lapsella menee huonosti on hän äitinsä kaltaianen...
Kun joku tulee väliin, se on vaimon vika.
Kun lapset vieraantuu isästä, se on vaimon vika.
Kun miehellä on ongelmia, se on vaimon vika.
Kun lapsilla on ongelmia, se on vaimon vika.
Mikähän ei olisi vaimon vika?
Onko sekin vaimon vika, kun mies on halunnut lapsia, joita ei eron jälkeen haluaisi elättää??
Naisista on tullut miehen elämän pilaajia, jota yksin saavat kaiken negatiivisen aikaan.
Naisista ei ole mihinkään, muuhun kun eron jälkeen kasvattamaan lapset johon mies ei halua osallistua, kun ei ole pakko. Ja sekin on vaimon vika kun ei osaa ja aina yksin jaksa.
Kun ei jaksa niin vaimo on juoppo ja h..a ja mielenterveysongelmainen.
Onneksi miehissä ei ole mitään vikaa.
Naisten taakka on loppumaton, silti he ovat huonoja ihmisiä.
Omituisinta on että suurin osa lapsista on juuri tämänkaltaisen naisen kasvattama.
Jos lapsi on onnistunut elämässään, on isän kaltainen ja tullut isäänsä, jos taas lapsella menee huonosti on hän äitinsä kaltaianen...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tunnistan tämän kirjoituksesi niin hyvin. Taidat elää jossain paskamaisessa ja nujertavassa ilmapiirissä, jossa sinua syytetään kaikesta siitä, mitä yrität tehdä ja vaikka kuinka hyvin ponnistelisit, ei se riitä. Niin tuttua, niin tuttua! Koeta päästä noista ihmisistä eroon, sillä juuri he pitävät tuota mielikuvaa sinusta vikapäänä kaikkeen mahdolliseen. Elät jossain kieroutuneessa yhteisössä, joka tarvitsee paskaämpärin, ja sinä olet heille se. Älä suostu tuohon enää. Vaaditaan vahvuutta torjua moinen roska, helppo on nujertaa väsynyt ja kaikkensa yrittävä ihminen.
Varsinkin näillä forumeilla (paitsi oikeassakin elämässä) näkee todella törkeää parjausta yksinhuoltajaäideistä, ei voi kuin ihmetellä että miksi sellaista, joka pitää arjen pystyssä, huoltaa, hoitaa lapsensa ja rakastaa näitä ja kasvattaa aikuiseksi ja unohtaa itsensä voidaan vielä parjata siitä. Jos huolehdit itsestäsi, olet itsekäs ja piittamaton äiti, mutta jos et jaksa kiinnittää huomiota ulkonäköösi, olet rupsahtanut ja homssuinen eli tyypillinen yh-äiti. On aivan sama, mitä teet koska se on aina väärin! :D
Yksinhuoltajamiehet sitävastoin nostetaan sankareiksi. Tunnen erään, joka sai jopa julkisen palkinnon siitä, että kasvatti omat lapsensa aikuiseksi kun äiti ei pystynyt eikä elareita maksanut. Kuinka moni yh-äiti saa palkinnoksi muuta kuin pelkkää kuraa ja parjausta ja halveksuntaa yhteiskunnalta ja kanssaihmisiltä? Ei ole prenikoita ainakaan minulla näkynyt.
Jos yhtään lohduttaa, koeta jaksaa ja etsiä positiivisempia ihmisiä elämääsi. Kyllä sinäkin tulet kuulemaan lasten omasta suusta joskus sen, kuinka sinua arvostavat. Näin minulle tapahtui. Siihen vaan vaaditaan kypsyyttä nähdä itse, miten asiat ovat menneet eli ihan teineiltä et tuota arvostusta vielä saa. Sellainen, joka on itse kasvanut yh:n lapsena, ei lähde syyttämään aina äitiä ja naista joka asiasta.
Vaikka en olekaan aloittaja, niin samanlainen paska yh-äiti :D
Se tuossa vaan ikävintä on kun itse kuulen nyt tuota nujertavaa paskaa exän asianajajalta sekä exältä, ja rivien välistä voin myös lukea exän suvun sanat. MUTTA kun heistä ei pääse eroon, juuri kun unohdat koko paskan, pulpahtaa se aina joltain kantilta esiin ja taas on niin arvostettu olo... eli viikottaista vähintäänkin..
Kun saiskin nuo halventavat ihmiset pois elämästään, mutta kun se ei taida onnistua kun korkeintaan siinä vaiheessa kun lapset on 18 v. jos silloinkaan :( Siispä olenkin ajatellut että pitää saada tähän elämään vähintää samassa suhteessa positiivisuutta, jotta tuon paskan kestää, ja etsiä niitä ihania ihmisiä ympärilleen, jotta se haukkuminen ei tunnu missään :D tosin en ole vielä löytänyt heitä tarpeeksi :D
Mutta kun joku sen näin oikein kirjoittaa, niin sitä on ihana lukea ja sekin saa jo suupielet korviin :)
Joka vuosi valitaan vuoden äiti, mahtuu sinne yksinhuoltaja sankari äitejäkin.
Se olis hieno asia, jos joku yh:ki tunnustetaan sankariksi, eli jopa ihmiseksi. Minä onneksi tunnen nykyään itseni sankariksi ilman tunnustustakin ja toivon totisesti, että jokainen yh-äiti tuntisi samoin, sillä yksinhuoltajat ovat todella niitä arjen sankareita, joita ilman tämä yhteiskunta ei pysyisi pystyssä.
Jos tässä kertoisin, millaisista vaikeuksista ollaan läpi selvitty, miten rakkaus omaan lapseen voi olla koetuksella ja mitä on joutunut lapsen itsensä turvallisuuden edestä tekemään ja kuinka ihmiset ymmärtämättömyyttään sekä silkkaa pahuuttaan ovat tehneet kaikkensa lisätäkseen kiviä kuormaani niin kertomiseen menisi koko yö eikä riittäisikään. Mutta pitkän nenän ovat kaikki vähättelijät ja nujertajat saaneet, josta tunnen aitoa ja nautinnollista vahingoniloa aina kun ajattelen aikaa taaksepäin. Niillä mollaajilla kun ei mene niin hyvin, kuin itsellä. Ihan helkatinmoinen sisu sitä nousi kaikesta mollaamisesta ja sillä pääsi pitkälle, mutta pari tai edes yhden hyvää luotettua ystävää kyllä jokainen tarvii, jonka kanssa jakaa murheet ja ilot.
Kun minä aikoinaan olin erittäin huonossa jamassa, päätin ja lupasin tuonne kosmokseen että jos tästä selviän niin lupaan auttaa kaikkia samassa tilanteessa olevia naisia. Siispä katse sinne positiivisiin ihmisiin ja pimeyden voittamiseen kaiken positiivisen avulla, joka voi tuoda iloa edes hiukan tämänhetkiseen elämään.
Minä kestin kaiken sen sonnan, joka niskaan on tullut ulkopuolisilta ihmisiltä, joista suurimmaksi osaksi kyllä pääsin eroon kun muutin pois paikkakunnalta. Muutosta sain voimaa aloittaa alusta ja keskittää voimat itselleni ja selviämiseen ja lasten hyvinvoinnin eteen. Koville otti, mutta elämä lähti hurjaan nousukiitoon ja tein töitä ja nyt olen kohta tohtori. Parin tukihenkilön, jotka haluvavat vilpittömästi hyvää, voimalla olen jaksanut.
Kaikkein kauheinta on, kun oma lapsi haukkuu heikoimmalla hetkellä paskaksi, silloin kun itse on heikoilla, nujerrettu ja poljettu juuri toisten toimesta. Lapsi syyttää, ja aiheuttaa vahinkoa ja tekee muutakin ajattelematonta seurauksia ymmärtämättä - se oli hirveintä mitä olen kokenut. Sellainen pahuus yllättää, joka liittyykin omiin lapsiin ja jota aikuiset pahantahtoiset ihmiset manipuloivat eli kannustavat ymmärtämätöntä lasta järjettömiin ja vastuuttomiin tekoihin. Toiset joutuivat vastuuseen pahoista teoistaan, joten kaikki päättyi hyvin.
Onneksi nämä pahimmat menevät teini-iän piikkiin, niistä selvitty ja muksut ovat julkisesti kertoneet, että olen maailman paras äiti. Siinä tuli korvaus kaikista kärsimyksistä, mitä elämässä on ollut.
varmaan surkuteltu naisen ja äidinosaa, vaan ihmeteltiin, miten erilainen voi olla miehen ja naisen välinen vastuunkanto ero tilanteessa!
Nainen jää miltei aina yksin lasten kanssa jos lapset jäävät hänelle, ja silti hän on huono äiti.
Kun lapset jäävät isälle, isä on super sankari kun huolehtii lapsistaan, ja kohtelu on aivan toista. Äidistä tehdään hullu, koska hän ei pysty huolehtimaan lapsistaan ja on se huoppoja h...ra. Mutta isä.. hän on esimerkillinen ihminen....! ÖÄiti oh aina huono oli lapset hänellät ai ei.
Jokainen äiti on lapsilleen se paras äiti, sanokoot muut mitä sanoo. Mutta haavoittuvaa on helppo parjata.
Miehestä tehdään aina uhri, ja nainen on se joka saa kaiken pahan aikaan.
Mistä noille miehille saadaan kaikki kunnia ja uhrin viitta päälle??? Vai saako nainenkin kusipäisyydellä kunniaa ja uhrin viitan jos haluaa, veikkaan ettei saa, mutta mielestäni ne munatkaan ei ole siellä jalkojen välissä niin ihmeelliset, että niiden takia pitäisi kusipäisiä miehiä ylistää!
No tuo kaiken taakan kantaminen yksin ja viime kädessä näyttää olevan juuri se äidin ja naisen osa kun miehelle se näyttää olevan täysin vapaaehtoista ja harrastuksenomaista toimintaa, josta annetaan heti kunniamaininta, ja sitä monesti odotetaankin: mies kaipaa kehuja siitä kun vie kerran viikossa roskapussin ja yksinhuoltajana mies on kansallissankari - sama mistä nainen saa halveksuntaa niskaansa. Sitä tarkoitan.
Valitettavasti se on usein niin, että jos mies haluaa lähteä huonosta suhteesta, jossa on huolehtinut päivittäisen arjen pyörittämisestä, on läheinen ja välittävä aikuinen lapsilleen, mutta jossa hän on ollut narsistisen vaimon halveksima ja vähätelty, niin kyllä se mies on tosi heikoilla vaikka haluaisi tehdä kaikkensa sen eteen, että saisi olla lasten kanssa päivittäin tekemisissä. Jos nainen päättää että hän on lähivanhempi niin hän voi sanella aivan miehen tahdon yli lastenvalvojille mitä haluaa ja häntä uskotaan. Hän määrittelee milloin isä ja lapset saavat olla yhdessä. Ulkopuoliset syyttävät miestä perheensä jättämisestä ja entinen vaimo saa marttyyrinviitan niskoilleen ja kaikki sympatiat puolelleen.
Jos nainen puolestaan lähtee huonosta suhteesta, hän vie siinäkin lapset mukanaan, on sankari, rohkea ja hänelle hurrataan kuinka hän on tehnyt juuri niin kuin pitää! Ja taas mies jää osattomaksi.
On ne isätkin joskus niitä arjen sankareita! Ainakin minun isäni oli!