Hl ja SHY ovat yhdistymässä ?? Kuka tietää, onko vain uutisankka. Jos näin, se on lähtö koko yhdistyksestä.
Onko fuusio syntymässä ??
13
437
Vastaukset
- ------------------
Onko tosiaan Tieteellinen hypnoosi, Hypnoosiliitto ja Suomen hypnoosiyhdistys yhdistymässä? Kuka tietää asiasta varmuuden vai onko tässäkin uutisankat liikkeellä. Jos näin, se on sitten vain yhteen kuuluminen, toivottavasti ei maksu ole kolminkertainen
- todellakaan
Ei kukaan eikä eikä mikään noista yhdistyksistä ole fuusioitumassa. Jokaisella näistä on omat linjauksensa. Tämän kaltaiset trollaukset ovat jonkun itseensä turhautuneen pahansuopaisuutta. Sitä on sitten kiva hihitellä itsekseen ja tuntea, että sainpa jotain aikaiseksi minäkin.
- jo kauan
Butler tai vastaava trollaaja on asialla. On yleisesti tiedossa, että Tieteellinen hypnoosi on tehnyt selvän pesäeron ns. maallikkohypnoosiin (H-liitto, tajunnanyhteisö SHY) sen nykytilan vuoksi. Yhtä lukuun ottamatta ovat kaikki ns. tieteellisen kaksoisjäsenet jättäneet SHY:n. SHY-H-liitto virittelivät keväällä koulutusyhteistyötä. Tuskin sekään jatkuu - "tajunnallisten" kriisi on niin syvä.
- rajaa SHY:hyn
todellakaan kirjoitti:
Ei kukaan eikä eikä mikään noista yhdistyksistä ole fuusioitumassa. Jokaisella näistä on omat linjauksensa. Tämän kaltaiset trollaukset ovat jonkun itseensä turhautuneen pahansuopaisuutta. Sitä on sitten kiva hihitellä itsekseen ja tuntea, että sainpa jotain aikaiseksi minäkin.
Hypnoosi-ihmisen butlerointiin (vihjailu, tosiasioiden sotkeminen, sepittely, roolienvaihdot) voi olla monta syytä. Jos H-liitto on ottanut opikseen koulutuspäivien v. 2008 poliisihärdellistä ja toukokuun 2010 SHY-kokeilusta, niin se voi vähän selkeyttää kriisin kuvioita.
- ihmettä
rajaa SHY:hyn kirjoitti:
Hypnoosi-ihmisen butlerointiin (vihjailu, tosiasioiden sotkeminen, sepittely, roolienvaihdot) voi olla monta syytä. Jos H-liitto on ottanut opikseen koulutuspäivien v. 2008 poliisihärdellistä ja toukokuun 2010 SHY-kokeilusta, niin se voi vähän selkeyttää kriisin kuvioita.
Mitä ihmettä tarkoitat "poliisihärdellillä" ? Sitäkö, kun senaikainen poliisiylijohtaja oli kuullut tieteellisen taholta vihjauksen, että maallikkohypnoosissa toimii rikollisia. Niinpä hän kielsi poliiseja olemasta missään tekemisissä rikollisten koulutustilaisuuksissa. Tämä huolimatta siitä, että liiton ihmisiä oli ollut saumattomassa yhteistyössä poliisin kanssa vuosia. Ei silloin muuta härdelliä ollut kuin se, että eräät halusivat ajaa maallikkohypnoosin alas ja toimivat tarkoitusperilleen tarkoituksenmukaisesti.
On totta, että SHYn piiristä paljastui henkilö, joka sai tuomion ja Liitostakin löytyy henkilöitä, jotka jonkun mielestä ovat vastenmielisiä, mutta on silti perusteetonta leimata koko maallikkohypnoosi - erilaisia kuvauksia
ihmettä kirjoitti:
Mitä ihmettä tarkoitat "poliisihärdellillä" ? Sitäkö, kun senaikainen poliisiylijohtaja oli kuullut tieteellisen taholta vihjauksen, että maallikkohypnoosissa toimii rikollisia. Niinpä hän kielsi poliiseja olemasta missään tekemisissä rikollisten koulutustilaisuuksissa. Tämä huolimatta siitä, että liiton ihmisiä oli ollut saumattomassa yhteistyössä poliisin kanssa vuosia. Ei silloin muuta härdelliä ollut kuin se, että eräät halusivat ajaa maallikkohypnoosin alas ja toimivat tarkoitusperilleen tarkoituksenmukaisesti.
On totta, että SHYn piiristä paljastui henkilö, joka sai tuomion ja Liitostakin löytyy henkilöitä, jotka jonkun mielestä ovat vastenmielisiä, mutta on silti perusteetonta leimata koko maallikkohypnoosiTerveydenhuollon ammattilaisten palstoilta (myös TietHyn) ja Poliisilehdesta 2/2008 löytyy v. 2008 poliisihässäkästä toisenlaiset kuvaukset. Puoskarilakityöryhmän, TietHyn koulutuskannnaoton ja terveysalan järjestöjen yhteiskannanottojen ei ole enää paluuta entiseen. Kriisi vaikuttaa kroonistuvan.
- forensinen hypnoosi
ihmettä kirjoitti:
Mitä ihmettä tarkoitat "poliisihärdellillä" ? Sitäkö, kun senaikainen poliisiylijohtaja oli kuullut tieteellisen taholta vihjauksen, että maallikkohypnoosissa toimii rikollisia. Niinpä hän kielsi poliiseja olemasta missään tekemisissä rikollisten koulutustilaisuuksissa. Tämä huolimatta siitä, että liiton ihmisiä oli ollut saumattomassa yhteistyössä poliisin kanssa vuosia. Ei silloin muuta härdelliä ollut kuin se, että eräät halusivat ajaa maallikkohypnoosin alas ja toimivat tarkoitusperilleen tarkoituksenmukaisesti.
On totta, että SHYn piiristä paljastui henkilö, joka sai tuomion ja Liitostakin löytyy henkilöitä, jotka jonkun mielestä ovat vastenmielisiä, mutta on silti perusteetonta leimata koko maallikkohypnoosi1.) Viranomaisyhteistyöhön ei ole Suomessa tapana sekaantua minkäänlaisin uhkailuin.
2.) Rikostutkinta ja rikosuhrien hoidot kuulukoot vain ja ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisille, joilla on siihen erityispätevyys.
3.) On ihan ymmärrettävää, että poliisi vetää pois henkilönsä erikoislaatuisten "yhteisöjen" koulutuksista. Saisi VALVIRAKIN puuttua jos terveydenhuollon ammattilaiset osoittautuvat vikapäiksi puoskaroinnin ammattiopetukseen.
Myös maallikkohypnoosin kurssit pitäisi lopettaa. Kaikissa muodoissa. - Butler
forensinen hypnoosi kirjoitti:
1.) Viranomaisyhteistyöhön ei ole Suomessa tapana sekaantua minkäänlaisin uhkailuin.
2.) Rikostutkinta ja rikosuhrien hoidot kuulukoot vain ja ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisille, joilla on siihen erityispätevyys.
3.) On ihan ymmärrettävää, että poliisi vetää pois henkilönsä erikoislaatuisten "yhteisöjen" koulutuksista. Saisi VALVIRAKIN puuttua jos terveydenhuollon ammattilaiset osoittautuvat vikapäiksi puoskaroinnin ammattiopetukseen.
Myös maallikkohypnoosin kurssit pitäisi lopettaa. Kaikissa muodoissa.vaan sitten lopettamaan ja onnea yritykselle.
- osallistujat?
Koulutuspäivät antavat vastauksen: Olivatko tajunnanyhteisön aktivistit enää tervetulleita Riihimäelle? Jttkuuko keväällä kohistu SHY-H-liitto-yhteistyö vai ei? Koulutuspäivien ohjelmasta päätellen ainakaan tajunnantaitajia, "puoskarien" opettamisesta morkattuja terveysammattilaisia (psykoterapeutteja) tai rikosuhrien tutkintaa ei ollut enää ohjelmassa.
- Butler
Tämä huhu, joka nyt pyörii, olisi Shy:na ja Hl:n liitto. Eihän Tieteellinen lähde maallikoihin mukaan. Ja nyt näyttää siltä, että maallikkoliike on ajamassa pois Valviran porukaa ja olisiko taustalla juuri pelkästään maallikoista koostuva uusi yhdistetty yhdistys. Mene ja tiedä. Näin puhutaan.
- viikonlopusta?
Butler kirjoitti:
Tämä huhu, joka nyt pyörii, olisi Shy:na ja Hl:n liitto. Eihän Tieteellinen lähde maallikoihin mukaan. Ja nyt näyttää siltä, että maallikkoliike on ajamassa pois Valviran porukaa ja olisiko taustalla juuri pelkästään maallikoista koostuva uusi yhdistetty yhdistys. Mene ja tiedä. Näin puhutaan.
Trollaaja jatkaa "raportointiaan".
Butler: >"Shy:n ja Hl:n liitto....nyt näyttää siltä, että maallikkoliike on ajamassa pois Valviran porukaa ja olisiko taustalla juuri pelkästään maallikoista koostuva uusi yhdistetty yhdistys."
Huuhaahan ja "puoskarien" opettamiseen sekaantuneita terveydenhuollon ammattilaisia skannataan nyt epävirallisilta listoilta. Ei ole uskottavaa, että H-liitto ja Shy vapaaehtoisesti päästäisivät irti titteliporukoista.
Anna faktoja, älä trollaa äläkä sepittele, ketkä ja missä puhuneet Shy-H-liitto-fuusiosta tai virallisten uuhaarien ulosajosta? - Butler
viikonlopusta? kirjoitti:
Trollaaja jatkaa "raportointiaan".
Butler: >"Shy:n ja Hl:n liitto....nyt näyttää siltä, että maallikkoliike on ajamassa pois Valviran porukaa ja olisiko taustalla juuri pelkästään maallikoista koostuva uusi yhdistetty yhdistys."
Huuhaahan ja "puoskarien" opettamiseen sekaantuneita terveydenhuollon ammattilaisia skannataan nyt epävirallisilta listoilta. Ei ole uskottavaa, että H-liitto ja Shy vapaaehtoisesti päästäisivät irti titteliporukoista.
Anna faktoja, älä trollaa äläkä sepittele, ketkä ja missä puhuneet Shy-H-liitto-fuusiosta tai virallisten uuhaarien ulosajosta?kuluu, että yleisellä keskustelupalstalla en mainitse nimiä. Yritän keskustella aina yleisellä tasolla ja jätän henkilöt rauhaan.
- t. mukana ollut
viikonlopusta? kirjoitti:
Trollaaja jatkaa "raportointiaan".
Butler: >"Shy:n ja Hl:n liitto....nyt näyttää siltä, että maallikkoliike on ajamassa pois Valviran porukaa ja olisiko taustalla juuri pelkästään maallikoista koostuva uusi yhdistetty yhdistys."
Huuhaahan ja "puoskarien" opettamiseen sekaantuneita terveydenhuollon ammattilaisia skannataan nyt epävirallisilta listoilta. Ei ole uskottavaa, että H-liitto ja Shy vapaaehtoisesti päästäisivät irti titteliporukoista.
Anna faktoja, älä trollaa äläkä sepittele, ketkä ja missä puhuneet Shy-H-liitto-fuusiosta tai virallisten uuhaarien ulosajosta?Riksussa keskusteltiin mahdollisesta yhdistymisestä. Asia ei ollut ohjelmassa, vaan oli yleistä keskustelua kahvitauoilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1049719Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.664749Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.53243Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92451Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 451468
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.531441Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591408Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651331