masentunutko

mikä vialla, kun kaiken pitäisi periaatteessa olla hyvin, mutta silti tuntuu että tukehtuu pahaan oloon. perhe on läheinen vaikka asuukin eri kaupungissa, ystäviä on n. 6 täysiluottoista ja paljon tuttavia ja muutenkin tunnen olevani "suosittu" jos näin voi sanoa.. poikaystäväkin löytyy, koulun ja rakkaan harrastuksen lisäksi. olen myös urheilullinen ja nättikin, jos itsestä niin voi sanoa. ei ole varsinaisia rahahuolia (vanhemmat avustaa niin paljon kuin haluan ja tarvitsen) ja saan kyllä oikeastaan kaiken mitä haluan. ja ihmistenilmoilla olenkin lähes poikkeuksetta yltiö iloinen ja nauran koko ajan ja tunnen olevani maailman onnellisin ihminen.

yksin ollessani kuitenkin mieltä alkaa heti ahdistaa ja alan miettiä muiden tekoja ja sanomisia niin kauan että räjähdän ja itken monta tuntia ja lojun vain sängyssä koko kotonaoloajan ja ryven itsesäälissä. jos esimerkiksi minut on unohdettu pyytää kaupungille tai jonnekin vähäpätöiseen juttuun, otan sen itseeni niin vahvasti että tunnen olevani turha ihminen, jota kukaan ei oikeasti tarvi ja epäonnistuvani kaikessa. yhtäkkiä saatan olla taas iloinen ja taas kohta tipahtaa. ongelma on se, että olen suurimman osan ajastani kotona nykyään ja poistun enää harvoin ulos. kaverin luo lähteminen tuntuu turhalta mutta sinne päästyä ei kyllä koskaan kadu. tunnen olevani yleisesti ällöttävän laiska ihminen joka ei kykene mihinkään. opiskella en jaksa ja vertaan itseäni koko ajan muihin ja tunnen itseni tyhmäksi, oppimistaidottomaksi ja hyvin turhaksi. en usko että minusta tulee ikinä mitään.

onko tämä masennusta vai mitä ja mikä tähän auttaisi? koko ajan tuntuu sellainen möykky sisällä/kurkussa että "inhottaa, jännittää, pelottaa" jne.... :S auttakaa en jaka enää.
3230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mistä apua voi hakea, en kai vain soita terveyskeskukseen että hei haluaisin masennuslääkkeet. maksaaako hoito ja jääkö siitä merkintä potilastietokantaan. meinaan "hullu"n leima joka estää koulutus tai työpaikan saannin "epävakaana" apuA

Äänestä
  • soitat terveyskeskukseen ja saat ajan lääkärille, kerrot asiasi ja saat reseptin. riippuu lääkäristä, mutta reseptin saaminen on aika todennäköistä, useimmat määrää mielialalääkkeitä sen verran helpolla, että tuntuu, että saavat jotain bonusta...

    sitä ennen et mitään apua saa. tai näin ainakin meidän kaupungissa, pitää saada terveyskeskuksesta lääkkeet ennen kuin saa lähetteen mielenterveystoimistoon, jossa voi puhua asioistaan. ellei tahdo maksaa yksityisestä.

    koetko oikeasti olevasi lääkehoidon tarpeessa? tarkoitukseni ei ole lannistaa tällä viestillä, mutta oma kokemukseni mielialalääkkeistä ei ole hyvä - masennuslääkkeet lisäsivät ahdistusta, veivät unet, sain lisäksi unilääkkeitä ja muutaman viikon jälkeen "tiesin", ettei itsemurha ole pelkästään ratkaisu, vaan väistämätöntä. nämä on yksilöllisiä asioita, mutta mielialalääkkeet mitä yleinen terveydenhoito mielellään määrää, pahensivat ainakin minun oloani. kerrot, että sinulla on läheisiä ystäviä ja poikaystävä, oletko kertonut kelleen heistä näistä asioista? puhuminen ja läheisten tuki on paljon parempi apu ja pitkäkestoisempi kuin lääkitys, eikä varmaan aiheuta sivuvaikutuksia.

    Äänestä

  • murusi(na) kirjoitti:

    soitat terveyskeskukseen ja saat ajan lääkärille, kerrot asiasi ja saat reseptin. riippuu lääkäristä, mutta reseptin saaminen on aika todennäköistä, useimmat määrää mielialalääkkeitä sen verran helpolla, että tuntuu, että saavat jotain bonusta...

    sitä ennen et mitään apua saa. tai näin ainakin meidän kaupungissa, pitää saada terveyskeskuksesta lääkkeet ennen kuin saa lähetteen mielenterveystoimistoon, jossa voi puhua asioistaan. ellei tahdo maksaa yksityisestä.

    koetko oikeasti olevasi lääkehoidon tarpeessa? tarkoitukseni ei ole lannistaa tällä viestillä, mutta oma kokemukseni mielialalääkkeistä ei ole hyvä - masennuslääkkeet lisäsivät ahdistusta, veivät unet, sain lisäksi unilääkkeitä ja muutaman viikon jälkeen "tiesin", ettei itsemurha ole pelkästään ratkaisu, vaan väistämätöntä. nämä on yksilöllisiä asioita, mutta mielialalääkkeet mitä yleinen terveydenhoito mielellään määrää, pahensivat ainakin minun oloani. kerrot, että sinulla on läheisiä ystäviä ja poikaystävä, oletko kertonut kelleen heistä näistä asioista? puhuminen ja läheisten tuki on paljon parempi apu ja pitkäkestoisempi kuin lääkitys, eikä varmaan aiheuta sivuvaikutuksia.

    niin ja hoito maksaa sen yleisen terveydenhoito maksun mikä sulla varmaan on, jos olet viimeisen vuoden aikana lääkärissä käynyt. kaikesta jää tiedot ja jos se on pahin murheesi, kannattaa ensin puhua kavereille ja perheelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kelvoton90 kirjoitti:

mikä vialla, kun kaiken pitäisi periaatteessa olla hyvin, mutta silti tuntuu että tukehtuu pahaan oloon. perhe on läheinen vaikka asuukin eri kaupungissa, ystäviä on n. 6 täysiluottoista ja paljon tuttavia ja muutenkin tunnen olevani "suosittu" jos näin voi sanoa.. poikaystäväkin löytyy, koulun ja rakkaan harrastuksen lisäksi. olen myös urheilullinen ja nättikin, jos itsestä niin voi sanoa. ei ole varsinaisia rahahuolia (vanhemmat avustaa niin paljon kuin haluan ja tarvitsen) ja saan kyllä oikeastaan kaiken mitä haluan. ja ihmistenilmoilla olenkin lähes poikkeuksetta yltiö iloinen ja nauran koko ajan ja tunnen olevani maailman onnellisin ihminen.

yksin ollessani kuitenkin mieltä alkaa heti ahdistaa ja alan miettiä muiden tekoja ja sanomisia niin kauan että räjähdän ja itken monta tuntia ja lojun vain sängyssä koko kotonaoloajan ja ryven itsesäälissä. jos esimerkiksi minut on unohdettu pyytää kaupungille tai jonnekin vähäpätöiseen juttuun, otan sen itseeni niin vahvasti että tunnen olevani turha ihminen, jota kukaan ei oikeasti tarvi ja epäonnistuvani kaikessa. yhtäkkiä saatan olla taas iloinen ja taas kohta tipahtaa. ongelma on se, että olen suurimman osan ajastani kotona nykyään ja poistun enää harvoin ulos. kaverin luo lähteminen tuntuu turhalta mutta sinne päästyä ei kyllä koskaan kadu. tunnen olevani yleisesti ällöttävän laiska ihminen joka ei kykene mihinkään. opiskella en jaksa ja vertaan itseäni koko ajan muihin ja tunnen itseni tyhmäksi, oppimistaidottomaksi ja hyvin turhaksi. en usko että minusta tulee ikinä mitään.

onko tämä masennusta vai mitä ja mikä tähän auttaisi? koko ajan tuntuu sellainen möykky sisällä/kurkussa että "inhottaa, jännittää, pelottaa" jne.... :S auttakaa en jaka enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu