Onko kenelläkään ollut Suomessa Au-pairia? Kertoisitteko kokemuksianne? Haluaisin tietää mistä maasta (Viro ilmeisesti suosittu), oliko jonkin toimiston kautta, mitä käytännön asioita tulee ottaa huomioon, mitkä ovat kustannukset jne. En varmaan osaa edes kysyä ihan kaikkea tarpeellista, mutta te joilla on kokemusta, kertokaa!
Kiitokset jo etukäteen.
Kiitokset jo etukäteen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
olin itse italiassa au pairina ja päädyin sinne ihan vain sattuman kautta, enkä minkään järjestön. itini oli työmatkalla ja tapasi naisen, joka etsi au pairia, joka sitten soitti minulle ja kysyi onko kiinnostusta. voit siis yhtä hyvin laittaa ihan avan lehti-ilmoituksen.
au pairin palkka on määritelty. veroja siitä ei makseta, eli pimeänä käteen. vuonna 2000 minä ja kaikki au pair ystäväni saimme palkkaa 1300mk suomen rahaksi muutettuna/kk ja työviikkomme oli vaihtelevasti vähän yli 40-tuntinen. perhe kustansi palkan lisäksi asumisen (minä en asunut perheessä tilanpuutteen vuoksi, vaan he vuokrasivat huoneen erään yksinasuvantuttavansa luota) ja ruuat (söin päasiassa perheen luona) ja kielikoulun (pari tuntia viikossa). lisäksi he kustansivat minulle ensimmäisen pre paid -kännykkäliittymäni (massa tietenkin maan liittymä), johon sitten myöhemmin omasta palkastani maksoin lisää puheaikaa. lisäksi he maksoivat minulle ensimmäset pari kymmentä bussilippua, jotta päsin omille menoilleni/tapaamaan ystäviä jne,... he myös auttoivat minua alussa tutustumaan ihmisiin siten, että järkkäilivät tapaamisia joidenkin ikäisteni (tuttavaperheistään) kanssa. vapaata minulla oli yksi päivä viikossa (yleensä se on sunnuntai, mutta minulla oli lauantai) ja yksi kokonainen viikonloppu kuukaudessa (la-su). arkisin työskentelin joko aamupäivät tai iltapäivät (esim 8-14 tai 14-20) ja muutamana päivänä viikossa oko päivän (esim.8-18). maksoin itse menolippuni ja perhe kustansi kotimatkani. on tärkeää saada au pair viihtymään, sill ei ole harvinaista, että au pair lähtee vain hetken viivyttyään (jo pelkkien kulttuurierojen vuoksi) ja on taas sama rumba etsiä uusi (esim minua edeltänyt au pair samassa perheessä vihtyi vain 4 kuukautta, kun oli tullut sopeutumisvaikeuksia ja riitaa perheen kanssa ja miun jälkeiseni tyttö viihtyi tasan kaksi viikkoa). kannattaa siis heti aluksi auttaa toista pääsemään sinuksi maan ja perheen tapojen kanssa ja saamaan ystäviä ja oppimaan kieltä. on tärkeää että au pairilla on myös perheen ulkopuolinen elämä ja omaa rauhaa ja tilaa, vaikka alkuun tämä onkin melko riippuvainen perheestä (etenkin jos ei osaa kieltä). au pairille en asettaisi kotiintuloaikoja tai vastaavia, koska kysymyksessä on täysi-ikäinen ihminen. tärkeintä, että tämä uolehtii työnsä tunnollisesti ja on aamuisin aina pirteä ja työkunnossa. kannattaa tavata au pair ennen sopimusta, sillä voi olla, etteivät kemiat pelaakaan.uosta ihmisestä kun kuitenin tulee ikään kuin perheenjäsen, on jokaisen kannalta edullista, että kaikki tulevat jotakuinkin toimeen toistensa kanssa. itse henkilökohtaisesti olisin pitänyt, jos olisin saanut enemmän vapauksia lastenhoitoon liittyen. vanhemmat sanelivat liikaa mitä lapset minäkin aamuna pukevat päällen ja mitä milloinkin on otettava harrastuksiin evääksi jne,... perheen äiti olisi päässyt helpommalla, kun olisi antanut minulle vähän vapaammat kädet.
kannattaa myös muistaa se, että au pair työskentelee mielellään, kun saa välillä positiivistakin palautetta.
asioita, joita kannattaa erityisesti ottaa huomioon au pairia valittaessa:
-maiden väliset kulttuurierot (samankaltaisista maista tulevalle sopeutuminen on helpompaa)
-au pair ehdokkaan ikä (18-vuotias ei ehkä ole kypsä kantamaan sitä kaikkea vastuuta ja taas yli 25-vuotiaalla luulisi olevan jo muita intressejä elämässään)
-harrastukset ja mielenkiinnonkohteet (on hyvä jos au pair on kiinnostunut niistä asioista, joita perheessänne harrastetaan. takaa tälle paremmat mahdollisuudet viihtyä työssään ja teidän kanssanne) ja että niitä ylipäätään on.
-luonne ja sosiaalisuus (tällä täytyisi olla kyky solmia itsekin ystävyyssuhteita, sillä au pairilla täytyy olla omakin elämä työnsä ulkopuolella. ette tekään jaksaisi sitä, että tämä aina nyhjäisi nurkissanne)
-motivaatio (täytyy olla halu tutustua vieraaseen kulttuuriin ja oppia kieltä)
-tämän omat odotukset
-mitä tehtäviä au pairilta odotatte (mitä kotitöitä kuuluu ja mitä ei. haluatteko tästä nimenomaan seuraa lapsillenne, vai enemmänkin kodinhoitoapua)
-ajokortti? (eu-ajokortti käy kaikissa eu-maissa)
kannattaa siis muistaa, että au pair on perheenjäsen, joka tekee suuren määrän hyvin vastuullista työtä huonolla palkalla ihan vain saadakseen uusia kokemuksia elämässään.tällöin on erityisen tärkeää, että tämä viihtyy perheessänne ja tulee kaikkien kanssa toimeen. tämän on yhtä aikaa osattava paneutua leikkeihin lasten kanssa, mutta samalla oltava se läsnäoleva vastuuntuntoinen aikuinen.
omat tehtäväni vaihtelivat paljon. joinain päivinä olin enemmän poikien kanssa (5- ja 7-vuotiaat). kuskasin näitä kouluun ja harrastuksiin, tai luimme ja leikimme kotona, opettelimme pianon soittoa tai teimme yhdessä läksyjä. joinain päivinä taas olin pelkästään vauvan kanssa (5kk aloittaessani), eli ruokin, nukutin, leikin, vaihdoin vaippoja, kylvetin jne,... kotitöihin minun ei usein tarvinnut puuttua. poikien sängyt petasin ja utoin korjaamaan leluja lattioilta ja ruuan jälkeen yleensä korjasin pöydän ja täytin ja tyhjensin tiskikoneen. pyykkiä pesin ja viikkasin, mutta silittää ei tarvinnut. perheessä kävi siivooja 2krt/vko, joten siitä puolesta olin vapaa. toisinaan oli niitä päiviä, kun kaikki kolme lasta olivat koko päivän vastuullani ja tällöin oli aika raskasta, mutta sain aina tarvittaessa tinkiä noina päivvinä muista kotitistä, koska lapset menivät etusijalle. useimmiten sain kuitenkin aina sumplittua siten, että ehdin tehdä kaikki velvollisuteni.
perhe kohteli minua hyvin. olin toki se sopiva syntipukki (koska olin tavallaan vieras) aina, kun oli jollain huono päivä, mutta kaikki osasivat pyytää anteeksi ja se oli tärkeää minun viihtyvyyteni kannalta. perhe oli reilu, vaikkakin hyvin pikkutarkka. he vaalivat minun vapaapäiviäni siten, että jos heille tuli yllättävää menoa tms he järjestivät jostain muualta tuilapäisen lastenvahdin, jottei minun ansaittuja vapaitani tarvinnut uhrata. työpäiväni loppui toisinaan sovittua aikaisemmin, jos jompi kumpi vanhemmista päsi aikaisemmin töistä ja näin ollen myös minä olin aina tarvittaessa valmis joustamaan, jos jompi kumpi saapuikin vasta vähän myöhemmin. erityisen rankkojen työviikkojen jälkeen (esim. kun vauva sairasti) minut palkittiin ja se kannusti taas jaksamaan jatkossakin. syntymäpäiväni huomioitiin, kuten muidenkin perheenjäsenten ja minua tutustutettiin jatkuvasti maan tapoihin ja kieleen. vapaapäivät olivat toki ihania, kun silloin sain itse tutustua upeaan kaupunkiin (roomaan), mutta en kyllä typäivistänikään anatisi ainuttakaan pois. perhe kävi minulle rakkaaksi ja pidämme nykyäänkin yhteyttä.
kun tekee valinnan huolella ja miettii asiat tarkasti valmiiksi ja muistaa kohdella au pairia hyvin, saa varmasti kaiken sen avun, mitä odottaa ja jopa enemmän.
paljon tsemppiä tulevaan!!!
vielä tuli jotain mieleen. kannattaa siis jo haastateltaessa (tapahtuu se sitten kirjallisesti, puhelimitse tai kasvotusten) kysyä ehdokkaan ruokatottumukset ja allergiat ja kielitaito (jos ei vielä tullessaan puhu suomea, ei haittaa, sen kyllä oppii :), kunhan pärjää jotenkuten englannilla). tupakointi kannattaa myös ottaa huomioon, tai ainakin laatia siihen säännöt (ei ole ongelma, jos au pair tupakoi, kunhan sopii siitä, ettei lasten aikana jne,...).
kannattaa myös tehdä jotenkin selviksi työajat ja se, ettei tämä koe koko ajan olevansa työssä. eli jos vaikka työaika on 8-16 joka arki ja au pair asuu luonanne, niin sen jälkeen tämän ei sitten kuuluisi enää tuntea olevansa vastuussa työtehtävistään.
sitten vielä se, että ei kannata missään nimessä jättää kaikkea lastenhoitoon liittyvää au pairille, etenkään, jos on kovin pieniä lapsia. lapset kiintyvät nopeasti ja ainakin tuossa minun perheessäni sattui nii, että kun vauva tottui sihen, että minä nukutin tämän aina päiväunille ja usein myös yöpuulle, eli viikkoa kohti useammin, kuin tämän oma äiti, niin eräänä iltana äiti ei enää saanutkaan itse lasta yöpuulle. lapsi oli tottunut minun tuutulauluihini ja tapaani keinuttaa ja yhtäkkiä äidistä oli tullut lapselle liiankin vieras. lapsista ei kannata tulla myöskään mustasukkaiseksi au pairille. pojat istuivat lebtomatkat (perhe matkusti paljon) mieluummin minun vieressäni, kuin vanhempiensa, mutta kysymyshän ei ollut siitä, että minä olisin ollut heille rakkaampi. olin vaan sopivasti vieraampi ja myös tarmokkaampi keksimään hauskaa matkatekemistä. minä olin se, joka näin vauvan ensimmäiset askeleet (otin heti valokuvia vanhempia varten) ja opetin ja kuulin ensimmäiset sanat ja juuri äiti-sanan opittuaan tämä erehtyi käyttämään sitä minusta oman äitinsä sijaan, vaikka tuota sanaa opettaessani aina olinkin osoittanut tämän äitiä. näitä siis varmasti tulee sattumaan, jos on pieniä lapsia, mutta ne eivät tarkoita mitään.
Kiitos Sinulle, Annika, viesteistäsi! Vaikutit niin fiksulta, että sinut voisin palkata vaikka heti ;)
Kertomastasi oli todella paljon hyötyä!