Varokaa ostamasta Nikonin kameroita

Tosi pettynyt

tai muitakaan Nikon merkkisiä tuotteita. Merkki sinällään on huipputuote ja tuotteet tehtaalta lähtiessään varmuudella moiteettomia. Mutta sitten se heikko lenkki. Se on Suomessa ja sen nimi on JAS tekniikka joka on Nikonin huoltoliike.

Ostin Rajala Pro Shopista Nikon S710 merkkisen 14,5 Mpix digikameran. Kamera toimi moitteettomasti vuoden verran ja kuvasi huipputeräviä kuvia. Eräänä päivänä huomasin kameran etsimessä kaksi pientä tummaa täplää ja ajattelin niiden olevan ehkä jotain pölytäpliä. Vein kameran Rajala Pro Shopiin ja myyjä sanoi, että hän laittaa kameran huoltoon tutkittavaksi. Toimenpide kesti monta viikkoa ja lopulta sain ilmoituksen, että kamera olisi nyt noudettavissa. Kuulin, että kameraan oli vaihdettu objektiivi tuotevastuulain perusteella. Tässä vaiheessa "tukkani nousi pystyyn." Hain kameran ja menin kotiin jossa kokeilin kameraa. Kauhistuin sitä kuvan laatua, mitä kamera tuotti. Kamera kuvasi pehmeitä, väärin tarkentuneita, rakeisia ja jotenkin kellertäviä kuvia. Emme tyttäreni kanssa saaneet myöskään hymyautomatiikkaa toimimaan vaikka aiemmin kamera otti kuvan kun hiemankin hymyili. Objektiivi piti myös rahisevaa ääntä tarkentuessaan ja tällaista ääntä ei aiemmin ollut kuulunut. Vein kameran takaisin Rajala Pro Shopiin josta se lähti jälleen JAS tekniikkaan korjattavaksi. 05,10,10 Rajala Pro Shopista soitettiin ja ilmoitettiin, että kamera olisi noudettavissa. Hain kameran ja kokeilin sitä Itäkeskuksen parkkipaikalla ja totesin saman asian. Kamera ei enää ole entisensä. Joskin hieman parempi kuin aiemmalla kerralla. Se ei kuvaa teräviä kuvia kuten ennen. Asia oli erittäin helppo selvittää pelkällä silmällä ja varsinkin ottamalla samasta kohteesta kuvia kahdella eri kameralla, samoilla asetuksilla. Näistä vertailukuvista kävi ilmi, että kamera ei tee lähestulkoonkaan kunnollista jälkeä. Väitän, että 2 Mpix kamerakännykällä saa parempia kuvia.

Nyt olen siis menettänyt hyvän kameran huollon ammattitaidottomuuden vuoksi. Olen aina ollut vannoutunut Nikonin käyttäjä, aina varhaisista filmikameroista asti, mutta en enää uskalla ostaa mitään Nikon merkkistä tuotetta pelkästään siksi, että huoltoliikkeenä toimii Jas tekniikka. En enää jaksa käynnistää uutta huoltorumbaa vaan luovun koko kamerasta, tosin surullisin mielin.

Kaikkein eniten ihmettelen sitä, että huolto yleensä viitsii alkaa tekemään parin sadan kameraan noin mittavaa remonttia joka kuitenkin menee pieleen. Jas tekniikka varjelee kilpeään tahrautumiselta ja inttää viimeiseen asti, että kamera on kunnossa vaikka todellisuudessa sillä ei enää tee mitään. Harkitkaa tarkkaan minkä merkkisen kameran ostatte. Cannonit ja Nikonit menevät Jas tekniikkaan huollettavaksi. Ainakin pääkaupunkiseudulla. Nykyään olen tyytyväinen Panasonicin käyttäjä.

51

13627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nikon D300s

      nuo pienet Ixus tyyppiset kamerat ovat kertakäyttövehkeitä. Omistin aikanaan yhden tosin PowerShot tyypillä mutta saman tapaisella optiikalla jossa osat menevät sisäkkäin. Siinä oli ongelmia pakkasella kun ulos ja sisäänajo tuotti ongelmia.

      Hommaa kunnon järkkäri niin ongelmat vähenevät, ne toimivat myös pakkasella. Nikonin D200 runkoa Nikkor 18 - 200 VR optiikalla olen käyttänyt ilman ongelmia alle -25C lämpötilassa. Vielä ei ole kokemusta mutta uskon D300s:n kykenevän samaan.

      • Tosi pettynyt

        Nikonin s 710 on parhaita kompakteja mitä on olemassa. Siinä on ruostumaton teräsrunko eikä se ole mikään kertakäyttökamera todellakaan. Sitä suositellaan jopa ammattilaisille mukana kannettavaksi kameraksi. Lienee laadukkain kompakti mitä on tehty. Ja kysymyshän ei ollut siitä kamerasta vaan Jas huollon toiminnasta.

      • en_ostaisi
        Tosi pettynyt kirjoitti:

        minulla ei ole kokemusta kys. kamerasta, mutta revieweissä ollaan mieltä jos toistakin.
        linkissä linkkejä useampaankin arvosteluun.
        http://www.dphotojournal.com/nikon-coolpix-s710-review-sample-photos/

        noiden perusteella en kyllä ostaisi laitetta, vaikka olisi halvempi kuin kilpailijoiden.

      • Nikon D300s
        Tosi pettynyt kirjoitti:

        Nikonin s 710 on parhaita kompakteja mitä on olemassa. Siinä on ruostumaton teräsrunko eikä se ole mikään kertakäyttökamera todellakaan. Sitä suositellaan jopa ammattilaisille mukana kannettavaksi kameraksi. Lienee laadukkain kompakti mitä on tehty. Ja kysymyshän ei ollut siitä kamerasta vaan Jas huollon toiminnasta.

        ammattilaisia tarkoitat? En ole heillä yleensäkään nähnyt ainakaan työn touhussa muuta kuin järkkäreitä tai isompia värkkejä. Kyllähän maimosmiehet suosittelevat mutta tuollainen pumppuzoomi on perin vika-altis pallasella ja pölyssä vähintään. Eikä noiden pikkukennojen kuva vielä ainakaan ole samaa tasoa kuin isommilla kennoilla varustettujen kameroiden.

        Noista pienikennoisista ainoa jossa on kunnon optiikka on Panan FZ50 jonka optiikan kaikki säädöt tapahtuvat optiikan sisällä eikä ulkopinnassa jossa on vain kunnon säätö zoomiin ja käsintarkennukseen. Siitä voisivat tehdä uuden version niin saisin tuon varavehkeenikin päivitettyä.

      • muka kehuttu?
        Tosi pettynyt kirjoitti:

        Nikonin s 710 on parhaita kompakteja mitä on olemassa. Siinä on ruostumaton teräsrunko eikä se ole mikään kertakäyttökamera todellakaan. Sitä suositellaan jopa ammattilaisille mukana kannettavaksi kameraksi. Lienee laadukkain kompakti mitä on tehty. Ja kysymyshän ei ollut siitä kamerasta vaan Jas huollon toiminnasta.

        Dpreview summaa kameran tähän malliin:

        Summary

        First impressions of the Coolpix S710 are very positive; its understated styling, quality construction and well balanced feature set - including that rarest of things in this part of the market, manual control over exposure - inspire confidence. Unfortunately once you turn it on things start to go awry, with sluggish operation, pedestrian image quality and less than perfect metering, white balance, flash and focus.

        You can't help feeling that the raison d'etre of this camera is to appeal to the user looking for megapixel bragging rights and that everything that actually matters (image quality, responsiveness and so on) was sacrificed in the process. We had high hopes for the Coolpix S710, and we were disappointed. It's by no means a terrible camera, but it's not a cheap camera either, and there are plenty of more reliable alternatives to choose from.

      • käyttöarvo.

        ixus 40 made in japan. powershto 720 malaysia. molemat toimii, toisessa zoomi jummaa toisessa kansiluukku rikki. teese itsemiestä ei haittaa. pienet on käyttökulut kun kymppikuvii tulostaa ja näytöltä sillo tällö katselee. luulempa että teistä 99% ostaa turhaa kamaa.

    • Kehity kehittyy

      Laita Nikonille terveisiä, että heidän laitteitaan ei täällä Suomessa osata huoltaa ja että takuuhuollossa ollut kamerasi on saatettu entistä heikompaa kuntoon. Nikonin valtuuttama huoltoinstanssi ja viimekädessä Nikon itse on korvausvelvollinen huollon yhteydessä aiheuttamastaan kameraviasta/-vioista.

    • suoraan JAS-

      tekniikkaan. Ja Nikonin Suomen konttoriin. Pyydä kaikki lausunnot kirjallisina.
      Ja sitten yhteys kuluttajansuojaviranomaiseen, jos ei homma muuten etene.

      • pix700

        Voithan ottaa yhteyttä Nikoniin. Ei ne kuitenkaan mitään kuluttajalle vastaa.

    • hoitaa myös Canonin

      Casion, Pentaxin, Samsungin ja Tamronin huollot.
      Omat kokemukseni Nikonin järkkärin huollosta kyseisessä paikasas ovat erittäin hyvät.

      • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

        jotka mainitsit. Ostakaa vain niitä merkkejä joita JAS tekniikka ei huolla (tuhoa)

      • *kuvajainen*
        ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

        jotka mainitsit. Ostakaa vain niitä merkkejä joita JAS tekniikka ei huolla (tuhoa)

        Ostin coolpix s710 kameran 2009 keväällä. Runsaan kuukauden kuluttua kamerasta hävisi päiväys, jonka vuoksi kamera lähti korjaus reisulle. Huollosta soitettiin, jonkun päivän kuluttua, että optiikassa on naarmu ja pyysivät lupaa optiikan vaihtamiseen. Hinnaksi ilmoitettiin yli 200€. Tuo Korjaus olisi itse maksettava, koska syyksi ilmoitettiin asiakkaan aiheuttama virhe. En tietystikään tuohon suostunut, jolloin asiaa palloteltiin Jas tekniikan ja Nikonin välillä, useita puhelin soittoja.
        Myös itse mietin missä olisin voinut vahingoittaa kameraa, mutta sellaista tilannetta ei mieleeni tullut. Uutta kameraa käsittelin varoen. Mielestäni osaan kameraa käsitellä, koska kuvaamista olen harrastanut yli 40v.
        Nikon maahantuoja tukeutuu jas tekniikan antamaan lausuntoon. Jas tekniikka antaa Nikonille myönteisiä lausuntoja saadakseen jatkaa merkkihuoltajana. Näin se vain menee.
        Tässä paljastui myöskin se, että Nikonin maahantuojalla ei ole asiantuntemusta tällaisten asioden käsittelyyn. Heidän asiankäsittely ei ollut asianmukaista.
        Asia eteni kuluttaja riitalautakuntaan asti, mutta sielläkin yksityinen kuluttaja on kyllä aika heikoilla, jos on sana sanaa vastaan. Kuluttajalla pitää olla vahvempi näyttö. Parinsadan euron vuoksi en olisi näin pitkälle vienyt asiaa, jos en olisi tuntenut kokeneeni suorastaan vääryyttä.
        Kameraa olen optiikka virheistä huolimatta käyttänyt. Kuvissa virheet näkyvät selvästi. Nyt optiikkaan on tullut lisää pieniä virheitä ja alkuperäinen railo on suurentunut.
        Kokemuksesta pitää oppia ja yrittää karikoita kiertää, jos pystyy.
        Uusi kamera pitäisi ostaa. Nikon D3100 kiinnostaa, mutta pelko on suuri, joudunko samanlaiseen kierteeseen uudelleen.

      • Syöksyvää tekniikkaa
        *kuvajainen* kirjoitti:

        Olisikohan "naarmu" huollossa tehty?
        Minulle on käynyt niin, että kun panen virheettömän kameran valotussäätöön, niin saan naarmutetun takaisin, mutta mutta milläs todistat, ettei vikaa ollut ennen huoltoa.
        Kerran jouduin korjaamaan rikkoutuneen paristoluukun itse, kun huolto ei ollut saanut sitä kuntoon. Luukku oli vaihdettu, mutta akseliksi oli vaihdettu niin ohut pinni, että luukku repsotti ja aukesi itsestään.

        Huoltoihin pettynyt.

        Ps. Ruotsalaiset tietävät, että JAS on putoavaa tekniikkaa.

      • Ei pihivikaseikas
        Syöksyvää tekniikkaa kirjoitti:

        Olisikohan "naarmu" huollossa tehty?
        Minulle on käynyt niin, että kun panen virheettömän kameran valotussäätöön, niin saan naarmutetun takaisin, mutta mutta milläs todistat, ettei vikaa ollut ennen huoltoa.
        Kerran jouduin korjaamaan rikkoutuneen paristoluukun itse, kun huolto ei ollut saanut sitä kuntoon. Luukku oli vaihdettu, mutta akseliksi oli vaihdettu niin ohut pinni, että luukku repsotti ja aukesi itsestään.

        Huoltoihin pettynyt.

        Ps. Ruotsalaiset tietävät, että JAS on putoavaa tekniikkaa.

        Juttuhan on niin et ensimmäisenä kannattaa hankkia se neutraali suojasuodin objektiiviin eikä vasta sitten kun se ei mitään auta. Huollos heidän on vaikea alkaa väitellä jos ovat sen naarmuttaneet.

    • Nikon D90

      syntyä riippuvuus josta ei pääse eroon. Jokohan AK (Anonyymit Kamerahenkilöt) on perustettu vai miten eteenpäin?

    • Jos on kalliimpi järkkäri eikä halpa pokkari, kannattaa kokeilla takuuajan loputtua Kamera-apua Helsingissä. Tuskin tuollainen pikkuputiikki olisi pystyssä enää, jos siellä ei tehtäisi jatkuvasti hyvää jälkeä. JAS tekniikka elää osittain maahantuojan takuukorjaajana eikä tällöin tarvitse välttämättä laatuun satsata.

      • olen tyytyväinen JAS:n toimintaan. Olen kaksi kertaa käyttänyt heidän palveluitaan, kerran kennon puhdistukseen Nikonin D70 järkkärissä ja kerran yhden optiikan remontissa. Optiikasta oli pikkunippeli suuttunut ja katkennut. JAS sai molemmat kuntoon kohtuu ajassa jota enempää en osannut vaatia. Laadustakaan en voi valittaa koska ne toimivat vieläkin vuosien jälkeen, tosin lasteni käytössä nykyään.

      • 35 vuotta kokemusta
        Työeläkeläinen kirjoitti:

        olen tyytyväinen JAS:n toimintaan. Olen kaksi kertaa käyttänyt heidän palveluitaan, kerran kennon puhdistukseen Nikonin D70 järkkärissä ja kerran yhden optiikan remontissa. Optiikasta oli pikkunippeli suuttunut ja katkennut. JAS sai molemmat kuntoon kohtuu ajassa jota enempää en osannut vaatia. Laadustakaan en voi valittaa koska ne toimivat vieläkin vuosien jälkeen, tosin lasteni käytössä nykyään.

        Pienipä on kokemuksesi. Kennon puhdistuksen ja nippelin vaihtamisen osaa naapurin 15-vuotias röllikin, mutta kun kamera ei sano enää mitään ja se joudutaan purkamaan alkutekijöihinsä niin aivan varmasti huomaat, että joku ruuvi puuttuu ja valotus, tai tarkennus on pielessä, kun saat sen takaisin.
        Rungon aiemmin ehjässä ulkopinnassa on myös joskus mensselin tai pihtien jälkiä.
        Korjauksissa on myös käytetty väärien mallien osia ja harvoin käytettäviä lisälaiteluukkuja on jopa liimattu kiinni, kun niitä ei ole muuten saatu pysymään ruodussa.

        Puhun nyt huolloista yleensä, enkä mustamaalaa mitään erityisesti nimeltämainittua.
        Tuollaiset nippelin irtoamiset olen saanut ilmaiseksi odottaessa.

    • vuosionpitkäaika

      onnittelen että pokkarisi toimi jopa vuoden, yleensä kovemmassa käytössä se jää alle tuon vuoden ;)

    • PulaAjanKamera

      Ikävä kyllä kamerahuoltoliikkeitä ei oikeasti edes ole suomessa kovinkaan monia mukaan lukien maahantuojien ja myymälöitten käyttämät.
      Luulisin että, ne kaikki merkittävimmät mahtuu yhdenkäden sormilla
      laskettavaksi myös pääkallonseudulla.
      JAS kin taitaa roudata stadista turkuun kamerat korjattavaksi..

    • Eilen tuli huollosta

      Nikkor-objektiivi, joka lähetin JAS-tekniikkaan korjattavaksi. Koko homma kesti tasan viikon, ja ei ole mitään moittimista.

      • allikkina48

        Mäkin vein oman Nikkorini huollettavaksi, eivät saaneet asiaa korjattua, joten sain uuden vastaavan tilalle. Ja se pelittää hyvin. Kuvamyynti kukoistaa =)

    • Pasvalot

      Muutaman vuoden ikäinen D80- runkoni oli juuri JAS- huollossa, kun lakkasi tyystin toimimasta. Puhelimessa kerrottiin vian laatu (himmentimen ohjaus) heti, kun masiina oli Turussa tarkastettu ja itse korjaus sujui mallikkaasti. Huolto ei olisi voinut mielestänit paremmin toimia! Jotakin hyvää siis Turussakin, jopa näin Tampereelta katsoen.

      • Rikki män

        Saanko tiedustella JAS-huollon hintaa, esimerkiksi juuri edellisessä viestissä? Oma D80 sanoi nimittäin sopimuksen irti ja tuota huoltoa olen pohtinut, ei vaan olis tuota ylimääräistä rahaa ihan liikaa tässä pyörimässä..

    • NIKON RULES

      Ostin TAAS Nikon-kameran.
      Eikä TAASKAAN mitään pahaa sanottavaa.

      Hieno kamera.

    • RVS60

      Minulla on Canon ja käytin JAS tekniikassa ja ei ole mitään moitittavaa vaan päin vastoin,

    • Johnnymale

      Minäkin ostin viime kuussa toisen Nikon kamerani. Ensimmäinenkin toimii paremmin kuin uutena. 2,5 vuotta vanha se.

      Ei valittamista, ei. Ja myös seuraava D-SLR on Nikon. ;)

    • jotain rotia

      Kiitos varoituksesta JAStekniikan suhteen. Olin jo viedä Nikonini sinne huoltoon.
      Valitsen jonkun muun huoltoliikkeen.

    • JAS-tekniikka on varsin pätevä huoltamaan Nikon laitteita, ainakin. Mahdatko maastamme muuta valtuutettua huoltoa edes löytää vai oletko itse perustanut ja nyt harrastat negatiivista mainontaa täällä?

      Uudet yritykset toivotan tervetulleeksi mutta reiluin keinoin eikä halpamaisin!

    • Erittäin mielenkiintoinen vanhahko viestiketju. Minä itse olen vaistomaisesti vältellyt kamerahuoltoliikkeitä, ja toistaiseksi ei ole niihin asiaa kovasti ollutkaan. Luulen että Jassinkin kohdalla asiat hoituu useinmiten mallikkaasti, sitten sattuu näitä mokia toisinaan. Aikoinaan kun hankin D90- rungon tuli siihen mukana sellainen tsekkaus ja puhdistus- sopimus kolmeksi vuodeksi. Edellytti kirjautumista Nikonin englanninkieliselle sivustolle. Yksinkertaisena ihmisenä en sitäkään osannut tehdä, josta olen jälkeenpäin itseäni kiitellyt. Taitaa olla sangen mahdollista että turhanpäiväisessä tsekkaus ja kliininkihommissa voi käydä niinkin että värkki tulee heikommassa hapessa takaisin kuin mennessä huoltoon päin. Turhat päivityksetkin softaan kannattaa unohtaa, sillä kokemukseni mukaan nekään ei välttämättä johda toivottuun lopputulemaan. Vaan toimiiko siellä Helssingin Tunturikadulla vielä Mustonen ja Laine? Entä osaavatko korjailla ja putsailla digitaalisia järjestelmäkameroita? Muistikuvieni mukaan siellä oli takavuosina oikein leppoisa ja mukava meininki.

      • Nyt Orvaskesi puhut puuta heinää. Kolmen vuoden Check&Clean-lisäetu ei edellytä ostajalta mitään toimenpiteitä. Kunhan säilyttää ostokuitin tai takuutodistuksen, kameran voi lähettää esim. Nikon-jälleenmyyjän kautta JAS-tekniikkaan, jossa tehdään kennonpuhdistus ja päivitetään kameran ohjelmisto jos uusi versio on olemassa.
        Uusi ohjelmisto kannattaa päivittää heti kun se on saatavissa; eivät valmistajat huvikseen päivityksiä julkaise. JAS on useiden maahantuojien käyttämä valtuutettu huoltoliike; ei siellä mitään poropeukaloita ole töissä. Valtuutetuilla huolloilla on myös nykykameroiden vikadiagnosointiin tarvittava välineistö ja ohjelmat. Näitä ei pikkupajoilla välttämättä ole. Mekaanisten kameroiden aikakaudella tilanne oli toinen; pätevä mekaanikko korjasi kameran kuin kameran ja varaosiakin sai vapaammin.
        Tämä ei ole mitään arvailua vaan kokemuspohjaista tietoa.

      • fotokauppias kirjoitti:

        Nyt Orvaskesi puhut puuta heinää. Kolmen vuoden Check&Clean-lisäetu ei edellytä ostajalta mitään toimenpiteitä. Kunhan säilyttää ostokuitin tai takuutodistuksen, kameran voi lähettää esim. Nikon-jälleenmyyjän kautta JAS-tekniikkaan, jossa tehdään kennonpuhdistus ja päivitetään kameran ohjelmisto jos uusi versio on olemassa.
        Uusi ohjelmisto kannattaa päivittää heti kun se on saatavissa; eivät valmistajat huvikseen päivityksiä julkaise. JAS on useiden maahantuojien käyttämä valtuutettu huoltoliike; ei siellä mitään poropeukaloita ole töissä. Valtuutetuilla huolloilla on myös nykykameroiden vikadiagnosointiin tarvittava välineistö ja ohjelmat. Näitä ei pikkupajoilla välttämättä ole. Mekaanisten kameroiden aikakaudella tilanne oli toinen; pätevä mekaanikko korjasi kameran kuin kameran ja varaosiakin sai vapaammin.
        Tämä ei ole mitään arvailua vaan kokemuspohjaista tietoa.

        Ei veikkonen ei niin, vaan: kyllä sen kameran mukana tuli lappunen jossa pyydettiin kirjautumaan jos aikoo etunsa käyttää. Voi tietysti olla että asia olisi hoitunut kuitillakin, eipä tullut testattua. Itseasiassa kuitti on vieläkin ja taitaa ostosajankohdastakin olla alle kolme vuotta että saahan tuota kokkeilla. Ajattelen kyllä että en vie huoltoon ennen kuin on jotain syytä viedä. Kamerat on toiminut oikein hyvin tähän saakka jotta mitäpä noita ropeloimaan.

      • tqtqt
        orvaskesi kirjoitti:

        iah nsama sony cashbakii ynnä muita laitteistö lisätakuja aeg..kyllä ne krijautumisia vaatii ja rekisteröintejä.

      • voeha rähmä
        tqtqt kirjoitti:

        iah nsama sony cashbakii ynnä muita laitteistö lisätakuja aeg..kyllä ne krijautumisia vaatii ja rekisteröintejä.

        "kyllä ne krijautumisia vaatii ja rekisteröintejä. "

        voeha rähmä

      • Niokonisti

    • suttatulee ja paljon

      kamerat kannattaa huollattaa ruotsissa.eikä ole vaikeaa.suomessa ei ole varaosiakaan,eikä huoltajiakaan..lähettävät itsekin muualle vaikeat ammattikamat.lasia ei saa huollettua kunnolla ollenkaan.kokeiltu monella erimerkillä.loppukin osaaminen kadonnut eläköitymisen johdosta,seuraajia ei tullut.kamerat kaikki kertakäyttöisiä.ammattikamat kannattaa huoltaa isoissa kansainvälisissä tapahtumissa.muualla puoskarit hoitelee hommat.aikanaan merkkihuolto ei ollut aukaissut yhtään ammattisalaman akkua neljäruuvia auki.kennot uudet kaupasta.sain kymmenen akkupakettia varaosaakunhinnalla.tehokkaampaa kuin alkuperäinen.se siitä osaamisesta tässä maassa.laskunkirjoitus on kokemuksien perusteella ainut mitä osataan.on käynyt niinkin ettei tavaraa ole aukaistukaan.väitetty korjatuksi.

      • takasinkouluun

        oikeinkirjoitustaitokinnäinsuomessanäyttääolevankadoksissa

      • takasinkouluun kirjoitti:

        oikeinkirjoitustaitokinnäinsuomessanäyttääolevankadoksissa

        Se taito (oikeinkirjoitus) tuppaa olemaan näin tekstiviestiaikana hakusassa. Isot kirjaimet on unohdettu ja pisteen ja pilkun käyttö on ihan tuntematon suuruus. Myös kappaleisiin jako ontuu monella ja tekee tekstistä vaikeaa seurata.

        Itse kirjoittelen kahdella koneella joista tähän en ole selaimeen onnistunut asentamaan oikolukua ja siksi joskus pääsee noita lyöntivirheitä markkinoille. Toisessa se toimii ja varottaa punaisella alleviivauksella virheistä joita sitten pääsen harkitsemaan.

        Kouluun menen taas syksyllä, iltasellaiseen, mutta en oikeinkirjoitusta opettelemaan, se olkoon sitä mitä nyt sattuu olemaan.

        JAS:sia en ole taas tarvinnut pitkään aikaan mutta kun tarve iskee niin huoleta marssin ovesta sisään kamat kassissa.

        Pääasia kuitenkin lienee jotta saa asiansa selvitettyä joskin pieni harjoitus kirjallisessa esityksessä helpottaisi meitä lukijoita huomattavasti ja jättäisi vähemmän arvailtavaa.

      • "lapsenlapsesi 12-v"

        hanki rakkikoira, jotta ei tarvi itse haukkua.

      • Anonyymi
        "lapsenlapsesi 12-v" kirjoitti:

        hanki rakkikoira, jotta ei tarvi itse haukkua.

        Hyvä että joku sanoo, kun asiaa on.

    • samaatuubaa

      Nikon oli aikoinaan 70-luvulla erinomainen merkki. Tänään se on samaa markettitasoa kuin muutkin menneen ajan suuruudet.
      Ei poikkea millään lailla laadultaan tai jälkihuolloltaan muista kamera/taskulaskin/tulostinmerkeistä.
      Vaikkei vielä tulostimia tai taskulaskimia teekään.

    • Kuvausharrastajanmies

      Ongelmahan on varmaankin aito, mutta!
      Alkaa tuntuman, että ihmiset harrastavat asioita , joihin tarvii vempaimia, joita ei osaa enää kukaan huoltaa!
      Tai edes oikein käyttää. Verratkaapa nyt vaikka tietokoneita, kameroita , monivaihteisia polkupyöriä tai puhumattakaan nuorison tarvitsemista mopoista ja skoottereista.
      Monikaan asianharrastaja, minkä tahansa, ei osa vempaimensa käyttöohjetta ekaa sivua pitemmälle ja sitten on soppa valmis. Esimerkinä vaikkapa aseharrastus.
      Joskus muinoin osasi aseharrastaja/ampuja purkaa aseensa ja huoltaa, puhdistaa, öljytä ja koota sen taas ampumakuntoon. Myös kohdistus ja patruunoiden lataus onnistui oikealta metsästäjältä/ampujalta.
      Vaan miten on, kuinka moni osaa nykyään?
      Joskus muinoin osasivat kuvaajat ottaa kuvat, huoltaa tai peräti rakentaa kameransa itse ja jopa kehittää filminsä sekä tehdä kehityslitkunsa itse.
      Mutta on menty aikaan, että mitän ei tarvitse osata, kuin vain vinkua.
      Hakekaa kuluttajansuojaa, jos ei muuta.

    • Periaatteen..Mies

      Nikon kameraa en ole koskaan ostanut nimenomaan huollon huonon maineen takia. Juuri nyt mietin. "Harvinaista" Nikonia ei ainakaan kannata ostaa.

      50 vuoden aikana olen ostanut noin 7 järkkäri, 12 videokameraa ja 8 pokkaria. Vain yksi on kannattanut ostaa Rajalasta , se oli videokamera Canon M36 marraskuussa 2010, alta 400 euroo.

      Meillä on kaikki kamerat, kaikki laitteet ja autot toimineet virheettä, vain uusi tekniikka pakottaa vaihtamaan uuteen. Yleensä olen ajatellut, kun kamera rakennetaan määrätyssä järjestyksessä ja pääasiassa roboteilla niin ei ole niin taitavaa joka osaisi sitä korjata. Eikä pikku viasta heti edes valittaa huoltoon.

      Ihmettelen myös, kannattaako suurtakaan vikaa korjata edes 500 e kamerassa koska sen arvo maahantuojalle on alle 200 e luokkaa ja senkin sa vielä poistoon.

    • Merkillä35vuotta

      JEP , lähetin JAStekniikalle Turkuun Nikon 90 rungon korjattavaksi kun kamera lakkasi totaalisesti toimimasta . Ajastaan tuli JASin arvio ; suljin ja laukaisumekanismi pitää uusia , kustannukset ylittävät kameran arvon . Päätin ,että remonttia ei tehdä , mutta pyysin lähettämään kameran takaisin . No kun ei JAStekniikka pystynyt kameraa korjaamaan ,niin POSTIpas pystyikin , palattuaan kamera pelasi kuin Buikki .Ajastaan selvisi vian syykin ; muovinen pikku lipare oli objektiivin bajonetista murtunut ja seikkaillut peilin kaveriksi estäen sen liikkumisen , postimatkan aikana mokoma lipare lähti liikkeelle ja tuli ulos objektiivia irrotettaessa . Johtopäätös ; jos huoltokorjaamon taso on tuota luokkaa niin kannattaa siirtyä sinkkiämpäreiden säätölinjalle.
      Huoltoliike JASTEKNIIKKA pilaa Nikonin maineen Suomessa .

    • pahanikon

      siinä semmosessa nikonissa asuu sisällä pieni ilkeä nikon piru joka rikkoo tahallaan sen nikonin sisuksia kun se piru ei pääse ulos sieltä. Se on tuhma ja paha ja paha. Ei kannata ostaa nikoinia kun siellä on se paha pikku piru sisällä. Hyi nikon.

    • Anonyymi

      Ei pahaa sanaa sanottavana Nikonin kameroista. Eikä JAS-tekniikan huollosta, molemmat ovat toimineet hyvin.
      Ainut kamera jonka kestävyyteen olen vuosien varrella pettynyt, on Olympus.

      • Anonyymi

        Nikonin kamerat ovat silkkaa roskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nikonin kamerat ovat silkkaa roskaa.

        "Nikonin kamerat ovat silkkaa roskaa."

        -Aikuisten keskustelupalstoila on tapana hiukan perustella sanomisiaan. Siis jos pystyy....

        Oletkos ikäsi puolesta väärällä foorumilla vai eikös älli vaan riitä kuin puskista huuteluun?

    • Anonyymi

      Mikään tavallinen kamerra ei kestä kosteutta,pudotusta,kuumuutta. Itse tyrin Nikonini pilalle pitämällä sitä kassissa ilman laukkua. Objektiivi pölyttyi ja jäi jumiin. Kova laukku on oltava. Tilasin uuden Nikonin ja pystyy huikeisiin suorituksiin. Valkoisesta kukasta saa kuvia,mihin ei Canon pystynyt..

    • Anonyymi

      Vein nikon d7200 kameran korjattavaksi jas huoltoon vaihdettiin joku piirikortti olin ottanut noin 1500 kuvaa kun hain sen sillä oli otettu yli 16,000 kuvaa varmaa oli vaihdettu joku vanha osa siinä oli ilmestynyt jonkun muun nimi tei valituksen mutta ei auttanut mitään

    • Anonyymi

      Eihän siis Nikon ole huono kamera mutta huolto taitaa olla.
      Itselläni ollut Canon jo 15 vuotta sama runko. Se on ollut kovassa käytössä maastossa, sateessa ja pakkasessa, pahimmat pakkaset -30 astetta. Silti vaan Canon toimii.
      Kaverillani oli Canonin pitkä zoom objektiivi silloin -30asteen pakkasessa ja mulla vastaava Sigman zoomi. Canonin putki petti, jotkut ohuet tiivisteet tulivat ulos. Sigma toimii edelleen vaikka tapauksesta jo kymmenen vuotta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2508
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      118
      1756
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1475
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      122
      1408
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      167
      1299
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1250
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      152
      1241
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1188
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1127
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      48
      1014
    Aihe