Teit hienon teon kun panit tyhjänpäiväisen sekokirjoituksen hyllylle. Saman voisit tehdä petomiehellekin. Tyhjänpäiväiset oman nokkansa nostajat eivät lisää lehden lukuarvoa. Kannattaisi hankkia muutama hyvä pakinoitsija, heitäkin Ilomantsissa on, lisäämään lehden kiinnostavuutta.
Ainolle kiitokset!
Kirjastossa lukeva
27560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Aivan oikein. Kolme vuotta täyttymässä, joten eiköhän pian tee muuttoprosessin.
Siihen tyhjälle paikalle vois laittaa puuttuvat teevee-ohjekmat. Onkohan liikaa vaadittu?
Teema on hyvä kanava.
Hyvä päätös. Kyseinen kirjoitus oli sekavaa jorinnaa, että lukija saattoi epäillä missä mielenliikutuksessa teksti oli syntynyt. Uusi naiskirjoittaja on lupaava tuttavuus, toivottavasti löytyy tilaa hänen kiinnostaville kirjoituksille.
Vapautuneen tilan voi käyttää vaikka kylien asioiden kertomiseen. Kyläthän voisivat täyttää tilan omilla uutisillaan. Varmasti lukija mieluummin lukee kylien asioista kuin huonolla kielellä kirjoitetuista riveistä.
Pogosta voisi aloittaa juttusarjan: Ihmisiä työssä. Kerrottaisiin erilaisista ammateista, myös harvinaisemmista. Sarjasta saisi kiinnostavan viikottaisen lukutuokion.
Teit hienon jutun kun panit sekokirjoittajaa. Saman voisit tehdä peltohermannimiehellekin. Tyhjää sitä päissään nokkii kun lukuarvo loppuu - käytetään se lopuksi ekolon puhistukseen. Kannattaisi ehottomasti hankkia muutama pakinointsija jostain juukalaisesta geenipankista päätoimittajaksi. Ilomantsissa ne ei muuten käy kun pistäytymässä rivinpätkähommissa.
Voisko tuon nuoren naispuolisen avustajan palkata vakituiseksi avustajaksi, osaa kirjoittaa hyvää Suomenkieltä. Herra kansanedustajaehdokkaan kirjoitustaito taas on sellainen, että ei ainakaan nosta Pokkarin tasoa.
Pogostan sanomien henkilökunta on yhtä viivaa...
itse suomen kieltä ennen kuin alkaa arvostella muiden kirjoitustaitoa.
olipa riviniekka mitä mieltä tahana, herneet nenässä tai ilman.
ja totuus.
Armas voisi kirjoittaa enemmän pokkariin. Hän osaa haastatella ja kuvata ihmisten syvimpiä tuntoja. Antakaa Armaalle lisää tilaa. Kiitos.
Jos kirjoittaja ei hallitse lainkaan kielioppia voisi hän ainakin mennä kursseille oppiin. Kaikkein paras mitä ko. kirjoittaja voi meille lukijoille tehdä on lopettaa pokkariin kirjoittaminen. Luulisi vihreänlangan olevan se areena jolla pääsee pätemään, myös tasollisesti.
Pogostan Sanomien tehdä minkään valtakunnan päätöksiä tämän suomi24 likaviemärikirjoittelun perusteella. Määritteleekö paikallislehden toimintalinjan tämä kateellinen, parjaava ja ahdasmielinen nimimerkkien takana kirjoittelu?
Sitä saa mitä kylvää, sanoo sananlasku.
Mitä minua ilomantsilaisena kiinnostaa lukea Pogostan Sanomista mitä Joensuun kaupungin selkosilla puuhaillaan. Tästä lehdestä ei hyödy kuin ämmäkarja Kauppatien varressa ja Laakkonen, kun saa vittuilla vapaalle sanalle vapaalta jalalta.
ilomantsilaista hengenmaisemaa puhtaimmillaan. Kirjoitustyylistä päättäen enemmistö myös yhden ja saman massapostittajan kynästä.
Oli aika kun pokkarin oli luotettava lehti.
Vanhaan hyvään aikaan olivat kaikki muutkin asiat paremmin kuin nykyisin.
Taitaa taas olla yks ja sama asialla.
oli sitten yks tai toinen, tai toinen samanmoinen.3
on eniten iloa ja hyötyä. Tietysti vain jos puhdasta sammalta ei ole käytettävissä.
Harvoin lehdessä tehdään koko lukijakuntaa palveleva päätös. Nyt tehtiin ja siitä kiitos Ainolle. Avustajakuntaan on ilmestynyt nuori nainen, jonka tekstejä on kiinostavaa lukea. Kieli hyvää ja kerronta sujuvaa kuten Härkösen Armaalla. Heitä kannattaisi käyttää enemmän niin lukija tietäisi, että voi myös luottaa tekstin olevan luotettavaa.
Kiitos jämerästä päätöksestä.
Sorry kauheasti, ettei näillä netin keskustelupalstalle nimettöminä kirjoitetuilla - jotka on varmaan varmaan ihan tosissaan ja hyvää tarkoittaen tehtyjä - voi olla lehden teossa ja päätöksissä merkitystä. Tulee kuitenkin kerran viikossa tai harvemmin tsekattua missä täällä mennään. Useimmat hyvät neuvot tulevat viiveellä, päätökset on pitänyt jo tehdä. Mutta viisaita ajatuksia täällä on :) niistä kiitos :)
Pohjois-Karjalan Vihreät lähettivät lehdille uutisen kolmesta saamastaan uudesta ehdokkaasta, joista yksi oli lehtemme avustaja Kari R. Uutisessa kerrottiin, että K.R. tunnetaan ihmisläheisestä kolumnipalstastaan Pogostan Sanomissa, Rissasen riveistä. Totta kai pikkuruiset hälytyskellot soivat heti päässäni: jaa, että ehdokas tunnetaan hänelle antamastani mielipidepalstasta. Onko puoluetyötä siis jo tehty lähes kolmen vuoden ajan, jonka tämä palsta on ollut?! Henkilön tunnettuutta on siis pohjustettu, hui helekkari...
Katsoin, että on molempien tahojen kannalta viisainta panna palsta hyllylle - tai lopettaa vallan.
Täällä kirjoituksissa mainitaan termi "karanteeni", tämä vahvistaa olettamukseni, tettä lehden ko. kolumnipalsta koetaan ko. puolueen ja henkilön kannattajien parissa politiikan teon välineenä. Siihen ei voi riippumaton lehti tietenkään suostua, minkään puolueen kohdalla.
Tietysti nyt viitataan kansanedustaja Hannu Hoskoseen, joka toistuvasti esiintyy lehtemme palstoilla. Totta kai esiintyy, koska ei istu tuppisuuna Arkadianmäellä. Olisi perin outoa, jos paikallíslehti ei noteeraisi oman alueensa istuvan kansanedustajan toimia. Ilomantsille - ja siis myös paikallislehdelle - on merkittävää, että meillä on eduskunnassa edustaja. En tiedä onko kunnalle merkitystä edustajan puoluekannalla, mutta lehdelle on aivan sama mitä puoluetta alueemme edustaja vallan huipulla edustaa. Pääasia, että meillä on edustaja, joka pyrkii toimimaan rakentavasti alueemme ja itäisen Suomen hyväksi.
Kirjoituksissa on arvosteltu sitä, että olen katkaissut Kari Rissasen työntekijäsuhteen. Se ei pidä paikkaansa, sillä KR ei ole yhtiömme työntekijä, vaan avustaja, joka on toiminut myös välillä kesälomien tuuraajana. Hän jatkaa entiseen tapaan avustajana, mikään ei siis siinä mielessäss ole muuttunut, vain lähes kolme vuotta jatkunut nimikkopalsta on pantu katkolle. Jos olisin kuunnellut ulkopuolisia mielipiteitä tämän palstan kirjoituksista, olisin lopettanut Rissasen rivit ensimmäisen kuukauden aikana. Palautteesta huolimatta sitä on jatkunut yli 2,5 vuotta. Toki hyviäkin kommentteja on tullut.
Työnantajani ei ole palkannut minua talon tuuliviiriksi, vaan tekemään työtäni - itsenäisesti. Neuvojista ei ole pulaa - ainakaan täällä netin keskustelupalstalla. Moni neuvo tulee jälkeen päin, kun on pitänyt jo toimia. Lehteä tehdään hieman pidemmällä aikajänteellä kuin sivullinen luulisi.
Avustamme Armas Härkösen nimeä on täällä turhaan lausuttu, sillä hän jatkaa myös entisellään. Kaikki avustajat tekevät töitä sen mukaan kuin omilta töiltään voivat toimeksiantoja ottaa vastaan. Armaalla on sentään omankin lehtensä toimittaminen ja sen päätoimittajuus hoidettavana. Ei voi ottaa kaikkia toimeksiantoja vastaan.
Mutta, kiitos kommenteista! Useimilla meistä on toisten ihmisten töistä mielipiteitä, ja toisten työt vaikuttavat helpoilta hoitaa - itse työn keskellä asian kuitenkin parhaiten tietää. On tiedettävä.
noin kusipäistä tekstiä päästää julkisuuteen.
Ja kirjoitusvirheitäkin oikein vilisee.
Kari politikoimaan. Suvilla on sujuva kirjoitustyyli ja asialliset kirjoitukset.