Eräs tapaus

Olin tässä jokin aika sitten eräissä juhlissa, jossa tietysti porukka otti alkoa. No siellä oli eräs henkilö, joka kierteli porukan luona selitellen ettei hän juo enää viinaa. Hänellä oli jokin tarve selitellä, vaikka kukaan ei edes asiaa kysynyt. Kuulemma hän ei juo viinaa siksi, kun se ei hänelle sovi. Minä huuli pyöreänä kysyin tältä kaverilta että kellekkäs se viina oikein noin niinkuin sopii? Kaveri vastasi että no sopii se sille ja sille kaverille, että ne pystyvät juomaan vain yhden tai viisi, eivätkä tule siitä hulluksi. Samalla hän puolusteli menneisyydessään tekemiään asioita, vaikka meistä varmaan kukaan ei tuntenut koko heppua.

Minä kysyin että alatkos sinä käyttäytyä hullusti jos juot yhden tai viisi? No en, kaveri vastasi, mutta jos juon niin minun täytyy juoda itseni umpihumalaan. Niinpä niin.
Jokainenhan sitä viinaa itse kurkkuunsa kaataa valitsemansa määrän. Eniten ihmetytti se, että kaveri ei mielestään VOINUT juoda, koska viina ei hänelle SOVI.

Varma asia on, että sellaista miestä/naista ei ole syntynytkään joka ei alkaisi käyttäytyä hassusti kun sitä viinaa tarpeeksi kittaa, tämä on tosiasia.
Ja jos ei voi juoda, niin silloin on mielestäni "raittius" aika heikoissa kantimissa.
Kaveri katsoi kummissaan kun kerroin hänelle itsekkin olevani entinen juoppo ja että voisin kyllä juoda, mutta en HALUA enää juoda. Ne määrät joita minäkin aikanaan kittasin eivät sovi yhdellekkään ihmiselle, eivät myöskään sopineet minulle. Raittius on ihmiselle normaali olotila, tämäkin tulisi ymmärtää.
Ja niin kauan kun syyttää juomisestaan tai juovuksissa tekemistään asioista viinaa, lapsuutta, yhteiskuntaa tai mitä tahansa on mielestäni väärillä jäljillä. Jokainen itse, IHAN ITSE sen viinan kaataa kurkkuunsa. Niinpä syyllinenkin löytyy läheltä.
Alkoholisti on mieleltään sairas ja syyt tekoihin löytyvät sairaasta mielestä. Ei viinasta tai surkeasta lapsuudesta. Ja alkoholisti ei mielestäni aiemmin parane ennenkuin itse ymmärtää olevansa ITSE syypää kaikkeen tekemäänsä. Alkoholisti voi kyllä olla juomatta pitkäänkin, vaikka loppuikänsä alkoholistisen mielen silti parantumatta. Jatkaa siis entistä käytöstään pitsi ettei ole enää humalassa.

Tuntuu turhauttavalta kun huomaa että "ahaa, tuo on tuossa vaiheessa", eikä voi tehdä mitään. Se kun on yleensä sama mitä sanoo, viesti menee perille vasta sitten kun ihminen on antanut periksi. Mutta kun ihmisellä on niin vankka käsitys omasta asiastaan ja tilastaan, niin mitäpä siinä on tehtävissä muuta kuin odottaa mitä tuleman pitää.
2173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juomattomuuteen mitkä tahansa ne on hyväksyttäviä, kun taas syyt juomiseen on pohjimmiltaan aina tekosyitä.

Äänestä

kyseessä ollut seriffimme? Tosin hän ei juurikaan vaikuta juhlijatyypiltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juoppo evp kirjoitti:

Olin tässä jokin aika sitten eräissä juhlissa, jossa tietysti porukka otti alkoa. No siellä oli eräs henkilö, joka kierteli porukan luona selitellen ettei hän juo enää viinaa. Hänellä oli jokin tarve selitellä, vaikka kukaan ei edes asiaa kysynyt. Kuulemma hän ei juo viinaa siksi, kun se ei hänelle sovi. Minä huuli pyöreänä kysyin tältä kaverilta että kellekkäs se viina oikein noin niinkuin sopii? Kaveri vastasi että no sopii se sille ja sille kaverille, että ne pystyvät juomaan vain yhden tai viisi, eivätkä tule siitä hulluksi. Samalla hän puolusteli menneisyydessään tekemiään asioita, vaikka meistä varmaan kukaan ei tuntenut koko heppua.

Minä kysyin että alatkos sinä käyttäytyä hullusti jos juot yhden tai viisi? No en, kaveri vastasi, mutta jos juon niin minun täytyy juoda itseni umpihumalaan. Niinpä niin.
Jokainenhan sitä viinaa itse kurkkuunsa kaataa valitsemansa määrän. Eniten ihmetytti se, että kaveri ei mielestään VOINUT juoda, koska viina ei hänelle SOVI.

Varma asia on, että sellaista miestä/naista ei ole syntynytkään joka ei alkaisi käyttäytyä hassusti kun sitä viinaa tarpeeksi kittaa, tämä on tosiasia.
Ja jos ei voi juoda, niin silloin on mielestäni "raittius" aika heikoissa kantimissa.
Kaveri katsoi kummissaan kun kerroin hänelle itsekkin olevani entinen juoppo ja että voisin kyllä juoda, mutta en HALUA enää juoda. Ne määrät joita minäkin aikanaan kittasin eivät sovi yhdellekkään ihmiselle, eivät myöskään sopineet minulle. Raittius on ihmiselle normaali olotila, tämäkin tulisi ymmärtää.
Ja niin kauan kun syyttää juomisestaan tai juovuksissa tekemistään asioista viinaa, lapsuutta, yhteiskuntaa tai mitä tahansa on mielestäni väärillä jäljillä. Jokainen itse, IHAN ITSE sen viinan kaataa kurkkuunsa. Niinpä syyllinenkin löytyy läheltä.
Alkoholisti on mieleltään sairas ja syyt tekoihin löytyvät sairaasta mielestä. Ei viinasta tai surkeasta lapsuudesta. Ja alkoholisti ei mielestäni aiemmin parane ennenkuin itse ymmärtää olevansa ITSE syypää kaikkeen tekemäänsä. Alkoholisti voi kyllä olla juomatta pitkäänkin, vaikka loppuikänsä alkoholistisen mielen silti parantumatta. Jatkaa siis entistä käytöstään pitsi ettei ole enää humalassa.

Tuntuu turhauttavalta kun huomaa että "ahaa, tuo on tuossa vaiheessa", eikä voi tehdä mitään. Se kun on yleensä sama mitä sanoo, viesti menee perille vasta sitten kun ihminen on antanut periksi. Mutta kun ihmisellä on niin vankka käsitys omasta asiastaan ja tilastaan, niin mitäpä siinä on tehtävissä muuta kuin odottaa mitä tuleman pitää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu