Musta on tuntunut koko ikäni etten ole tarpeeksi hyvä tytär isälleni.
En ole erityisen kaunis, en ole hyvä urheilemaan, en ole muutenkaan erityisen lahjakas missään asiassa enkä ole saavuttanut elämässäni mitään erityistä.
Isäni ollessa kaveriporukassaan muut isät kehuu maasta taivaisiin tyttäriään, mutta isäni ei ole koskaan sanonut musta hyvää sanaa kenellekään.
Sen sijaan saan kuulla huomautuksia esim. ottaisit mallia Jennistä, kun se on niin tempperamenttinen tai katsoisit mitä syöt läski, oox sä noin idjootti, et sä ainakaan muhun oo tullut, et sä kuitenkaan osaa ym,ym...
Myöskään isäni ei ole koskaan välittänyt tekemisistäni ei siitä, kun neljätoista vuotiaana olin ilmoittamatta pois kotoa lähemmäs kuukauden tai kun varastin kaupasta kamaa, tai sitten kun kerroin maanneeni hänen jopa kahden kaverinsa kanssa (olin 16.v) ym.
Sitten aivan mitättömistä asioista hän taas on välittänyt ja olen sen myötä saanut nyrkistä esim. en osannut laittaa videoitten ajastinta käyntiin tai kun kuuntelin klamydiaa ym. pieniä asioita.
Tosin isäni on monesti sanonut, että hän on vapaankasvatuksen kannalla ja saan tehdä mitä haluan.
Myöskin hän on sanonut, ettei lastaan saa kehua jottei siitä tule ylpeää ja itserakasta...
Noh tässä olen vapaankasvatuksen tulos:
Itsetunto täysin nollassa, kolme itsari yritystä, huoramista, luottamuksen puute ihmisiin, pelkotiloja, alenmuudentunnetta sekä syömishäiriö.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen todella pahoillani sun puolesta. Oot joutunut kestämään aika paljon, isän tuki tyttärelle on kyllä tosi tärkeetä. Vaikuttaa kaikkiin suhteisiin miesten kanssa.
Tekemisesi kuullostavat melko samalta kun omani silloin joskus 16 v, mutta vastaanotto oli täysin toinen.
Toivon sulle jaksamista, kaikesta huolimatta. Koita taistella itseäsi ja isäsi muokkaamaa minä-kuvaa vastaan: tiedäthän itse että olet paljon parempi!
Oletpa aikalailla kestänyt isäsi asenteita. Mutta yksi etu Sinulla on, joka monesti muilta puuttuu: olet älykäs ja tajuat sen itse. Tiedät, miten isäsi olisi pitänyt toimia, mutta eipä isät monesti toimi, niinkuin lapset tahtovat.
Sinun tapauksessasi kyllä isä on ollut liian välinpitämätön. Varmasti samanlaisia tapauksia on pilvin pimein, mutta monesti lapsi ei sitä tajua ennenkuin joskus kolmenkympin päällä, että mitä nuoruudessa tapahtui. Ja silloin ne ovat katkeria asioita. En tarkoita sitä, etteikö ne Sinunkin kohdalla ole katkeria, mutta arvostan sitä, että olet huomannut että isäsi arvot ovat vinossa. Nyt kun alat tulla aikuiseksi, tai oikeasti jo tullutkin, niin asioitten työstäminen voi alkaa, tai olet jo hyvällä alulla. Nyt älä anna periksi, olet liian arvokas yksilö tärviölle. Apua asioihin on saatavilla ja itsarihan vain siirtää ne ongelmat muille.
Anna isäsi olla arvotuksineen ja rakenna itsellesi niin hyvä elämä kuin vain mahdollista, Sinun ajattelukyvyllä siinä ei ole ongelmia.
Ja varo, ettet tee samoja virheitä omien penskojen kanssa.
Oikein hyvää kevättä ja jaksamista toivotan.
Olen sitä mieltä että isäsi pitäisi olla pelkästään sun olemassaolostas onnellinen, että hällä on ylipäätään tytär, jota ei kylläkään ansaitse tässä tapauksessa.
Ja sun pitäs olla onnellinen myös samasta asiasta, että olet olemassa. Älä kiitä annettua elämää niin että yrittäisit tuhota =(
Usein lapsia kehutaan esim siksi että tunnetaan ettei voida kasvatuksesta ottaa niin sanotusti kunniaa tai sitten se on tapa ylläpitää hyviä välejä lapsiin, etteivät ne rupea hankaliksi (ns.lahjontaa). Henkilökohtaisesti en tiedä yhtäkään miestä joka oikein kehuisi tyttäriään, mutta kannustus on se, mitä tarvitaan, ja siitä ei tingitä!
Se on jokaisen vanhemman perusedellytys, jollei sitä taitoa omaa, pitäs mennä kurssille.
Sinä olet sinä ja muut ovat muita, pääasia että löydät oman juttusi ja paikkasi tässä maailmassa, oli se kuinka pieni "juttu" tahansa, se olisi silti sun.
Vanhemman täytyy jaksaa luoda positiivisuutta ja olla kannustava, sillä lapsi rakentaa koko maailmansa pienet pilarit niistä.
Vapaalla kasvatuksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa että saisi tehdä mitä haluaa! vapaa kasvatus tarkoittaa sitä että lapselle kerrotaan mikä on oikein ja mikä väärin, itse hän sen toteuttaa.
Sillä ettei lasta saisi kehua hän vain kertoo sen ettei hän kykene siihen.
Sä olet peilikuva hänen huonosti suorittamastaan isäroolista.
Hänen olisi pitänyt kannustaa sua saavuttamaan jotakin elämässä niin että olisitte olleet molemmat onnellisia.
Sä olet peilikuva hänen aikaansaamattomuudestaan.
Toivottavasti jonain päivänä opit elämään tuon asian kanssa etkä tee enää itsellesi mitään pahaa, koska sillä et ainakaan tavoita mitään.
Ja muista, kyse ei ole siitä mitä tahdot, tai olisit tahtonut, kyse on ihan hänestä, ja hänen puutteistaan...
Isäsi vaikutus sinuun ei taida olla kovin itseluottamusta kohottava. Jos asut vielä kotona muutta äkkiä pois ja ryhdy elämään omaa elämää ja hae mieltä kohottavia harrastuksia, ei ehkä ruoasta, mutta muista elämää kutkuttavista asioista.