Mikä on määritelmä hindulaisuudelle?
Käykö tämä: Syntyperältä arjalainen, Veeda-kirjojen jumalalliseen alkuperään uskova on hindu.
hindulaisuus=?
17
910
Vastaukset
- Sean
Sinun ehdotuksesi on määritelmä sanalle hindu - ei sanalle hindulaisuus. Mutta suunnilleen noin sanoisin asian olevan. Tietysti kuka tahansa voi harjoittaa sitä uskontoa. Tiesitkö muuten, että Mick Jagger ja Jerry Hall solmivat avioliiton hindulaisin perintein? Mutta intiassa ei ajatella käännynnäisten olevan kovinkaan aitoja hinduja. Kuulin Intiassa, että esm. Indira Gandhilta oltiin evätty pääsy johonkin temppeliin, koska joku isän puolelta oli jainalainen (olikohan se peräti isä?)
Asia on vähän niinkuin juutalaisuus. Kuka tahansa voi kääntyä juutalaiseksi, mutta aitoja juutalaisia on tosi vähän. Sitten käännynnäiset joutuvat kokemaan rasismia, koska uskonto on hierarkinen. Sama on hindulaisuuden suhteen. Käännynnäiset joutuvat alimpaan kastiin.
Esimerkiksi Krishnamurti kuului syntyperänsä mukaan ylimpään hindukastiin. Mutta hänestä tuli tavoiltaan länsimainen, eikä antanut ihmisten koskea jalkojaan.- Jakob Filosofi
Indira Gandhin isä, Mohandas Gandhi, ei ollut jainalainen, vaan vashnavahindu. Näin olen kuullut.
- Sean
Jakob Filosofi kirjoitti:
Indira Gandhin isä, Mohandas Gandhi, ei ollut jainalainen, vaan vashnavahindu. Näin olen kuullut.
Mohandas Gandhi ei ole Indira Gandhin isä. Hän on Mahatma Gandhi, eikä hänellä ollut lapsia.
Indira Gandhin isä oli Jawaharlal Nehru, Intian pääministeri hänkin. Samoin Indiran poika Rajiv oli Intian pääministeri.
Intiassa kuulin, että joku Indiran vanhemmista tai isovanhemmista oli jainalainen, eikä sen vuoksi päässyt johonkin tärkeään hindutemppeliin. En nyt usko, että se oli Indiran isä, mutta joku esi-isä. - Rani
Sean kirjoitti:
Mohandas Gandhi ei ole Indira Gandhin isä. Hän on Mahatma Gandhi, eikä hänellä ollut lapsia.
Indira Gandhin isä oli Jawaharlal Nehru, Intian pääministeri hänkin. Samoin Indiran poika Rajiv oli Intian pääministeri.
Intiassa kuulin, että joku Indiran vanhemmista tai isovanhemmista oli jainalainen, eikä sen vuoksi päässyt johonkin tärkeään hindutemppeliin. En nyt usko, että se oli Indiran isä, mutta joku esi-isä.Miksi jainalaiselta evätään pääsy hindutemppeliin?
- Jakob Filosofi
Sean kirjoitti:
Mohandas Gandhi ei ole Indira Gandhin isä. Hän on Mahatma Gandhi, eikä hänellä ollut lapsia.
Indira Gandhin isä oli Jawaharlal Nehru, Intian pääministeri hänkin. Samoin Indiran poika Rajiv oli Intian pääministeri.
Intiassa kuulin, että joku Indiran vanhemmista tai isovanhemmista oli jainalainen, eikä sen vuoksi päässyt johonkin tärkeään hindutemppeliin. En nyt usko, että se oli Indiran isä, mutta joku esi-isä.Ei ollut Mohandas Indiran isä, mutta muistaakseni Mahatmalla oli lapsia.
- Sean
Rani kirjoitti:
Miksi jainalaiselta evätään pääsy hindutemppeliin?
Koska temppeli on niin "pyhä" hinduille, ettei sinne päästetä vääräuskoisia. Eräs tuttuni heitettiin Jerusalemissa turistien suosimasta kalliomoskeijasta itkumuurin vierellä ulos, kun uskalsi sulkea silmänsä moskeijassa. Siellä kun on niin ankarat säännöt, ettei siellä saa harjoittaa muuta kuin islamia. Eli ei saa laittaa silmiä kiinni, kun muslimi ei laita silmiään kiinni moskeijassa.
- Ande
Jakob Filosofi kirjoitti:
Indira Gandhin isä, Mohandas Gandhi, ei ollut jainalainen, vaan vashnavahindu. Näin olen kuullut.
...On historiamme suurimpia rauhan symboleja ja ehkäpä väkivallattoman vastarinnan Isähahmo. Gandhilla oli lapsia.
Intialaiset antoivat Mohandas Karamchand Gandhille lisänimen MAHATMA, joka tarkoittaa suurta henkeä.
"Gandhin ystävät muistavat ikuisesti tämän vaatimattoman miehen, jonka silmät olivat usein täynnä naurua, mutta silti kuin pohjattoman surun kaivot" (Nehru)
Mohandas Karamchand Gandhi syntyi 2. päivänä lokakuuta 1869 Porbandarissa Kathiawarin niemimaalla, opiskeli oikeustiedettä Englannissa ja matkusti huhtikuussa 1893 Etelä-Afrikkaan erästä oikeusjuttua hoitamaan aavistamatta lainkaan, että ennen kuin vuosi olisi kulunut, hän joutuisi johtavaan asemaan politiikassa antaen panoksensa Etelä-Afrikassa asuvien intialaisten ihmisoikeuksien puolesta.
Neljännesvuosisataa myöhemmin Gandhi "taisteli" koko Intian vapautumisen puolesta. Hän organisoi väkivallattoman vastarinnan, jonka sittemmin kruunasi menestys. Gandhista tuli Intian henkinen johtaja, joka sai kansalaisiltaan lisänimen Mahatma, joka tarkoittaa suurta henkeä.
Kuitenkin Intian itsenäisyyspäivä 15. elokuuta 1947 valkeni Gandhille surun merkeissä. Hänen pitkäaikaiset ponnistuksensa hindulaisen ja islamilaisen kansanosan yhdistämisestä olivat rauenneet tyhjiin, maa oli jakautunut kahtia Intiaan ja Pakistaniin.
Kun Mahatma Gandhi tammikuun 30. päivänä 1948 oli matkalla iltarukoukseen, hänet murhasi hindufanaatikko.
Gandhin työ, kirjoitukset ja henki elävät kuitenkin ikuisesti. Inhimilliseltä kannalta koskettavin Gandhin suurteoista oli hänen kamppailunsa saastaisten, eli kastittomien, vapauttamiseksi. Vastakohdaksi näiden oikeudettomien sorretulle asemalle Gandhi oli antanut näille nimen Harijan, joka tarkoittaa Jumalan omat.
Vapaus tai rauha eivät ole vaihtoehtoja silloin, kun vapaus ei väkivallan takia ole todellista. Ainoana todellisen rauhan tielle pystyvät astumaan vain ne, jotka usko väkivallattomaan totuuteen on vapauttanut pelosta.
"Rakkauden ja myötätunnon voima on vahvempi kuin aseiden voima", sanoi Mahatma Gandhi. Rauhan ja väkivallattomuuden lisäksi Gandhi käsitteli monissa kirjoituksissaan myös totuutta, puhtautta, ihmisarvoa -päämääriä, joihin ihmisen tulisi pyrkiä valiten siihen "puhtaimmat mkahdolliset aseet, eli toisin sanoen väkivallattomuuden".
Ande - Vaisnava
Sean kirjoitti:
Mohandas Gandhi ei ole Indira Gandhin isä. Hän on Mahatma Gandhi, eikä hänellä ollut lapsia.
Indira Gandhin isä oli Jawaharlal Nehru, Intian pääministeri hänkin. Samoin Indiran poika Rajiv oli Intian pääministeri.
Intiassa kuulin, että joku Indiran vanhemmista tai isovanhemmista oli jainalainen, eikä sen vuoksi päässyt johonkin tärkeään hindutemppeliin. En nyt usko, että se oli Indiran isä, mutta joku esi-isä.Mohandas Karamchand Gandhilla (eli siis Mahatmalla) oli neljä poikaa, muistaakseni Harilal, Manilal, Ramdas ja Devadas. Mahatma järjestettiin naimisiin jo kun hän oli 13-vuotias Kastur-nimisen tytön kanssa.
Indiralle Mahatma Gandhi ei tiettävästi ole sukua. Gandhi on Intiassa päin ihan yleinen sukunimi. Eiväthän kaikki Järvisetkään sukulaisia ole :) - Vaisnava
Se on totta, että jotkut hindut eivät pidä käännynnäisiä aitoina. Ainakaan Gitaa nämä hindut eivät ole mainittavan tarkasti lukeneet. Jumalahan sanoo Gitassa aivan suoraan, ettei häntä kiinnosta, kuka on mitäkin kastia tai millaista syntyperää. Häntä kiinnostaa vain rakkaus, jonka Hänelle annamme.
Kastit ovat samanarvoisia, sillä niitä kaikkia tarvitaan. Kun tutkii kastien syntyhistoriaa (ensimmäiset ihmiset olivat kaikki puhtaasti jotakin kastia ja alkoivat sitten lisääntyä keskenään, jolloin pakka sekoittui - ja me kaikki olemme heidän jälkeläisiään) joko me kaikki kuulumme edelleen johonkin kastiin tai sitten kukaan meistä ei kuulu mihinkään kastiin. Kellään meistä ei liene puhtaasti yksikastista sukupuuta.
Onneksi yhä useammat tavalliset hindut ovat havahtuneet toteamaan, ettei tuolle rasismille löydy perusteita kuin joistain tietyistä kirjoista, joiden pyhyydestä sitä paitsi kiistellään (Manu Smriti, esim.) Kaikki hindut tiettävästi pitävät Bhagavad Gitaa pyhänä kirjana, vaan harvempi on sen todella lukenut. Tämä on todella ikävä epäkohta, joka pitäisi korjata. - mrkki
Vaisnava kirjoitti:
Se on totta, että jotkut hindut eivät pidä käännynnäisiä aitoina. Ainakaan Gitaa nämä hindut eivät ole mainittavan tarkasti lukeneet. Jumalahan sanoo Gitassa aivan suoraan, ettei häntä kiinnosta, kuka on mitäkin kastia tai millaista syntyperää. Häntä kiinnostaa vain rakkaus, jonka Hänelle annamme.
Kastit ovat samanarvoisia, sillä niitä kaikkia tarvitaan. Kun tutkii kastien syntyhistoriaa (ensimmäiset ihmiset olivat kaikki puhtaasti jotakin kastia ja alkoivat sitten lisääntyä keskenään, jolloin pakka sekoittui - ja me kaikki olemme heidän jälkeläisiään) joko me kaikki kuulumme edelleen johonkin kastiin tai sitten kukaan meistä ei kuulu mihinkään kastiin. Kellään meistä ei liene puhtaasti yksikastista sukupuuta.
Onneksi yhä useammat tavalliset hindut ovat havahtuneet toteamaan, ettei tuolle rasismille löydy perusteita kuin joistain tietyistä kirjoista, joiden pyhyydestä sitä paitsi kiistellään (Manu Smriti, esim.) Kaikki hindut tiettävästi pitävät Bhagavad Gitaa pyhänä kirjana, vaan harvempi on sen todella lukenut. Tämä on todella ikävä epäkohta, joka pitäisi korjata.kastien kritisoiminen on todella lyhytnäköistä. väärän kastikäsityksen kritisoiminen taas asiaa.
Pitäisi olla siis perillä niistä perusteista, joihinka oikea kastijärjestelmä perustuu. Vaikkapa swami kertoo ne kyllä tarkkaan -varmasti moni muukin.
vaikkapa yritykseen: jako kasteihin on yrityksessä tarkkaa, muutenhan se ei toimisi. kaikille pyritään hakemaan sellaine paikka ja asema, johon he ensinnäkin ovat kykeneviä, ja toiseksi ovat muutoinkin sopivia.
Lisäksi alimman kastin -vaikkapa siivoja ja monet muut- tärkeys kuitenkin tiedostetaan a myönnetään kokonaisuudelle.
Kaikille on siis paikkansa, ja se että yrityksen kastijärjestelmä ei ole täydellinen ja on epäkohtia, johtuu vain siitä, että ihminen on niin epätäydellinen. itse kastijärjestelmässä ei ole vikaa.
Ilman kastijärjestelmää ei yritys voisi lainkaan toimia, ja siksi sellaita ei edes käytännössä yritetä.
- Vaisnava
...sillä aikamoinen osa hinduista ei ole arjalaista syntyperää vaan kuuluu tummempaan rotuun :) Vieraile joskus Etelä-Intiassa.
- Korjaan
Intian pääväestönä ovat indoarjalaiset. Eivät arjalainen ja valkoihoinen tarkoita samaa. Myös Afganistanin, Iranin ja Pakistanin kansat ovat enimmäkseen arjalaisia.
- Vaisnava
Korjaan kirjoitti:
Intian pääväestönä ovat indoarjalaiset. Eivät arjalainen ja valkoihoinen tarkoita samaa. Myös Afganistanin, Iranin ja Pakistanin kansat ovat enimmäkseen arjalaisia.
Vaikka Indian pääväestö olisikin indoarjalaista, niin suuri osa hinduista ei ole, ettäkö arjalaisuus kelpaisi yhdeksi varmaksi määritteeksi hindulle.
Hinduja on muuten muuallakin kuin Intiassa. Nepalissa on ns. itäaasialaiseen päärotuun kuuluvia hinduja, eivätkä Intian valtameren saarten hindutkaan ole pääasiassa indoarjalaisia.
- ghj
en tajuu vaik teen siit esitelmää... kertokaa kaikki
- ghj
सनातन धर्म hindua!
- kiinostunut hindusta
ghj kirjoitti:
सनातन धर्म hindua!
kertokaa ganges joesta ja hindulaisesta uskon merkityksestä ja kaikesta hindulaisuuteen liittyvistä asioista jos tiedätte! :) minua kiinnostaaa!! ja ghj.... jos sinulla ei ole asiaa, niin painu pippuriin!!!
- laaja luonto
Taitaapi olla niin kaikkeasyleilevä sekä eläväinen tuo hindulaisuus, että tarkka määrittely lienee mahdotonta. Yksi täällä vähemmän huomiota saanut pieni hindulaisuuden verso on baul-musiikki ja -elämäntapa. Tässä baul-hedelmä:
http://www.youtube.com/watch?v=jJj9B2g61-c
http://en.wikipedia.org/wiki/Baul
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982