hei mammat :)

ihan uteliaisuudesta kyselisin , että ilmoitatteko kennellekään ulkopuolisille sitten kun lähtö sairaalaan tulee?

itse tehdään miehen kanssa silleen että ilmoitetaan vasta kun mukula on syntynyt. äidin kuultua suunnitelmamme, hän suuttui aika pahastikkin eikä ymmärtänyt miksi niin teemme. ( ei jakseta sitä hössötystä mikä siitä varmasti heti alkaa) . hän nyt luulee jotenkin epäonnistuneen vanhempana kun en edes hälle ilmoita.. ärsyttävää, mutta minkäs teet. valintahan on ihan meidän kahden ( mieheni ja minun) .

itsellä laskettuaika jo ylitetty , eli lähtö voi tulla koska vaan :)
itsellä ikää 21 vuotta ja ensimmäinen lapsenlapsi hällekin tulossa ...
3135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kai se on ainakin miehen työnanjalle ilmoitettava, jos lähtö tulee sellaiseen aikaan, että työpäivä jää väliin.. ja sijaiselle, että osaa mennä sijaistamaan. En ajatellut ilmoitella sukulaisille/ystäville... luulisin, että siinä kun lähtö tulee on muutakin mietittävää kuin se, että kenelle kaikille sitä tilannetiedotusta pitäisi antaa. Ja mitäpä ne sukulaiset/ystävät sillä lähtö tuli tiedolla tekisivät.. synnytyshän voi kestää tunteja tai jopa päiviä... tai kyseessä voi olla ns. väärä hälytys. Eikä sieltä sairaalasta sitten välttämättä ole aikaa antaa mitään väliaika tiedotteita. Ei kai siellä salissa kännyköitä saa päällä pitää?

Äänestä

varmaan äitilleni ja siskolleni jos ehtisin ja siinä tilanteessa muistaisin.

Äänestä
  • Itse ollaan alustavasti mietitty että kun lähtö tulee (riippuen tietysti kellon ajasta) mutta ainakin nimenomaan miehen työnantajalle/työkaverille että tietävät miksi on poissa töistä. Jos lähtö tulee yöllä ni ei mitään ilmotella sillon vielä kenellekkään mutta aamusella pitäisi sitten soittaa miehen siskolle että "voisitkos viedä meidän koiraa lenkille" :)

    Mutta ei ainakaan minun mielestäni ole mikään tarve alkaa ilmottamaan omille vanhemmille/appivanhemmille. Saavatpa sitten tiedon kun lapsi on maailmassa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohtapoksahtaa kirjoitti:

ihan uteliaisuudesta kyselisin , että ilmoitatteko kennellekään ulkopuolisille sitten kun lähtö sairaalaan tulee?

itse tehdään miehen kanssa silleen että ilmoitetaan vasta kun mukula on syntynyt. äidin kuultua suunnitelmamme, hän suuttui aika pahastikkin eikä ymmärtänyt miksi niin teemme. ( ei jakseta sitä hössötystä mikä siitä varmasti heti alkaa) . hän nyt luulee jotenkin epäonnistuneen vanhempana kun en edes hälle ilmoita.. ärsyttävää, mutta minkäs teet. valintahan on ihan meidän kahden ( mieheni ja minun) .

itsellä laskettuaika jo ylitetty , eli lähtö voi tulla koska vaan :)
itsellä ikää 21 vuotta ja ensimmäinen lapsenlapsi hällekin tulossa ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu