Dementia 20-vuotiaalla?

Huolestunut poju

Olen 20-vuotias poika, joka hukkailee pikkuesineitä joka toinen päivä! Hukkaan menee esim. kahvikuppi, jonka olen juuri jättänyt olkkarin pöydälle, sillä tavalla, että kun olen mennyt olkkarista esim. keittiöö, niin en enää muista, mihin jätin sen. Minun on entistä vaikeampi muistaa ihmisten kasvoja ja nimiä. Vanhat tuttuni kyllä muistan, mutta on vaikeampi kuin ennen oppia tunnistamaan uusia ihmisiä ja muistamaan heidän nimensä. Tämä alkoi, kun olin 17. Voiko kohta 21 täyttävällä miehenalulla olla dementia?

7

2634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikuinen dementia

      Alkoi tuo nuoruusiän dementia jo syntyessä (ilmeisesti), nyt kun ikää alkaa oleen 40, odottelen keski-iän dementiaa ja sitten vanhuusiän dementiaa. Eli koko ikäni on ollut vaikeuksia oppia nimiä ja naamoja, naamat muistan mutta nimiä en, hyvä että omani muistan. Tavaroita on niin paljon kadonnut, eli kaikki on aina hukassa, ainut mitä en hukkaa on avaimet, ne on aina samassa taskussa vaikka takki vaihtuu.
      Pahin oli kun passi oli hukassa, mietin jo että onko se varastettu, löytyi myöhemmin onneksi, lasten lelujen seasta. Ja kaupassa käyn moneen kertaan päivässä, kun en edes lappua lukemalla saa jostain syystä kaikkea kotiin, aina jotain jää, yleensä se tärkein, kaikkea muuta kyllä ostan.

    • esh.

      dementiasta. Varaahan aika neurologilta.

    • selityksiä..

      kasvojen ja ihmisten muistamattomuus voi viitata aspergerin oireyhtymään, ei dementiaan. Oletko tutustunut ko:n testien tms kautta? Ja stressi jos sitä on paljon vaikuttaa muistiin...

      • Mustuaiset

      • 15
        Mustuaiset kirjoitti:

        Voi olla kyse myös ADHD.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkkaavaisuus-_ja_ylivilkkaushäiriö

        luovu aspartaamin ja muiden keinomakeutteiden käytöstä. Joillakin herkillä ihmisillä aspartaami vaikuttaa aivoihin niiden toimintaa huonontavasti.

        Jätä kaikki light-tuotteet ja karsi muidenkin lisäaineiden saantia!

        Aspartaami sai myyntiluvan vasta monen yrityskerran jälkeen. On maita joissa aspartaami on kokonaan kielletty. Eläinkokeissa se on aiheuttanut muun muassa aivojen toiminnan häiriöitä, sokeutta ja kehitysvammoja.


    • kofeiinitietäjä

      Dementiaa voi olla vaikka minkä ikäisellä. Nuorilla dementia lienee useimmiten kofeiinin päivittäiskäytöstä johtuvaa toiminnallista dementiaa. Kofeiini kiihdyttää solukuolemaa hippokampuksessa ja estää uusien solujen syntymistä. Tämä solukuoleman ja uudistumisen rytmin häiriintyminen aiheuttaa toiminnallista dementiaa.

      Kun kofeiinia on käytetty vuosikymmeniä, ovat sen vaikutukset surkastuttaneet hippokampusta, joka on dementian "koti", ja silloin dementia johtuu osaksi näin syntyneestä aivovauriosta ja osaksi kofeiinin välittömistä, toiminnallisista vaikutuksista.

      Tässä on muutama linkki tutkimuksiin, joissa todetaan tuo kofeiinin vaikutus hippokampuksen soluihin. Näitä tutkimuksia on useita, ja osassa todetaan täysin yksiselitteisesti, että kofeiinin päivittäiskäyttö aiheuttaa dementiaa . Blogissani on lisää aiheesta, linkkejä tutkimuksiin ja hoito-ohjeet, joka tekee vieroituksesta huomattavasti helpomman. Nopein vaikutus saadaan yliannoksella magnesiumia broccolin muodossa, sillä oireet saattavat poistua enimmiltään jo vuorokaudessa.

      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17400186?ordinalpos=3&itool=EntrezSystem2.PEntrez.Pubmed.Pubmed_ResultsPanel.Pubmed_DefaultReportPanel.Pubmed_RVDocSum

      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19217915?ordinalpos=1&itool=EntrezSystem2.PEntrez.Pubmed.Pubmed_ResultsPanel.Pubmed_DefaultReportPanel.Pubmed_RVDocSum

    • muistitestiin

      Mitä enemmän on asioita muistettavana sitä useammin joku unohtuu.Aivothan ei rekisteröi välttämättä noita"pikkujuttuja".Muistilokeroon valikoituu vain tärkeät asiat.Sain sellasen vastauksen lääkäriltä,että jos muistamattomuus on ollut jatkuvasti huono,ei ole hätää.Mutta,jos on aiemmin muistanut hyvin ja sitten muisti alkaa huonota pahenevasti,on aika mennä lääkäriin.Minulla,55-vuotiaalla on sinun mainitsemiasi muistiongelmia-ollut nuoresta pitäen.Silti sain "normaalit"muistitestin tulokset.Voithan käydä neuvolassa teetättämässä muistitestin.Helppo,yksinkertainen kysely.Tsemppiä sulle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 507
      7606
    2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      230
      2666
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2581
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      160
      1917
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      114
      1768
    6. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      4
      1495
    7. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      1
      1372
    8. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      76
      1183
    9. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1168
    10. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1155
    Aihe