Kelaatteko koskaan mennyttä rakkautta?
Olimme nuoruudessamme läpi rakastuneita. Suhde kuitenkin loppui kun hän valmistui korkeakoulusta ja minä olin vain ammatissa toimiva työläinen. Ajattelin etten kestä oloa heikommin koulutettuna. Syöksyin hätäpäissäni epäonnistuneeseen avioliittoon joka kaatui omaan mahdottomuuteen neljässä vuodessa. Hän taas muutti toiselle paikkakunnalle ja meni aikanaan naimisiin enkä kuullut hänestä neljäänkymmeneen vuoteen. Minäkin olen ollut uusissa naimisissa jo yli kolmekymmentä vuotta. Kuinka tämä nyt nousi mieleen johtuu siitä kun hän muutti takaisin samalle paikkakunnalle ja on kuulemma eronnut. En ole aikonut ottaa häneen yhteyttä mutta mielikuvitus vaan tuppaa tekemään tepposen kun rakkaus aikanaan jäi "kesken". Lisäksi kun radiosta kuuluu Olavi Virran, Sä et kyyneltä nää, saa minut muistelemaan mennyttä nuoruutta.
Tällaista tämä elämä vaan joskus on.
Olimme nuoruudessamme läpi rakastuneita. Suhde kuitenkin loppui kun hän valmistui korkeakoulusta ja minä olin vain ammatissa toimiva työläinen. Ajattelin etten kestä oloa heikommin koulutettuna. Syöksyin hätäpäissäni epäonnistuneeseen avioliittoon joka kaatui omaan mahdottomuuteen neljässä vuodessa. Hän taas muutti toiselle paikkakunnalle ja meni aikanaan naimisiin enkä kuullut hänestä neljäänkymmeneen vuoteen. Minäkin olen ollut uusissa naimisissa jo yli kolmekymmentä vuotta. Kuinka tämä nyt nousi mieleen johtuu siitä kun hän muutti takaisin samalle paikkakunnalle ja on kuulemma eronnut. En ole aikonut ottaa häneen yhteyttä mutta mielikuvitus vaan tuppaa tekemään tepposen kun rakkaus aikanaan jäi "kesken". Lisäksi kun radiosta kuuluu Olavi Virran, Sä et kyyneltä nää, saa minut muistelemaan mennyttä nuoruutta.
Tällaista tämä elämä vaan joskus on.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Niin sitä makaa kuin petaa.
Otapa lasi viiniä ja pistä kuulokkeet korville. Nuorena tunteet olivat enemmän pinnalla.
http://www.tudou.com/programs/view/CAo3C79pkCc/
itselläni, - ja se sitten periytyy lapsilleni, - miehet jättävät firman konkurssiin
ja perustavat uusia, - naiset yrittävät kestää.
TÄNÄÄN kertoi IS:
Lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut 1990-luvun lamasta.
Kelan erikoistutkijan Mikko Niemelän mukaan sadat tuhannet suomalaislapset elävät köyhyydessä. Köyhyys koettelee erityisesti yksinhuoltajaperheitä.
- Kehitys alkoi vuodesta 1995 lähtien. Sekä köyhyys että tuloerot nousivat voimakkaasti (Paavo) Lipposen molempien hallitusten aikana. Nyt ne ovat hivenen tasaantuneet, mutta lapsiköyhyys ja tuloserot ovat meillä 1970-luvun tasolla.
Tilanteen korjaamiseksi pitäisi nostaa reilusti esimerkiksi minimi äitiyspäivärahoja ja työmarkkinatukea.
Lapsiperheiden etuuksia leikattiin rajusti 1990-luvulla, eikä noita leikkauksia ole vieläkään paikattu kokonaan.
- Jokaisella lapsella pitäisi olla suhteellisen tasavertaiset mahdollisuudet. Lapsiköyhyys on heikentämässä tätä. Ei kukaan meistä voi valita vanhempiaan.
ei kannata itkeä mutta muistojen kultaamiseen raaka-ainetta
http://www.youtube.com/watch?v=71nrgSzr9Fw&feature=related
ei se välttämättä se varallisuus takaa tasa-arvoa.. on hajonneita perheitä ja muuttajaperheitä.. ite kuulun hajonneeseen ja muuttajaperheeseen 19 muuttoo takana..
Olen samaa mieltä, että yksinhuoltajan taival on vaikea, taloudellisine huolineen sekä kasvatuksellisesti.
Aina puhutaan, että äitiyspäivärahaa pitäisi nostaa, se olisi hieno juttu, mutta myös köyhien yksinhuoltajien nuoret ovat syrjäytymisvaarassa. Lapsilisät loppuvat juuri silloin kun niitä eniten tarvittaisiin. Lukio maksaa ihan tuhottomasti ja jos lapsi on lahjakas ja haluaa lukioon, niin mitä yksinhuoltaja voi tehdä? Harrastukset maksaa jne. Isä ei osallistu millään tavalla, ei taloudellisesti eikä
kasvatuksellisesti. Onneksi minulla on työpaikka, huonolla palkalla paljon töitä ja vaaditaan yhä enemmän!
Tässä maassa kun ei saa sellaista työtä mitä haluaa, työttömiä muutenkin pilvin pimein. Olen kyllä jo menettänyt toivoni päättäjiin. Miten ne voivatkin vain tuijottaa omaan napaansa ja nostaa palkkoja. Eduskuntaan pitäisi laittaa yt-neuvottelut ja puolet pihalle. Näillä mennään ja kärsitään. Tuskin äänestän vaaleissa, ei ole ketään järkevää ehdokasta ketä voisi äänestääkään....
muistojen kultaamiseen.
Oletko nähnyt tätä nuoruutesi prinssiä/ prinsessaa, oletan jotenkin sinun kuitenkin olevan nainen.
Jos olet hänet nähnyt, tuskin tätä asiaa niin pohdiskelisit. Vuosikymmenet kultaavat muistot, sehän tiedetään.
Ihminen muuttuu, myös sinä. Olisiko teillä enää mitään yhteistä, edes kunnon muistoa, josta keskustella.
Usein vanha tuttavuus on täydellinen pettymys, vaikka olisi ollut hyvinkin läheinen.
Eli, mieti ainakin kahdesti josko aiot ottaa häneen yhteyttä.
enkä haluaisi pettää miestäni, en henkisesti enkä ruumiillisesti. Siitä ensi rakkaudesta on kauan ja viimeksi näimme ohimennen tavaratalossa noin v.70-luvun alussa. Lähdin aikoinaan pois mahdottomista olosuhteista.
Voi hyvin, salainen rakkaani!
Sen sijaan voisi olla ihan piristävää tavata heistä jokunen, ihan vain jutustella mitä olemme elämällämme tehneet, missä elämämme vietimme, mihin olemme päätyneet, millaiset perheet, työ jne. meillä on tai on ollut - ja millaiselta nyt näytämme. Tuo viimeinen voi olla kaikkein hauskin, siis tunnistaisimmeko edes toisiamme! Mukavaa olisi rupatella tuokio yhdessä.
Koen nämä noin neljänkymmenen vuoden takaiset ystävät aikalaistovereiksi, joiden kanssa muinaisessa nuoruudessa kuljettu matkanpätkä on ehkä osaltaan vaikuttanut myöhempään elämään, jollakulla enemmän, jollakulla vähemmän. Minulla asiaan ei liity mitään "rakkaushaikailuja" vaan lähinnä juttu kuuluu sarjaan "olis hauska tietää". Ymmärrän toki jonkinasteisen haaveilun ja ikävöimisenkin, jos nykyinen parisuhde ei ole kunnossa.
Miksi rakentaa rautaportti entisen ja nykyisen välille? Miksi jättää tilaisuus käyttämättä? Keneltä se olisi pois?
Mulla on muutama naistuttava , jotka kelaavat joka ikinen kerta tavatessamme näitä entisiä rakkauksia. Se on rasittavaa ynnä tylsää. Tietysti on joskus terveellistä katsoa taaksepäinkin. mutta lähinnä siinä mielesssä,että pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen eikä päätään lyödä samaan ovenkarmiin. Jos nyt vertaus menee mitenkään perille. Minä nimittäin en ymmärrä, mikä viisaus on kaihoilla mennyttä ja ollutta. Jos joku juttu on silloin joskus jäänyt toteutumatta, moni muu asia on toteutunut. Kuka sanoo,että elo olisi sen ihmeellisempää kuin juuri nyt? Me emme tiedä. Vain oikeita ratkaisuja ei ole olemassakaan, on vain ratkaisuja. Ilmeisesti tuollainen kaihoilu on lohduttavaa elon illassa, kun uusia valloituksia ei tule eikä tunnesiteitä synny, kuten joskus ennen. Mutta kertoo kyllä myös sen, että "jos ja kun"-muistelija on pysähtynyt paikalleen enemmän tai vähemmän. Niin ei tarvitse olla. Pyörivä kivi ei sammaloidu.
Joskus kadulla olen tavannut entisiä rakkauksia ja kauhistunut, sikäli kun olen heidät tunnistanut. Vanhoja ja harmaita olemme kaikki. Miehet puhuvat kahdesta aiheesta enimmäkseen: sairauksistaan tai rahoistaan. Siitä on romantiikka kaukana. Ei ole Olavi Virta ryhtynyt haudan takaa hyrisemään - jos jokin musiikki siinä tilanteessa tulee mieleeni, se on lähinnä Sibeliuksen Valse triste. Minun on aina olut pakko elää jalat maassa enkä siitä syystä ole omaksut naisille tyypillistä hymistelyä. Onneksi olemme erilaisia. Huraa på den saken!
teemme vissiin jonkinlaisia yhteenvetoja eletystä elämästä. Toiset ovat tyytyväisiä, toiset arvelevat tehneensä jonkun tai jopa joitakin virheitä. Sitten taitaa olla niitäkin, jotka eivät vanhoja muistele, vaan puhaltavat eteenpäin pyörivänä kivenä (ilman tunteita?) loppuun asti.
Minä olen ollut huomaavinani, että olen tullut nöyremmäksi ja olen iloinen siitä. Moni tapahtunut asia näyttääkin nyt toisenlaiselta.
Kyllä joskus kun sattuu kaupungilla joku 'sulho' kävelemään vastaan niin kahvilaan mennään muistelemaan, melkein samoilla kulmilla olen elänyt nuoruudessani kuin nyt.
Kaksi oli tanssikaveria ennen kuin tämä paras löytyi, osoittautui kyllä aivan muuksi, elämässä ei aina käy hyvin.
Tanssilava Kustaan Kartonon vieressä oli suosikki paikka kesäisin, siellä lähiympäristön nuoret tapaili toisiaan.
Aika jännä rinnastus eli että jollen kaihoile menneitä rakkauksia, olenkin täysin tunteeton. Yksinkertaistatko kaiken samaan tapaan? Jos siis on pussissasi 5 euroa, olet ilman muuta köyhä, jollet jaksa ihastella vuosikymmenten takaisia entisyyksiä, et osaa itkeä etkä nauraa, sillä sellainenkin tunteeton on. Kyllä minua naurattaa kommenttisi, sillä se on niin perin juurin ajattelematon. Hymistelyllä tarkoitan juuri tuota ...oi,oi, kaikki me muistelemme menneitä ja kuolemme kohta-tyyppistä surkeilua.
Mitä pahaa on siinä,että elää mieluummin tätä päivää kuin eilistä? Sekö,että Olavi Virta ei nuorna ollessani ollut minun eikä sukupolveni suosikki ollenkaan, kyllä meikäläiset rockista ja beatlesista enempi tykkäsi ja tykkäämme edelleen. Menepäs sinäkin vetämään muutamat kunnon rock and rollit niin tulee punaa enempi ulkoisesti poskille ja kroppaan. Kas, kun rockia voi tanssia ilman pariakin. Tankoaminen ei sen sijaan ole niin mukavaa ypö yksin, luulen ma. Jos oikeasti olet 60 etkä 85 , osaat yllä rokkenrolia tanssia edelleen.
Voihan se asioitten, henkilöitten, tapahtumien muistelematta jättäminen sopia useimmille meille.
Enkä myöskään hymistele lähenevästä näyttämöltä poistumisesta. Siitä ei ole kauaa, kun itse sain kaksi kertaa laskea, että onko se todella niin, että minun ja minunikäisten jäljellä oleva elinaika on noin 15 vuotta, jos hyvin menee. Minä ainakin olen suunnitellut tekeväni vaikka mitä vielä, mutta jos ei aika riitä, niin ei. En halua missään tapauksessa, että joku siitä tosiasiasta masentuu.
Sä olet kyllä mainio! Ja niin oikeassa! :) Touché - osu ja uppos! Saako sulta elämänohjeita privana? :D
apua mua pelottaa mä teen yhteenvetoo eletystä elämästä vaikka oon vasta 22.. apua :PPPP
Ehkäpä elin ne kaikki, loppuun katsoen, niin ei jäänyt haikailemisia. Vieläkin tapaan xiäni, lasten, lastenlasten erilaisissa juhlissa. Halataan ja poskisuukkoja vaihdetaan. Ei ole kaipuuta uudelleen lämmittää. Joskus jopa ihmettelen, mitä yhteistä meillä on oikein ollut? Aika aikaansa kutakin, ja etiäpäin.
Kuuntelin sattumoisin entisten nuorten sävellahjaa ja siinä kerrottiin kuuntelijan viestistä, jossa eräs oli tavannut pitkästä aikaa kaupassa nuoruutensa rakkauden.Siitä alkanut uusi elämä. Naimisissa olleet nyt toistakymmentä vuotta. Se ei tullut ilmi, olivatko molemmat "vapaita" tavatessaan, mutta onni oikein välittyi kuulijalle juontajan lukiessa viestiä.
haluis ketään nuoruuteni rakkautta,niin on keljut muistot.Jos ei nyt ole hyvät senjälkeenkään ;-(((
Tuli muutama vuosi eräs vanha heila vastaan, mutta kun minut huomasi ,alkoi katsella pilvien soutua taivaalla. Kummasti oli naiseläjä katkeroitunut, kun aikoinaan laitoin hänet kierrätykseen
Osuit naualn kantaan. Minulla on sama ongelma, tapasin 40v jälkeen entisen poikaystävän, ja siitä lähtien olemme pitäneet yhteyttä säännöllisesti: - tekstareita, salaisia tapaamisia, salaisia matkoja. Harmi vaan että hän on varattu, eikä halua erota. Meillä jäi suhde pahasti kesken kuten sinullakin, ja tätä se teettää. Emme pääse toisistamme eroon ennenkuin meillä on mahdollisuus elää tämä suhde loppuun. Jos ei ole, niin olemme kiinni toisissamme henkisesti loppuelämämme. En tunne samalla lailla muiden entisten poikaystävien suhteen. Yritännyt epätoivoisesti löytää uuden rakkauden jotta unohtaisin entisen poikaystäväni. Tämä suhde piinaa sen verran että en ole enää kranttu uuden suhteen kohdalla, vaan voisin hyväksyä melkein kenet vaan joka vaan on kunnollinen ja siisti.
Minun nuoruuden rakkaani on jo rajan takana. Ei ole yhteisiä "salaisia" matkoja eikä edes hätäisiä halauksia. Ei mitään - vain muistot. Sinne, sinne rajan taa kaipaus johdattaa, tai sitten ei.
Sittenhän varmaan minäkin kelpaisin, jos ei ole muita vaatimuksia kuin kunnollinen ja siisti. Hyväntapainenkin olen ja omillani hyvin toimeentuleva, vaikka maallinen mammona ei ulospäin näy.
Samanlaista etsin, vaan kaikilla mahdollisilla on rima korkealla ja toivet taivaissa.
Niin että parempi uskoa, että antaa olla...
Avioliitto alkaa tuntua arkisen harmaalta. Mielikuvituksella voi hiukan päivää piristää ja ei siitä kai haittaakaan ole? Itse yritin eron jälkeen lämmittää vanhaa suhdetta mutta ei siitä mitään tullut, olimme molemmat muuttuneet liikaa ja arvomaailmat eivät enää kohdanneet. Turhaa kuvitella ettei pari- kolmekymmentä vuotta olisi muokannut ihmistä. Parasta lienee kun jokainen pidättäytyy omissaan.
Älä haikaile toisen miestä miltä sinusta tuntuisi jos olisi mies
jota rakastaisit ja toinen vikittelisi sinulta rakastamasi miehen.
On vapaita vai etkö kelpaa kenellekkään kun pitää varattua
vikitellä.Olet sitäpaitsi jo ikäloppu joten harkitse mitä teet!
he jo oisi kuin mekin..ja liian tuttuja :)
Teot nää ihmisten
polut nää tunteiden
Kuka selvittää vois---Kuka tietäis ?
ja on vieläkin rikasta ja antoisaa. Eilen tansseissa keskustelimme miesystävän kanssa siitä, miten monessa tanssikappaleessa haikaillaan jonkin mennen perään. Onko se merkki siitä, että elämä on tyhjää? Surin loppuun ensirakkauteni, joka ei ollut molemminpuolista. Nyt pitkän tauon jälkeen olen nähnyt ensirakkauteni kohteen ja ihan asiallisesti pystymme keskustelemaan mistä asiasta vain. Mitään erityistä vetovoimaa en tunne häntä kohtaan enää. Myös elämäni suuren rakkauden, aviomieheni, olen surrut pois. Hän tulee kyllä mieleen tietyissä tilanteissa ja paikoissa, tiettyä haikeutta tunnen kyllä. Ketään muita ei sitten olekaan, jotka olisivat olleet niin tärkeitä, että jotenkin muistelisin.
Muisto voi todella olla ihana , ei jokainen ollut täyttä paskaa ,
saa olla vanhaakin ja riippunutta..... mutta uusia tunteita ja tuulia. (Miksi sitä vanhaa ja jo homehtunutta enää haikailisi ja kaipaisi. Jos joka päivän on nuoruudesta elänyt täysillä, niin takuulla tunteetkin ovat selkiintyneet - on jäänyt pois turha tunteilu ja hempeily).
niin se olis just ton väristä'. Näin kommentoi sinistä villapaitaani joskus -70 -luvulla silloinen tyttöystäväni. Tämä jäi hänestä päällimmäisenä asiana mieleeni. Muija on näemmä ihan hyvin pärjännyt maailmalla. Harrastanut lähinnä lääkärismiehiä. Mutta joo, yli on menty, jossain vaiheessa vois tavatessa sivumennen mainita akan nyksälle, et hei, mä oon pannu sun akkaas. Eikä ollu hääppönen sängyssä. Ei halunnu ees suihin ottaa.
Ei muuta kun otat yhteyttä ja näette kaffikupposen äärellä ja niitä kuulumisia!!! Hyvää syksyn jatkoa!
Minä mietin. Olin nuorena huisan rakastunut "naapurin" poikaan. Hän piti kait minuu vaan pikku likkana, kun oli muutaman vuoden vanhempi. Oltiin porukassa vaan kavereita.
Armeija-aika erotti meidät ja emme ole nähneet juurikaan sen jälkeen. Olen näinä vuosina useikin miettinyt mitä hälle kuuluu ja toivonut, että kohdattaisiin vahigossa joskus.
Tiettyjä biiseja kuunnellessa, muistan ja näen ne tietyt nauravat silmät. Se tuo hyvän mielen kun muistelee.
Tosin olemme aivan eri ihmiset nyt kuin silloin lähes 40 v sitten.
Haaveitahan ja unelmia pitääkin olla....
Aloitin exäni kanssa kaksi kertaa.
Molemmilla kerroilla exä löysi uuden mihin homma loppu.
Aloittaakouudestaan vai ei riippuu eron syistä
Mutta eka ero on kuin rikki menny lasi. Sen voi liimata, mutta säröt näkyy ja niin edelleen.
Eka ero on kuin liimattu rikkimennyt lasi.....
Ja vihassa lausutut sanat ovat kuin lankkuaitaan naulatut naulat... ne jättävät puuhun reiät, vaikka paklaat ne ja maalaat päältä. Ne reiät puussa ovat ja pysyvät. Et voi paklata ja naulata niitä umpeen. Pinnan vain voi siloittaa.....
Ei voi korjata rikottua... sirpaleet voi koota ja yrittää elää ja teeskennellä, että kaikki on ehjää.... vaan ei ole. Mikään ei saa lausuttuja vihansanoja mitättömiksi. Mikään ei käännä aikaa taakse päin. Mikään ei anna sulle uuusintaa. Korkeintaan saat uuden tilaisuuden todistaa olevasi rakkauden arvoinen.
Voit aloittaa alusta puhtaalta pöydältä, jos tosiaan pöytä puhdistetaan. Se tosin vaatii melkoisesti vastapuolelta..... Vääryydet voi antaa anteeksi helpostikin, mutta unohtaminen on lähes mahdoton......
Olen ollut eläkkeellä muutaman vuoden ja kun on ollut aikaa enemmän ajatella myös menneitä, niin huomaan kaipaavani entistä aviomiestäni ja yhteistä elämäämme. Mielestäni erosimme turhaan, olimme silloin nuorempana vain kypsymättömiä ja itsekkäitä, vaikka rakkautta olikin. Silloin ei ollut kykyä selvittää ristiriitoja, jotka näin jälkeen päin elämän kokemuksen myötä ajateltuna olivat varsin pieniä asioita.
Rakkaus on ihmisen tunteista voimakkain. Kun se on syttynyt, ei sitä pysäytä mikään. Se on kuin hillitsemätön tulipalo. Tosi Rakkaus loppuu vain kuolemaan tai hillittömään Vihaan. Viha ja Rakkaus on saman tunteen kaksi ääripäätä. Tosi Rakkaus voi muuttua hillittömäksi vihaksi ja se vihantunne taas saattaa joissain tapauksissa hiipua, hiljetä ja muuttaa muotoaan... jos näin käy, jää yleensä jäljelle Rakkaus... tosin se on muuttanut muotoaan. Se ei enää koskaan pala sillä liekillä, jolla alkoi, mutta Rakkautta se on silti. Koskaan ei voi palata siihen suhteeseen, jonka ylläpitävä voima oli se Intohimoinen Rakkaus. Sen sijaan voi vihan laannuttua tulla tilalle rakkaus, joka on lähinnä ystävyyttä, uskollisuutta ja tyytymistä siihen, ettei se Rakkauden kohde ole täydellinen. Kukaanhan ei ole täydellinen. Olemme kaikki heikkoja ihmisiä. Mieitä johdattaa tunteet, intohimot, himot ja joskus vain pakkomielteet.
Parhaiten ovat onnistuneet elämässään ne parit, jotka ovat saaneet alkaa intoihimoisella rakkaudella jo nuorena.... rakkauden tulen laannuttua tasaiseksi, he ovat kasvaneet yhteen. Se on sitä rakkautta, joka kestää hautaan asti.Niitäkin on.
sentään noin suoraviivaista ole. Rakkaus on monimuotoinen. Se voi loppua hiipuen. Tulee toinen, kolmas jne. Parhaiten onnistuu elämässään se, jonka olemus huokuu rakkautta. Hän jakaa sitä ympärilleen. Parisuhteita on monenlaisia, onnellisiakin.
Unohtaa vanhan jos ei kerta pelaa suhde ja ettii uuen.
Koskas ihmeinen olis tyytyväinen edes vähän!!!!!!!!!!! Mikseytte prkle valtise sitä oikeaa miksi valitatte suomessa saa valita ihan itse, ei ole mitään muhamettilaisten tyyliä pakkonaimisiin. niinkon järjestettyjä liittoja.
Ehken ihmisen pitää elää jossain haaveissa että kestää arjen. aina haaveilee jostain mukamas paremmasta.
nyt joka ukko ja akka itseään niskasta kiinne ja tipautatte itsenne maanpinnalle ja nautitte ihan omasta elämästänne täysin siemauksin. ja ette juo vaan elätte selväjärkisinä raittiina juopoille tuollaisia tulee kun on huumeessa, eikä pystytä nauttimaan olosta ihan normaalisti vaan lisätän kärsimykssiä viinahuumeilla.
Siis mä näen silmissäni, että ensin vouhkataan jostain vanhasta ja sitten otetaan häneen yhteyttä ja tulee jotain sähinää ja sitten vähän aikaa valitetaan täällä, että mitä tulikaan tehtyä, nyt on pilattu avioliitto. Ja kerronko aviopuolisolle, enkö kerro, kerronko, enkö kerro...... Sitten kun ei kestä syyllisyyttä ja kertoo niin siitä se helvetti sitten alkaa ja lopulta avioero.
Joten rakenna nykyistä avioliittoasi ja löydä siitä romanttista rakkautta tai jos ei onnistu niin iloitse kaikesta siitä mitä siinä on hyvää.
En ole aikonutkaan ottaa yhteyttä. Totesin vain että nuoruuden intohimoinen ja romanttinen rakkaus jäi kesken kun tämä koulutuksen epäsuhta alkoi kalvaa mieltäni. Nyt itsetuntoni ja oma koulutukseni on parempi ja iän tuoma viisauskin kertoo ettei se niin tärkeätä ole. Minulla on asiat hyvin ja lapsiakin on useampia, hänestä en tiedä. Aikaa ei kuitenkaan voi kääntää taaksepäin joten samaan lähtöruutuun ei ole paluuta.
Mielikuvitus vaan joskus askartelee millaista olisi jos kortit olisi pelattu toisin. Yhtä hyvin lopputulos voisi olla että mekin olisimme eronneet. Niin tai näin, näillä mennään ja ollaan niin tyytyväisiä kuin osataan. Muistot saa jokainen pitää tykönänsä eikä niitä tarvi toiselle kertoa.
Näin se vain menee. Itse olen nainen, mutta tilanne vaikuttaa tutulle. Seurustelimme nuorina. Menimme kuitenkin naimisissa tahoillamme, ja myöhemmin tahoillamme erosimmekin. Lasten kautta tapasimme uudelleen ja huomasin, että rakastin häntä vieläkin. Tunne on onneksi molemmin puolista. Meillä oli todellakin hauskaa yhdessä, saimme tehtyä arjestakin juhlaa pienin teoin. Muutin kuitenkin toiselle paikkakunnalle, mutta en saanut häntä mielestäni vieläkään. Olemme keskustelleet asiasta ja nyt sitten muutammekin yhteen. Vanha suola janottaa todellakin. Meilläkin rakkaus jäi aikanaan myös"kesken", joten nyt voimme jatkaa mihin jäimme. Katsomme sitten kuinka meidän lopulta käy, toivomme kuitenkin, että hyvin. Olisiko kyseessä elämääkin suurempi rakkaustarina, ja vakka saisi kantensa.
Näinkö siis käy, jos luopuu rakkaudesta? Että sitten kymmenien vuosien jälkeen yhä toivoo ja kaipailee...
Elän parisuhteessa ihanan miehen kanssa, jota rakastan hyvin paljon. Kuitenkin elämässäni on myös eräs toinen. Meillä ei ole suhdetta, en koskaan ole pettänyt miestäni enkä pettäisi. Olemme vain ystäviä. Kuitenkin tämä mies vetää minua puoleensa. Hän on juuri sellainen - sekä ulkoisesti että luonteeltaan - jonka kanssa olen aina haaveillut viettäväni elämäni. Välillämme on sanatonta viestintää. Molemmat tietävät, että meidän pitäisi olla yhdessä, mutta tiedämme myös, ettei se tulisi kestämään. Usein ajattelen esim. että jos olisi jokin onnettomuus tms. ja pystyisin pelastamaan vain toisen - joko mieheni tai tämän toisen miehen - niin en tiedä, mitä tekisin. Kadunko koko loppuelämäni, jos en anna tunteilleni periksi? En kuitenkaan halua menettää miestäni, en voi kuvitella elämääni ilman häntä.
Varmaan nyt joku tuomitsee, että mitä vielä teen mieheni kanssa, jos tunteeni ovat muualla? Mutta kun ei se niin ole. Rakastan kahta miestä, eri tavoilla, mutta varmaan yhtä paljon. Toisen kanssa elämä on turvallista ja mukavaa, toisen kanssa ei olisi mitään takeita siitä, että homma toimisi. Kohtalonani on varmaan kaipailla ikuisesti...
Jokainen nuoruudessaan tehnyt vastaavanlaisia virhevalintoja jne.."väärinperustein" eronnut.
Mutta mennyttä ja sillä siisti.
Voihan olla ette olisi onnistuneet vaikka olisitte uudelleen yrittänyt, kokemusta on pariinkin otteeseeen uudelleen yrittämisestä,ei onnistu luulen 90 % :lla.
Toki voitte vanhoilla päivillänne olla läheisiäkin ystäviä mutta tuskin enempää jne.
Mutta meillä on vain tietääksemme yksi elämä ja eläkäämme se niinkuin itse katsomme parhaaksemme.
Muitten mielipiteillä ei ole juurikaan merkitystä.
Toki oppia voi olla joidenkin kokemuksista mutta olemme kaikki yksilöitä ja kaikilla omat hyvät ja heikot puolensa.
Elä onneasi ja anna muiden elää omaansa.
se viimeinen rakkaus on se, joka lasketaan. Ne haaveiksi ja keskenjääneet ovat niitä ihania muistoja juuri siksi, etteivät ne koskaan tulleet todeksi eletyiksi eivätkä kohdanneet arkea.
Olkoot kaikki erilaiset rakkautemme siellä "mustassa vihossa" sillä plussapuolella tässä elämän inventaarissa ja kantakoot meitä suloisesti eteenpäin!!
Olet juuri siinä iässä, että elämä alkaa olla eletty. Lapset ovat maailmalla ja puolison kanssa ei enää
sytytä. Et osaa elää tätä päivää, etkä suunnitella huomista. Haikailet siis mennyttä
Usko pois , kesken jääneen rakkauden haikailu ei tuo kuini lisää suruja.
Mietin mitä ensirakkaudelleni kuuluu.
Nyt sain ikäviä uutisia, hän on dementoitunut, ei tunnista enää vaimoaan eikä lapsiaankaan.
Ajattelin usein mitä tuntuisi tavata hänet, vieläkö hän tuntisi minut, tai päinvastoin.
Omakin mieheni on dementoitunut, hoidan häntä niin kauan kun jaksan.
En yleensä kadu mitään tai haikaile menneitä, ensirakkaus on sellainen mitä ei unohda.
Salli mun nauraa, onko tosi että näin paljon ihmisiä elää pilvilinnoissaan, ei ole ihme jos tulee avioeroja !
En koskaan haikaile menneitten rakkauksien perään, nyt on nyt, ja elämä on tässä, mennyt on mennyttä eikä koskaan palaa, miksi jäädä hikailemaan mennyttä ?
Eipä ole ihme jos lapset on nykään hunningolla, huostaan otot valtavasti lisääntyneet, ku vanhemmat elää unelmissaa, pilvilinnoissaan, menneisyydessä, unelmissaan, lapset unohtuu hourun keskellä ! Hrätkää hyvät ihmiset, eläkää nykypäivää !
Vielä sitä tässäkin iässä voi haaveilla romanttisesta rakkaudesta ja miksi ei. Sellaisen kokeminen on kuitenkin ollut omassa lajissaan elämämme parasta aikaa. Haaveillaanhan sitä lottovoitostakin vaikka hyvin tiedetään yksi mahdollisuus viidestätoista miljoonasta tuskin osuu kohdalle.
Kuinkas laulussa sanottiinkaan, ken muistoja mielessään kantaa, paljon hän voi omistaa, ei niitä voi toiselle antaa, ne syömmeen kätkeä saa . . .
hetki. Olen aina ollut jalat maassa-tyyppi ja elänyt yleensä tätä hetkeä. Joskus nuorena oli hakusessa sopiva vastakkaista sukupuolta oleva henkilö, mutta hakemalla ei löytynyt, yhtäkkiä vain tupsahti eteen. Yhtä nopeasti katosi peruuttamattomasti. Tässä iässä nuo elämän perusasiat on jo tajunnut. Esim. nykyinen suhde voi kariutua, mutta luulen etteivät välit mene kokonaan poikki. Olemme kumpikin jossain määrin tutustuneet henkilöihin, joilla on ollut sija menneisyydessämme. Tärkeissä ratkaisuissa ihminen on melko yksin.
Onneksi ei ole ylä ikärajaa koska pitää lopettaa haaveilu.
Vielä voi rakastuakin ja yhtä pyörryttävästi kuin nuorena, olen sen itse kokenut.
Miksi ikää tuijotetaan, vanhemman ihmisen rakastuminen on joidenkin mielestä huvittavaa, minusta se on hieno asia että elää kuten oma mieli ja halut sanovat.
Niin kauan kun on terve ei pidä jäädä murehtimaan kannatta tehdä kaikkea mikä tuntuu hyvältä.
Jos joku haluaa olla yksin niin sekin on hyvä, mikä kullekin sopii.
Ainoastaan kokemus tuo viisautta, lukeminen lisää tietoa mutta ilman kokemusta se ei jalostu. Kai osaksi siksi nuorena koettu rakkaus vaikuttaa niin voimakkaasti että sen tuntee vielä vanhanakin erilaisena. Vanhassa suhteessa rakkaus koetaan toki vahvana mutta kuitenkin erilaisena ehkä analyyttisempana, koska itsetuntemus on lisääntynyt ja tiedämme mitkä asiat ovat itsemme ja suhteen kannalta tärkeitä.
Jokainen taaplaa tyylillään.
---- just,,, tota tarkoitin, miksi niitä muistoja toisille jakaa ku laulussaki sanottan että ne sydämehen kätketään vaan ........
Mutta minulla oli suhde työkaveriin ja meillä molemmilla oli pienet lapset, joten minä valitsin lapseni ja vastapuoli valitsi eron ja uuden suhteen. Sitä suhdetta en ole koskaan voinut unohtaa.
Sen jälkeen löysin uuden rakkauden, jota kesti 20-vuotta, aivan ihania tapaamisia salaa, koska molemilla oli perhe ja rakkaat lapset ja nykyisin myös lapsenlapset.
Luulin jo hänet menettääneni, mutta kun lähetin textarin nimpparina, niin tuli viesti ja meidän mieltämyksemme ovatkin samat!
Olin jo kuvitellut, että 67-v on aivan tunteeton, mutta toisin oli. Nuoruus palasi mieleeni ja ne meidän ihanat rakkauden täyteiset tapaamisemme.
Pienestä on kiinni, kuinka naista rakastetaan. Se on salaisuus aika monelle urokselle, kuten miehelleni! Hän tuli "haluaamaan", kun nukuin. Hän uskoi, että minäkin haluan, kun hänellä "kalu" seisoi!
Mutta minulle sopii musiikki ja pienet hyväilyt. Ikuisesti muistan meidän salaisen tapaamisen, jossa ruokailimme ensin ja vain meille orkesteri soitti musiikkia, ja me tansimme.
Voin kyllä todeta, että se aikaisempi minuun ihastunut mies, ei koskaan unohdu mielestäni. Hän palvoi minua kuin Jumalaa.
---- olipa tosi ruma rakkaustarina, yöööök,,, molemmat omillatahoillaan avioliitosa, yöööök,,, kuinka kehtasitte mennä kotiin reissuiltanne ,, ? yööök,,, paljon ole kokenu ja paljon nänyt , toi omallakohdalla oli lähinnä maailman yököttävin tilanne,, ei yksikään
kunnon ihminen pysty moiseen ihmis-suhteeseen ilman henkistä ristiriitaa, mistä seuraa omassa liitossa pelkää kärsimystä, juttusi oli TOSI TÖRKEÄ ja maailman RUMIN tarina yööööök ....
Missä miehesi on luuraillut?
rajoja. Luulen, ettei Sinulla ole lainkaan kokemuksia?
Mitähän on omat kokemuksesi. Minä nautin elämästä.
Oletko kuulut koskaan sanaa " huora " se on sanottu raamatussa, sen mukaan olet huora että sillee .....
Kuinka saatat loukata omaa puolisoa naapurin kanssa !! ????? Eikö omatunto soimaa, onko sinulla oikeutta edes avioliittoosi, kun olet noin röyhkeästi pettämässä omaa puolisoasi !! ???
HYIIIIIII HEVETTI YÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖKKKKKKKKKK ........
Onko lapseikaan edes omalle miehelle tehtyjä ?????
Ei tarvitse ihmetellä kun maailmassa on paljon kärsimystä tommosten ihmisten takia !
Odotukset voivat olla liian korkealla. Sellaisesta seuraa pettymys. En suosittele yrittämään.