Onko tärkeämpää, että ihminen paranee vakavasta sairaudesta vai se, että hän saa syntinsä anteeksi? Miksi ihmiset saattoivat joutua pois tolaltaan, kun Jeesus antoi synnit anteeksi? Tällaiset kysymykset nousevat esille tekstikatkelmasta. Siinä Markuksen evankeliumi mainitsee ensimmäisen kerran kolme asiaa, jotka tulevat olemaan keskeisiä pelastushistoriassa. Jeesus kutsuu nyt itseään Ihmisen Pojaksi. Kirjanoppineiden arvosteleva suhtautuminen hänen opetukseensa ja toimintaansa oli alku sille vääjäämättömälle kehityskululle, jonka traaginen päätös oli maailman Vapahtajan ristiinnaulitseminen. Ensimmäistä kertaa evankelista puhuu ihmisen omakohtaisesta uskosta.
Evankeliumi
parantaa
2115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jeesus palasi julistusmatkaltaan Galileasta Kapernaumiin. Aiemmin siellä käydessään hän oli parantanut Simonin anopin kuumetaudista (Mk 1:31). Näin heidän talostaan oli tullut myös Jeesuksen koti. Tieto Jeesuksen tulosta oli saanut ihmiset liikkeelle. Tungos oli niin valtava, etteivät kaikki tulijat mahtuneet edes talon edustalle. Väenpaljoudesta erottui neljä miestä, jotka kantoivat viidettä, halvaantunutta. He uskoivat, että pelkkä Jeesuksen sana tai kosketus voisi tuoda avun heidän liikuntakyvyttömälle ystävälleen.
Miehet eivät päässeet sisään väentungoksen vuoksi. Siksi he nousivat talon katolle ja laskivat tekemästään aukosta vuodematolla lepäävän ystävänsä Jeesuksen eteen. Aukon kaivaminen oli vaivalloista, sillä itämainen katto oli tehty palkkien varaan oksista, oljista ja kovaksi poljetusta savesta. Kantajat eivät välittäneet tekonsa aiheuttamista seurauksista. Heillä oli vain yksi päämäärä: saada ystävänsä suuren Parantajan luo. Jeesus näki heidän hellittämättömän uskonsa (Mk. 2:5), mutta ei toiminut toivotulla tavalla. Hän ei tehnyt parannusihmettä, vaan julisti halvaantuneelle synnit anteeksi. Vuorisaarnassaan Jeesus oli opettanut, kuinka taivaallinen Isä tietää luomiensa ihmisten ajallisen tarpeet, joihin kuuluu myös terveys. Tärkeintä on kuitenkin, että jokainen etsisi ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Jeesus oli luvattu syntisten Vapahtaja, joka Jesajan ennustuksen mukaan tuli julistamaan evankeliumia köyhille (Jes. 61:1, 2). Jeesus tunsi ihmisten sydämet, ja tiesi, mitä halvaantunut ennen muuta tarvitsi. Paavali kirjoitti roomalaisille, että usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana (Room. 10:17).
eesuksen julistama synninpäästö herätti pahennusta. Läsnä olleiden lainopettajien mielestä Jeesus oli ottanut itselleen vain Jumalalle kuuluvan vallan. Jeesus tunsi mitä he ajattelivat mielessään ja siksi kysyi heiltä: kumpi on helpompaa syntien anteeksiantamuksen julistaminen vai parantaminen? Jeesus tiesi, mikä tuli olemaan syntien anteeksiantamuksen hinta. Siitä hän sanoi myöhemmin: Ihmisen Poika tuli antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta (Mk. 10:45). Ihmisen Pojalle oli annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:18). Siihen kuului myös oikeus antaa maan päällä syntejä anteeksi. Tämän uskon vahvistukseksi halvaantunut mies sai kuulla Jeesukselta myös sanan, joka palautti hänen terveytensä.
Evankeliumin työ jatkuu Jumalan seurakunnassa
Evankelista Matteus kertoo samasta tilanteesta, että ihmiset ihmettelivät, kuinka Jumala on antanut ihmisille vallan antaa syntejä anteeksi (Matt. 9:8). Sen valtuutuksen Jeesus antoi seuraajilleen, seurakunnalleen, ylösnousemuksensa jälkeen (Joh. 20:21–23). Nykyään puhetta synnistä pidetään vanhanaikaisena. Silti raskain painolasti, mikä edelleen kuluttaa ihmisen elämänvoimia, on oma syyllisyys. Evankeliumin työn palvelutehtävässään kristityt tahtovat ottaa huomioon lähimmäistensä välittömät ajalliset tarpeet ja huolet, mutta ovat ennen muuta valmiita kertomaan siitä Kristuksen rakkaudesta, jonka omistaminen siirtää epäuskosta uskoon ja tuo tunnon rauhan.
Evankeliumikertomusta tarkastellessaan Martti Luther puhuu armorikkaasta saarnasta, joka on voimassa Jumalan seurakunnassa täällä maan päällä. Koska Jumala on armollinen, voivat kristityt rohkaista lähimmäisiään: ”Usko vain siihen lupaukseen, jonka minä julistan Jeesuksen nimeen, niin se on oleva yhtä vahva totuus, kuin jos Jumala itse olisi sinulle sanonut: sinun syntisi ovat anteeksi annetut. Kristuksen tähden saat odottaa häneltä paljasta armoa. Näistä sanoista sinä saat ammentaa yhtä varmaa lohdutusta, kuin jos Kristus itse persoonallisesti niin sanoisi sinulle taivaastansa.