Ajokoiran hoito

Pulassako?

Haluaisin kokeneemmilta ihmisiltä vinkkejä ajokoiran pitoon ja hoitoon. Käsittääkseni ajokoiran ruokinta ja liikunta-tarpeet eroavat monista muista koirista jonkin verran. Ihan kaikki yleisvinkit tulevat tarpeen ja vaikka tuntuisi tyhmälle ja itsestään selvälle asialle niin sano toki, kaikki tieto on minulle kullanarvoista.

Tilanteeni on nimittäin se että sukulaiseni kuoli täysin yllättäen ja minun hoiviini jäi hänen 3 vuotias suomenajokoira narttunsa. Koiran omistaja ei ole käynyt koiran kanssa ikinä ajamassa, eikä koira muutenkaan ole paljon liikkunut muualla kuin tarhassa ja tämän takia suhtautuu erittäin varauksella vieraisiin ihmisiin (etenkin miehiin) ja tarkoituksenani on pitää se itselläni niin kauan että saan selvyyttä siitä voiko koiran luovuttaa edelleen jollekkin kuka sen kanssa pääsisi metsälle (minulla ei tähän mahdollisuutta ole).

Olen tutkinut asioita paljon netistä ja minulla itselläni on kokemusta muista koirista joten perusasiat ovat hallussa. Haluaisin kuitenkin tietoa suoraan ihmisiltä joilla on käytännön kokemusta ajokoirista.

6

2312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on koira

      siinä missä muutkin koirat.

    • Ajokoira on paras =)

      Itse olen 17-vuotias ja perheessäni on ollut viimeiset 20-vuotta ajokoiria yhteensä kolme,kaikki uroksia ja eri aikaan. Täydellinen rotuhan tuo on,komean näköinen ja mukava luonne. Usein joissain sivuilla kerrotaan, ettei ajokoira olisi mikään perhekoira, mutta se ei ole totta, vaikka tietty kaikki riippuu kasvatuksesta. Mutta onhan totuus kuitenkin se, että ajokoira on tarkoitettu metsästykseen, pelkäksi seurakoiraksi sitä ei pentuna saa kasvattaa. Meillä koirat eivät koskaan olleet öitään tarhassa ja jos joskus koira jäi yksin kotiin tarhaan, niin se jätettiin sinne korkeintaan puoleks tunniks. Joka yö ne nukkuivat jonkun sängyssä tai sohvalla, koiranpedeille ei erikoisemmin tarvetta ollut. Kaikki mahdolliset temput ainakin meidän koirat oppivat, kaapit ja tynnyrit missä oli niiden ruokia ja herkkuja ne monta kertaa avasivat itse. Luonne ei ole mistään helpoimmasta päästä, ajokoirat ovat päättäväisiä ja periksi ne eivät helposti anna. Riehakas ja leikkisä rotu on kyseessä myös, meillä jokainen koirista olisi jaksanut leikkiä vaikka kuinka kauan ja välillä riehuminen karkasi käsistä.:D Helpommin koulutettaviakin rotuja todella löytyy, mutta yhtälailla ajokoirastakin saa mukavan koiran kuin mistä tahansa rodusta, kunhan vaan ei luovuta helpolla.=) Väittäisin kyllä suomenajokoiria melko terveeksi roduksi ja onhan se niin yleinen rotu että sen sairauksista on myös tietoa. Liikuntaa ajokoirat tottakai tarvitsee paljon, eikä metsästys meillä ainakaan koskaan koirilla ollut edes joka viikkoista, vaan sillon tällön metsästyskaudella. En osaa sanoa onko ruokinta jotenkin poikkeavaa, ei ainakaan mun mielestä. Monet ajokoiran omistajat vetävät kotiruoka ja liha linjalla koko koiran elämän, vaan pentuna antavat sille pentunappuloita. Silleen tosin en itse suosittele, kyllä rinnalla täytyy aina erikois nappuloita olla. Ajokoirat ovat muuten aika hotkijoita, yleensä ruoka menee heti, eikä edes nappuloita ole yleensä koskaan jäljellä ruokakupissa. Itse asiassa pidin sitä koko lapsuuteni ajan normaalina, mutta mitä enemmän on ollut muiden rotujen kanssa tekemisissä, niin ei todellakaan kaikki rodut sillä tavalla hotki. Tässä tietenkin on poikkeuksia, meidän edellinen pentu oli todella valikoiva, aina kun sille ostettiin uusia nappuloita se söi pari kertaa pussista ja sitten ei enää koskaan. Toisaalta sillä paljastui 9 kuukautisena synnynnäinen maksan ohivirtaus, viikko tämän jälkeen Epeli jouduttiin lopettamaan, joten ehkä syy siihen ruuan valikoimiseen löytyi sairaudesta.

      • hhg hhg hhg

        >>Mutta onhan totuus kuitenkin se, että ajokoira on tarkoitettu metsästykseen, pelkäksi seurakoiraksi sitä ei pentuna saa kasvattaa.>>

        -Miksi sitä ei saisi kasvattaa pentuna seurakoiraksi ? Tosin jokainen koira on seurakoira, sillä kaikki ovat omistajiensa seuralaisia, mutta kaikki koirat tarvitsevat myös liikuntaa ja aktivointia. Minkään rotuinen koira ei pärjää pelkkänä seurakoirana.

      • ...
        hhg hhg hhg kirjoitti:

        Kuka tyhmä ottaisi nimenomaan metsästykseen tarkoitetun koiran ja varsinkin ajokoiran PELKÄKSI seurakoiraksi?:D Siis tottakai se on myös seurakoira, mutta sitä kasvatetaan metsästys käyttöön. Kukaan kunnon kasvattaja ei edes myy metsästyskoiran pentuja ei metsästävälle-henkilölle. Jos koira on sairas, eikä sitä pysty käyttämään metsästykseen, niin tottakai asia silloin on eri. Mutta ajokoiralla metsästysvietti vaan on todella korkea, eikä se saa muista harrastuksista samaa aktiviteettia. Ei ole järkevää lähteä peittämään koirasta jotain ominaisuutta kasvattamalla se aivan erilaiseksi kuin se on jalostettu.

      • hhg hhg hhg
        ... kirjoitti:

        Eihän koira kumminkaan pääse metsälle kuin vain metsästyskausina, joka on todella pieni osuus koiran koko elinajasta. Kyllä ajokoiratkin ovat varmasti tyytyväisempiä kokovuotisina harrastuskoirina kuin vain osavuotisina metsästyskoirina. Ne tuskin älyävät metsästyskaudesta mitään, vaan jos niitä käytetään metsällä, niin ne luulevat pääsevänsä metsälle aina, joka on niille todella stressaavaa. Tunnen ainakin 2 suomenajokoiraa ja beaglea, jotka toimivat ihanina kodin seuralaisina, pääsevät joka päivä metsään tai koirapuistoon juoksemaan ja leikkimään sekä tottelevat hyvin eivätkä turhaan karkaile. Vaikka ne lähtevät helposti rusakon perään sellaisen nähtyään, niin ne hyvin koulutettuina palaavat nopeasti takaisin ulkoiluttajiensa kannoille. Toinen niistä ajokoirista on omistajansa kanssa agilitykurssilla mukana ja suorastaan nauttii siitä. Ne koirat ovat kotona kilttejä ja rauhallisia ja tulevat toimeen pienempien lemmikkienkin kanssa, kuten kissojen ja jyrsijöiden. Ja puhdasverisiä rotujensa edustajia ovat.

      • hhg hhg hhg
        ... kirjoitti:

        Kuka tyhmä ottaisi nimenomaan metsästykseen tarkoitetun koiran ja varsinkin ajokoiran PELKÄKSI seurakoiraksi?:D Siis tottakai se on myös seurakoira, mutta sitä kasvatetaan metsästys käyttöön. Kukaan kunnon kasvattaja ei edes myy metsästyskoiran pentuja ei metsästävälle-henkilölle. Jos koira on sairas, eikä sitä pysty käyttämään metsästykseen, niin tottakai asia silloin on eri. Mutta ajokoiralla metsästysvietti vaan on todella korkea, eikä se saa muista harrastuksista samaa aktiviteettia. Ei ole järkevää lähteä peittämään koirasta jotain ominaisuutta kasvattamalla se aivan erilaiseksi kuin se on jalostettu.

        Sanoinko jossain vaiheessa PELKÄKSI seurakoiraksi ? Minun mielestäni mikään koira ei sovi pelkäksi seurakoiraksi, vaan jokainen tarvitsee liikuntaa ja aktivointia, on se sitten metsästystä, paimennusta, suojeluharrastusta, taakkojen vetämistä, tokoa, agilitya, vepeä, mejää, pk-toimintaa jne.

        Lukuunottamatta joitain vallan sairaiksi jalostettuja rotuja, jotka eivät liikkumaan melkein edes pysty.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      67
      3394
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      143
      2380
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1898
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      171
      1629
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      90
      1513
    6. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      76
      1464
    7. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      66
      1457
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      71
      1236
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1150
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      35
      1118
    Aihe