perunat seipäillä , teillä hakatsun slummin asukkailla. Varauduttu talveen kunnolla ? Että olette ensi vuonnakin nostelemassa sossu- ja työmarkkinatukirahoja.
joko on
huolestunut !
7435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
nekin maksetaan sinun verorahoistasi
näinhän se valitettavasti on. Veroilla elätetään näitä yhteiskunnan vähäosaisia... / *uusereita.
Toivottavasti se Lidlin halpakalja maistuu.
Perunasallaattikin on jo puitu ja osa tukiaisistakin saatu mutta loppuja on vielä odoteltava kunnes saavat rahoja kasattua. On se kuitenkin aika lupsakkata elämänmenoa kun saa lähteä kaupoillekkin rauhassa herättyään eikä ruuhka-aikaan. Mahtuu tuo mersunrohjakekkin paremmin parkkipaikoille kun eivät ole toyotamiehet siellä esteenä.
Alko kyllä saisi Hakatsulle tulla, ja tuleekin kunhan etevät vihreät älyäävät laskea kuinka paljon ilmakehää säästetään siinä että saamme viinaksemme naapurista eikä tarvitse isoilla autonrohjoilla ajella päivittäin pitkin kaupunkia muutaman viinapullon takia.
Hoh.hoijaa...
sossun ja kelan toimistot olisi myös siinä alkon vieressä. Hoituisi samalla asioinnilla kaikki päivittäisaskareet. Työkkärin toimipisteestä ei taitaisi olla niin isoa hyötyä. Kun ei siitä muutenkaan mitäään hyötyä ole, savonlinnassa. Kun ei ole niitä työpaikkoja.
hakatsun pummeille kuuluu ? Oletteko lähiaikoina tapella nujunneet tai keklulla toisianne tökkineet kännipöhnässä/piripäissänne ?
Kuule sinä pienaivo hakatsun porukalle menevät rahat ovat pieniä kun vertaa siihen mitä valtio syytää meidän verorahojamme maatalouteen ja maanviljeliöille, joten elä sinä haaku hakatsun porukkaa sillä maanviljelijät ne vasta yhteiskunnan elättejä on, ajaako hakatsun porukka uusilla autoilla niin kuin maanviljelijät ajavat , autoilla jotka jotka on ostettu meidän verorahoillamme , siispä haukut väärää "puuta"
tästäkään asiasta tiedät, siis oikeesti. Pelkkää kommari-/demaripropagandaa. Siellä maalla tehdään edes töitä niiden tukien eteen mutta mitä sinä yhteiskunnan elätti itse teet sossutukiesi eteen. Suomi lähtisi varmaan ja jyrkkään nousuun heti kun tuo tyhjäntoimittajien kateus saataisiin valjastettua tuottavaan työhön. Oletko pellepoika muuten huomannut että mitä punaisempi kaupunki, sitä heikommin sillä menee. Mutta se onkin teille ihan oikein.