Näin unta sinusta(n) viime yönä. Unessa et ollut kiinnostunut minusta. Pitääkö se paikkaansa?
uni
7+2
11551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitä siinä unessa tapahtui? Mä en juuri koskaan näe unia. Minä olen kyllä hänestä kiinnostunut mutta en näe unta.
En muista oikein. Tapahtumapaikka oli hänen työpaikka ja unessa oli myös joku hänen työkaveri. Unesta jäi vain sellainen kuva, ettei hän ole kiinnostunut musta :(
Ei se uni ollut totta. Mä näin yhtenä yönä sellaista unta, että kaksi minulle eri yhteyksistä tuttua ihmistä oli kanssani samassa työpaikassa. Heräsin ja oli jotenkin outo olo, koska ne ihmiset olivat mielestäni "väärässä" paikassa, siis eivät kuuluneet sinne mun työpaikalleni lainkaan. Ihmettelin miksi ne ihmiset tunsivat toisensa. He ovat eri maista kotoisin. Outo uni sekin.
Eli eivät nuo unet mitään tarkoita.
ainakaan jos minusta olisi kyse. Taisi tarkoittaa ihan päinvastaista :)
Minäkin olen kyllä nähnyt tuollaisia unia sinusta/hänestä, mutta sitten taas sellaisiakin missä hän oli kiinnostunut :)
Unet peilaavat, mikäli näet välinpitämättömyydestä unta silloin hän rakastaa sinua. Mikäli näet, että hän hyväilee sinua tai sinä hyväilet häntä, silloin kannattaa varoa sillä hän saattaa olla petturi.
minä ollut .
Juudaksen suudelma ei hyvä unessa..
juudas suuteli ?
no ei varmaan ollut hyvä.
Pitäisi otta se raamattu esille..kavalsiko juudas messiaan..
tiedän vain ne kymmenkäskyä