Minä olin jo ajatellut, että ei meille enää vauvoja... Miehenkin kanssa ollaan jo vuosia puhuttu, et "sit, kun lapset on isompia..." tai "ens vuonna jo paremmin saadaan omaa aikaa, kun toi pienin on sit jo niin iso..."
Meidän pienin on jo talvelle 3-vuotias. Hänellä on vakava perinnöllinen sairaus, jonka takia olen vauvakuumetta lykännyt jo näinkin pitkälle. Myös synnytykseni ovat olleet aika rajuja (kellä ei sitten olisi? :D). Mutta synnytyspelon ja tämän perinnöllisen sairauden takia olin jo ajatellut, että ei enää ikinä.
Miten minulle nyt tuli näin voimakkaat tunteet pintaan??
Olen 28-vuotias ja minulla on jo 5 lasta, 3 heistä olen itse synnyttänyt.
Alkaisiko se biologinen kello jo tikittää, että pian kannattaisi tehdä "loputkin" lapset, jos niitä vielä joskus haluaa... Apuaaa! Painiiko täällä joku samojen ongelmien kanssa?? Siis omalla tavallaan ei enää haluaisi lisää lapsia, koska haluaisi sitä "omaakin" aikaa. Mutta sitten taas toisaalta kaipaa sitä pientä nyyttiä ja ajattelee, että kyllähän sitä omaa aikaa saa sitten vielä myöhemminkin...
Meidän pienin on jo talvelle 3-vuotias. Hänellä on vakava perinnöllinen sairaus, jonka takia olen vauvakuumetta lykännyt jo näinkin pitkälle. Myös synnytykseni ovat olleet aika rajuja (kellä ei sitten olisi? :D). Mutta synnytyspelon ja tämän perinnöllisen sairauden takia olin jo ajatellut, että ei enää ikinä.
Miten minulle nyt tuli näin voimakkaat tunteet pintaan??
Olen 28-vuotias ja minulla on jo 5 lasta, 3 heistä olen itse synnyttänyt.
Alkaisiko se biologinen kello jo tikittää, että pian kannattaisi tehdä "loputkin" lapset, jos niitä vielä joskus haluaa... Apuaaa! Painiiko täällä joku samojen ongelmien kanssa?? Siis omalla tavallaan ei enää haluaisi lisää lapsia, koska haluaisi sitä "omaakin" aikaa. Mutta sitten taas toisaalta kaipaa sitä pientä nyyttiä ja ajattelee, että kyllähän sitä omaa aikaa saa sitten vielä myöhemminkin...
Vastaukset 7
Vanhimmat
täällä kans 28 v 3 pojat äippä. pian täytän jo 29 apuva... :D
meillä kans mietitty aijemmin että lapset olis nyt sitte siinä. nyt meidän nuorin 5 vuotias. lähtee ensi syksynä eskariin. sain kummitytön, ja en tiedä sekö se sitten oli mikä näin sai vauvakuumeen laukeamaan, meillä vaan mies on innolla mukana, ja haluaa kans vielä pienoisen.
Mulla ainakin ihan tiedostaen piilee ajatus takaraivossa että pian se alkaa olla jo vaikeampaa... että nythän se pitäisi alkaa tekemään, vanhin on kakkosluokalla nyt, keskimmäinen olisi ekalla, mutta hän kävi eskarin tuplana, joten on nyt esikoulussa, pienryhmässä.
meillä toinen yrityskierto meneillään :)
hienoista pahaa oloa ollut nyt tänä aamuna ja eilen, mutta kuukautisten pitäisi alkaa vasta ensiviikonloppuna :D, voi olla että niin kovasti vauvakuume että luulotauti nousee :D
mutta ei kannata paniikkia nostaa. tuo että hedelmällisyys alkaa laskea 27 vuotiaana, ja selkeästi 30 ikävuoden jälkeen, on varmaankin vain tilastollista, eli sekin aika yksilöllistä kuitenkin. me olemme siinä onnellisessa asemassa että ainakin pari kertaa vuodessa saadaan sitä omaa aikaa, kun on mummot vielä aika nuoria, mutta tiedostan kyllä että 4 lasta olisi jo vaikeampi saada hoitoon. eipä se haittaa... jos oma aika on kovin kortilla, olemme miehen kanssa vuorotelleet, ilta touhut olemme järjestäneet niin että meillä jää aina illasta hetki kahdenkeskistä aikaa, ja kotihommia tehdään päivisin koko perheen voimin, sillä en halua kuitenkaan että vaikka lapseni poikia onkin, että he eivät osaisi kotiaan pitää puhtaana sitten isompana, taikka jäisivät ruuatta kokkaustaidon puutteen takia... :)
mulla omista vauvoista ainoastaan positiivisia kokemuksia, joten kai sekin osaltaan tekee sen että se kuume helpommin nousee, synnytys vaan vähän pelottaa, vaan olen kuitenkin saanut itseni puhuttua ympäri että kun on kaksi ilman kipulääkitystä synnyttänyt joista toinen käynnistettynä, niin kyllähän minä vielä yhden pystyn tekemään, vaikka pelkällä suomalaisella sisulla sitten jos ei kipulääkitystä ehdi saamaan :) se kuitenkin on aika pian ohitse se hetki :) verrattuna siihen mikä sen palkinto on... en tiedä puhunko tässä nyt itselleni :DDDD vai sinulle, mutta kuitenkin :D
zemppiä paljon
Kyllä mekin se kerran tai kaksi kertaa vuodessa saadaan kahdenkeskistä aikaa, mutta on se aikamoisten järjestelyjen takana :)
Sinä olet onnellisemmassa asemassa, kun mieskin on jo mukana vauvahommissa :) Minun miehen mielestä lapsia on jo tarpeeksi. Mutta saas nyt nähdä saanko hänen päätään käännettyä. Tai meneekö tämä vauvakuume itsellä ohi... Mutta eipä se taida mihinkään kadota ilman sitä vauvaa :D
Minun kaikki synnytykset on käynnistetty ja kahdessa viimeisimmässä ei ole keritty kunnon puudutuksia antaa. Viimeisin synnytys (joka nyt tietenkin tarkimmassa muistissa on) käynnistyi aika kipeän nopeasti. Synnytystä oltiin jo käynnistelty pari päivää sairaalassa eikä mitään merkittävää ollut tapahtunut, vauva ei ollut edes laskeutunut kunnolla. Olin sitten lähdössä miestäni vastaan hisseille, kun valtavat kivut tulivat. Siirryttiin sitten kätilön kanssa suoraan synnytyssalin puolelle, koska se oli viereinen ja lähin huone. Kun nousin sängylle, lapsivedet tulivat ja supistukset alkoivat. Vauva oli syntynyt 1h47min kuluttua.
Kätilöt soittelivat minulle kuukausi ja vielä kolme kuukautta synnytyksen jälkeen, että jäikö minulle miten kovat kammot synnytyksestä ja että varattaisiinko aikaa pelkopolille. Silloin sanoin, että varailen aikaa sinne pelkopolille sit jos joskus vielä uskallan ajatellakaan synnyttämistä. Lupailivat, että mahdollisesti minun tapauksessa voisi sektiotakin ajatella. Mutta enpä nyt sitten tiedä onko se yhtään sen parempi vaihtoehto.
Toivottavasti teillä tärppää!
Aika paljon lapsia noin nuoreksi. Onhan sitä lisääntymisaikaa vielä kuitenkin. Omat sain 31 ja 33 vuotiaana. Aion tehdä vielä yhden myöhemmin.
Onko sen taudin periytyminen selvitetty mikä mahdollisuus on saada toinen sairas lapsi? Ja kestäisitkö sen että tulisi taas sairas? Mä en uskaltaisi itse enää tehdä jos olisi vakava sairaus.
Kyllähän noita jo aika monta on :) Mutta kuten sanoin, olen niistä vain kolme itse synnyttänyt. Ensimmäistä aloin odottamaan 19-vuotiaana. Oon aina haaveillut todella suuresta perheestä, eikä siis taustalla ole mitäänuskonnollisia juttuja :D Mutta taitaa toi viisi lasta olla jo tänäpäivänä suurperhe :) Minun lähipiirissäni on kaksi naista, jotka saivat nyt vauvat, molemmat olivat yli 40-vuotiaita synnyttäessään, eli siinä mielessä ajatellen, onhan minulla vielä aikaa. Mutta kyllähän kaikki riskit kasvaa iän myötä.
Lapseni sairaus on peittyvästi periytyvä, eli jos lapsi perii meiltä molemmilta; minulta ja mieheltä sen sairaan geenin, niin hän on sairas. Periytyy siis 25% mahdollisuudella, käytännössä siis joka neljäs lapsi sairastuisi. Meillä ei lähisuvuissa ole tätä sairautta muilla, joten lääkäri kehottikin tutkimaan sukupuuta kauemmas ja etsimään sellaisen perheen, missä on kuollut paljon lapsia vauvana tai leikki-ikäisenä, jos sellainen perhe löytyy, niin siinä näillä lapsilla on mahdollisesti ollut tämä sairaus. Sairaus kun on löydetty vasta noin 60-vuotta sitten, eli ennen ei ole saatu lääkitystä lapsille.
Ja siis ongelmana tällä hetkellä on oikeestaan se, että tuosta sairaudesta on niin vähän tietoa saatavilla, että en edes tiedä tarkkaan hänen selviytymismahdollisuuksistaan, siis tarkoitan, että onko tätä sairautta sairastavilla normaalia lyhyempi elämä tms. Tällä hetkellä näyttää kaikki melko hyvältä, lääkitys on melkolailla kohdillaan. Sairauteen liittyy lisäksi mm. infektioalttius, eli hän sairastelee todella paljon ja sairastelut voivat käydä kohtalokkaaksi. Eli on tässä koko ajan pieni pelko, että jos hän sairastuu johonkin vakavampaan tautiin ja ei siitä pääse parantumaankaan...
Muuten tämä lapseni on aivan valloittava, kehittynyt aikalailla ikätasonsa mukaan, joten omalla tavallaan en pelkää, että saisin toisenkin sairaan lapsen. Mutta se onkin itseni kannalta ajateltu. En tiedä millaista on elää tuon sairauden kanssa, eli sit pyörii noita eettisiä kysymyksiä päässä, et onko väärin tehdä sairas lapsi tähän maailmaan?
Ja sitten ihan hölmöjä ajatuksia tulee mieleen... että jos nyt saisimme vielä yhden lapsen, hänet saataisiin ilmeisesti tutkittua jo odotusaikana, että onko sairas. En tietenkään pystyisi keskeyttämään raskautta, mutta voisimme aloittaa hoidon jo viimeistään heti vauvan synnyttyä. Hänellä olisi varmasti huomattavasti paremmin asiat, kuin tällä nykyisellä nuorimmaisellani, jolla lääkitys saatiin aloitettua vasta yli vuosikkaana, kun sairaus löydettiin. Niin sitten itselle tulee semmosia ajatuksia, että se olisi jotenkin niin epäreilua tätä nykyistä kohtaan... Ehkä tää ajattelu johtuu vaan nyt siitä, että tämä nykyinen on se minun "vauva" nyt. Ja niin kuin varmaan jokainen äiti miettii seuraavaa lasta yrittäessään/odottaessaan, että voinko minä rakastaa tätä seuraavaakin yhtä paljon kuin tätä nykyistä. Ehkä noi ajatukset kuuluu siihen samaan kategoriaan, jotka siis voi heittää romukoppaan heti sen vauvan synnyttyä :)
täällä meillä =) itse olen 28v ja kolme tyttöä on vanhin 7v keskimäinen 3,5v ja nuorin 1,8v.Vielä tekisi mieli poikaa yrittää kerran..Mietin vaan itsekkin sitä että sitten sitä omaa aikaa miehen kanssa ei hirveesti jää.Tosin lapset kasvavat niiiin nopeasti että sehän ois vaan ns.pari lisä vuotta iteltä pois.Meillä siis mietitään tätä asiaa ihan melkein päivittäin..Välillä mietin taas että miks ei nämä kolme jo riittäis mutta sitten se pikku nyytikkä kuitenkin ois niin ihana.
Aivan samoja mietteitä siis :)
Pitää minun jatkaa tuon miehen pään käännyttämistä, josko sitä saisin vielä sen yhden pienen nyytin :) Ja siis eihän tässä toisaalta mikään hoppu ole, vaikkakin olen aina ajatellut, että haluan lapset melko pienellä ikäerolla.
Moi!
Täällä kans yks kuumeilija lisää :) Meillä 11-vuotias poika ja 10- ja 5-vuotiaat tytöt. Tämä 5-vuotias on yhteinen ja vanhemmat edellisestä liitostani. Aiemmin olin niin varma, etten enään haluaisi lapsia lisää, enkä millään jaksaisi enään neljättä. Silloin kun näin ajattelin kärsin myös masennuksesta. Nyt mielialan parannuttua ja elämäntilanteidenkin muututtua olenkin yllättäen ruvennut kaipaamaan vielä yhtä pientä kääröä lisää... Mies ei meillä vaan ole ihan yhtä innoissaan. En aijo ruveta painostamaan, mutta välillä voin muistuttaa, tai keskustella asiasta ;) Jos ukko ei lämpene ajatukselle, niin en nyt silti aijo tästä suhteesta lähteä kävelemään, enkä myöskään halua että mieheni ryhtyy hampaat irvessä sitä neljättä yrittämään. Minulla raskausajat olleet aina toinen toistaan vaikeampia, mutta synnytyksistä ei ole jäänyt kammoa. Pitääkö minun nyt ruveta miettimään tätä asiaa jo ikäni kannalta???