Uusi albumi

Tänne vaan mielipiteitä Linkin Parkin uudesta '' A Thousand Suns '' albumista!

Minulta asteikolla 4-10 arvosanaksi 7. Kyllä on tyyli muuttunut kulta-ajoista.
3691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ekalla kerralla erittäin sekavalta kuulostava kokonaisuus mutta nyt 10 kuuntelun jälkeen alkaa albumi aueta ja kylläpä on LP tehnyt loistavan levyn, taas! Tää on jotain uutta ja erilaista mitä ei ole ennen kuultu. Hyvä ettei bändi toista itteensä tekemällä Hybrid Theoryn toisintoja vaan uskaltaa ottaa uusia haasteita.
"Blackout", When they Come for you" ja The Catalyst ovat omia suosikkeja levyltä mutta uskompa että vielä en ole kuunnellut levyä tarpeeksi vaan jokin koukuttaa albumissa mielettömästi aivan kuten entisetkin albumit.

Mielenkiintoisen lisän levylle tuo afrovaikutteet joka keitoutuu rappiin.
Tää on jossain päin maailmaa arvostettu jo vuoden parhaaksi levyksi!
Jos ei uusi LP miellytä niin eikun Hybrid Theory ja Meteora levykelkaan ja muistelemaan 2000-luvun ekoja vuosia.


Arvosana 9 1/2 - 10

Äänestä
  • Joo kyllä ekan kerran kun kuunteli niin oli vähän pettynyt olo, mutta tää levy vaatiikin vähä enemmin kuuntelua, että pääsee vähä paremmi sisälle noihin biiseihin. Kuitenkin tykkää enemmän vanhoista albumeista, kun oli vähän "raskaampaa" ja menevämpää musaa. Näistähän suurin osa biiseistä on aika rauhallisia, paria poikkeusta lukuunottamatta, catalyst ja blackout myös mun suosikkeja! Silti hieno juttu et heiltä irtoo vähä kaikennäköstä musiikkia, että ei oo taidoista puute kyllä.
    Ja pakkohan se oli liput tilata kesäkuun keikalle ei sii muu auta. Mielenkiintosta nähä miltä nää uudet biisit kuulostaa livenä, ja kai sinne vanhojaki mahtuu joukkuun ;)

    Äänestä

Mun mielestä levy on hyvi,mäkää en tosi heti "syventyny" levyy.Pari kuunteluu lisää autto kyl!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ferr kirjoitti:

Tänne vaan mielipiteitä Linkin Parkin uudesta '' A Thousand Suns '' albumista!

Minulta asteikolla 4-10 arvosanaksi 7. Kyllä on tyyli muuttunut kulta-ajoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu