Anoreksia lihavan ruumiissa

tarvitset ihmisen, jolle uskallat kertoa kaiken. sen, että vaikka ulkopuolisen silmissä näytät terveemmältä kuin anoreksian pahimpina aikoina, on sulla vielä paha syömishäiriö ja lopulta tuhoat ruoansulatuksesi laksatiiveilla. on varmasti olemassa ihminen, joka ymmärtää, että sulle laihtuminen on terveempi vaihtoehto kuin päivittäinen syöminen, kun se vaatii sulta terveen aineenvaihdunnan ja mielenterveyden. että sun mielestäsi on parempi antaa elintoimintojen pysähtyä kuin itse tappaa itsesi lihomisen pelossa.

on jotenkin normaalimpaa näännyttää itseään ja olla syömättä, kuin käyttää laksatiiveja ja muita tyhjennyskeinoja päivittäin. silloin ei tarvitse juosta apteekissa ja panikoida, milloin kassa huomauttaa asiasta. pakkohan niiden on myydä. viime marraskuussa kassa sanoi mulle, että näitä ei sovi käyttää yhdessä (ostin kahta laksatiivia, kun kumpikaan ei tuntunut yksikseen enää toimivan) eikä muuten kuin akuuttiin ummetukseen. päätin, etten enää ikinä ostaisi laksatiiveja. se sama myyjä katsoo aina, kun astun ovesta sisään ja jotenkin tuntuu, ettei se haluaisi myydä, mutta sen on pakko. silloin olen sairas, oikeastaan sama kuin narkkari, ja päätän lopettaa syömisen kokonaan, että pääsisin eroon myös laksoista. muutama viikko sitten menin terveyskeskukseen ja uskottelin lääkärille, että mulla on parin viikon ummetus ja pakko saada joku apu, kun mikään kotikonsti ei enää toimi. lääkäri paineli mahaani ja sanoi, ettei se kovalta tunnu, kysyi oliko oksentaminen ollut spontaania vai tahallista. tahallaan en oksenna, joskus vaan otan niin paljon laksatiiveja, että oksennus tulee väkisin. sain hoitajalta peräruiskeen ja kun se toimi, olin onnellinen ja terve ja sain käyttää paljon tahdonvoimaa siihen, etten riemunnut avoimesti. myöhemmin olo on ollut aikalailla sama kuin herätä sammumisesta kesken, kun joku kusipää yrittää tulla sisään. tarkoitan vaan sitä, että olen valmis melkeen mihin vain saadakseni ruoan pois elimistöstäni.

ymmärrän sua hyvin ja tuntuu pahalta puolestasi. varmasti sattuu ja suututtaa kuulla muilta, että näyttää terveemmältä. yksi kaverini sanoi viime syksynä, että olen paljon terveemmän näköinen kuin viimeksi - ei oltu nähty viikkoihin, ja siitä tiesin lihoneeni vaikken itse tahtonut kroppaani keskittyä. vitutusta lisäsi se, että just sinä iltana tunsin itseni kauniimmaksi kuin aikoihin, ja kaverin huomautus oli sama kuin joku olisi haukkunut läskiksi. kuuntelin monta kuukautta sitä samaa, eikä kukaan tahtonut uskoa, etten tosiaan ole parantunut. laihtuessani siskoni pisti välit poikki joksikin aikaa, ei kestänyt sairasta siskoa, mutta kun olen itkenyt ahmimisiani ja avautunut enemmän kuin kellekään, se ei kuuntele. se nauttii kuulla, että olen kiskonut perhepitsan, pullapitkon, jäätelöä, käynyt taas snägärillä, ne ruokamäärät on sen mielestä sairaita, mutta äkkiä siskon sairastaminen ei sitä haittaakaan. en usko, että kaikki ihmiset on yhtä kieroja, mutta koen eläneeni sairaiden ihmisten keskellä ja siksi välit moneen on katkenneetkin. puhe parantumisestani loppui siihen, kun kysyin kavereiltani mitä ne luulee, että kymmenen kiloa lisää neljässä kuukaudessa vaatii. fyysisesti sitä voi näyttää elinvoimaiselta ja että on noussut kuilusta, mutta henkisesti meinaa happi loppua kun hukkuu kaikkeen paskaan.

en oikeen osaa sanoa, miten pääset sairaudestasi, kun olen itse aika samassa tilanteessa. tuntuu turhalta lopettaa nyt, kun kroppa on jo pilalla. tuntuu väärältä lopettaa leikki kesken, kun on vielä niin paljon saavutettavaa. mietin opiskelua kesällä, mutta tajusin sen vaikeuttavan laihtumista - en millään jaksaisi päiviä syömättä ja kun sitten ahmisin, en pariin päivään liikkuisi turvotukseltani mihinkään. valitsin siis sairauden tulevaisuuden sijaan. sun on puhuttava jollekin suoraan, ei sua voida potkia hoidosta vaan siksi, että olet normaalipainoinen. moni anoreksia muuttuu ahmimishäiriöksi, ja sitä hoitajien ei pitäisi unohtaa. tarvitset apua nyt ehkä enemmän kuin osastolle joutuessasi ja vaikka toivottomalta tuntuu, sä voit parantua. se vaatii aikaa ja hermoja, mutta turha sitä on pitkittää.