Cherrykirsikka

Hei

Näkyykö yhteenmuuttoa ja kihlajaisia miesystäväni kanssa. Olemme seurustellut kohta nelisen vuotta.
578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei,

Mielessäsi on epäilys suhteen pysyvyydestä ja luottamuksesta. Keskenäinen rakkaus on tärkeämpää kuin siviilisääty. Rakenna suhdettasi tässä valossa! Näen keskustelua, oletko keskustellut kumppanisi kanssa asiasta? Ainakin kannattaisi sillä hänen mielessä pyörii samoja ajatuksia kuin sinulla.

Äänestä
  • Hei

    Emme ole keskustelleet asiasta vielä vaan mielessäni pyörii. Tällä hetkellä hieman ongelmia, toivon että asiat järjestyvät pairhain päin ja yhteenmutto onnistuisi jollain aikavälillä.

    Äänestä

  • Kimmokkeessa kirjoitti:

    Hei

    Emme ole keskustelleet asiasta vielä vaan mielessäni pyörii. Tällä hetkellä hieman ongelmia, toivon että asiat järjestyvät pairhain päin ja yhteenmutto onnistuisi jollain aikavälillä.

    Suhteesta puuttuu tiettyjä piirteitä. Siksi keskustelu kannattaisi toteuttaa ennen kuin asiat eskaloituvat! Muista kuitenkin, että suhteen seuraava vaihe vaatii vielä enemmän kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Keskustelutaidoissanne kumppanisi kanssa on petraamista. Hankalista, kiperistä, vaikeista jne asioista pitää pystyä keskustelemaan. Kokeileppa vaikka peliä "kymmenen positiivista ja kymmenen negatiivista asiaa kumppanista". Saattaapa selvitä asioita, joita et vielä tiennyt!

    Äänestä

  • hillonkukka kirjoitti:

    Nyt en aivan ymmärrä, mutta ehkä ne selkenee

    Äänestä

  • Kimmokkeessa kirjoitti:

    Nyt en aivan ymmärrä, mutta ehkä ne selkenee

    Hyvää syksyn jatkoa! Asiat selvenee!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kimmokkeessa kirjoitti:

Hei

Näkyykö yhteenmuuttoa ja kihlajaisia miesystäväni kanssa. Olemme seurustellut kohta nelisen vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu