Jesselle ikuiselle rakkaudelleni
Nyt on yö..Sä nukut mun talossa,mun kattoni alla..Eikä sulla oo aavistustakaan mitä mä tunnen sua kohtaan. Sä et tiedä siitä mitään että juuri äsken mä istuin sen saman sängyn laidalla, toivoen että sä et herää siihen kun mä salaa kosketan sun kasvoja tai kättäsi.
Mun päässä liikkuu sekavia ajatuksia. Kaikki ne on susta johtuvia. Miten joku ihminen voi satuttaa mua ja tehdä mut niin onnelliseksi samaan aikaan. Mä en haluais rakastaa sua enää koska mä oon sulle merkitsemätön,tai niin mä luulen. Mä mietin ihan tyhmiä ajatuksia, kuinka mä haluan ottaa lääkkeitä ja mennä sun viereen ja kuolla onnellisena tietäen, että sä olit mun vieressä. En mä niin tekisi silti koskaan.
Siitä on 4 tuntia ja 2 vuotta kun mä näin sut ekan kerran. Siitä taianomaisesta hetkestä jolloin mun sydämmeni pysähtyi. Siitä kun sä puhuit mulle ja katsoit mua. Sen jälkeen sä olet aiheuttanut mussa monia tunteita. Rakkautta, onnea , surua, rohkeutta, voimattomuutta ja vihaa. Monet hetket, valvotut yöt ja tunnit mä olen toivonut että en koskaan olis tavannut sua. En olis koskaan rakastunut tai ihastunut. Vajonnut sun sinisien silmiesi valloittavaan voimaan. Silti niin kävi.
Mä en koskaan olisi voinut kuvitella, että sä tuntisit samoin. Osa musta luulee, että se ilta siellä kamarin diskossa tai se suudelma tänään siellä Jyrillä ei ollut esitystä vaan todellista. Mä toivon ja mun sydän sanoo että sä rakastit mua joskus, ehkä rakastat vieläkin. Sä sanoit mulle että mä olen mukavin tyttö mitä sä tiedät. Se tuntui ihan sairaan hyvältä. Silloin kun mä sain tietää että sä olet yhdes mun yhen parhaimman kaverini kanssa, Julian muhun sattui. Tiesin että ei tuu olemaan samanlaista kesää kuin silloin joskus.
Voi kuinka paljon mä haluaisin sen ajan takaisin. Jesse sä olet mun elämäni valo ja pimeys. Mun paha ja hyvä puoleni. Mun täydellinen vastakohtani. Siksi juuri mä rakastan sua. Joku joskus sanoit että me ollaan luotuja toisillemme. Mä en uskonut sitä. En osaa sanoa uskonko vieläkään. Osa musta uskoo siihen, osa ei. Aamulla kun sä heräät sä tuskin muistat mitään. Tai niin sä väität. Mä muistan aina kaiken mitä sä sanoit. Tai sanot.
Mä en kirjota enää paljon koska sä tuskin jaksat lukea tätä jos tää on kauhean pitkä. Mä voisin jatkaa loputtomiin tän kirjottamista. Mun sisällä on niin paljon tunteita sua kohtaan että niistä kertominen veisi ikuisuuden. On vaan yksi asia mitä mä toivon sulta. Mahdollisuutta osoittaa, että me voitais olla jotain. Sitä mä tuskin saan. Kun mä muutan vuoden päästä tampereelle mä toivon, että viimeistään silloin pääsen sun yli. Koskaan mä en sua tuu unohtamaan se on varmaan.
Oikeastaan se syy miksi mä kirjoitin tän on se, että on monia asioita mitä ei pysty ääneen sanomaan. Mun tunteeni sua kohtaan ovat semmosia. Ne hetket joita meillä on ollut, ne yöt jotka mä olen viettänyt ajatellen sua, tai nähden kaunista unta jossa me ollaan oltu yhdessä on niitä mitä mä en koskaan unohda.
Joskus kun mä olin oikeen pohjalla, meinasin tappaa itseni, mä aina toivoin, että se olisit sä joka mut pelastais sieltä. Niin ei käyny. Mä olen se joka aina joutuu pelastamaan itseni. Mutta se ei oo sun syy. Et sä voi sille mitään, että sä et rakasta mua.
Nyt mun täytyy palata sun viereesi ja katsoa kun sä nukut. Koska mä en halua menettää sitä hetkeä niin kuin kaikkia niitä muita hetkiä, mä haluan että se kestää ikuisesti. Mutta muista se että mä rakastan sua nyt, tavallaan aina. Sä oot mun kaikkeni kun mä tätä kirjoitan. Ikuiselle rakkaudelleni Jesselle..
Nyt on yö..Sä nukut mun talossa,mun kattoni alla..Eikä sulla oo aavistustakaan mitä mä tunnen sua kohtaan. Sä et tiedä siitä mitään että juuri äsken mä istuin sen saman sängyn laidalla, toivoen että sä et herää siihen kun mä salaa kosketan sun kasvoja tai kättäsi.
Mun päässä liikkuu sekavia ajatuksia. Kaikki ne on susta johtuvia. Miten joku ihminen voi satuttaa mua ja tehdä mut niin onnelliseksi samaan aikaan. Mä en haluais rakastaa sua enää koska mä oon sulle merkitsemätön,tai niin mä luulen. Mä mietin ihan tyhmiä ajatuksia, kuinka mä haluan ottaa lääkkeitä ja mennä sun viereen ja kuolla onnellisena tietäen, että sä olit mun vieressä. En mä niin tekisi silti koskaan.
Siitä on 4 tuntia ja 2 vuotta kun mä näin sut ekan kerran. Siitä taianomaisesta hetkestä jolloin mun sydämmeni pysähtyi. Siitä kun sä puhuit mulle ja katsoit mua. Sen jälkeen sä olet aiheuttanut mussa monia tunteita. Rakkautta, onnea , surua, rohkeutta, voimattomuutta ja vihaa. Monet hetket, valvotut yöt ja tunnit mä olen toivonut että en koskaan olis tavannut sua. En olis koskaan rakastunut tai ihastunut. Vajonnut sun sinisien silmiesi valloittavaan voimaan. Silti niin kävi.
Mä en koskaan olisi voinut kuvitella, että sä tuntisit samoin. Osa musta luulee, että se ilta siellä kamarin diskossa tai se suudelma tänään siellä Jyrillä ei ollut esitystä vaan todellista. Mä toivon ja mun sydän sanoo että sä rakastit mua joskus, ehkä rakastat vieläkin. Sä sanoit mulle että mä olen mukavin tyttö mitä sä tiedät. Se tuntui ihan sairaan hyvältä. Silloin kun mä sain tietää että sä olet yhdes mun yhen parhaimman kaverini kanssa, Julian muhun sattui. Tiesin että ei tuu olemaan samanlaista kesää kuin silloin joskus.
Voi kuinka paljon mä haluaisin sen ajan takaisin. Jesse sä olet mun elämäni valo ja pimeys. Mun paha ja hyvä puoleni. Mun täydellinen vastakohtani. Siksi juuri mä rakastan sua. Joku joskus sanoit että me ollaan luotuja toisillemme. Mä en uskonut sitä. En osaa sanoa uskonko vieläkään. Osa musta uskoo siihen, osa ei. Aamulla kun sä heräät sä tuskin muistat mitään. Tai niin sä väität. Mä muistan aina kaiken mitä sä sanoit. Tai sanot.
Mä en kirjota enää paljon koska sä tuskin jaksat lukea tätä jos tää on kauhean pitkä. Mä voisin jatkaa loputtomiin tän kirjottamista. Mun sisällä on niin paljon tunteita sua kohtaan että niistä kertominen veisi ikuisuuden. On vaan yksi asia mitä mä toivon sulta. Mahdollisuutta osoittaa, että me voitais olla jotain. Sitä mä tuskin saan. Kun mä muutan vuoden päästä tampereelle mä toivon, että viimeistään silloin pääsen sun yli. Koskaan mä en sua tuu unohtamaan se on varmaan.
Oikeastaan se syy miksi mä kirjoitin tän on se, että on monia asioita mitä ei pysty ääneen sanomaan. Mun tunteeni sua kohtaan ovat semmosia. Ne hetket joita meillä on ollut, ne yöt jotka mä olen viettänyt ajatellen sua, tai nähden kaunista unta jossa me ollaan oltu yhdessä on niitä mitä mä en koskaan unohda.
Joskus kun mä olin oikeen pohjalla, meinasin tappaa itseni, mä aina toivoin, että se olisit sä joka mut pelastais sieltä. Niin ei käyny. Mä olen se joka aina joutuu pelastamaan itseni. Mutta se ei oo sun syy. Et sä voi sille mitään, että sä et rakasta mua.
Nyt mun täytyy palata sun viereesi ja katsoa kun sä nukut. Koska mä en halua menettää sitä hetkeä niin kuin kaikkia niitä muita hetkiä, mä haluan että se kestää ikuisesti. Mutta muista se että mä rakastan sua nyt, tavallaan aina. Sä oot mun kaikkeni kun mä tätä kirjoitan. Ikuiselle rakkaudelleni Jesselle..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Puuduttavaa, tylsää, (umpi)kliseistä ja sekavaa tekstiä näin lyhyesti. En pidä sitten yhtään.
mun elämä on sitten vissiin clisee :)
Näin äkkiseltään väittäisin kliseisyyden muodostuvan asiayhteydestä. Jos kirjoitustasi lukee (fiktiivisenä) yleisölle suunnattuna novellina, se kieltämättä tuntuu hyvinkin kliseiseltä, sillä se sisältää niitä samoja aiheita niin samalla tavalla kerrottuna että standardi-satunnaisotannainen-lukija ei koe juuri ihmeempiä uusia elämyksiä.
Jos taas kirjoitustasi käsittelisi vaikka päiväkirjan sivuna tai muuna henkilökohtaisena tekstinä jonka ei ole edes tarkoitus esittää kenellekään yhtään mitään, olisi sitä hyödytöntä väittää kliseiseksi. Kuten elämää.
...teini, teini, huutaa tarina. Ei mitään uutta, ei mitään erikoista. Nuorten ihmisten ihastumisia ja vihastumisia. Normaalia. Ei siis kiinnosta minua. :)
Mutta ei se huono ollut.
tarina se ei ollu...tunteitten purkamista ja tarve kirjottaa...helpottaakseen omaa oloaan!=)samaa minäkin tein 14vee...=)
Tällaisia ne ekat tekstit usein on, paloa ja sanomisen halua on ja se näkyy kyllä.
Anna henkilöillesi sosiaalinen kehys: ikä, ammatti, sukulaiset, harrastukset, menneisyys, taloudellinen asema jne.
ja ankkuroi aikaan: vuosi, vuodenaika, viikonpäivä, kellonaika
ja paikkaan: paikkakunta, asumismuoto, liikenneyhteydet jne.
ja anna vielä yhteiskunnallinen kehys: poliittiset olot, tiedotusvälineet, uskonto, elinkeinorakenne.
Eli tee henkilöistä ja paikasta ja ajasta meille todellisia.
Kehykset voivat olla fiktiivisiäkin, mutta jotkut kehykset on oltava, maailmassa on lainalaisuutensa. Henkilöt joutuvat taistelemaan esim. rakkaudestaan tietynlaisissa olosuhteissa.
Pane heille esteitä ja pane heidät voittamaan esteitä tai sortumaan niihin.