Mitä tulee E10 bensaan niin Ruotsissa on hultamoita jotka on jo kauan sekottanut bioetanolia tai etanolia bensan joukkoon.
Minä ihmettelin miksi minun Skoda nykii ja pätkii silloin tällöin.
Aloin tarkkailla sitä ja havaitsin että joka kerta kun tankkasin Nesteeltä bensaa niin nkiminen loppu.
Sitten menin Ruotsiin ja siellä käytin aina UNO X huoltoasemia niin nykiminen alko.
Soitin sinne UNO X toimistoon ja kysyin suoraa mitä ne sekottaa siihen bensan sekaan.
Ei halunnut heti kertoa mutta sanoin että säästyisin tarkistamasta sitä kokeilla.
Olen kemisti ammatiltani ja teen kaikenlaisia kokeita joka päivä ja kerrottuani sen niille niin sain uuden henkilön puhelimen päähän ja hän sanoi että ne sekoittaa 5% etanolia.
Siitä päivästä lukien lopetin UNO X huoltamoitten käytön.
Sen koommin ei ole esiintynyt minkäälaista nykimistä.
Ostakaa bensanne yhdeltä huoltamolta tai huoltamo ketjulta ja tarkkailkaa autonne käyntiä ja kulutusta.
Luottakaa vain omiin havantoihinne.
Kiitoksia kun luit kirjoitukseni ja monta hyvää kilometriä Skodalla
Minä ihmettelin miksi minun Skoda nykii ja pätkii silloin tällöin.
Aloin tarkkailla sitä ja havaitsin että joka kerta kun tankkasin Nesteeltä bensaa niin nkiminen loppu.
Sitten menin Ruotsiin ja siellä käytin aina UNO X huoltoasemia niin nykiminen alko.
Soitin sinne UNO X toimistoon ja kysyin suoraa mitä ne sekottaa siihen bensan sekaan.
Ei halunnut heti kertoa mutta sanoin että säästyisin tarkistamasta sitä kokeilla.
Olen kemisti ammatiltani ja teen kaikenlaisia kokeita joka päivä ja kerrottuani sen niille niin sain uuden henkilön puhelimen päähän ja hän sanoi että ne sekoittaa 5% etanolia.
Siitä päivästä lukien lopetin UNO X huoltamoitten käytön.
Sen koommin ei ole esiintynyt minkäälaista nykimistä.
Ostakaa bensanne yhdeltä huoltamolta tai huoltamo ketjulta ja tarkkailkaa autonne käyntiä ja kulutusta.
Luottakaa vain omiin havantoihinne.
Kiitoksia kun luit kirjoitukseni ja monta hyvää kilometriä Skodalla
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kertovat, että Suomen bensoissa on jo pitkään ollut 5 % etanolia. Siksi kai minun kaasutinmoottorisen autoni sytytystulpat ovatkin melkoisen valkeita, kun seos on hivenen liian laihaa etanolin takia.
Suomessa nyt myytävä 95E sisältää 5% etanolia eikä minun uusi Skoda Octavia nypytä yhtään tankkaan mistä huoltamo ketjusta tahansa.Tuskin nykisi silloinkaan jos sen tankkaisin UNO X asemalla Ruotsissa
Missä työskentelet kemistin hommissa,ja mitä ovat ovat ne kaikenlaiset kokeet joita teet päivittäin??
Nyt haiskahtaa hieman oudolta jos kemisti olet etkä tiedä nykyistä etanoli seosmäärää Suomessa myytävässä moottoribensiinissä!!!
Mutta kiitos kirjoituksestasi ja toivotan myös sinulle kemisti monta hyvää "nykimätöntä" kilometriä Skodallasi.
Sama mulle tuli heti mieleen, kemisti mies ja noin paljon kirjoitusvirheitä? Tietotaso, mitä autoonsa tankkaa? Mene ja tiedä, mut ans ku arvaan, ei oo kemisti.
Olen kemisti Ruorsissa ja olen asunut jo täällä 48 vuotta ja siksi minulla on kirjoitus virheitä tekstissäni kun en ole alunperin suomalainen vaan olen opetellut suomen kieltä koska vaimoni on suomesta. Itse olen unkarista joten kirjoitus virheeni johtuu noista asioista.
Sitten asiaan:
koska vaimoni on suomesta niin käymme pari kertaa vuodessa suomessa ja silloin tankkaan vain nesteeltä.
Asumme etelä ruotsissa ja ajomatkaa tulee jokunen kilometri suomesta kotiimme etelä ruotsiin
Kun tankkasin UNO_X huoltamolta ruotsista lähdettyäni niin kulutus oli noin 5-10% enemmän ja automme nyki ja pätki. Suomessa ollessamme noin viikon pari niin siellä tankkailin Nesteeltä ja nykiminen loppu ja kaiken lisäksi pääsimme tankilla kotiin asti. Ruotsista suomeen tultaessa jouduimme tankkaamaan välillä ja sillä emme olisi päästy perille muuten.
Näin sanonkin että en tiedä miä litkua siellä suomessa on polttoaineessa mutta sen vain olen havainnut että autoni käy paremmin sillä kuin täältä Ruotsista ostamaltani UNO-X huoltamolta.
Autoni on Skoda Octavia 1998 vuosimallia ja se on minulla ollut uudesta asti ja ajettuja kilometrejä on 286000
Halpa on ollut pitää mutta huono talvella ohjattava.
Siksi vain että tarkkailkaa autoanne ja ostakaa paskanne mistä lystää tankkiinne
Noin vanha ja 286000 kilometriä ajettu Skoda nykii varmasti laittaa mitä tahansa (paskaa) tankkiin.
Kuulehan Ruotsin Unkarilainen kemisti. Minä ajan uudella Skoda Octavia 1.4TSI moottorilla varustetulla autolla ja sinä loppuun ajetulla viime vuosituhannella valmistetulla autolla,turhaa valitat,Olen käynyt Ruotsissa yli 30-kertaa ja tiedän hyvin ettei se UNO-X asema ole ainoa tankkauspaikka teidän maassanne, jos et saa sieltä kunnollista polttonestettä vaihda asemaa,kai sinä nyt kemistinä jotakin ymmärrät polttonesteiden koostumuksista,ja jos et niin älä kutsu itseäsi kemistiksi.
Kiitos kun valistit meitä Suomalaisia siitä että meillä on laadukasta polttonestettä, ja tulee olemaan myös se E10,siitä pitää Neste ja muut jakeluverkostot huolen.
Hyviä kilometrejä sinne Ruotsiin ja jos nykii edelleen tervetuloa Suomeen tankkaamaan laadukasta polttoainetta. Siis emme tankkaa mitään paskaa,oletpa omituinen höpöttäjä= turhan puhuja,Suomensin sen sinulle niin ei tarvitse edes vaimoltasi kysyä mikä on höpöttäjä.
onhan eri valmistajan dieseleilläkin eroja kulutuksessa samalla autolla. wenäjän diesel vs. nesteen diesel vs. shell. et saattaapi olla nuilla nykysillä "eko-bensiineiiläki"?
Etanoliahan on jo pitkään ollut sekoitettuna bensiinin joukkoon. Nykyinen 95-oktaaninen sisältää noin 5% etanolia ja nyt se muuttuu 10 prosenttiin.
Eikös Ruåtsissa tankata 85E litkua, eli polttoainetta jossa on 15% muuta kuin bensiiniä! Ja tuo UNO X on nykyisin ST1 ketju.
olis syytä lyhentää öljynvaihtovälit puoleen.
-kertyy muuten ruosteensekaista möhnää pannuhuoneeseen.
nimittäin viinaa kun polttaa niin vettä syntyy.
-ja pakoputkiston iästä lähtee neljännes.
Itse käytän Shellin PoWeria,kun ajokilometrit ovat minimaalliset.
Jopa moottorin käyntiääni on "hienostuneempi".
Sitä en autooni laita.
Nykyisesäkin bensassa on mukana etanolia?
Shell Poweria tankkiin 50 lt kerran kuukaudessa.
Ajat n. 700 km kuukaudessa, vaihda polkupyörään. T. 60 ltr 2 kertaa viikossa.