Hei!

Olen 25-vuotias nainen,ja olen melkein koko ikäni kärsinyt yksinäisyydestä.Muutama ystävä minulla oli kyllä kouluaikoina,mutta sen jälkeen ystävyyssuhteita ei juurikaan ole ollut. On niin surullista,että en ole saanut viettää tavallista nuoren elämää. Viikonloput ja syntymäpäivät muistuttavat aina siitä,mitä olen menettänyt. Olisi niin kivaa mennä ja pitää hauskaa,ja muutenkin viettää aikaa muiden seurassa,sen sijaan että viettää illat kotosalla. Haluaisin kovasti löytää ystäviä,olen seurallinen ja kärsin kovasti tästä tilanteesta. On usein tosi tylsää,ja tuntuu että aika menee hukkaan. Haluaisin kuulla,onko kellään muulla ollut samanlaista?
12484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jep, melkeinpä tismalleen samanlainen tilanne täälläkin. Olen tosin vasta vähän alle 21-vuotias, enkä ole seurallinen vaan ujo. En ole aivan totaalisesti yksin, mutta varsinainen kaveripiiri minulla oli viimeksi kouluaikoina. Nyt en ole koskaan tekemisissä melkeinpä kenenkään kanssa, ellei perheenjäseniä lasketa.

Kyllä yksinäisiä riittää kaikkialla päin Suomea, surullista mutta totta.

Äänestä
  • Minäkin olin nuorempana tosi ujo,mutta se on iän myötä hellittänyt. Ystäviä vain ei ole silti kertynyt.Yksinäisyys on kyllä tosi kurjaa! Jospa se tästä...

    Äänestä

Aikalailla samanlainen tarina täälläkin... ennenmuinoin peruskoulussa ja amiksessa vielä oli kavereita, mutta sitten tekussa opiskellessa jotenkin jäi kaverit vähemmälle ja nykyään niitä ei ole oikeastaan ollenkaan... Loppuvuodesta tulee 30 täyteen ja sukulaiset on kyselly, että meinaanko pitää isotkin juhlat... jostain syystä musta tuntuu ettei sitä viitsi kyllä pahemmin juhlia. Tjuu, kyllä mäkin haluaisin seuraa itselleni taas löytää ja haluaisin itsekin olla seurallinen. Jos ei muuta niin vaikka ihan vaan leffa- ja lenkkikaveria. Olen mä kyllä ihan keskustelutaitoinenkin, jos vaan päästään samalle aaltopituudelle ja tykätään jutella samoista asioista.

Äänestä

Ilmoita sähköpostiosoitteesi tänne, jos haluat, että suhun otetaan yhteyttä. Jos haluat, voit myöt kertoa mistä päin olet, niin sekin auttaa ystävien saamista tätä kautta.

Äänestä
  • Minäkin haluaisin löytää ystäviä,olisi kiva vaikka jutella niitä näitä.Onkohan siitä haittaa jos tässä sanoo oman s-postiosoitteen vai voiko sitä antaa jotenkin toista kautta?

    Äänestä

  • Xhj= kirjoitti:

    Minäkin haluaisin löytää ystäviä,olisi kiva vaikka jutella niitä näitä.Onkohan siitä haittaa jos tässä sanoo oman s-postiosoitteen vai voiko sitä antaa jotenkin toista kautta?

    Tuskin on haittaa... tietenkin pieni mahdollisuus on, että joku roskapostibotti sen haistaa, mutta ei ole mulle koskaan alkanut spammia tulemaan vaikka olen näillä foorumeilla s-postini julkaissutkin. Jos haluat pelata varman päälle, niin tee vaikka hotmailiin tai johonkin ilmaiseen s-postipalveluun väliaikainen osote, jonka julkaset täällä ja jonka kautta kirjoittelet aluksi. Jos tuntuu, että haluat jonkuin kanssa kirjotella enemmänkin, niin kerro sitte oikea osotteesi sähköpostilla.

    Äänestä

  • pepperonipizzarules kirjoitti:

    Olisi kyllä kiva jos saisi vaikka juttuseuraa.Minuun voi kyllä ottaa yhteyttä, rohkeasti vaan juttusille! Minun s-postiosoite on [email protected]

    Äänestä

  • Xhj= kirjoitti:

    Olisi kyllä kiva jos saisi vaikka juttuseuraa.Minuun voi kyllä ottaa yhteyttä, rohkeasti vaan juttusille! Minun s-postiosoite on [email protected]

    Onko sulla jotain toiveita/kriteerejä sen suhteen minkälaisia/minkälaisilta yhteydenottoja toivot?

    Äänestä

  • mnbvcxzäölkjhgfdsaåp kirjoitti:

    Onko sulla jotain toiveita/kriteerejä sen suhteen minkälaisia/minkälaisilta yhteydenottoja toivot?

    Minulla ei ole kriteerejä sen suhteen,kuka lähettää viestejä. Olisi kiva jutella jonkun kanssa,ihan mistä vain. Saa lähettää viestiä,jos haluaa tutustua tai jutella!

    Äänestä

Mulla on tasan sama tilanne. Kouluaikoina oli pari hyvää kaveria, ja ovat edelleen kavereita, mutta minun kanssa ajan viettoon heillä ei ole enää aikaa/kiinnostusta/halua edes vähääkään. Nykyään näen heitä keskimäärin ehkä kerran pari puolessa vuodessa. Viikonloput menee kotona istuessa kun muut lähtevät pitämään hauskaa. Minulle ei ilmoiteta mitään, ja jos kysyn heiltä, että mitä ens viikonloppuna, niin vastaus on aina "on muuta menoa". Myöhemmin tulee aina ilmi jotenkin, että baarissahan he kuitenkin olivat. Tai jos ei baarissa, niin jossain muualla keskenään menossa. Minäkin olen seurallinen ja kaikki ovat aina kehuneet minua mukavaksi ja kiltiksi, toiset huomioon ottavaksi ihmiseksi.

Muutama viikko sitten kävin kaverin luona kylässä (eikä sekään olisi muuten onnistunut, ellen olisi ostanut häneltä viritinvahvistinta = joku syy/tarkoitus kylässä käymiseen josta hän voi hyötyä). Oli puhetta, että he tulevat tyttöystävänsä kanssa käymään minun luonani seuraavalla viikolla. Noh, on kulunut nyt reilut kolme viikkoa eikä ole näkynyt. Olen kysellyt, mutta suoraa vastausta ei ole tullut eikä luonnollisesti tietoakaan milloin mahdollisesti tulisivat. Ja tiedän, että on turha kyselläkään, koska eivät he tule. Luulen että ei ole ollut alunperin edes aikomustakaan.

Jos mainitsen yksinäisyyden tunteesta näille kavereilleni joita erittäin harvoin näen, heidän kommenteistaan on tulkittavissa, että minä "valitan turhasta" ja että "en tee mitään asian eteen" ja että "mua ei tulla kotoa hakemaan mihinkään". Joo, olen tyrkyttänyt itseäni nyt parisen vuotta muiden seuraan ja sellainen itsensä tyrkyttäminen ei ole kivaa. Jotenkin se on aina heidän puoleltaan niin vastahakoista/vaikean tuntuista, minusta tuntuu ihan kuin omat kaverit(!) pitäisi jotenkin suostutella siihen, että viettäisimme aikaa yhdessä. Joku on oltava vialla, vai kuulostaako tämä normaalilta toiminnalta kavereiden kesken? Minusta ei. Haluaisin, että jos he eivät todella halua nähdä minua, eivät viettää minun kanssa aikaa, eivät halua minua mukaan baariin ja niin edelleen, niin sanoisivat sen minulle suoraan. En tiedä voiko miespuolinen henkilö näin sanoa, mutta minuun sattuu ja paljon!!

Äänestä
  • Minä tunsin kouluaikoina olevani jonkinlainen hylkiö,jonka seuraa kartettiin.Olin kyllä aika ujo silloin,ja muut eivät ehkä siksi lähestyneet helposti. Tuntuu silti edelleen pahalta,kun muistelee noita aikoja.Edelleenkin on vaikeaa lähestyä uusia ihmisiä,kun pelkää torjuntaa ja hyljeksintää. On tosi julmaa,jos jätetään joukon ulkopuolelle.Se kyllä satuttaa pahasti! Kurjaa,että muillekin on sattunut noin.

    Äänestä

tuo teksti on aivan kuin minun kirjoittama. ihan sama tilanne siis

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Xhj= kirjoitti:

Olen 25-vuotias nainen,ja olen melkein koko ikäni kärsinyt yksinäisyydestä.Muutama ystävä minulla oli kyllä kouluaikoina,mutta sen jälkeen ystävyyssuhteita ei juurikaan ole ollut. On niin surullista,että en ole saanut viettää tavallista nuoren elämää. Viikonloput ja syntymäpäivät muistuttavat aina siitä,mitä olen menettänyt. Olisi niin kivaa mennä ja pitää hauskaa,ja muutenkin viettää aikaa muiden seurassa,sen sijaan että viettää illat kotosalla. Haluaisin kovasti löytää ystäviä,olen seurallinen ja kärsin kovasti tästä tilanteesta. On usein tosi tylsää,ja tuntuu että aika menee hukkaan. Haluaisin kuulla,onko kellään muulla ollut samanlaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu