raskaanako?????

Musta tuntuu että mä olen todella tyhmä kuin kysyn tälläistä, mutta ei tässä epävarmuudessa jaksa elää. Mulla siis alkoi viime torstaina menkat ja ne kesti 1 vrk jonka jälkeen pari pvä todella pientä tihkua. Eilen alkoi sitten rintoja särkemään tai siis tulivat aroiksi. Tänään tein testin ja vastaus oli negatiivinen, joten voiko olla mahdollista että testi ei viellä näytä raskautta vai pitääkö ne aina tehdä aamu virtsasta paketissa ei meinaan ollut mitään siitä asiasta.

Kiitos jo etukäteen jos joku viavautuu vastaamaan!
2679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

minulla näytti raskaustesti plussaa vasta 1½ viikon päästä siitä kun menkkojen piti alkaa. oireet oli silti koko tuon ajan niinkuin olis menkat alkamassa. rintoja särki, alavatsaa poltteli jne.

Äänestä

Ne sun tosi lyhyet menkat voi olla alkion kiinnittymisvuotoakin. Sellaista tulee (jos tulee, ei tosiaankaan kaikilla) aikaisintaan viikon kuluttua hedelmöittymisestä, voi siis tulla melkein silloin kun menkkojen pitäisi alkaa. Sun kannattaa odotella vielä noin viikon verran ja testata uudelleen, silloin raskaushormonia olisi sitten jo riittävästi veressä, jotta näkyy testissä. Rintojen kipeytyminen tässä vaiheessa saattaa hyvinkin olla merkki raskaudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heidi 79 kirjoitti:

Musta tuntuu että mä olen todella tyhmä kuin kysyn tälläistä, mutta ei tässä epävarmuudessa jaksa elää. Mulla siis alkoi viime torstaina menkat ja ne kesti 1 vrk jonka jälkeen pari pvä todella pientä tihkua. Eilen alkoi sitten rintoja särkemään tai siis tulivat aroiksi. Tänään tein testin ja vastaus oli negatiivinen, joten voiko olla mahdollista että testi ei viellä näytä raskautta vai pitääkö ne aina tehdä aamu virtsasta paketissa ei meinaan ollut mitään siitä asiasta.

Kiitos jo etukäteen jos joku viavautuu vastaamaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu