Teologi-ilta

SRK:n puheenjohtaja tarkasteli alustuksessaan papinvirkaa. Alussa hän kävi läpi saarnaviran perusteita. Kristuksen työ jatkuu hänen seurakunnassaan Pyhän Hengen työnä. Jokainen uskovainen on pyhän hengen pappi. Seurakunnan ulkopuolella ei ole totuutta, pelastusta eikä Kristusta. Erityinen saarnavirka taas edellyttää kutsumista ja lähettämistä.

Alustuksen kolmannessa osiossa Voittonen käsitteli pappisvirkaa Augsburgin tunnustuksen puolustuksen perusteelta, jonka mukaan pappisvirka on Jumalan sanan julistamista ja sakramenttien jakamista varten. Veljet ovat valmistumassa opiskelemalla pappisvirkaan, hän totesi ja kertasi pappisvirkaa myös Kirkkojärjestyksen ja Kirkkolain avulla. Kristillisyytemme pappisveljet ovat sitoutuneet luterilaiseen tunnustukseen ja Jumalan sanaan, Voittonen tähdensi. Perinteisen tunnustuksen mukaisesti pappisvirka kuuluu miehille. Tätä periaatetta ortodoksit ja katoliset edelleen noudattavat.

Naispappeus on kirkon perinteisestä poikkeava ratkaisu, sillä pappisvirka ei kuulu Voittosen mukaan naisille. Kirkolliskokouksessa käytiin keskusteluja naispappeudesta vuosina 1968, 1984, 1986. Vuonna 1986 avattiin pappisviran naisille ja ensimmäiset naiset vihittiin vuonna 1988. Papisto on tämän jälkeen naisistunut vauhdilla. Voittosen mukaan keskuksessa olivat tasa-arvovaatimukset, sillä naispappeus ei ole mahdollinen Raamatun ja tunnustuksen mukaan, vaan ainoastaan tasa-arvovaatimuksesta. Naisia ei valittu apostoleiksi eikä seurakunnan johtajiksi. Voittonen viittasi myös Paavalin kohtaan naisen vaikenemisesta seurakunnassa (1. Kor 14). Naispappeuskeskustelu kärjistyi aikanaan keskusteluksi raamattukäsityksestä eli siitä, onko raamattu todella ohjeellinen. Vanhoillislestadiolaisuudessa on toistuvasti ilmaistu huolta Raamatun arvovallan ohentumisesta. Voittonen viittasi vuosikokouskannanottoihin. ”Naiselle ei kuulu sananpalveluvirka”. Hän viittasi lisäksi SRK:n vuosikirjan artikkeliin vuodelta 1984 ”Maailmassa mutta ei maailmassa”.

Voittonen varoitti kiintymästä liiaksi maalliseen. Naispappeuskysymyksessä eri tavalla ajattelevia hän kehotti miettimään: Mitä me silloin menetämme? Mikä on seuraus? Vaarana on tottelemattomuus Jumalan sanaa ja Herran seurakuntaa kohtaan. Meidät ei ole kutsuttu itsensä toteuttamiseen vaan itsensä kieltämiseen, alustaja linjasi. Kieltäytyminen voi olla tuskallista. Kiusaaja kiusaa. Portti on ahdas ja yksi kaita tie, maalaili alustaja. Hän kuitenkin rohkaisi opiskelemaan tunnollisesti ja valmistautumaan huolella tulevaan tehtävään.
622806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

mahdollisesta virinneestä keskustelusta jotain.

Äänestä
  • Keskustelu etenee vilkkaana. Naiset käyttävät ahkerasti puheenvuoroja. Argumentit puolesta ja vastaan ovat perinteisiä, jotka tuttuja naispappeuskeskustelussa yleensä. Voin luonnehtia keskustelua tällä hetkellä asialliseksi. Nyt ei pysty näpyttelemään.

    Äänestä

  • Uutisankkuri kirjoitti:

    Keskustelu etenee vilkkaana. Naiset käyttävät ahkerasti puheenvuoroja. Argumentit puolesta ja vastaan ovat perinteisiä, jotka tuttuja naispappeuskeskustelussa yleensä. Voin luonnehtia keskustelua tällä hetkellä asialliseksi. Nyt ei pysty näpyttelemään.

    Miten tuo on mahdollista, että kirjoitat suoraan Sieltä???

    Vaikka kyllähän tuollaisen tekstin voi kirjoittaa muuallakin ja osuu silti ihan oikeaaan?

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Miten tuo on mahdollista, että kirjoitat suoraan Sieltä???

    Vaikka kyllähän tuollaisen tekstin voi kirjoittaa muuallakin ja osuu silti ihan oikeaaan?

    kaiken voi lähettää realiajassa eteenpäin, tai naputella kommunikaattorilla yhteenvetoa koko ajan

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Miten tuo on mahdollista, että kirjoitat suoraan Sieltä???

    Vaikka kyllähän tuollaisen tekstin voi kirjoittaa muuallakin ja osuu silti ihan oikeaaan?

    voihan se kiertää jonkun kautta

    Äänestä

  • Uutisankkuri kirjoitti:

    Keskustelu etenee vilkkaana. Naiset käyttävät ahkerasti puheenvuoroja. Argumentit puolesta ja vastaan ovat perinteisiä, jotka tuttuja naispappeuskeskustelussa yleensä. Voin luonnehtia keskustelua tällä hetkellä asialliseksi. Nyt ei pysty näpyttelemään.

    Keskustelu jatkuu vilkkaana. Olavi-veli haluaisi pitää puheenvuoron mutta jonoa on kertynyt.

    Äänestä

  • Selostaja kirjoitti:

    Keskustelu jatkuu vilkkaana. Olavi-veli haluaisi pitää puheenvuoron mutta jonoa on kertynyt.

    yhtä paljon kuin oli aikoinaan kultaisella 70-luvulla Oulun ry:n saarnapöntön edestä aina Letkupuiston päähän asti???

    ;)

    Äänestä

  • Selostaja kirjoitti:

    Keskustelu jatkuu vilkkaana. Olavi-veli haluaisi pitää puheenvuoron mutta jonoa on kertynyt.

    sinne ei päästetty ketä tahansa koko tilaisuuteen.

    Äänestä

  • jonoa kirjoitti:

    yhtä paljon kuin oli aikoinaan kultaisella 70-luvulla Oulun ry:n saarnapöntön edestä aina Letkupuiston päähän asti???

    ;)

    Vain Mannerheimintien alkupäähä, jonne on kyllä matkaa täältä :D

    Äänestä

  • Musta Saara kirjoitti:

    sinne ei päästetty ketä tahansa koko tilaisuuteen.

    Minä olenkin täällä keittiöllä siivoava sisar

    Äänestä

  • Musta Saara kirjoitti:

    sinne ei päästetty ketä tahansa koko tilaisuuteen.

    ettei siellä ole yhtään vl-naispappia.

    Äänestä

  • Raparperj kirjoitti:

    ettei siellä ole yhtään vl-naispappia.

    Tään tilaisuuden jälkeen meitä on monta ja pian

    Äänestä

  • Matilda Fogman kirjoitti:

    Tään tilaisuuden jälkeen meitä on monta ja pian

    Pitäneekö minunkin sitten muuttaa kantaani tähän saakka olen vastustanut naisten ryhtymistä siihen virkaan. Mutta kun ihan matilda Fogmanikin on siellä ja siunaa varmaan tämän päätöksen.

    Äänestä

  • Fogmanin sisko kirjoitti:

    Pitäneekö minunkin sitten muuttaa kantaani tähän saakka olen vastustanut naisten ryhtymistä siihen virkaan. Mutta kun ihan matilda Fogmanikin on siellä ja siunaa varmaan tämän päätöksen.

    Hoppas du våga göra det.
    När jag arbetade med Johan Raattamaa, han försvarade mig, ofta häftigt, mot de, som inte acceptera mig bland de Lapplands äldsta

    Äänestä

  • Matilda Fogman kirjoitti:

    Hoppas du våga göra det.
    När jag arbetade med Johan Raattamaa, han försvarade mig, ofta häftigt, mot de, som inte acceptera mig bland de Lapplands äldsta

    Antakoon Herra minulle siihen voimaa ja rohkeutta! Ja miksipä ei, sillä tarkemmin ajatellen, niin teki emotkin ennen...

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Miten tuo on mahdollista, että kirjoitat suoraan Sieltä???

    Vaikka kyllähän tuollaisen tekstin voi kirjoittaa muuallakin ja osuu silti ihan oikeaaan?

    Jos Uutisankkuri kirjoittaisi tänne lisää sitten ehkä uskoisin aidoksi.

    Äänestä

  • normina tämä kirjoitti:

    Jos Uutisankkuri kirjoittaisi tänne lisää sitten ehkä uskoisin aidoksi.

    Eipä ole eka kerta, kun vl-kokouksesta tulee suoraa raporttia, vaikkei oikeasti tulekaan.
    Näitä on ollut täällä ja tullee olemaan?

    Voihan niihin olla uskovinaan ja voi mennä leikkiin mukaan..... ;)

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Eipä ole eka kerta, kun vl-kokouksesta tulee suoraa raporttia, vaikkei oikeasti tulekaan.
    Näitä on ollut täällä ja tullee olemaan?

    Voihan niihin olla uskovinaan ja voi mennä leikkiin mukaan..... ;)

    Voittosen alustus kuulostaa aidolta, tai sitten hyvin imitoitu. Olavin ajatus juoksee juuri avaajan kuvaamalla tavalla.

    Äänestä

  • Ollllavi kirjoitti:

    Voittosen alustus kuulostaa aidolta, tai sitten hyvin imitoitu. Olavin ajatus juoksee juuri avaajan kuvaamalla tavalla.

    Niinhän sen pitää ollakin, että uskoisimme.
    Imitointi on taitolaji, jonka muutamat hallitsevat.
    Joskus niin hyvin, että imitointi on parempaa kuin aito ilmaisu. ;)

    Äänestä

  • 10+9 kirjoitti:

    voihan se kiertää jonkun kautta

    Ekaksi veikkaan, että ketjun avauksen tekijä on 'palstalaisten tuttu'. Ei hän muuten sitä toisi tuoreeltaan tälle vanhimmalle palstalle reposteltavaksi. Veikkaan, että hän tuntee Hakomajan ja Moppilankin, mutta jostakin syystä on kai mukavampi tuoda se rekisteröimättömänä tänne. Kukaan ei voi tietää, mistä/keneltä avausteksti saapui. Se on niin vaarallistakin?

    Toiseksi veikkaan, ettei kukaan tuollaisessa kutsutilaisuudessa kirjoittele 'omiaan' kaiken keskellä. Enkä usko, että kukaan pitää TÄTÄ keskustelupalstaa niin tärkeänä, että menisi kirjoittamaan taustalle vaikka vessaan referoimaan äsken kuulemaansa alustusta.

    Lähimpänä totuutta lienemme, kun ajattelemme, että kärpänen katossa kirjoitti avauksen.

    Kolmanneksi mainitsen huomioni siitä, ettei hän ole palannat takaisin lisäteksteineen. Sillä eihän kokous siihen siihen lopu, että alustus pidetään. Eikä keskustelut tuollaiselle kirjoittajalle ole mitään sen kummempia salaisuuksia kuin alustustakaan, jonka hän jo toi tänne.

    Kun minun tietojani epäiltiin toisessa ketjussa, niin en poistunut takavasemmalle 'itkemään' sitä, ettei minua uskota. Enemmänkin olisin halunnut antaa lisävahvistusta siihen, että kirjoittamani asia on totta. Jos minua epäillään feikiksi niin tajuan sen palstojen historian kautta erittäin hyvin, enkä suutu siitä.

    Mutta kai niitä herkempiäkin kirjoittajia on? Erityisesti leikki-/feikkikirjoittajat muka suuttuvat, kun heidän valheensa ei mene läpi. Vika onkin meidän epäluuloisuudessamme, eikä heissä itsessään.

    Äänestä

  • Ollllavi kirjoitti:

    Voittosen alustus kuulostaa aidolta, tai sitten hyvin imitoitu. Olavin ajatus juoksee juuri avaajan kuvaamalla tavalla.

    Oliko Voittosen aluksella uutisarvoa?
    Se oli ihan oikea näyte SRK-opista? Päivämiehessä on juuri tuollaisia kirjoituksia joka viikko. Tietenkin sillä oli sen verran uutisarvoa, ettei mikään ole muuttunut. Ei yhtään mitään muuta.

    Mitä kiire kertoo? Ehkä sen, että me muutoksen odottajat suuttuisimme tai ainakain masentuisimme. Tuskin sillä oli tarkoitus rauhoitella vl-porukkaa, että kaikki hyvin ja rauha siionissa?

    Äänestä

  • Raparperj kirjoitti:

    ettei siellä ole yhtään vl-naispappia.

    Yhtään vl-naispappia ei ole olemassakaan.

    Ei siellä varmaaan ollut tonttuja eikä haltijoitakaan,
    vaikka nykyään niitä on jo "kummeina" kastettavalla lapsella.

    Äänestä

  • Uutisankkuri kirjoitti:

    Keskustelu etenee vilkkaana. Naiset käyttävät ahkerasti puheenvuoroja. Argumentit puolesta ja vastaan ovat perinteisiä, jotka tuttuja naispappeuskeskustelussa yleensä. Voin luonnehtia keskustelua tällä hetkellä asialliseksi. Nyt ei pysty näpyttelemään.

    No mihin keskustelussa päädyttiin? Tottelemattomia neuvottiin parannukseen?

    Äänestä

Tälläkään kertaa ei siis ilmeisesti mitään uutta aikaisempiin keskusteluihin verraten. No se ero että naiseet käyttivä tenemmän puheenvuoroja vai? Sehän on ihan hyvä saavutus jo sekin. 20 vuoden kuluttua kun taas istutaan teologi-illassa, saattaa olla jo rohkeampi mieli.

Äänestä
  • Puhutaan mitä puhutaa mikään ei muutu vl-liikkessä seraavan tuhanteen vuoteen.

    Äänestä

50 vuoden kuluttua vihitään ensimmäiset vl-naiset papeiksi. 100 vuoden kuluttua naisetkin pääsevät saarnaamaan rauhanyhdistyksillä.

Äänestä
  • Miksi Raamattu luetaan sanasta sanaan Jumalan sanana. Se on ihmisen kirjoittama ja vuosituhansien ja tuhansien ja tuhansien ihmisaivojen muokkaama.
    Ja miksi otetaan vain osa kirjoituksista näin totena sitten.
    Esim. muistan yhden Tytti 87:n lainauksen täällä, jossa jossain raamatun kohdassa (en muista, enkä löydä täältä enää) luvattiin, että koko perhekunta pelastuu tai joutuu kadotukseen perheenpään perusteella.
    Tuskin tähän kukaan uskoo...?
    Se oli jossain missä keskusteltiin löytyykö Raamatusta ristiriitaista tietoa... Ja jokainen rehellinen voi myöntää, että löytyy ja paljon.

    Äänestä

  • raamattuko epäjumal kirjoitti:

    Miksi Raamattu luetaan sanasta sanaan Jumalan sanana. Se on ihmisen kirjoittama ja vuosituhansien ja tuhansien ja tuhansien ihmisaivojen muokkaama.
    Ja miksi otetaan vain osa kirjoituksista näin totena sitten.
    Esim. muistan yhden Tytti 87:n lainauksen täällä, jossa jossain raamatun kohdassa (en muista, enkä löydä täältä enää) luvattiin, että koko perhekunta pelastuu tai joutuu kadotukseen perheenpään perusteella.
    Tuskin tähän kukaan uskoo...?
    Se oli jossain missä keskusteltiin löytyykö Raamatusta ristiriitaista tietoa... Ja jokainen rehellinen voi myöntää, että löytyy ja paljon.

    Vanhoillislestadiolaisuus on tietyllä tapaa kultti!
    Ainakin psykologinen manipulaatio on vahvaa! Sama muissa vakaumuksissa!

    Äänestä

Kiitos raportista, Uutisankkuri. Tehtiinkö teologi-illassa päätös siitä millä tavoin asian käsittely jatkossa etenee?
Missä asiaa käsitellään seuraavan kerran?
Puhuttiinko nyt jotain siitä piireissä liikkuneesta ideasta että tehdään jossain vaiheessa esitys SRK:n johtokunnalle 80-luvun päätöksen uudelleen arvioinnista esim. puhujienkokouksessa?

Asun itä-Suomessa enkä päässyt teologi-iltaan mukaan.

Äänestä

naispappeusasioissa. Mitä silloin menettäisimme jos tulkitsisimme toisin? Mikä olisi seuraus?Käydäänpä samaa kauppaa vl-pedofiiliasiassa.

Mitä Voittonen menettäisi jos ei kieltäisi alamaisiaan tekemästä rikosilmoitusta vl-pedofiilista? (Yhteisön maineen menettämistäkö pelkää?)

Mikä olisi seuraus? (Rikolliset saataisiin kiinni ja rikollinen irstailu loppumaan. Lisäksi rikotut ihmislapset saisivat tarvitsemaansa apua.)

Mitä pelottavaa Voittonen näkee avoimuudessa? Ovato liian monet Voittosen kaverit silloin vaarassa jäädä kiinni? Yksi saatiin jo vankilaan Espoossa!

Äänestä

eilisestä raportoinnista RY:llä. Näitä odotan ihastuksissani lisää, viestiketju oli nauruterapiaa parhaimmillaan!

Pysythän aina palstalla uutisankkurinamme? Tralalallallei......

Äänestä

Mitä Sinulle tarkoittaa omakohtainen usko? Taidat olla pahasti retkellä.

Äänestä
  • Miten kysymyksesi liittyy avaukseen?

    Äänestä

  • Sovusta kysymys kirjoitti:

    Miten kysymyksesi liittyy avaukseen?

    Avauksen tehnyt tietää kyllä.

    Äänestä

  • Omakohtainen usko kirjoitti:

    Avauksen tehnyt tietää kyllä.

    Saapiko toinen kysyä sinulta: mitä tarkoittaa "retkellä"?

    Äänestä

  • ennen en oo kuullu kirjoitti:

    Saapiko toinen kysyä sinulta: mitä tarkoittaa "retkellä"?

    Saapi, mutta uutisankkuri tietää mitä tarkoittaa, enkä lähde sitä enempää availemaan. Kysymys oli tarkoitettu uutisankkurille.

    Äänestä

  • Omakohtainen usko kirjoitti:

    Saapi, mutta uutisankkuri tietää mitä tarkoittaa, enkä lähde sitä enempää availemaan. Kysymys oli tarkoitettu uutisankkurille.

    Anteeksi että vaivasin. Hyvää viikonloppua!

    Äänestä

  • Omakohtainen usko kirjoitti:

    Avauksen tehnyt tietää kyllä.

    Tuleeko teologi-illasta juttua lähiaikoina Päivämieheen?

    Äänestä

  • Sovusta kysymys kirjoitti:

    Miten kysymyksesi liittyy avaukseen?

    Kokouksen puheenvuorossa edellytettiin, että tämä keskustelu ei ole kohta internetin keskustelupalstoilla. No, sehän oli täällä jo silloin...

    Äänestä

  • Reporterj kirjoitti:

    Kokouksen puheenvuorossa edellytettiin, että tämä keskustelu ei ole kohta internetin keskustelupalstoilla. No, sehän oli täällä jo silloin...

    No ei illan keskusteluista ole tänne mitään vuodettu. Vain vähän siitä mitä Voitotne npuhui ja sen arvaa muutenkin. Jos tuo avaaja sitten ei ole feikki kuten on epäilty.

    Äänestä

  • Niin, tästähän on kokemusta rauhanyhdistyksellä.... ei voi kaikkiin luottaa silloinkaan vaikka pitäisi kokouksen suljettujen ovien takana ja vannottaisi kaikkia pitämään asiat salassa.

    Nykyään on tiedossa mitä hoitokokouksissa tapahtui.

    Oletko miettinyt, miksi näistä asioista kuten naispappeudesta ylipäätään pitää salassa keskustella? Mitä etua on siitä että keskustelu käydään salaisesti?

    Äänestä

  • Yksinkertanen ihmine kirjoitti:

    Niin, tästähän on kokemusta rauhanyhdistyksellä.... ei voi kaikkiin luottaa silloinkaan vaikka pitäisi kokouksen suljettujen ovien takana ja vannottaisi kaikkia pitämään asiat salassa.

    Salaaminen asioissa, jotka ovat "julkisia" ei ole oikein.

    Äänestä

  • Epärehellisyys rehot kirjoitti:

    Salaaminen asioissa, jotka ovat "julkisia" ei ole oikein.

    Mediajulkisuuden tai Suomi24- julkisuuden välttäminen ei ole salaamista. Sen tietää kaikki. Minusta siinä ei ole mitään outoa että sinne ei haluta lehdistöä. Se on teologi-ilta ja sillä hyvä. Tuskin itse käyttäisit puheenvuoroja omalla nimelläsi jos tiedät lukevasi sen täältä saman tien. Täällä on vain niin kiva nimimerkin takaa ladella totuuksia...

    Äänestä

  • Yksinkertanen ihmine kirjoitti:

    Niin, tästähän on kokemusta rauhanyhdistyksellä.... ei voi kaikkiin luottaa silloinkaan vaikka pitäisi kokouksen suljettujen ovien takana ja vannottaisi kaikkia pitämään asiat salassa.

    Nykyään on tiedossa mitä hoitokokouksissa tapahtui.

    Oletko miettinyt, miksi näistä asioista kuten naispappeudesta ylipäätään pitää salassa keskustella? Mitä etua on siitä että keskustelu käydään salaisesti?

    siksi se haluaa pitää salaisuuden verhoa rahvaan ja epäuskoisten edessä..

    Hoitokokousten salattaviksi määrätyistä asioista puhuneet heitettiin saatanalle. Miten nykyään jos rikkoo SRK:n salailumääräyksiä?

    Äänestä

Vaikuttaa feikiltä. Alustuksessa ei puhuttu tuollaista. Joku on nähnyt vähän vaivaa ja päättänyt väsätä Olaville alustuksen...

Äänestä
  • Ahaa, hyvä tietää. Mistä me tiedämme sitten sen että sinä et ole ... feikki ?

    Äänestä

  • Ensin VAIKUTTAA feikiltä ja sitten todistat, ettei alustuksessa puhuttu tuollaista.

    Jos oikeasti alustus ei ollut tuollainen, niin avaus on feikki ja iso piste O.
    Ei siinä tarvita mitään vaikutelmia.

    Jospa avaaja tulisi takaisin ja toisi todellisia terveisiä kokouksesta, jos hän oikeasti oli siellä!

    Äänestä

Keskustelu osoittaa, että ei kannattaisi salailla mitään. Jos ei anneta oikeaa tietoa, niin siitä joka tapauksessa tulee jotain kautta sirpaleita. Sen lisäksi keksitään lisää väärää tietoa. Tästäkin kokouksesta olisi kannattanut antaa ulos selkeä tiedote ainakin alustuksen ja keskustelun pääkohdista. Siitä olisi ollut sekin etu, että järjestäjät olisivat voineet painottaa asioita oman näkökulmansa mukaisesti. Nyt vaan kaikki arvailevat, että mitähän siellä oikein puhuttiin ja värittävät asioita oman näkemyksensä mukaisiksi.

Siis enemmän avoimuutta eikä ainaista salailua!

Äänestä
  • "Siis enemmän avoimuutta eikä ainaista salailua!"

    Äänestä

  • ...harrastaneet/harjoittaneet syntielämäänsä - vaieten ja pakottaen myös muut vaikenemaan. Salatut teot "kävelevät" vastaan jonain päivänä - ihan varmasti.

    Äänestä

  • Minusta tämän palstan keskustelu ei osoita mitään muuta kuin että kun että nimimerkkien takaa on helppo huudella ja sitten mietitään onko koko aloitus feikki.

    Teologi illasta tullenee Päivämieheen juttu joten asia sitä myöten selvä. Sen varmaan ymmärtänet että mediajulkisuutta ei tuonkaltainen keskusteluilta kaipaa. Eikä se mitään salaamista ole.

    Äänestä

  • Keskustelu osoittaa kirjoitti:

    Minusta tämän palstan keskustelu ei osoita mitään muuta kuin että kun että nimimerkkien takaa on helppo huudella ja sitten mietitään onko koko aloitus feikki.

    Teologi illasta tullenee Päivämieheen juttu joten asia sitä myöten selvä. Sen varmaan ymmärtänet että mediajulkisuutta ei tuonkaltainen keskusteluilta kaipaa. Eikä se mitään salaamista ole.

    Ihmetyttää ettei keskusteluista voitu tiedottaa kun asia kiinnostaa monia tahoja Suomessa. Onhan kyse kirkon suurimmasta herätysliikkeestäjoka tähän saakka on torjunut naispappeuden.

    Äänestä

  • Todella omituista kirjoitti:

    Ihmetyttää ettei keskusteluista voitu tiedottaa kun asia kiinnostaa monia tahoja Suomessa. Onhan kyse kirkon suurimmasta herätysliikkeestäjoka tähän saakka on torjunut naispappeuden.

    liikkeen eksklusiivisestä seurakuntaopista, jolloin liikkeen kunkin erityistilaisuuden hengellinen anti ei voi olla oikein käsitettävissä epäuskoisissa piireissä ja mediassa, koska se hengellinen salaisuus on vain ymmärrettävissä uskon kautta sisältäpäin ja sen julkituonti ulos vapaasti median tai suuren yleisön tietoon voi aiheuttaa korvaamatonta vahinkoa ja haittaa itse liikkeen imagolle ja identiteetille.

    Äänestä

  • ukko 45 kirjoitti:

    Nyt ukko 45 järki käteen! Jos hengellinen viesti ei ole ymmärrettävissä ulkopuolisille, niin ei se ole ymmärrettävissä piirin sisäpuolellakaan. Pyhän Hengen viesti ei voi olla niin salaperäistä!

    Oletetaan, että olet vl. Voitko olla varma, että sinun uskosi riittää hengellisyyden ymmärtämiseen? Mikä on hengellisen viestin ymmärtämisen kriteerit?

    Jos hengellinen viesti on niin huono, ettei sitä uskalla median tietoisuuteen sellaisenaan tuoda, kannattaa varmaan harkita jotain muuta. Jumalan sanan ei pitäisi olla niin salaperäistä, että korvaamatonta vahinkoa pääsisi syntymään. Jumalan sanan täytyy kestää myös kritiikkiä ja järjellistä ajattelua. Kokeileppa!

    Äänestä

  • Keskustelu osoittaa kirjoitti:

    Minusta tämän palstan keskustelu ei osoita mitään muuta kuin että kun että nimimerkkien takaa on helppo huudella ja sitten mietitään onko koko aloitus feikki.

    Teologi illasta tullenee Päivämieheen juttu joten asia sitä myöten selvä. Sen varmaan ymmärtänet että mediajulkisuutta ei tuonkaltainen keskusteluilta kaipaa. Eikä se mitään salaamista ole.

    Päivämiehen tapa tiedottaa se vasta on usein herättänytkin hämmennystä ja lisää spekulaatioita. Lehtihän on kertonut monesti aivan muuta, kuin mitä paikalla olleet ovat kertoneet. Tai painottanut vain yhtä, jopa hyvinkin "laiteille" jäänyttä näkemystä.
    Olen törmännyt tähän lukijoiden aliarviointiin ja disinformaatioon niin usein, etten pidä lehden uutisointia sen luotettavampana kuin ennen muinoista Pravdan uutisointia.

    Äänestä

  • LLL+ kirjoitti:

    Päivämies kirjoittaa tyyliin pohjois-korea.

    Äänestä

Tämä teologi-ilta oli tärkeä kulminaatiopiste. Nyt ollaan tässä missä ollaan. Suunta on mitä parhain. Muita on tulossa marin jälkeen.

Äänestä
  • Kirkkoherra Jukka Palolan mukaan väkeä oli paikalla noin puolet normaalia enemmän.

    -Paikalla oli niitäkin, jotka sanoivat olevansa valmiita sellaiseenkin ratkaisuun, että liikkeen piirissä olisi naispappeja. Keskustelu oli monipuolista ja kosketteli naispappeuden teologisia perusteita, Palola sanoo.

    Äänestä

Miksi SRK ei perusta omaa kirkkoa, jossa se saisi vaalia fundamentalistista uskonkäsitystään aivan vapaasti?

Kysymys on rahasta. Ei todellakaan uskosta, vaan siitä, että SRK ja sen lukuisat alamaiset hyötyvät kirkosta rahallisesti. Rahalla SRK on valmis myymään esikoisoikeutensa milloin vaan -kunhan hinta on riittävän suuri.

SRK:n lähetyspuhujat julistivat suureen ääneen 80-luvulla, että jos naispappeus toteutuu vl.lut-kirkossa, vl-herätysliike eroaa kirkon yhteydestä ja perustaa oman kirkon, kuten Amerikassakin on aina ollut. Naispappeus tuli ja SRK alistui rahan vuoksi siihen.

Seuraavaksi 2000-luvulla uhottiin suureen ääneen, että jos homoparit hyväksytään kirkossa, eroamme kirkon yhteydestä.... mutta miten kävi? SRK:n kirkolliskokousedustajat äänestivät homoparien puolihäiden puolesta "yhteisellä päätöksellä"!

Nyt ensimmäinen nais-vl-teologi on ottamassa pappisvihkimystä. Mitä tekee SRK kaikesta uhoamisestaan huolimatta? Hyväksyy sen, koska on onneton taloudellisesti kirkosta riippuvainen.

Itse uskovaisena kannatan naistenkin vihkimistä papeiksi, mutta tämä jatkuva uhoaminen, perääntyminen ja kaikkeen rahan vuoksi taipuminen alkaa jo ottaa vähitellen kupoliin!

Äänestä
  • Miten tuossakin kirjoituksessa on niin omien polkujen saundi? No, pohditaan sitä joskus toiste.

    Äänestä

" Naispappeus on kirkon perinteisestä poikkeava ratkaisu, sillä pappisvirka ei kuulu Voittosen mukaan naisille."

Miten naiselta voidaan kieltää ammattinsa harjoittaminen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uutisankkuri kirjoitti:

SRK:n puheenjohtaja tarkasteli alustuksessaan papinvirkaa. Alussa hän kävi läpi saarnaviran perusteita. Kristuksen työ jatkuu hänen seurakunnassaan Pyhän Hengen työnä. Jokainen uskovainen on pyhän hengen pappi. Seurakunnan ulkopuolella ei ole totuutta, pelastusta eikä Kristusta. Erityinen saarnavirka taas edellyttää kutsumista ja lähettämistä.

Alustuksen kolmannessa osiossa Voittonen käsitteli pappisvirkaa Augsburgin tunnustuksen puolustuksen perusteelta, jonka mukaan pappisvirka on Jumalan sanan julistamista ja sakramenttien jakamista varten. Veljet ovat valmistumassa opiskelemalla pappisvirkaan, hän totesi ja kertasi pappisvirkaa myös Kirkkojärjestyksen ja Kirkkolain avulla. Kristillisyytemme pappisveljet ovat sitoutuneet luterilaiseen tunnustukseen ja Jumalan sanaan, Voittonen tähdensi. Perinteisen tunnustuksen mukaisesti pappisvirka kuuluu miehille. Tätä periaatetta ortodoksit ja katoliset edelleen noudattavat.

Naispappeus on kirkon perinteisestä poikkeava ratkaisu, sillä pappisvirka ei kuulu Voittosen mukaan naisille. Kirkolliskokouksessa käytiin keskusteluja naispappeudesta vuosina 1968, 1984, 1986. Vuonna 1986 avattiin pappisviran naisille ja ensimmäiset naiset vihittiin vuonna 1988. Papisto on tämän jälkeen naisistunut vauhdilla. Voittosen mukaan keskuksessa olivat tasa-arvovaatimukset, sillä naispappeus ei ole mahdollinen Raamatun ja tunnustuksen mukaan, vaan ainoastaan tasa-arvovaatimuksesta. Naisia ei valittu apostoleiksi eikä seurakunnan johtajiksi. Voittonen viittasi myös Paavalin kohtaan naisen vaikenemisesta seurakunnassa (1. Kor 14). Naispappeuskeskustelu kärjistyi aikanaan keskusteluksi raamattukäsityksestä eli siitä, onko raamattu todella ohjeellinen. Vanhoillislestadiolaisuudessa on toistuvasti ilmaistu huolta Raamatun arvovallan ohentumisesta. Voittonen viittasi vuosikokouskannanottoihin. ”Naiselle ei kuulu sananpalveluvirka”. Hän viittasi lisäksi SRK:n vuosikirjan artikkeliin vuodelta 1984 ”Maailmassa mutta ei maailmassa”.

Voittonen varoitti kiintymästä liiaksi maalliseen. Naispappeuskysymyksessä eri tavalla ajattelevia hän kehotti miettimään: Mitä me silloin menetämme? Mikä on seuraus? Vaarana on tottelemattomuus Jumalan sanaa ja Herran seurakuntaa kohtaan. Meidät ei ole kutsuttu itsensä toteuttamiseen vaan itsensä kieltämiseen, alustaja linjasi. Kieltäytyminen voi olla tuskallista. Kiusaaja kiusaa. Portti on ahdas ja yksi kaita tie, maalaili alustaja. Hän kuitenkin rohkaisi opiskelemaan tunnollisesti ja valmistautumaan huolella tulevaan tehtävään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu