Kertokaahan omia mielipiteitänne, mikä puoltaa kesämökin ostamista nuorena, 30-kymppisenä, tai jopa reilun parikymppisenä?
Kaikillehan mökkeily ei todellakaan sovi, mutta OLETETAAN, että tätä palstaa lukevat pääasiassa mökkeilystä kiinnostuneet =)
Itse näen asian niin, että olen "juoksuni juossut", siis perhe perustettu ja baari/festari/muuvastaava elämä on tullut koettua, ja mökkeily on aina ollut mielestäni mukavaa. Monet monituiset kerrat on tullut oltua vanhempien mukana heidän vuokraamillaan mökeillä, ihan lapsesta asti, ja sitten itse aikuisikään päästyään sitä on paremman puoliskon kanssa itsekin tullut mökkejä vuokrailtua.
Haave omasta kesämökistä oli kytenyt vuosikausia (ellei jopa vuosikymmeniä, muksuna sitä vaan ei varmaan osannut ajatella mökkiä "omana", niinkuin myöhemmällä iällä.
Jokunen vuosi sitten tehtiin haaveista totta. Useastihan asia menee niin, että kun on mahdolliset asuntolainat saatu maksettua, on mökin hankkimisen vuoro, ehkäpä joskus viisikymppisenä.
Näin "nuorena", kun on paljon virtaa ja terveyttä tehdä mökillä kaikkea kivaa, joka kieltämättä on välillä voimia vaativaakin, mielestäni mökin hankinta on ajallisesti mitä parhain ratkaisu. Ja kun motivaatiota asioihin löytyy, niin mikäs siinä. Ja kun sitten eläkepäivät aikanaan koittavat, jos kunto ei enää olekaan niin hyvä, mitä sen on nuorempana kuvitellut vielä olevan, eikä mökkeily enää kävisikään laatuun, vaikka aikaa olisi, niin voihan sen mökinkin muuttaa rahaksi ja lähteä etelän lämpöön viettämään eläkepäiviään.
Miksi ostaa mökki nuorena?
86
12211
Vastaukset
- 123213
ja oman velattoman mökin omistaja =). Me pohdittiin tuotaa asiaa yksi talvi ja päädyttiin siihen että jos sitä ei osta ennen asuntolainen ottoa niin sitä ei osta ollenkaan. Hetkeäkään ei olla kaduttu. Lapset 3v ja 2v osaavat jo odottaa viikonloppua että pääsee mökille ongelle ja saunomaan. Ja nyt mökki on maksettu niin se kävi vakuudesta asuntoon oli ehkä hieman huolettomampaa ottaa laina kun on edes jonkinverran omaisuutta takana. Me ollaan oikeasti oltu tyytyväisiä järjestykseen mökki ja sitten vasta asunto =).
- velaton
ja oman velattoman mökin omistaja =) Olen aina ollut kesät vesillä lapsesta asti. Mökkeilyyn tutustuin appivanhempieni mökillä, jossa käytiin ahkerasti ja lähes omana saimme pitää. Oman mökin ostoa mietittiin vain hetki, kun sopiva tuli myyntiin. Mökkimatka lyheni ja nyt on oltu mökillä vieläkin ahkerammin.
Lapsistahan mökkikesät on olleet ihania, kun saa järvessä läträtä. Ja itsekin viihtytään luonnossa ja hiljaisuudessa. - ARSKA KOLMELLA AALLA
Mökin hankkiminen nuorena vallan järkevää.Olen jonkin viikon kuluttua ite neljäkymmentä,mökki laitettiin 29 vuotiaana,samoin kuin talo vuotta aiemmin.Kuinka mahdollista,olimme säästäväisiä n 7 vuotta teimme hyviä kiinteistökauppoja ja olimme oikeaan aikaan liikkeellä.Molemmillla isot suvut ja sisarusparvet,me nuorimmat laitoimme ekana mökin ,ihan tasokas kaikkineen sisäsaunat vessat sähköt ja vesistö vieressä.Perheessämme neljä lasta ,mökillä oltu ainakin viikoittain kun mökkimatka alle 20km mahtavat muistot lapsilla ja aikuisilla,suvun kesken vietetty useita juhannuksia,jaettu ilo parasta iloa.
Pari vuotta saimme ostaa unelmatontin mökkiä varten 26km päästä kodista,vuosi sitten möimme edellisen ,kyllä lapsia harmitti,mutta tänään uusi n 90n loma-asunto on valmis,vaimo siskoineen siellä tekee loppusiivousta,kohta mökki saa onnelliset käyttäjät.on vaivatonta kun mökissä on samat varusteet kuin talossakin,jollekkin passaa vaatimattomakin mökki.Mökki mitä se on ,se on laatuaikaa lapsille ,elämän kestäviä muistoja ,monesti parisuhdekin lujittuu ,mökki hommassa,JOS MÖKKIÄ HAAVEILET,OSTA EHDOTTAMASTI NUORENA,MAHTAVA HOMMA - ei kiitos mökille!
Tässä kolmas 30 . Sain mökin ja asuntoni perintönä, plus niin paljon rahaa että sai perintöverot maksettua. En jaksa edes käydä mökillä, ja kohta pitäisi katto korjata :(
Mökistäni on ollut minulle enimmäkseen vain harmia, paska naapurikin, joka käy haukuttamassa koiriaan aina aidan lähellä kun sinne tulee. - Hauki on kala!
ei kiitos mökille! kirjoitti:
Tässä kolmas 30 . Sain mökin ja asuntoni perintönä, plus niin paljon rahaa että sai perintöverot maksettua. En jaksa edes käydä mökillä, ja kohta pitäisi katto korjata :(
Mökistäni on ollut minulle enimmäkseen vain harmia, paska naapurikin, joka käy haukuttamassa koiriaan aina aidan lähellä kun sinne tulee.Olen kateellinen sinulle.Ota nyt paikallinen ammattimies korjaamaan katon.Itse voisin asua vaikka ympäri vuoden jossakin mökillä mutta köyhä olen ja työni on helsingissä ja alallani ei ole etätöitä.
Melkein joka päivä haaveilen mökistä .Voisin saunoa ,sienestää,poltaa takassa puita ja hankkisin kalat järvestä itselleni sekä kissoilleni.
Nm. toteutuuko haave koskaan? Toteutuuhan!?
- Ranta ja mökki
Itse ostin myös mökin alle kolmekymppisenä ennen omistusasuntoa. Katselin asuntojen ja mökkien hintoja ja tulin siihen tulokseen, että asutaan vakuutusyhtiön omistamassa vuokratalossa keskustassa ja hankimme järven rannalta mökin.
Päivääkään en ole katunut ja hymy vain levenee kun näkee uusia, rumia omakotitaloalueita minitontteineen. Oma mökkitontti on aika pieni, mutta kyllä siihen mahtuu omenapuita ja raparperia enemmän kuin tarpeeksi.- booring man
Itse ostin tontin ja rakensin mökin 1990 ja nyt oltu siellä 20 vuotta. Tänä ja viime kesänä tuli ekan kerran kyllästymisen makua, elikkä tuntuu että kaikki on nähty ja koettu,, oltiin yhteensä vain 20vrk tänä kesänä. Täytin äsken 60 v, ja nyt tuntuu että on keksittävä uutta ja ennenäkemätöntä juttua, en osaa sano että mitä. No, mökin laitoin tässä kuussa myyntiin, ja sitten katsotaan kevääseen mitä tapahtuu, jos on vaikka mieli muuttunut niin otetaan myynnistä pois.
booring man kirjoitti:
Itse ostin tontin ja rakensin mökin 1990 ja nyt oltu siellä 20 vuotta. Tänä ja viime kesänä tuli ekan kerran kyllästymisen makua, elikkä tuntuu että kaikki on nähty ja koettu,, oltiin yhteensä vain 20vrk tänä kesänä. Täytin äsken 60 v, ja nyt tuntuu että on keksittävä uutta ja ennenäkemätöntä juttua, en osaa sano että mitä. No, mökin laitoin tässä kuussa myyntiin, ja sitten katsotaan kevääseen mitä tapahtuu, jos on vaikka mieli muuttunut niin otetaan myynnistä pois.
Itselläni oli mökki... Elämän muutosten vuoksi mökistä oli luovuttava. Kaipuu mökille on välillä sietämätön...
- mk
Ostivat ekän mökin yli 30 kymppisenä koska isälläni oli hyvä homma ja asuttiin virka-asunnossa joka oli vielä -60 luvun lopulla ilmainen ja olen kanssa ollut pikkulapsesta saakka mökillä ja oli vähällä etten vuokrannut vanhemmilta tonttia ja rakentanut itselle mökkiä mutta kun piti valita mökki vain rivarinpätkä niin päädyttiin jäkimmäiseen. Nyt toinen vanhemmista kuollut ja nyt äitini mökkiä olen pitänyt kunnossa jo melkein 20 vuotta ja kun se on vain kesämökki niin talvella on kauheaa kun ei pääse viikonlopuksi mökille muuta tänävuonna on vielä kelejä ja kun jättää 10 asteen peruslämmön päälle niin voi vielä marraskuussakin käydä viikonloppuna mökillä puita tekemässä ensi kesää varten. kaikkein paras puoli on että rantaviivaa 500 metriä eikä naaputit häiritse ja silla on se oma rauha.
- mökkeilyyn kypsynyt
Siksi ei kannata ostaa kesämökkiä koskaan, koska mökkeily on niin tylsää, että pitää tehdä noinkin pitkiä omaa aatetta hehkuttavia kirjoituksia. Havaitsette tämän faktan aikanne mökkeiltyänne.
- Paikka minne mennä
Itseäkin tuo aloittajan monologi ja sen jatkaminen herätti pääasiassa kysymyksiä miksi pitää todistella itselleen omia valintoja ja hakea hyväksymistä muilta?? On varmaan kuittailua tullut lähipiiriltä hankintajärjestyksestä koska hyväksymistä pitää täältä hakea?
Kyllä se oma koti on mökkiä tärkeämpi hyvin hyvin useammalle nuorelle parille tai yksineläjälle jos tärkeysjärjestyksiä pitää nyt hakemalla hakea.
Tuo kommentti kuinka hymyilyttää katsellessa rumia omakotialueita oli paitsi naurettava, myös kertoi kuinka riepoo ettei omaa kotia ole. Mutta aika tyypillistä itsepetosta. Varsinkin kun kommentti alkaa hintavertailuiden jälkeen..
Lapsena nyt tuli mökkeiltyä ja hauskaa olikin mutta juuri "nuorena", mökille ei minua saanut missään nimessä. Maksimissaan kavereiden kanssa jollekkin vuokramökille pörräämään satunnaisesti mutta ei muuten missään nimessä.
Mutta näin "vanhana" eli neljänkympin hujakoilla mökki on vastaavasti ihan ehdottomasti ykkösmesta? Asiat mitkä penskana oli tärkeitä ja lähes välttämättömiä on nykyään lähinnä vituksen aihe. Nyt citystä on pakko päästä mökille. Ihan siinä määrin että mökin muuttaminen ykkösasunnoksi on mietityttänyt jo pitkään.
Mutta, seuraavaksi reppua pakkaamaan ja mökille!! - elämä edessä
Niin, taisit lukea aloitukseni melko tarkkaan? Taisi siellä vilahtaa myös seuraava kohta:
"Kaikillehan mökkeily ei todellakaan sovi, mutta OLETETAAN, että tätä palstaa lukevat pääasiassa mökkeilystä kiinnostuneet =)"
Kyllä vain, ihan selkeästi huomasit sen :D
Yllätyin, kun et ehdottanutkaan purjeveneen hankkimista ;) - elämä edessä
Paikka minne mennä kirjoitti:
Itseäkin tuo aloittajan monologi ja sen jatkaminen herätti pääasiassa kysymyksiä miksi pitää todistella itselleen omia valintoja ja hakea hyväksymistä muilta?? On varmaan kuittailua tullut lähipiiriltä hankintajärjestyksestä koska hyväksymistä pitää täältä hakea?
Kyllä se oma koti on mökkiä tärkeämpi hyvin hyvin useammalle nuorelle parille tai yksineläjälle jos tärkeysjärjestyksiä pitää nyt hakemalla hakea.
Tuo kommentti kuinka hymyilyttää katsellessa rumia omakotialueita oli paitsi naurettava, myös kertoi kuinka riepoo ettei omaa kotia ole. Mutta aika tyypillistä itsepetosta. Varsinkin kun kommentti alkaa hintavertailuiden jälkeen..
Lapsena nyt tuli mökkeiltyä ja hauskaa olikin mutta juuri "nuorena", mökille ei minua saanut missään nimessä. Maksimissaan kavereiden kanssa jollekkin vuokramökille pörräämään satunnaisesti mutta ei muuten missään nimessä.
Mutta näin "vanhana" eli neljänkympin hujakoilla mökki on vastaavasti ihan ehdottomasti ykkösmesta? Asiat mitkä penskana oli tärkeitä ja lähes välttämättömiä on nykyään lähinnä vituksen aihe. Nyt citystä on pakko päästä mökille. Ihan siinä määrin että mökin muuttaminen ykkösasunnoksi on mietityttänyt jo pitkään.
Mutta, seuraavaksi reppua pakkaamaan ja mökille!!Laitanpa tässä vastineen kirjoittamallesi osiolle "Itseäkin tuo aloittajan monologi ja sen jatkaminen herätti pääasiassa kysymyksiä miksi pitää todistella itselleen omia valintoja ja hakea hyväksymistä muilta?? On varmaan kuittailua tullut lähipiiriltä hankintajärjestyksestä koska hyväksymistä pitää täältä hakea?
Kyllä se oma koti on mökkiä tärkeämpi hyvin hyvin useammalle nuorelle parille tai yksineläjälle jos tärkeysjärjestyksiä pitää nyt hakemalla hakea."
Omalta osaltani hankintajärjestys kyllä oli se ihan perinteinen, eli ensin talo ja sitten mökki. Mutta koska talo tuli hankittua suht ajoissa, ja sen velanmaksaminenkin tapahtui nopealla aikataululla, saimme mökin hommattua alle kolmikymppisinä. En kyllä lähtenyt "tärkeysjärjestyksiä" hakemalla hakemaan, kiinnosti vaan tietää, miksi nuoret hankkivat kesämökin? Jos sellainen mahdollisuus tulee, esim. perinnön tai jonkun muun vastaavan sattuman vuoksi, ja mökkeily kiinnostaa, miksi ei? Tai juuri niinkuin meidän tapauksessamme, talo jo nuorena maksettu ja MAHDOLLISUUS hankkia mökki, vaikkakin osin lainarahalla, tyhmäähän olisi ollut ostamatta. - onnelliset mökkeilij
Paikka minne mennä kirjoitti:
Itseäkin tuo aloittajan monologi ja sen jatkaminen herätti pääasiassa kysymyksiä miksi pitää todistella itselleen omia valintoja ja hakea hyväksymistä muilta?? On varmaan kuittailua tullut lähipiiriltä hankintajärjestyksestä koska hyväksymistä pitää täältä hakea?
Kyllä se oma koti on mökkiä tärkeämpi hyvin hyvin useammalle nuorelle parille tai yksineläjälle jos tärkeysjärjestyksiä pitää nyt hakemalla hakea.
Tuo kommentti kuinka hymyilyttää katsellessa rumia omakotialueita oli paitsi naurettava, myös kertoi kuinka riepoo ettei omaa kotia ole. Mutta aika tyypillistä itsepetosta. Varsinkin kun kommentti alkaa hintavertailuiden jälkeen..
Lapsena nyt tuli mökkeiltyä ja hauskaa olikin mutta juuri "nuorena", mökille ei minua saanut missään nimessä. Maksimissaan kavereiden kanssa jollekkin vuokramökille pörräämään satunnaisesti mutta ei muuten missään nimessä.
Mutta näin "vanhana" eli neljänkympin hujakoilla mökki on vastaavasti ihan ehdottomasti ykkösmesta? Asiat mitkä penskana oli tärkeitä ja lähes välttämättömiä on nykyään lähinnä vituksen aihe. Nyt citystä on pakko päästä mökille. Ihan siinä määrin että mökin muuttaminen ykkösasunnoksi on mietityttänyt jo pitkään.
Mutta, seuraavaksi reppua pakkaamaan ja mökille!!Nuorena tuli hommattua perhe, omakotitalo sekä mökki. Nyt voi sitten nauttia velatonta elämää. Mutta eihän se kaikilla onnistu. Me on oltu sen verran onnellisessa asemassa, et on töitä riittänyt lama-aikoinakin.
- Johakinen tavallaan
Eiköhän se ole itsestään kiinni. Jos tiedät että tykkäät mökkeilystä ja se on sinulle sopivaa vapaa-ajan harrastusta niin osta jos on fyffeä. Ellet tykkää niin et osta.
Tämä palsta on täynnä niitä jotka haluavat pakottaa oman mielipiteen muille.- Asuntolaina maksussa
Palstalla alle 30v ostettu kesämökki useammallakin minulla on asuntolainaa vielä 44 vuotiaana.
Vanhempien mökki kyllä siirtynyt meille sisaruksille ei sitäkään olisi ollut varaa ostaa kenelläkään meistä, tasan ei käy onnen lahjat. - au revoir
Palstan otsikko on kesämökki, mistähän tällä palstalla mahdetaan eniten kirjoittaa - kaupunkiasumisesta vai veneilystä.
Ei tulisi mieleen tulla hehkuttamaan tälle palstalle veneilyn ihanuutta, vaan kertoa siitä juuri veneilypalstalla. Eksyin tänne koska otsikko sattui olemaan etusivulla tämän päivän suosittujen/viimeksi vastattujen joukossa.
Hyvää päivänjatkoa vaan kaikille, surffaan sinne minne aluksi olinkin menossa,
- Sijoitus tulevaan
Meillä oli samoja ajatuksia 80-luvun lopulla, lapset olivat vielä pieniä, ja vuokramökit sekä asuntovaunuilut koettu.Mieli teki omaa kesämökkiä, vaikka asuntolainaakin oli vielä jäljellä. Maahan kannattaa sijoittaa, koska sitä ei rakenneta lisää, ja arvo nousee taatusti.
Ostimme tontin ja rakensimme mökin 1989, seuraava viersamaja valmistui 2002, ja nyt on päärakennuksen aika valmistua ensi kevääksi.
Mökkielämä on todella antoisaa, ja olemme olleet tyytyväisiä aikoinaan tehtyy ratkaisuun, kesämökkiin.
Kun lapset tulivat teini-ikään, niin vierailut jäivät etupäässä juhannuksen viettoon, joka sekin oli itsestään selvää heille tyyliin "pitäähän mökillä kerran vuodessa käydä", myös meistä vanhemmista oli kivaa, kun nuoriso mielellään tuli mökille juhannusta perheen kanssa viettämään.
Nyt on tilanne se, että näillä "junnuilla" on jo yhteensä viisi lasta, ja koko konkkoronkka mielellän mökille kesäisin tulossa, on kivat muistot lapsuudesta, joita nyt omille naperoilleen hehkuttavat.
Eli yhteenvetona, kun nyt panostat kesämökkiin, niin saat nauttia siitä perheesi ja jälkipolvesi kanssa, ja niin rahallinen kuin henkinen arvo sen kuin kasvaa, minäkin alle 60v, ja mökkeilyä yli 20v - vanhana maksettu
Itse ostin omistusasunnon heti kun pääsin armeijan jälkeen vakitöihin parikymppisenä. Nyt toissa kesänä kun täytin 30v ostettiin mökkitontti ja rakennetaan omaa mökkiä vaimon kanssa. Syy siihen on lapsuudessa koska olen viettänyt kaikki kesäni isovanhempien mökillä ja siihen liittyy paljon hyviä muistoja. Tuon kesäpaikan menetimme, kuten sukutiloissa yleensä on tapana käydä ajan myötä ja päätimme hankkia oman. Moni varmasti ihmettelee mikset matkustele, mutta olen nuorempana kiertänyt vanhempien kanssa kymmeniä lomakohteita joten se ei kiinnosta. Koska töiden ohessa on paljon vapaita ehdin rakentamaan ja viettämään aikaa mökillä lähes puolet vuodesta. Toiseksi kun mökki on mukavan matkan päässä pystyy sieltä käymään myös töissä. Etelä-Suomen alueella ei kaavoiteta enää kovinkaan paljon uusia rantatontteja ja kaikki järvet alkaa olla jo täynnä tontteja joten on viimeisiä hetkiä sellainen hankkia. Kustannuksien puolesta tulee halvemmaksi rakentaa uusi mökki kun ostaa vanha tunnepohjaisesti hinnoiteltu mörskä. Kyllähän ne rahansa voisi huonomminkin sijoittaa?
- mk
Itsellä ei ollut mahdollisuutta ostaa omistusauntoa 20v kun tiesin että lähden opiskelemaan ettei tartte kokoikää tavallisen duunarin hommia tehdä ja onneksi vanhemmilla on mökki ja sitä saa käyttää viakka kuinka paljon koska vain äitini elää ja pidän mökin kunnossa ja niin edelleen. Mutta nyt kun talvi telee ja mökki on vain kesäkäyttöön tarkoitettu niin talvella on tylsää kun ei voi kuin mökillä käydä ja niin edelleen mutta se mökki on hyvä sijoitus tulevaisuuteen ja jos joskus vanhana rahaa tarvitsee niin mökki joko vuokralle tai myyntiin niin hyvä tulee.
- ölkjasdföljk
Muistan kun muksuna olimme laskettelumatkoilla aina mökissä. Ensin kierrettiin eri keskuksia, ja myöhemmin tuli tavaksi käydä aina samassa keskuksessa. Jälkeenpäin ajatellen oli kuitenkin kivaa, että mökki oli aina eri. Sukulaisten kesämökeillä kaikki oli aina samalla lailla kuin aina ennenkin :$
- pietu__
Ihmetyttää kanssa, että minkä hintaisia taloja ja mökkejä ihmiset ostelee, kun kaikki tuntuvat olevan velattomia.
Meillä ostettiin ensin talo ja matkan varrella mökkitontti. Mökki rakennetaan kun taas saisi jotain säästöön. Ikää reilu 30v kummallakin ja velkaa enemmän kuin tarpeeksi. Mutta työssä käyden pitäisi olla velaton reilusti alta viisikymppisenä. Jos työt menee, niin tontista saa hyvät puskurirahat elämän ja projektien uudelleenkäynnistämiseen. - Mielikuvitusrakentaj
pietu__ kirjoitti:
Ihmetyttää kanssa, että minkä hintaisia taloja ja mökkejä ihmiset ostelee, kun kaikki tuntuvat olevan velattomia.
Meillä ostettiin ensin talo ja matkan varrella mökkitontti. Mökki rakennetaan kun taas saisi jotain säästöön. Ikää reilu 30v kummallakin ja velkaa enemmän kuin tarpeeksi. Mutta työssä käyden pitäisi olla velaton reilusti alta viisikymppisenä. Jos työt menee, niin tontista saa hyvät puskurirahat elämän ja projektien uudelleenkäynnistämiseen.Miten nykyään kukaan mitään voi hankkia ja yleensä edes suunnitella kun työelämä on arpapeliä? Töitä tänään mutta huomisesta ei mitään varmuutta.
Nuo velattomat on yleensä perittyjä tai askeettisia. Askeettisuus (rahan puute) selitetään mitä ihmeelisimmillä tekosyillä jos ei ole rahaa varustella mökkiä esim. sähköllä tms. Hiukan sama asia kuin se hieno auto pihassa jossa on alla laittomat renkaat. Siihenkin olen selitykset kuullut, on kuulemma asennekysymys eikä raha? - Ostin valmiin
Mielikuvitusrakentaj kirjoitti:
Miten nykyään kukaan mitään voi hankkia ja yleensä edes suunnitella kun työelämä on arpapeliä? Töitä tänään mutta huomisesta ei mitään varmuutta.
Nuo velattomat on yleensä perittyjä tai askeettisia. Askeettisuus (rahan puute) selitetään mitä ihmeelisimmillä tekosyillä jos ei ole rahaa varustella mökkiä esim. sähköllä tms. Hiukan sama asia kuin se hieno auto pihassa jossa on alla laittomat renkaat. Siihenkin olen selitykset kuullut, on kuulemma asennekysymys eikä raha?Niin, kai sen edelleenkin pitäisi niin mennä, että eletään sen mukaan, mihin on varaa?
Jos ei ole varaa omaan asuntoon tai mökkiin, niitä ei pidä hankkia.
Varmaa työpaikkaa ei liene ole olemassakaan, mutta eihän tästä elämästä mitään tulisi, jos ei pienintäkään riskiä ole valmis ottamaan. MIeluummin asuntolaina päällä kuin vuokranmaksu jollekin muulle. Pätee myös kesämökkiin. Ja mitä velattomiin mökkeihin tulee, ihmisillä on erilaiset palkat/pääomatulot, toisilla on varaa, toisilla ei. Perintöjä tulee ja menee. Lottovoittajan, pienemmänkin summan saaneen, on helppo hymyillä. Sijoitukset tuottavat etc.
Niitä selityksiähän saa kuulla maailman sivun, jos niitä haluaa kuunnella. Ei meidänkään mökkiä ole "varusteltu" sähköillä, turhaa siitä on maksaa, ilmankin pärjää. Ei aina ole kysymys rahasta. Tarkoitan, vaikka sitä olisi, voihan sille viisaampaakin käyttöä keksiä kuin kesämökin sähkölaskut. Ei meillä kyllä omasta mielestämme ole hienoja autojakaan, joskaan ei laittomia (liian kuluneitako, mitähän sekin "laittomia" oikeastaan tarkoittaa?) renkaita allakaan. - okt+mökki
pietu__ kirjoitti:
Ihmetyttää kanssa, että minkä hintaisia taloja ja mökkejä ihmiset ostelee, kun kaikki tuntuvat olevan velattomia.
Meillä ostettiin ensin talo ja matkan varrella mökkitontti. Mökki rakennetaan kun taas saisi jotain säästöön. Ikää reilu 30v kummallakin ja velkaa enemmän kuin tarpeeksi. Mutta työssä käyden pitäisi olla velaton reilusti alta viisikymppisenä. Jos työt menee, niin tontista saa hyvät puskurirahat elämän ja projektien uudelleenkäynnistämiseen.On vaan ollut onnea töiden suhteen (saanut olla kokoajan töissä), edulliset lainat, ahkera säästäminen, ei opintolainoja (kiitos vanhemmille)... siinä resepti velattomaan elämään.
- Asuntolaina maksussa
Ostin valmiin kirjoitti:
Niin, kai sen edelleenkin pitäisi niin mennä, että eletään sen mukaan, mihin on varaa?
Jos ei ole varaa omaan asuntoon tai mökkiin, niitä ei pidä hankkia.
Varmaa työpaikkaa ei liene ole olemassakaan, mutta eihän tästä elämästä mitään tulisi, jos ei pienintäkään riskiä ole valmis ottamaan. MIeluummin asuntolaina päällä kuin vuokranmaksu jollekin muulle. Pätee myös kesämökkiin. Ja mitä velattomiin mökkeihin tulee, ihmisillä on erilaiset palkat/pääomatulot, toisilla on varaa, toisilla ei. Perintöjä tulee ja menee. Lottovoittajan, pienemmänkin summan saaneen, on helppo hymyillä. Sijoitukset tuottavat etc.
Niitä selityksiähän saa kuulla maailman sivun, jos niitä haluaa kuunnella. Ei meidänkään mökkiä ole "varusteltu" sähköillä, turhaa siitä on maksaa, ilmankin pärjää. Ei aina ole kysymys rahasta. Tarkoitan, vaikka sitä olisi, voihan sille viisaampaakin käyttöä keksiä kuin kesämökin sähkölaskut. Ei meillä kyllä omasta mielestämme ole hienoja autojakaan, joskaan ei laittomia (liian kuluneitako, mitähän sekin "laittomia" oikeastaan tarkoittaa?) renkaita allakaan.5000 e säästössä niin sataisiin rantamökkiinkin sähköt ylämökillä onkin sähköt koska on vanha asuintalo.Sähköliittymien hinnat ovat aivan järjettömiä.
- ...
Mielikuvitusrakentaj kirjoitti:
Miten nykyään kukaan mitään voi hankkia ja yleensä edes suunnitella kun työelämä on arpapeliä? Töitä tänään mutta huomisesta ei mitään varmuutta.
Nuo velattomat on yleensä perittyjä tai askeettisia. Askeettisuus (rahan puute) selitetään mitä ihmeelisimmillä tekosyillä jos ei ole rahaa varustella mökkiä esim. sähköllä tms. Hiukan sama asia kuin se hieno auto pihassa jossa on alla laittomat renkaat. Siihenkin olen selitykset kuullut, on kuulemma asennekysymys eikä raha?Ei kannata yleistää. Itselleni mökin askeettisuus on nimenomaan se pakokeino arjesta. Saa touhuta jotain ihan muuta muuta, kuin kaupungissa. Mielestäni sähköjen laittaminen puolitoista sataa vuotiaaseen hirsivanhukseen, on häväistys taloa kohtaan. Pilaisi koko tunnelman!
- buvuu
... kirjoitti:
Ei kannata yleistää. Itselleni mökin askeettisuus on nimenomaan se pakokeino arjesta. Saa touhuta jotain ihan muuta muuta, kuin kaupungissa. Mielestäni sähköjen laittaminen puolitoista sataa vuotiaaseen hirsivanhukseen, on häväistys taloa kohtaan. Pilaisi koko tunnelman!
Puolitoista sataa vuotiaan "tunnelma" pilataan ylikorjaamisella, ei sähköllä.
Samat askareet ne on mökissä oli sähköt tai ei. Ero kaupunkiin on pääasiassa luonto/ympäristö, ei välttämättä se askeettisuus.
Jos mökki on ahkerammassa käytössä kuin "pelkässä" vapaa-ajan mökkeilyssä, vedet ja sähköt helpottaa "arkea" mökilläkin suuresti. Vapaa-ajalla sähköttömyys ja vedettömyys menee ilman ongelmaa mutta "normiarki" askeettisella mökillä voi muodostua todelliseksi ongelmaksi.
Ei ole omassa mökissä sähköä mutta en sitä puolustele selityksillä. Saunan lämmitys vesien kantamisineen jne. on itselle huomattavasti mukavampaa kuin rivarin sähkösaunan päälle napsauttaminen. Jos saunalle tulee sähköt vedettyä joskus, myrskylyhty ikkunan takana tulee olemaan valonlähteenä senkin jälkeen, lattian kuivaamiseen jne. sisävalot on asia erikseen. En ole tarvinnut säköä ainakaan vielä mutta ei ole pois-suljettu hankinta mahdollisesti tulevaisuudessa. Riippuu mökin käyttöasteesta, ei niinkään askeettisuuden kaipuusta tms.
Sähköttömillä mökeillä on hyvin usein tilalle kuitenkin hankittu jostain syystä aurinko- tai vastaava energiamuoto vaikka ollaan sähköä "vastaan"? - Asuntolaina maksussa
buvuu kirjoitti:
Puolitoista sataa vuotiaan "tunnelma" pilataan ylikorjaamisella, ei sähköllä.
Samat askareet ne on mökissä oli sähköt tai ei. Ero kaupunkiin on pääasiassa luonto/ympäristö, ei välttämättä se askeettisuus.
Jos mökki on ahkerammassa käytössä kuin "pelkässä" vapaa-ajan mökkeilyssä, vedet ja sähköt helpottaa "arkea" mökilläkin suuresti. Vapaa-ajalla sähköttömyys ja vedettömyys menee ilman ongelmaa mutta "normiarki" askeettisella mökillä voi muodostua todelliseksi ongelmaksi.
Ei ole omassa mökissä sähköä mutta en sitä puolustele selityksillä. Saunan lämmitys vesien kantamisineen jne. on itselle huomattavasti mukavampaa kuin rivarin sähkösaunan päälle napsauttaminen. Jos saunalle tulee sähköt vedettyä joskus, myrskylyhty ikkunan takana tulee olemaan valonlähteenä senkin jälkeen, lattian kuivaamiseen jne. sisävalot on asia erikseen. En ole tarvinnut säköä ainakaan vielä mutta ei ole pois-suljettu hankinta mahdollisesti tulevaisuudessa. Riippuu mökin käyttöasteesta, ei niinkään askeettisuuden kaipuusta tms.
Sähköttömillä mökeillä on hyvin usein tilalle kuitenkin hankittu jostain syystä aurinko- tai vastaava energiamuoto vaikka ollaan sähköä "vastaan"?Paljon mukavampaa käydä pimeässä syysillassa saunassa jos on sähköt.Kokemuksesta kaikki tuttavamme ketkä ovat sähköt mökille jälkikäteen laittaneet, ovat olleet tyytyväisiä minä myös kylässä ollessa tietenkin kuka mitenkin.
- Anonyymi
buvuu kirjoitti:
Puolitoista sataa vuotiaan "tunnelma" pilataan ylikorjaamisella, ei sähköllä.
Samat askareet ne on mökissä oli sähköt tai ei. Ero kaupunkiin on pääasiassa luonto/ympäristö, ei välttämättä se askeettisuus.
Jos mökki on ahkerammassa käytössä kuin "pelkässä" vapaa-ajan mökkeilyssä, vedet ja sähköt helpottaa "arkea" mökilläkin suuresti. Vapaa-ajalla sähköttömyys ja vedettömyys menee ilman ongelmaa mutta "normiarki" askeettisella mökillä voi muodostua todelliseksi ongelmaksi.
Ei ole omassa mökissä sähköä mutta en sitä puolustele selityksillä. Saunan lämmitys vesien kantamisineen jne. on itselle huomattavasti mukavampaa kuin rivarin sähkösaunan päälle napsauttaminen. Jos saunalle tulee sähköt vedettyä joskus, myrskylyhty ikkunan takana tulee olemaan valonlähteenä senkin jälkeen, lattian kuivaamiseen jne. sisävalot on asia erikseen. En ole tarvinnut säköä ainakaan vielä mutta ei ole pois-suljettu hankinta mahdollisesti tulevaisuudessa. Riippuu mökin käyttöasteesta, ei niinkään askeettisuuden kaipuusta tms.
Sähköttömillä mökeillä on hyvin usein tilalle kuitenkin hankittu jostain syystä aurinko- tai vastaava energiamuoto vaikka ollaan sähköä "vastaan"?Sähkötön mökki on kamala. Voisi ensin ajatella, että romanttista olla kynttilän valossa. Mutta totuus on, että mikään ei toimi.
Esim. kännykän lataaminen (joo en usko, että KUKAAN nykyään elää ilman puhelinta, onhan se jo turvallisuuskysymysin), etänä tietokoneen lataaminen, radio, tv (sadeviikkoina sekin ihan kiva muuten), työkalut, sähköpatterit, vesipumput, pyykinpesukone (ai ei tarvitse? Kiva joutua ravaamaan kaupugissa vain pestäkseen pyykkiä vai nyrkkipyykillä kun meinasit aikasi mökillä käyttää?), valot jne..
Ikävä kärrätä jääkaappia ja pakastinta varten kaasupulloja koko kesä mökille niin ikään. Puhumattakaan kaasujen turvallisuudesta.
- mökkihöperö90
Minä näkisin asian niin, että on niitäkin "nuoria" jotka eivät baareissa juokse tai vilinästä mitään tyydytystä itselleen saa. Ehdottomasti voisin hankkia kesämökin, heti kun se olisi millään tasolla mahdollista (olen siis 20-vuotias nuorinainen ja elän parisuhteessa).
Mökillä olen viihtynyt ihan lapsesta asti, mieluusti vielä sellaisella missä ei ole edes sähköjä.
Pidän mökkeilyä edelleen kesän parhaana asiana ja toivon tosiaankin että oma mökki on ennenkuin 30-vuotta täytän.- velaton mökki
baareissa ja sain oman talon ja mökin alle 30v.
- Volgaa
velaton mökki kirjoitti:
baareissa ja sain oman talon ja mökin alle 30v.
Ilmeisesti mökit on suomessa liian halpoja jos niitä "tossavaiheessa" on noin vain vara ostella.
Mitäs jos tekeistte pari mukulaa lisää enste?
Jaa että venäläiset ostaa Suomen? - lkjlkölvhgc
velaton mökki kirjoitti:
baareissa ja sain oman talon ja mökin alle 30v.
Ja nyt kun saisit sitten vielä elämän, niin asiat vois olla ihan hyvinkin...
- ei voi suositella
siis 3-kymppisenä varsinkin mutta myös muuten elämässä on hyvä nähdä ja kokea.
Kiertää maailmaa, tutustua erilaisiin kulttuureihin.
Jos sinulla on siis ylimääräistä, käytä se ulkomaan matkailuun.
Tai miksei kotimaan myös.
Tai jos sitä rahaa on kohtuullisen hyvin, siis osta kämppä vaikka Espanjasta.
Mieti nyt, halpa lennoilla Costa del Solille, 3 tuntia ja olet aurinkon alla drikki kädessä.
Samassa ajassa Helsingistä ei pääse edes Jyväskylään, jonnekin hyttysen syötäväksi
ja kylmään mökkiin, jos sulle on vain vaivaa sekä kuluja.
Hanki osuus asunnosta Malagasta, sieltä on mukavaa tehdä retkiä pitkin rannikkoa tms - ?=)(&%¤#"!
Onhan mökkeilyn vastineita muutakin. Itse olen ollut muutamissa vuokramökeissä. Mikäs siinä, mutta huono sää ja itikat eivät paljoa kiinnosta.
Olemme valinneet vuokrata asunnon tai mökin ulkomailta. Ei tarvitse kiinnittää koko omaisuutta mökkiin, vaan voi matkustella, kohdata uusia tuttavuuksia vieraissa maissa, oppia kieliä kylkiäisiksi. Eurooppa tarjoaa vaikka koko loppuelämäksi mahdollisuuksia. Jos Euroopa ahdistaa, niin Jenkeistä löytyy vaikka mitä Tämä systeemi sopii meille, mutta ei ehkä kaikille. Siispä toisenlainen näkemys.- Josef Mengele
Eräs kirjoitti minkälaisia ja minkähintaisia mökkejä,kun ei ole yhtään velkaa.No minulla ei ole velkaa"enää onneksi vanhenivat ; )Omistan ok-talon 193m3(rannassa)Mökki 47m3(rannassa) s,vaja jne.........Niin,että mikä tässä on niin ihmeellistä?Ai niin tosin perittyä mutta kuitenkin MINUN.
- elämä edessä
ja niitä on ollut kiva lukea. Huomaan, ettei kaikille mökkeily omassa mökissä tosiaan sovi, mikä tietenkin on ihan ymmärrettävääkin, ihmisiä kun on niin moneen lähtöön. Toisaalta, miksiköhän edes vaivautuu lueskelemaan, saatika kirjoittamaan tälle palstalle, jos kesämökkeily ei kiinnosta =D
Hauska on ollut lukea ajatuksia, joissa tarjotaan omia näkemyksiä niistä asioista, mitkä itseä kiinnostavat, mm. osta "mökki" ulkomailta, käytä rahat matkailuun tms. Itsellemme oma mökki tosiaan on tuonut "autuuden", kuten joku asian mainitsi ;) Vuokraamalla ei saman lopputulokseen valitettavasti päästä.
Emme edes olisi pitäneet omalle kohdallemme järkevänä ratkaisuna sitä, että ensin olisimmme ostaneet kesämökin ja vasta sitten ok-talon, mökki kun kuitenkin on ns. ylellisyysjuttu ja koti taas pakollinen asia, mutta tottakai kukin tyylillään ja sitä kunnioitan.- adfe
En kaipaa nykyelämääni kesämökkiä. Omistin sellaisen kolmikymppisenä mutta möin pois koska ei ollut tarpeeksi kiinnostusta. Nykyään kun on tullut hankittua omakotitalo taajaman ulkopuolelta isolla tontilla niin tekemistä on aivan tarpeeksi, jos ei liikaakin. En kaipaa toista "työsiirtolaa" koska sitähän se mökkeily suurimmaksi osaksi kuitenkin on. Joka kesä on jokin projekti käynnissä. Vanhat rakennukset vaatii aina jotakin remppaa. Tai vaikka olisi uusikin niin aina jotakin löytyy halon hakkuuta, pihan siivousta, rannan siivousta ym. Aina jotakin. Jossain määrin niistä puuhista nauttii, mutta liika on liikaa. Siinä mielessä on tosi mukavaa mennä johonkin vuokramökille. Voi aina valita eri paikan jos niin haluaa, eikä tartte murehtia. Eli mökkeily kiinnostaa mutta ei mökin omistaminen. Rahallisestihan on järkevää omistaa ja hankkia oma, jos siihen on varaa. Onhan raha mökissä paljon paremmassa turvassa kuin esim. kalliissa autossa.
Usein vain tuo mökin hankinta tahtoo mennä niin että ensin kun sitä rakennetaan tai kun se on just hankittu siellä vietetään muutama kesä. Sitten into laantuu ja monet mökit saavatkin olla hyvin rauhassa. Pari kertaa kesässä jaksetaan tavarat pakata ja sinne ajella palelemaan ja sadetta pitämään. - 35
adfe kirjoitti:
En kaipaa nykyelämääni kesämökkiä. Omistin sellaisen kolmikymppisenä mutta möin pois koska ei ollut tarpeeksi kiinnostusta. Nykyään kun on tullut hankittua omakotitalo taajaman ulkopuolelta isolla tontilla niin tekemistä on aivan tarpeeksi, jos ei liikaakin. En kaipaa toista "työsiirtolaa" koska sitähän se mökkeily suurimmaksi osaksi kuitenkin on. Joka kesä on jokin projekti käynnissä. Vanhat rakennukset vaatii aina jotakin remppaa. Tai vaikka olisi uusikin niin aina jotakin löytyy halon hakkuuta, pihan siivousta, rannan siivousta ym. Aina jotakin. Jossain määrin niistä puuhista nauttii, mutta liika on liikaa. Siinä mielessä on tosi mukavaa mennä johonkin vuokramökille. Voi aina valita eri paikan jos niin haluaa, eikä tartte murehtia. Eli mökkeily kiinnostaa mutta ei mökin omistaminen. Rahallisestihan on järkevää omistaa ja hankkia oma, jos siihen on varaa. Onhan raha mökissä paljon paremmassa turvassa kuin esim. kalliissa autossa.
Usein vain tuo mökin hankinta tahtoo mennä niin että ensin kun sitä rakennetaan tai kun se on just hankittu siellä vietetään muutama kesä. Sitten into laantuu ja monet mökit saavatkin olla hyvin rauhassa. Pari kertaa kesässä jaksetaan tavarat pakata ja sinne ajella palelemaan ja sadetta pitämään.mökkeilyn vastainen kirjoitus , sheriffille töitä:-)
Kumma juttu, että minun mökkeilyn vastaiset kirjoitukseni ovat hävinneet samantien. Kesämökkityöleiri ei, vuodesta toiseen samat pakolliset paskahommat, kuten laiturin ylläpito ja lehtien haravointi _toisen omistamalta_ tontilla. Saunan vesitynnyrinkin menivät kaatamaan ja porakaivo talvisäilytyksessä, joten helvetti sentään, edes saunaan ei pääse orjatyötä vastaan. - aktiivimökkeilijä
35 kirjoitti:
mökkeilyn vastainen kirjoitus , sheriffille töitä:-)
Kumma juttu, että minun mökkeilyn vastaiset kirjoitukseni ovat hävinneet samantien. Kesämökkityöleiri ei, vuodesta toiseen samat pakolliset paskahommat, kuten laiturin ylläpito ja lehtien haravointi _toisen omistamalta_ tontilla. Saunan vesitynnyrinkin menivät kaatamaan ja porakaivo talvisäilytyksessä, joten helvetti sentään, edes saunaan ei pääse orjatyötä vastaan."Kumma juttu, että minun mökkeilyn vastaiset kirjoitukseni ovat hävinneet samantien."
Ei siinä mitään kummaa ole, minä ainakin painan samantien "Ilmoita asiattomasta viestistä" - linkkiä, kun näen pelkässä v******umielessä kirjoitetun viestin, joka ei todellakaan kuulu palstalle, missä keskustellaan mökkeilystä hyvässä hengessä ;)
ONNEKSI meillä on täällä Sheriffi, joka on järjissään ja hoitaa hommansa hyvin! - 69
aktiivimökkeilijä kirjoitti:
"Kumma juttu, että minun mökkeilyn vastaiset kirjoitukseni ovat hävinneet samantien."
Ei siinä mitään kummaa ole, minä ainakin painan samantien "Ilmoita asiattomasta viestistä" - linkkiä, kun näen pelkässä v******umielessä kirjoitetun viestin, joka ei todellakaan kuulu palstalle, missä keskustellaan mökkeilystä hyvässä hengessä ;)
ONNEKSI meillä on täällä Sheriffi, joka on järjissään ja hoitaa hommansa hyvin!Huutaminen on tyhmää ja paljastaa heikkohermoisuuden, lisäksi aiheeseen liittyvien viestien poistaminen on kommunistitouhua. esim tulin just mökiltä ja aivan perseestä koko touhu, mutta kustannussyistä on intressejä ko. mökkiin.
- vapaaksvapautti
..ja arvostuksen nimissä ihminen kahlitsee, sitoo ja vangitsee itseään toisiin ihmisiin, yhteiseen arvostuskulttuuriin jne. Vapaus on ihmisen elämän tarkoitus.
- outsider'
Lammas viihtyy lammaslaumassa ja sanoo muiden mukana mää mää vaikka pää märkänis.
- oikeassa olet!
Jokainenhan tekee niin kuin parhaaksi näkee. Tottakai, jos alle kolmikymppisenä on jo juoksut juostu ja perhe perustettu, niin tottahan mökin osto ajankohtaista myös.
Itseäni ei olisi alle kolmikymppisenä olisi saanut mihinkään mökille, koska silloin oli juoksuaika. Joillakin se kestää pitempään :-) Opiskelin yliopistossa jatko-opintoja reilun kolmikymppiseksi, joten perheen perustaminen meni aika myöhään. Vaan heti kun oli perhe, teki mieli taloa ja mökkiä myös. Alle nelikymppisenä oli talo ja mökki hankittu ja nyt nelivitosena on kaikki jo maksettu. Meidän ikäpolvella toivottavasti on kuntoa pitempään kuin vanhemmilla, mutta eihän sitä tiedä, mitä sitä eläkeiässä haluaa tehdä. Voi olla, että sitten on jo maailmasta bensa loppu ja mökille menemisestä tulee liian kallista, tai mitä vaan. Parempi on elää nytku-elämää eikä sitku-elämää. - SAMA SIIVOOJA
JOKA OSTI OMAKOTITALON SIIVUSRAHOILLA, JA VIELÄ YKSINHUOLTAJA!
MITÄ SEURAAVAKSI, LINNA RANSKASTA!?!- nytkytin
Onhan näitä supernaisia olemassa. Samassa kun tekevät lapsen kaks ja olevat hoitovapaalla maksavat asunnon ja huvilan siinä samalla?!
Tavalliset kuolevaiset maksaa kyllä suuren osan työelämästään taloa, harvalla on vara edes mökkiin.
Jos alla on siis jotain muutakin kuin Älvsby-huussia ja "kevythirsi"huvilaa.
Samoja tätejä jotka baarissa on palleissa kiinni vaikka elämässä on "kaikki" perheineen taloineen jne. heittää tollaista legendaa.
- onko pakko omistaa?
Jos mökillä käy muutaman kerran vuodessa niin ei ole mitään järkeä ostaa omaa. Hirveä homma huoltaa ja maksaa kiinteitä kuluja. Tuhat kertaa helpommalla pääsee kun vuokraa mökin muutamalla satasella per vuosi ja ei tarvi tehdä mitään ylimääräistä.
Toisaalta, jos mökillä pitää olla jatkuvasti niin mitä järkeä on panostaa omaan kotiin, jossa ei olla? Meillä jokaisella lomalla otetaan useaan kertaan siivet alle ja lähdetää oikealle lomalle ulkomaille. Kyllä hermo lepää kun ei tarvi kuin lomailla.
Ja kun lapsia ei ole eikä tule niin euroakaan ei jätetä perintöjä vaan hyvätuloisina tuhlataan kaikki mitä tienataan. - mieti tarkkaan
matkustaa jo ihan mukavasti.
Me rakennettiin 2004 talviasuttava, täysihirsinen mökki järven rantaan
100km päästä kotoa Helsingistä.
Pari ekaa kesää ja osin jopa talvisin käytiin aika ahkerasti mutta sitten into hiippui.
Kaikki muut mukavuudet oli paitsi sisävessa, siitä se ei ollut kiinni.
Sitten rupesin kerran laskemaan hintaa käytölle.
Vakuutukset, lämmitys ja kaikki kustannukset mitä mökkeilystä kertyy
ja vaikka ajomatkaa ei ollut kuin se 200km edestakaisin niin polttoainettakin kuluu.
Niillä rahoilla matkustat jo ulkomaille 4-henkisenä perheenä.
Sitten vielä kun mietin että mitkä rahat olivat sidottuna vajaa käyttöiseen mökkiin,
joka 90% ajasta seisoo tyhjänä.....
Myytiin pois ja niillä rahoilla tehdään muuta.- hans compis
Totuuden nimissä täytyy todeta, ettei itsellä edes olisi varaa moiseen. Mökin pitäminen tyhjillään ja siihen sidotun pääoman kiinnioleminen tuottamatta mitään, edes hyvää mieltä, kun ei ole itse mökillä, ei hyvä.
100km yhteen suuntaankin olisi liikaa minulle joka tykkään käydä mökillä saunomassa ja uimassa työpäivänkin päätteeksi.
Myös ylimääräisiä lämmityskustannuksia karsastan, silloin pidetään mökki lämpimänä kun siellä ollaan.
Ulkomaat ei kiinnosta, oma mökki kylläkin. Ennen kiinnosti vuokramökit, kun vaihtoehtoja ei ollut, ja mökkeilemään oli päästävä.
Kyllästymään ei viiden omassa mökissä vietetyn vuoden jälkeenkään olla jouduttu, johtunee luultavasti siitä, että tiesimme mihin lähdimme, kun oman ostimme... - Suomeen
Niillä rahoilla matkustat jo ulkomaille 4-henkisenä perheenä.
Sitten vielä kun mietin että mitkä rahat olivat sidottuna vajaa käyttöiseen mökkiin,
joka 90% ajasta seisoo tyhjänä.....
Myytiin pois ja niillä rahoilla tehdään muuta.
Mökkiin sijoitetut varat on ja pysyy mutta voihan nekin rahat pistää haisemaan jos siltä tuntuu. Vapaa valinta. En todellakaan suosittele mökin hankintaa rahallisesti viisaana ratkaisuna jos sille ei ole käyttöä eikä siellä viihdy.
Eniten ottaa päähän sukulaiset jotka suoraan haukkui ja arvosteli päin naamaa kun laitettiin mökit ja systeemit. Suoraan ja asiattomasti saimme kuulla kuinka tyhmiä oltiin kun laitettiin rahaa mökkiin kun ei voi matkustaa eikä istua baarissa ja lässyn lässyn..Sen jälkeen samat ihmiset on ja usein varovaisesti tai suoraan tiedustelleet hattu kourassa milloin he voisivat tulla mökkeilemään ja saunomaan???
Aasinsillalla lopuksi niille mökittömille ihmisille yleis-sivistänä neuvona: Ei kutsumatta sukulaisten mökeille! Käydä saa kahvilla jne. (ja huom.) pitääkin mutta ei asumaan. Tekisi melkein sanoa että mökin omistamisen suurin ongelma on mökittömät sukulaiset (jos naapurit sattuu olemaan mukavia). Todella tiukkana on pitänyt olla ettei omasta mökistä ole muodostunut osalle sukulaisista ryyppypaikkaa juhlapyhiksi tai yleensä kesäviikonlopuiksi? Tiukkaa tylytystä mutta oma mökki kun on juuri itselle paikka missä rauhoittua ja olla, ei sukulaisten vapaa-ajan viettopaikka.
- Eiomaamöksää1
Ei se mökin ostaminen ole iästä kiinni jos vain on varaa hankkia möksä itelleen.
Kiva paikkahan se on olla ja rentoutua poissa kaupungin vilinästä.
Rahaa voi pistää niin moneen turhaankin, joten jos joku laittaa sen mökkiin niin varsin hyvä hankinta, jos vain mökistä/mökkeilystä tykkää.
Itekin varmaan mökin olisin hankkinut mutta on vielä sen verran asuntolainaa etten lähde velkaa lisää ottamaan ja pidän elämisen tason sopivana ja tähän kuvioon ei lisävelka sovi. Ja mulla nyt rahat menevät vaikkapa soittimiin kun se on rakas harrastus.
Mutta joo, ihan kiva paikka se mökki on oleskella ja onneksi on kaverin ja sukulaisten mökkejä jonne olen aina tervetullut jos mökkeilyn tarve iskee (missään nimessä en itseäni tuuppaa kesävieraaksi).
Nuorempana on niin kuin aloittaja jo kirjoitti enempi virtaa tehdä juttuja mutta täytyy sanoa, että yllättävän paljon on virtaa myös vanhemmilla ihmisillä mökkiänsä ja sen ympäristöä hoitaa, siellä vaan viihtyy ja tulee rentouduttua vaikka se tarkoittasi vaikka pensaiden leikkausta tai talon maalausta.
Mökki on tosi kiva juttu. - mökitön tyytyväinen
En ymmärrä aloittajan ajatusta siitä miksi hän täällä kyselee mielipiteitä mökin ostamisesta ja omistamisesta vaikka esim. nuorena. Eihän sillä ole merkitystä missä iässä sen tekee jos tuntee asian omakseen.
Nuo kaikki kirjoitetut asiat on ihan luonnollisia juttuja monen elämässä.. mökillä olo ja siellä puuhailu. Tässä on tietysti kysymys mökin omistamisesta, sehän on toista kun vuokramökki ja siitä että on nuorena saanut oman mökin.
Tuo eläke asia vielä.. näkee että kirjoittaja on oikeesti nuori. Nykyajan eläkeläiset muuttavat kokonaan monesti mökille eläkkeelle jäätyään. Kunto on usein parempikin kuin nuorella.- onnellinen onneton?
Itsellä petti terveys "parhaassa työiässä". Elävien kirjoissa fyysisesti ja henkisesti olen pysynyt vain ja ainoastaan mökillä touhuamalla milloin mitäkin. Rakentamista, puuntekoa, hyötyliikuntaa yleensäkkin saunomisen ja rentoutumisen lisäksi rajoitetusti mutta kumminkin. Luonto on ihmeellinen voimavara ja raitista ulkoilmaa ei saa koskaan liikaa. Sohvan pohjalle jos jää niin sieltä ei niin vain ylös nousta, oli kyseessä nuori tai vanha. Ihmiset makaa itsensä kipeiksi henkisesti ja fyysisesti.
Huomattavasti suuremman avun olen mökiltä saanut kuin mistään lääkäristä, lääkkeistä tai kuntoutuksista. Onneksi mökki oli valmiiksi niin lähellä että pääsen sinne päivittäin. Jos tässä ihan niin huonosti käy, etten pääse takaisin työelämään, muutan kokonaan mökille. Niin tärkeä henkireikä siitä on muodostunut itselle. - Orgashmed
onnellinen onneton? kirjoitti:
Itsellä petti terveys "parhaassa työiässä". Elävien kirjoissa fyysisesti ja henkisesti olen pysynyt vain ja ainoastaan mökillä touhuamalla milloin mitäkin. Rakentamista, puuntekoa, hyötyliikuntaa yleensäkkin saunomisen ja rentoutumisen lisäksi rajoitetusti mutta kumminkin. Luonto on ihmeellinen voimavara ja raitista ulkoilmaa ei saa koskaan liikaa. Sohvan pohjalle jos jää niin sieltä ei niin vain ylös nousta, oli kyseessä nuori tai vanha. Ihmiset makaa itsensä kipeiksi henkisesti ja fyysisesti.
Huomattavasti suuremman avun olen mökiltä saanut kuin mistään lääkäristä, lääkkeistä tai kuntoutuksista. Onneksi mökki oli valmiiksi niin lähellä että pääsen sinne päivittäin. Jos tässä ihan niin huonosti käy, etten pääse takaisin työelämään, muutan kokonaan mökille. Niin tärkeä henkireikä siitä on muodostunut itselle....jo pariin kolmeen kertaan kaukomatkailuun. Uskon että kovin iäkkäänä emme pysty toteuttamaan samantasoisia seikkailuja maailmalla. Mökille voimme toivottavasti ajella vielä yli 80v? Kukin taklaa tyylillään, mutta matkailu avartaa, yhdistää, tuo toisenlaisia muistoja ja lapsistakin tulee "maailmankansalaisia" jo pienestä. En kuitenkaan kiellä, että tunne on kyllä aivan mahtava, kun pääsee tuonne sukulaisen mökille luonnon keskelle...
- Sano ei veroille
Verovinkki mökin ostoa harkitsevalle:
1. Perusta firma Viroon (netistä löytyy apua sekä valmisfirmakauppiaita)
2. Osta mökki tämän virolaisen firman nimiin, älä omiin henkilönimiin.
Kun aikanaan myyt mökin, myytkin oikeasti sen virolaisen firman. Näin ei mene suomalaista varainsiirtoveroa ja myyntivoitosta menee veroa Suomen tulevan 30% sijasta Viron 20%. Ja jos et myy koskaan mökkiä, vaan se jää perillisille, heiltä ei mene perintöveroa, koska Virossa ei sellaista ole.- Rauno75
Mökki ei ole haaveena mutta talonrakentaminen järvenrannalle. 5 vuoden sisällä aion laittaa asian toteutukseen, tonttikin jo melkein ostettu.
- 1510
Rauno75 kirjoitti:
Mökki ei ole haaveena mutta talonrakentaminen järvenrannalle. 5 vuoden sisällä aion laittaa asian toteutukseen, tonttikin jo melkein ostettu.
Hieno on kesällä joo mutta syksyt ja talvet järvenselältä puhaltaa ja kylmästi. Siinä on romantiikka kaukana. Vielä kamalampi paikka on merenranta.
- Mökillä viihtyvä
En tiedä mitä sen iän on väliä? Jos on varaa ja halua niin mikäs siinä.
- Maarit30
Makunsa kullakin. Mä en ole vielä valmis jämähtämään mökille. Tulee pari kertaa vuodessa käytyä siellä, ei sen enempää. Mieluiten vietän lomani ulkomailla. Joka vuodelle on kohteena eri maa. Maat kun ei maailmasta heti lopu. On mukava puhua eri kieliä, kokea kulttuurjea, syödä eri laisia ruokia jne. Mökillä se on sitä samaa aina.
No tää ei sovi kaikille, ei siinä mitään. Mökkiin olisi siis varaa, sijoitan vaan rahat mieluiten muualle. Ja mökki, jota sais käyttää iha miten paljon vaan on saaressa, mutta harvoinpa sinne jaksaa raahautua. - -J.
Mökki tai leirisauna/oma rentoutumispaikka on helppo homma jopa köyhälle. Pitää vaan olla periksiantamaton ja malttaa vähäsen aikaa. Itsekin meinasin nuorena vielä mökin hankkia eli tuossa neljänkympin paikkeilla siis viimeistään.
Ajatuksena on kerätä pikkuhiljaa pienen järvenrantatontin rahat kokoon olisko noin 10 000- 20 000 ja sitten sinne ostaa uusi siirrettävä puulämmitteinen sauna ja rakentaa itse sen viereen tila, jossa keittokomero, oleskelutilaa ja nukkumatilaa.
Rakennusluvista sun muista ei kannata niin piitata. Siitä selviää sakoilla jos kerkiää jo rakentaa ensin, niin yleensä ei tule purkutuomiota ja periaatteena on tehdä semmonen leirisaunarakennus jossa saunoa ja nukkua... ja tosiaan uuden saunanhan saa jo tonnilla rahdit :)
Nyt on rahaa koossa minulla köyhällä vuodessa kerätty n. 3500e ja tavoitteena tasan vuoden päästä olisi n. 7000e. Jos muija saa virallisen työn niin koitetaan hakea lainaakin tuohon mutta ei tässä mikään kiire ole kun ikää on vasta 30 :)
T: Janne Kouvolasta - Raha rajoittaa
No eihän tuota mökin ostoa rajoita mikään muu kun RAHA.
Moni haluaa oman mökin, mutta ei saa sitä, koska ei oletaloudellisia mahdollisuuksia sellaista ostaa tai rakentaa. Mökin lisäksi kun vaaditaan se ykkösasunto kaupungissa/työpaikan lähistöllä ja auto sinne mökille kulkemiseen.
Kahisevaa pitää olla lompakossa tai pankissa velkaa useampi satatonnia.
HYVIN HARVALLA alle 30-vuotiaalla (korkeakouluopiskelijalla ainakaan, vasta se valmistuvat silloin) on tuolloin vielä varaa. Amispuolella töitä paiskivalla voi hyvin jo olla ja valituiset tulot ja lapset jo tehtynä.
Sitten on oma lukunsa ne pennut, kellä suvun rahaa tai PAPPA maksaa.
Joku tykkää mökkeillä, toinen ostaa hulpean veneen, joku reissaa kaikki vapaat. Elämä on valintoja. Mökkeily on oma lajinsa, ja hyvin Pohjoismaalaista elämänmenoa. Kivaa ja ihanaa, jollekkin työleiriä, toiselle auringon ottoa kalliolla. Go for it! - Tähän tapaan...
En ostanut, vaan rakensin itse.
Mutta vastaus kysymykseen. Mökki on minulle rauhoittumisen paikka. Paikka jossa kiireet häviää. Pääsee kauas täältä ruuhkasuomesta pois kiireiden keskeltä.
Lisäksi kun tekee työkseen tällaista ajattelevaa-asiantuntija-istumatyötä niin tuolla mökillä sitten saa tehdä käsillään työtä, joka on minulle kyllä lomaa. Täydellinen vastakohta siis arjelle. Toki siellä voi olla tekemättä yhtään mitään ja nauttia vain luonnon hiljaisuudesta. - Miljonäärin lapsi
Miksi ostaa Ferrari 18-vuotiaana ekaksi autoksi?
Miksi rakentaa omakotitalo 20-vuotiaana?
Miksi erota 30-vuotiaana?
Pappa betalar - siksi :DDD- jokothai tairussian
Kysyppäs faijalta josko se ostais sinulle vielä seuralaisen?
- lksjdklskks
Nuorena kannattaa rakentaa koska vanhana ei enää jaksa. Nuorena myös kestää askeettiset olosuhteet paremmin. Vanhana voi sitten rempata ja parannella jos rahaa on tullut tienattua.
- Niin..
No onko tuo mökin hankkiminen nyt niin kallista edes... Mietin vaan että tonttihan se on mikä siinä maksaa ja niitähän saa melkosen "halvalla" jo järvenrannaltakin kun selailee tuota tori.fi markkinapaikkaa. Ei siihen nyt kovin montaa tuhatta euroa tarvita jos haluaa edes jotain mistä kuitenkin maksaisi kallista vuokraa kun pitäisi kesällä päästä jonnekin saunomaan tai vaihtelun vuoksi veneilemään ja samalla löylyä ottamaan, grillaamaan... jne.
Miksi pitäisi rakentaa tosi kallis mökki kaikkine huvituksineen isolle tontille ? Sellainen näkyy tuossa meidänkin sukulaisten naapurissa olevan ja meillä on käytössämme tällainen 50 000e arvoinen mökkitontti... tonttihan siinä tuon hinnankin sanelee. Siitä voisi pudottaa 25 000 euroa pois jos tontti pienennettäisiin puoleen ja purkaisi mokomat vanhat puuhökkelöt, ostaisi tilalle pienen "leirisaunakyhäelmän" jonka saa parilla tonnilla.
Mökiltä kaipaan itse ainakin semmosta paikkaa joka ei ole samanlainen mikä on koti. Miksi mökillä pitäisi olla taulutelkkarit ja useita eri huvimajoja pystyssä kun mulle ainakin riittää vähempikin.... kai se on siitä juontunut kun lapsena vanhempien kanssa tuli käytyä vanhoilla yhtiön majoilla pimeässä korvessa ja nehän on sellaisia puumökkejä jossa on puusauna rannassa... hyvin vaatimattomia ja pieniä ja niihin jäi kaipuu sitten vanhempana. Enpä siis mökiltä vaadi ONNEKSI mitään hotellielämää joten parempi rahan puolesta jos edes suunnittelee :)
Ja yksi mikä vähän halventaa hintaa on jos tyytyy tonttiin joka ei ole järven rannalla. Semmonen mummonmökki ja pihassa sauna.. vaatimaton pieni tontti. Jaapa jaa... Ainakin kun ilmoituksia jaksaa seurailla niin kyllä siellä vastaan tulee pieniä järvitonttejakin aika pirun halvalla mihin säästämälläkin saa rahansa joskus kokoon kunhan jaksaa kerätä.
Jep, ja auto pitää olla, muuten ei tule hommasta mitään.
"Nuorena kannattaa rakentaa koska vanhana ei enää jaksa. Nuorena myös kestää askeettiset olosuhteet paremmin."
MIksi pitäisi välttämättä rakentaa?
Helpommalla pääsee kun ostaa valmiina koko paketin, mutta tämäpä onkin makuasia. Siihen rakentamiseen ryhtyvällä on sitten aikamoinen urakka kaikkine paperihommineen ja tarkastuksineen. Itse ainakin ostaisin valmiin paketin, jota sitten remppaisi, olinpa sitten nuori tai vanha niin sekin vähän suhteellinen asia kuka kestää ja kuka ei. - Möksis
Ikää 30 ja omakotitalo ja mökkitontti plakkarissa myös, mökkiä ei valitettavasti vielä. Mökin rakentaminen alkaa maltillisesti saunamökillä ensi kesänä ja jossain vaiheessa sitten olisi tarkoitus tehdä isompaa viereen. Pidettiin myös hieman hulluina itseämme ensin, mutta toisaalta... Vanha asunto-osake myytiin hyvään aikaa ja ostettiin omakotitalo vielä suht huokeaan (nykyhintoihin nähden siis, sillon ei tuntunut...) hintaan. Velkaa on lyhennetty mukavalla tahdilla, mutta jäljelläkin on, koska on haluttu myös nauttia elämästä, matkustella yms. Tontin siistimistä, tietä, sähköliittymää ja sen sellaista tehty nyt jonkin aikaa rahojen mukaan. Itse mökkiin joutuu kyllä hakemaan vekseliä, mutta toisaalta, senkään jälkeen ei olla vielä niissä lainamäärissä mitä suurimmalla osalla kavereista uusista, tavallisista taloista pelkästään. Mökki siksi, että jostain syystä haluan asua suht lähellä kaupunkia ja viettää metsässä järven rannalla sitten ainostaan sitä vapaa-aikaa. Hiihtokeskus lähellä myös, joten kivasti harrastusmahdollisuuksia sitten talvellakin. Samalla suunnalla on vuokrattu lukuisia mökkejä vuosien saatossa kesät ja talvet, uponnut rutkasti rahaa. Ja se nyt on vähän niin ja näin, ettei voi muka muuta tehdä kun mökissään sitten mököttää kaikki lomat, kun sellainen on. Niin, paitsi vuokrata mökkiä muille ja painua matkoille, swapata ja mennä vaihdossa asustelemaan toisen kotiin jossain ulkomailla jne. Näin useat tuttunikin toimivat. Ja mikäs siellä mökillä on ollessa, olisinpa itsekin jo! ...Ja niin, pappa ei ole maksanut penniäkään, mutta jossain vaiheessa painettiin paria duunia ja palkittiin itsemme sitten tontilla:)
- gäller
Hommaisin mökin välittömästi, jos siihen olisi rahaa. Olen kuitenkin YH ja asuntolainaakin on vielä yli 100.000 euroa jäljellä. Lisäksi työmatka on pitkä, joten mökin pitäisi olla todella lähellä, jotta jaksaisin tai jotta olisi taloudellisesti järkevää pistää hirmuisia summia autoon ja polttoaineeseen.
Pääkaupunkiseudun läheisyydessä max 2 tunnin ajomatkan päässä veden äärellä tonttien hinnat ovat kuitenkin ihan järkyttävät. Minulle kelpaisi rempattava mummonmökki, jossa ei ole vettä tai vessaa Sähköt olis toivottavaa, mutta ei pakolliset. Käyttäisin mökkiä vain kesäkäytössä.
Omalla kohdallani isoja perintöjä ei ole ja opinnot hoidin velkarahalla. Avioeroon meni iso osa säästöistäni
En nyt oikein osaa lähteä ketään kadehtimaankaan, mutta haaveilen toki ikiomasta mökistä, jossa voisi rentoutua. Kerrostaloasunnossa kun on aina naapureista enemmän tai vähemmän melua. - realisti reino
Niin, millainen mökki ja mistä päin Suomea ja kenen rahoilla?
Olisi se kivaa olla oma merenrannalla sijaitseva pitsihuvila, isolla puutarhalla, rantakalliolla ja tie perille. Vielä kun olisi alle tunnin matkan päässä kaupungista.
Kyseeksi vaan jää, mistä sellaisen saa ja kuka maksaa ja mihin hintaan?
Lotto vetää tai sukulaisten kanssa jaetaan? Aloittaja lienee miljardööri tai mökki kuivanmaan autiotupa pellon keskellä.- elämä edessä
Aloittaja vastaa. Ei meren rannalla, ei missään nimessä. Järvenranta mökki, melko vaatimaton, jos vertailukohteeksi otetaan nykyajan kakkoskodit kaikkine hienouksineen, mitä kotonakin on. Ihana paikka, tosin velaksi ostettu, koska perustyöläisen palkoilla ei noita (vaikkakin alle 200t€:n) tuosta vaan ostella. Pappa siis ei betalar, vaan itse pikkuhiljaa maksellaan nyt kun ei asuntolainaakaan enää ole. Sukulaisten kanssa jaettua mökkiä en huolisi ikinä.
- Mummonmökki.
Meillä olisi kuivanmaan mökinretale tyhjillään, olen joskus miettinyt, että olisi parempi antaa se edullisesti vuokralle, kuin pitää tyhjillään. Vähän huono omatunto kun antaa paikan lahota. Tontti on aurinkoinen etelärinne, johon saisi hyvin vaikka pienen kasvimaan. Lähettyvillä on pari naapuria, mutta ei näköyhteyttä. Taajamaan on 5 km. ja isompaan kaupunkiin 20 km. Junanrata kulkee lähellä, mutta sen ääneen tottuu yllättävän nopeasti. sähköt on ja kaivo, jonka vettä ei ole tutkttu aikoihin.
- 28 vuotta mökkeillyt
ite oon ostanut mökin 22 vuotiaana saaresta vuonna 83, silloin maksoi 30t mummoo En oo ikinä katunut.
- joenrantamies
mitä tarkoitta 30t? 30 000?
- siecicz
Onko maailmassa parempa....
- fgfggrgr
Mökki nyt hankittuna kun lapset alle kouluikäisiä. Mukava ulkoilla.
- dddd3
Me hankimme mökin silloin, kun lapset olivat murrosiässä. eitä ei oikein mökille silloin saanut, ja heillä ei ole nyt niitä mukavia muistoja lapsuuden kesistä mökillä. He eivät siellä meidän mökillä käy vieläkään. Aikaisemmin ei ollut mahdollisuutta sitä mökkiä hankkia. No, on meillä itsellä siellä kuitenkin kivaa.
- Anonyymi
Mökki kannattaa hankkia ennen lasten hankintaa: Sitten mukava mennä velattomalle mökille lasten kanssa pienestä asti. Saavat mukavia muistoja lapsuuskesistä ja mukava aikuistenkin rentoutua saunoen, veneillen ja mökkeillen muutenkin :) Elämä on nyt ja tässä. Sitku-elämää eläen se elämä menee ohitse.
- Näinon-näreet
Itse nyt eläkeikäisenä ajattelen, että jos olisi tämä järki olut kolmekymppisenä, olisin ensin sijoittanut mökkiin ja sitten vasta asuntoon :-)
- SuosittelenMuillekin
Hommasin mökkitontin 36 vuotiaana. Nyt viisikymppisenä itse hirrestä veistetty mökki valmis ja velka maksettu. - Kun lapset lentävät pois kotoa, niin siinä vaiheessa jätän ansiotyön. Ehkä jotain osa-aikatyötä voisi vielä huvikseen tehdä...
Jos rakentaminen yhtään kiinnostaa, niin tyhjän tontin hommaaminen on edullinen ja hyvä vaihtoehto nuorelle. Varsinkin saaresta voi joskus saada hienon tontin suht edullisesti. - rantarhuri
35 vuotiaana ostin. Puutarhan valmistuminen kestää kauan niin on hyvä aloittaa ajoissa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107141Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541126Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411061Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2891008